Lapsuuden puutarha muistot -haaste.

Sain Tuulikilta Kukkia ja koukeroita kivan haasteen minkä sanoin toteuttavani mielelläni. Minulla tosin  ei ole paljon teille annettavaa lukemista. Minun lapsuuteni puutarhavuodet olivat lyhyet. Minun isäni ja äitini erosivat minun ollessa joko viiden tai kuuden vanha. Asuimme isäni rakentamassa 40 luvun talossa. Isäni oli jonkinlainen puutarhuri, sekatyömies, välillä timpuri. Mutta taitava hän oli käsistään. Hän teki ihmisille puutarhoja, pieniä lampia ja jalosti omenapuita. Minä itse rakastan omenapuita. Mökkipaikan kun ostimme olisin halunnut että siellä olisi ollut myös näitä istutettuna. Kaikkea muuta oli. No piti istuttaa muutama.



Tässä rivarialueella missä asumme on ollut iso omena tarha. Minun veljeni ja isäni on ollut mukana istuttamassa niitä aikoinaan. Nyt niistä on jäljellä vain muutama puistoalueella. Rivarin pihalle ihmiset on istuttaneet uusia puita, kuin vanhaa kunnioittaen, Meidänkin pihassa on yksi. 

Tämän omenapuun alla minä viihdyn, luen ja joskus muistelen. Nyt en voi siellä muistella kun sen oksia kantaa 10-15 cm  lunta.

Lapsuuskodin pihalle isäni oli myös istuttanut muutaman omenapuun. Minä ja minua kolme vuotta vanhempi sisareni huomasimme yhtenä päivänä omenapuussa kolme omenaa. Niinpä otimme yhden ja veimme sen äidille ja sanoimme että tasaisi sen meille puoliksi. Äitiä harmitti koska ne olivat ensimmäiset omenat siinä puussa ja vielä raakoja. Mutta tasasi sen puoliksi meille kummallekkin. 

Mansikkaa äiti myös istutti ja me halusimme auttaa sisareni kanssa keräämällä

mansikat. Mansikoita tulikin aika iso astia. Meille tuli riitaa kumpi astian kantoi. Sisareni voitti kamppailun kun oli minua vanhempi. Minä en tästä lannistunut, vaan otin kiven ja heitin sisarta kalloon. Sisareni suuttui todella ja tempaisi minua vielä isommalla kivellä kuinkas muuten kuin myös kalloon. Molemmilta pääsi parku ja menimme sisälle äidille kantelemaan toisistamme. Äiti ei meitä lohduttanut kumpaistakaan vaan saimme lähtöpassit ulos. Vieläkin muistan kun mökillä kerään ensimmäiset mansikat tämän tapauksen ja tunnen melkein jopa kotin päässäni. 

Raparperiä meillä myös kasvatettiin. Aina kun minua ei huolittu mukaan leikkeihin tulin sisältä portaille ja huusin, että äiti käski antamaan mulle raparperiä. Silloin syötiin joskus pätkä ihan noin raakana.

Kuuleman mukaan isäni kasvatti myös kukkakaalia vuokra pelloilla. Ehkä meillä oli myös jotain muutakin hyötykasvia kasvamassa pihalla, mutta siitä minulla ei ole suurempaa muistikuvaa. 

Luonto oli meillä lähellä myöskin leikeissä. Pidettiin kauppaa. Voikukan kukka oli voi, sen varret halkaistiin ja laitettiin hiekkaa väliin siitä tuli silakka. Sitä en muista mikä oli tilliä joku luonnon kasvi se oli 

Lupiinin palot olivat herneitä jne. 

Kesät oli lämpimiä ja kauppa kävi. 

Meistä sisarista seuraavaksi vanhin veli oli kova kokkaamaan. Hän loihti ruuan pöytään leikeissä vaikka mistä. Kerran oli tarjolla sammakonkutu velliä ja nutipää soppaa. Meitä oli opetettu ettei ruuasta saa nurista ja syötiin kotona aina mitä oli tarjolla. Joten minä olin käynyt ruuan kimppuun tosissani. Veli ja siskoni esti. Minä olin vähän suuttunut moisesta. 

Kyllä ruokatarjoilu on muuttunut. 

Käpyjä kerättiin metsästä suuria määriä poltettavaksi. Minä kerään vieläkin käpyjä sytykkeeksi ja koristeeksi. 

Keväällä äitienpäivän aikaan kerättiin valkovuokoja isoja kimppuja. Meillä oli siellä lähellä teurastamo ja sen takana metsässä oli valkovuokoilla mahdottoman paksut ja pitkät varret. 

Kukkia oli aika niukasti meidän pihassa. Mutta jotain kuitenkin, oli vanhaa kantaa narsissia. 

Ja pioneja oli muutama pensas. Oli tummanpunaista kerrottua ja vaaleanpunaista kerrottua. 

Isäni ja äitini erottua hän vei sisarensa pihalle kumpaakin pionia yhden pensaan jotta kaikki ei häviäisi. Jäisi nämä muistoksi. 

Sen jälkeen olen asunut Pikku Pietari pihan tyylisissä tai yksittäisissä vuokra puutaloissa missä puutarhaa ei ole ollut. 

Mutta kiitos Tuulikin, että vaivuin näihin muistoihin. Ja taisi se muistojen tuoksinassa lumikin sulaa. 

Haastan mukaan tähän  lapsuuden muistojen puutarhoihin. 

Vaahteran lehdellä plogin. 

Rouva Myttynen muistelee blogin ja 

Anun puutarha plogin. 

Eli säännöt  olivat. Kerro kuka sinut haastoi ja haasta kolme tai useampi puutarhaystäväsi mukaan haasteeseen. 

Mutta tällaista tällä kertaa. 

Koivun tärkeys.

Sain Puutarhurin maja plogista Minnalta mukavan haasteen jossa on tarkoitus kirjoittaa itselle tärkeästä tai merkityksellistä puusta postaus puun päivää kunnioittaen. Puun päivää vietetään Suomessa syyskuun 27 päivänä. Päivän tarkoitus on kiinnittää huomiota puiden ja metsien merkitykseen ja suojeluun. Kerro kuka sinut haastoi ja laita haaste kiertämään kolmelle tai useammalle ploggaajalle.

Minä valitsen koivun. Meillä on mökkipihassa ja ympäristössä paljon koivuja. Osa
niistä on kaadettu ja osa säästetty.

Koivusta me olemme saaneet keväällä polttopuuta ja  ollaan valutettu mahlaa juotavaksi. Myös tuohet on otettu talteen sytykkeeksi ja muuhun myöhäisempään askarteluun. 

Joskus koivut saavat kummallista muotoja kasvaessaan. 

Mökin pihaan kaartaessa on molemmin puolin kaksi suurta koivua toivottamassa tervetulleeksi mökille. 

Toisessa koivussa on iso pahka niitä on käytetty käsitöiden materiaalina. 

Koivua käytetään myös huonekalujen materiaalina. Ylhäällä rivarin olohuoneeseen meille on valittu koivunen valaisin. 

Seppo Kohon  Secto Designin Osto.

Metsän ja puiden on sanottu parantavan ihmisiä. 

Minä kerroin vain yhdestä minulle tärkeästä puusta. Olen aina arvostanut ja kunniottanut puita. Ja ne ovat osa minua ja minun elämääni. Niitä on ollut ennen minua ja toivottavasti jälkeeni jää. 

Haastan pikkuruisen puutarhan 

Puutarhan hetki  ja 

Puutarhassa blogin mukaan. 

Mutta tällaista tällä kertaa. 

Syksyvalmisteluja

Edellisenä viikonloppuna olimme Tampereella  hotellissa yötä ja teatterissa, joten mökkipuuhat jäivät. Kun tulimme mökille kaksi vaahteraa oli pudottanut melkein loputkin lehtensä. Olin tosin jo haravoinut muutaman kerran. Koivut olivat osittain vielä lehdessä jotain kyllä vielä riittää seuraaville kerroillekkin haravoitavaa.

Saimme kavereilta heille tarpeettomat pöydän ja penkin. Ne olivat saaneet lehtikuorrutuksen. 

Kukkapenkki oli myös lehtien peitossa. 

Minä haravoin lehtiä suuriin kasoihin ja mies kärräsi pusseissa kottikärryillä pois. 

Kävin puutarhassa katsomassa miten uudet mansikan taimet jaksaa. Kyllä kaikki näytti pirteiltä.

Parsan varsien leikkaus jää vielä toiseen kertaan, samoin monien kukkavarsienkin. 

Parsan sekaan on näköjään lentänyt tillin siemen mikä nyt kukkii

Istutin hätäisesti muutaman kukan minkä sain tähän reserviin. Hyvin olivat pärjänneet. 

Lavoissa oli vielä kaalia mitkä jätinkin vielä paikoilleen. 

Salviaa oli vielä paljon, en oikein tiedä koska ja milloin ja miten sitä talveksi säilötään. 



Joten otin sitä mukaan kokeilen kuivattaa nipussa. 

Pakastin myös sitä silppuna. Saa nähdä sitten. 

Salaatti oli myös vielä hyvän näköistä joten ei kun mukaan. 

Laattojen välistä nousee sormustin kukan alkuja vaikka luulin ne kaikki jo poistaneeni. 

Hortensiat alkavat ruskettua, pitää tutkia leikattiinko ne näin syksyllä muistaakseni kyllä, paitsi mustialanhortensiaa ei tarvitse leikkaa ollenkaan. Toinen vaihtoehto on luntata rivarin naapurin touhuja leikkasiko syksyllä vai ei. Hänellä on ollut jo vuosia hortensia takapihalla ja komea onkin. 

Sieniä oli tullut taas isoina mattoina rinteeseen tuoksukurjenpolven sekaan. 

Ja kärpässieniä ei voi olla kuvaamatta. 

Sininatan alut oli kasvanut valtavasti, mihinkähän nämäkin siirtäisi? 

Kellariin veimme taas ruukkuja mansikkakin teki vielä kukkaa mutta eiku kellariin vaan. 

Sinisarja sai vielä jäädä, ruusu ja muutama muu. 

Peitimme tänä vuonna penkki pöytä yhdistelmän tällä kertaa näin. Vähän rimoja ensin pöydälle ja penkit päälle ja pressu niin että ilma kiertää. 

Katsotaan sitten mitä ensi vuonna.

Kukkapenkitkin tuli tarpeeksi hyvään malliin, jotain vielä pitää leikata alas myöhemmin. 

Eiköhän se ole tällaista tällä kertaa.