perjantai 27. toukokuuta 2022

Harjateräs tuet

Minulla kun on pioneja senverran paljon ja niitä on hankala saada kunnolla tuettua niin mies teki muutamia kokeilu kappaleita olemassaolevista harjateräs paloista ja tässä yksi kuvattuna .  


Istutin viime syksynä tähän penkkiin myös tarhakylmänkukan alkuja useampia niitä aion istuttaa pian lisääkin koska niitä on taas kylväytynyt toistakymmentä lisää . 


Sitten minä ehdotin että kokeiltaisi myös tueta tämä pallohortensian pensas kun on niin painava kukkiessaan että taipuu ihan maahan asti etenkin vesisateiden jäljiltä . Kaikki maanpeitekasvit kuolivat sen ympäriltä mutta istutan nyt uusia tilalle . Käytettiin ohuempaa harjaterästä mitä jäi ylitse kun yhdestä palasta teki kärhölle tuen. 


Ei sitä paljon huomaa ja kohta ei ollenkaan nyt tämä tuki saa olla ympärivuoden paikallaan . Nämä on hitsattu kiinni toisiinsa . 
Tässä elokuun neljäntenä näkyy miten se on taipunut ihan reunankin ylitse . 


Saa myös jänö hieman kaulaansa venyttää jos aikoo varsia kaluta ja voihan tähän laittaa talveksi kanaverkkoa ympärille kaistaleen jos haluaa . Tästä ympäriltä otettiin samalla neljä uutta alkua mitkä laitoin saaviin odottamaan istutuksia . 


Tässä vielä se keskuspenkin kärhö tuki . Valkokartiokuusissa on edelleen ruskettumaa ja esikot on kärsinyt tänä vuonna ensimmäistä kertaa jonkinverran tässä ja muuallakin penkeissä . 



Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 


perjantai 20. toukokuuta 2022

Isot kupari altaat ja " kadetti " aloittaa kukinnan .

 Huomasin torista ilmoituksen missä ilmoitettiin että kaksi ruosteista kupari allasta saa ilmaiseksi . Minä sanoin miehelle että haetaan pois kun ovat vielä mökkimatkan varrella . Minusta nämä ovat todella upeita ja ihmettelin että antoivat ilmaiseksi vaikka näistä olisi saanut jopa kivasti rahaakin . Vein kuitenkin kahvipaketin mutta sanoivat että eivät juo kahvia.... joten  . 


Toiseen ajattelin jossain vaiheessa laittaa linnuille juoma ja kylpy altaaksi . Sitä missä näitä on aiemmin käytetty ei aavistustakaan . Mittasin tänään halkaisian ja se oli 53 cm että aika kookkaita ja molemmat saman kokoisia . 


Toiseen istutin täyteen aloeta   en viitsinyt porata tähän kuitenkaan reikiä toistaiseksi joten laitoin vaan soraa pohjalle ja multaa . Katsotaan miten näiden nyt käy .....
No nyt on sitten katsottu ja tältä näyttää 🤔😣 voi jummi jammi . Mitähän istuttaisin jotain kivikkokasveja pitää kokeilla ja jotain mikä on tajunnassa mutta ei tule ulos . Se on hernemäisen pyöreä kasvusto ja voisi rönsyillä vähän reunojen yli . Onko teillä mitään mielessä  . 







Laitoimme sen tarpeeksi alhaalle että kasvuston näkisi kunnolla . Se että onko se tämän lopullinen paikka jää nähtäväksi mutta kyllä minun piti toinen näistä saada heti tänä vuonna johonkin esille niin innoissani olin näistä . Köysikaiteetkin saimme torstaina asennettua paikoilleen kun perjantaina kahdeltatoista oli lopputarkastus . Jess . 


Lopuksi oli ihan pakko laittaa kuvat koristeomenapuu kadetista minkä ostimme alesta viime syksynä ja nyt jo kukkia tulossa ja ihan reilusti . 






Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 

maanantai 16. toukokuuta 2022

Nyt helpotti

 Me saimme perjantaina mökin lopputarkastuksen onnistuneesti läpi . Teimme viime valmisteluja vielä torstaina ja käytiin torstaina myös kotona aamusta siellä oli tullut talkoo lava johon veimme kaadetut havut ja roskat istutimme nurmikkoa poistetun kukkapenkin tilalle . Naapurit olivat samoissa puuhissa ja minulle tarjottiin isoa pioni puskaa . Pioneista en voi koskaan kieltäytyä  joten eikun mies kaivamaan ja karistettua kaikki mullat mahdollisemman tarkkaan pois laitoin ne likoamaan vielä veteen . Pian oli juuret puhtaat ja valmiita kuljetukseen mökille . Siellä laitoin ne vielä veteen missä ovat vieläkin yritän saada ne loppuviikosta maahan . Kun tällaista ylimääräistä puuhastelua järjestää itselleen niin ei voi ainakaan valittaa . Tästä saisi vaikka kuinka monta alkua mutta yritän laittaa  kuitenkin korkeintaan kolmeen osaan . Isot puskat on luvassa heti . Kuulemma on tummanpunainen ja kerrottu sellaista on minulla jo ennestäänkin  . Lajinimikkeestä ei ole tietoa mutta ei haittaa suurinosa mitä minulla on nimet on hakusessa . 


Sain myös kaksi isoa pensasmustikkaa mitkä puhdistin mullasta ja laitoin saaviin likoamaan . Onneksi mustikoilla ei ole kovin suurta juurakkoa että sain ne aika mukavasti putsattua . Miksi tämä kaikki vaiva......... ettei mitään kulkeutusi mökille , etanoita tai muuta vastaavaa . Mustikat on myös vielä saavissa kotona . Pitäisi myös miettiä mihin ne istuttaa.... onhan mökki puutarhassa vielä tilaa  🤔

Lapsen lapset haettiin heti lopputarkastuksen jälkeen mökille ja vietiin nyt sunnuntaina pois .  En ole kerkinyt tehdä mitään hommia viikonloppuna ulkona enkä kuvaamaan mitään muuta kuin nämä kaksi ensimmäistä kuvaa ja lapsien kanssa tehtyjä juttuja .  Silloin kun haemme lapset emme tee mitään muutakuin olemme heidän kanssaan ja jotain pientä puuhaa toki kuten haravointia hetken jne jne jne 😁. 

Aiemmin viikolla istutin tämän sypressin mikä vietti talven kotona ostin sen ennen joulua ja hyvin säilyi istutukseen asti ja tämä muratti puolestaan vietti talven kellarissa ja oli ulos tullessaan jo näin vihreä . 


Kellarissa oli vielä neljä kärhöä mitkä istutimme myös aiemmin ulos ja yksi on kukkinut koko talven kellarissa pimeässä ja ulos tullessaan oli nytkin muutama nuppu . Saa nähdä kukkiiko ulkona yhtä ahkeraan . 




Elämä on ollut nyt kiireistä mutta ehkä taas tasoittuu omiin uomiinsa vaikka puuhaa riittää . Nyt seuraavaks pitää löytää paikat pioneille ja pensasmustikoille .  Ja yrittää laittaa penkit kuntoon niin kotona kuin mökillä . 

Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 

torstai 5. toukokuuta 2022

Soilikit kasvatuksessa

 Minulla oli aikoinaan kolmea erilaista ,  eriväristä "vanhanajan" Soilikkia mutta elin silloin kiireistä aikaa elämässä adoptio pojat olivat silloin juuri tulleet . En kerkinyt huomaamaan mitään ylimääräistä ympärilläni joten menetin ne kaikki . Nyt olen yrittänyt niitä metsästää ja sainkin jo ostettua neljä lehteä . Lehtiruodin halkaisin terävällä veitsellä ja istutin multaan latvan myös istutin . Olen niin helkkarin huono tällaisissa tilanteissa että saa nähdä miten tämä onnistuu . 


Pussit laitoin päälle että kosteus pysyisi tasaisena . 


Orvokit sain myös istutettua isoon pataan istutin siihen kaksitoista kappaletta . Nämä nyt ainakin kestävät jopa hieman pakkastakin . Jos sitten myöhemmin ostaisi tähän muuta kun varret alkaa olla liian pitkiä . Silloin leikkaan vielä niitä maljakkoon ja kestävät vielä siinäkin muutamia päiviä . 


Haudalle ostin samanlaisia samanvärisiä kuusi kappaletta . Niitä myytiin kuusi kappaletta ja hinta 4.99 e. Viedään ne todennäköisesti torstaina . 





Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 

maanantai 2. toukokuuta 2022

Kanivahinkoja

 Meitä odotti melkoinen yllätys kun perjantaina tulimme mökille . Siellä tepasteli kaksi luppakorva kania meidän pihassa vapaana tässä toinen pienempi naaras minkä olen kuvannut lasituksen läpi . Toinen todella iso uros . Olivat tehneet melkoista tuhoa pihassa kukkien kanssa  . Tulppaaneja ei ollut vain syöty myös sipuleita oli nostettu melkoinen määrä . Ja kaikenlaista nousevasta oli varret syöty . Yksi nuorehko isä naapurissa oli ostanut lapsilleen kaksi kania kaksi viikkoa sitten ja ne olivat nyt olleet ulkona keskenään kun oli päivät töissä . Illalla kuulemma tulevat sisään siinä yhdeksän kymmenen aikaan . Olivat kaivannut isoja onkaloita meidän tallituvan alle . Kysyin että kai ne on kuitenkin samaa sukupuolta . Eivät ole, minä järkytyin ja sanoin että kohta hänellä ja meillä koko naapurustossa on sitten kanifarmi . Hän oli sitä mieltä että se on sääli sitä ukkoa leikata . Kyllä pitää olla ihminen jos sanon suoraan tyhmä kun ei ajattele mitä siitä voi seurata . Keräsivät jo heinää pesä koloon eivätkä tulleet sisälle perjantaina iltana eivätkä antaneet ottaa enää kiinni . Meidänkin pihassa kukkapenkeissä kaivoivat isoja koloja ja söivät kukkien varsia . Vaikka ajoit pois niin tulivat heti kohta takaisin . Ovat olleet kaksi viikkoa vapaana . Lauantaina myöhemmin saivat ne kiinni ja lupasi laittaa niille jonkinlainen aitauksen pihalle  . Saa nähdä koska kaivavat itsensä vapauteen . Ja sen ne tekevät ellei laita sitä niinkuin se pitää . Nyt ottaa kyllä niin kovin päähän että sanoja en löydä kuvaamaan sitä vi......määrää  . 


Vielä on niin pimeää ulkona että valot näkyvät todella hyvin ja lyhdyt annamme olla läpi vuoden vaikka ei ehkä ihan keskikesällä päällä koska silloin se on turhaa vaikka lediä ovatkin . 






Muutamia kukkia nostin terassille ne on nyt vallannut meidän paikat missä laitamme ruuat tarjolle . Onneksi tämä on nyt väliaikainen ratkaisu jos saisimme ne kohta lopullisesti ulos paikoilleen . Ennen Äitienpäivää jokatapauksessa ne pitää nostaa pois . Toivottavasti senjälkeen ei olisi yö pakkasia,  jos niitä luvataan pitää peittää niitä olemme silloin paikalla itse asiaa tarkastelemassa . Kellaristakin nostamme loput ruukut ulos tulevana viikonloppuna . 



Mutta tällaista tällä kertaa ❤