perjantai 13. kesäkuuta 2025

Kaksi uutta puuta.

 

Jonkinlaista hiljaista on ollut blogissani ja yksinkertaisesti en ole kerkinyt kirjoitella .Mutta näin nyt taas sateen sattuessa otin tähän aikaa .Sadetta muuten on sitten tullutkin voi sanoa joka päivä tai sitten tuullut kovaa. Kukkapenkit on jäänyt vähän rempallaan kun aika on mennyt lähinnä puutarhassa.  Olen pitkään haaveillut vielä pariste koriste puusta ja kun ikääkin alkaa olemaan niin olisi kiva nähdä ne hieman komeempina yksilöinä. Nyt siis olisi korkein aika hankkia .Suuntasimme puutarhaan kun ensin olin soittanut ja tiedustellut löytyykö kyseisiä puita . Molemmat löytyi hienoa .



Lapset olivat yökylässä ja molemmat saivat istuttaa oman puunsa. 

Koristeomenapuu Aamurusko oli ensimmäisenä vuorossa ja kuulemma oli ihana kun kankaan väri sopi hyvin kukkien väreihin .

Sitten oli vuorossa koristekirsikka Kevät suudelma .

Nyt luulen puita on tarvittava määrä kun kasvutilaakin pitää jäädä. 




Istutimme kurkun ja kesäkurpitsan taimet. Reservi penkki on täysi kaikki saamani daaliat ei edes mahtunut. 

Nyt tänään paistaa aurinko voin mennä kitkentä hommiin ja nyt pitää tämä julkaista tai menee liian pitkälle kirjoituksesta .

26 kommenttia:

  1. Kauniin näköistä ja ihanat puut istutitte!
    Täälläkin paistaa tänään parin sadepäivän päätteeksi. Täytyy mennä leikkaamaan ruohoa ja kitkemään, mukavampi tehdä, kun on kuivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kitkemään tässä pitää varustautua ja sitä piisaa tänä vuonna minusta jopa enemmän kuin koskaan.

      Poista
  2. Hienoa, kun lapset saivat omat puut!

    VastaaPoista
  3. Hyvät puut valitsitte ja kiva kun lapset saivat ihan omat puut. Nämä ovat niitä asioita jotka jäävät lähtemättömästi lasten mieleen. Hienoa.
    Meilläkin saimme kaksi lastenlasta vieraaksemme viikon ajaksi ja lisäksi yksi heidän serkuistaan oli ilonamme kaksi päivää.
    Kaunista kukintaa myös edellisessä postauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä puita ja monia muita olemme suunnitelleet joten valinta oli tiukka. Lapset oli kyllä innoissaan.
      Kiitos.

      Poista
  4. Voi miten kiva, että lapset saivat omat kauniit puut. Ei ole mikään ihme, että tulee taukoja bloggaamisen. Täällä me kuitenkin odottelemme, jos kuulumisia tulee :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset oli kyllä innoissaan. Jotenkin tuntuu että aika on kortilla ja sitten on vain jätettävä osa tekemättä.

      Poista
  5. Hienon näköistä! Kiva idea lapsille omat puut ja saivat istuttaa ne. Nyt onkin taas aurinkoista niin saa ulkonakin tehtyä jotain. Täällä ollaan,ei unohdeta💛🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lapset kyllä varmasti muistaa ja on mielissään.
      Ulkona kaikki on odottanut lämpimämpää ilmaa jopa rikkaruohot.
      Kiitos sinulle sanoistasi.

      Poista
  6. Both of your trees are wonderful, Nila!
    I prefer the ornamental cherry tree!

    VastaaPoista
  7. Jonkin filosofian mukaan jokaisen pitäisi elämänsä aikana istuttaa puu.
    Nyt sekin on hoidettu lasten osalta 😀 Herttaiset puut ovatkin. Kauneutta maailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se meni hyvä kun toteutui heidän kohdalla.Vaikka ovat jo yhdessä aiemmin istuttanut yhden sireni puun.
      Kauneus on ihana asia tässä muodossa.

      Poista
  8. Kiva kun lapset pääsivät istuttamaan nimikkopuut kauniiseen ympäristöön. Silmä lepää näissä kuvissa. Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Kiitos sinulle sanoistasi ja aurinkoa ja lämpöä myös sinun elämääsi.

    VastaaPoista
  10. Ihanan siisti hyötykasvitarha teillä. Ja hienoa, että lapset pääsivät istuttamaan omat puut🤩

    VastaaPoista
  11. Ihanaa miten lapsenlapset pääsivät mukaan auttamaan. Aamurusko on haaveissa, ensi kesänä sille on paikka joten sitten pääsen ostamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aamurusko toivottavasti kukkii myös ensi vuonna.

      Poista
  12. Ihanaa, että lapset saivat myös osallistua istuttamiseen. Täsmällisen siistiä on teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täsmällinen on kyllä liioiteltu vahvasti mutta osa on kyllä jo kohtalaisen siistissä kunnossa.....siis osa.

      Poista
  13. Hei Nila!
    Kauniit vaaleanpunaiset kukat puissa. Teillä on oikein siistin näköiset istutukset.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista