Sain vihdoin aloitettua todenteolla penkkien kitkennät ensimmäisenä sain paratipenkin valmiiksi . Mies kärräsi kompostista tullutta hyvää multaa penkkiin. Joitakin uusia istutuksia tulen tänne istuttamaan kun ensin tullaan kotia mummua auttamasta.
Tervetuloa blogi päiväkirjan ensimmäiselle sivulle. Pieni esittely on varmasti paikallaan. Mökki tontti on 4300 m2 ja rivitalo on pääty asunto, jonka reunapäädyn taloyhtiö on ystävällisesti antanut minun laittaa kukille ja istutuksille. Näillä molemmilla pihoilla teen istutuksia ja muutoksia.
lauantai 31. toukokuuta 2025
Penkkien kitkentää.
Keskuspenkki oli sitten taas vuorossa sain aiemmin jo aloitettua tätä puolet. Nyt toinen puoli oli kyllä työn takana kun rikat oli saanut rauhassa kasvaa jo jonkin aikaa. Päivä oli kitkennälle lämmin ja tuskainen oli alkutaival yleensä kitkennälle.
Norjan angervot ovat varmaan jo lopettaneet kukinnan kun tullaan takaisin.
maanantai 19. toukokuuta 2025
Karhunlaukka metsä
Kyllä otsikko oli ihan oikein. Tulimme juuri Tanskan matkalta mikä kesti viikon verran . Pääsimme näkemään joka päivä vaikka mitä erikoisuuksia.
Olin aina halunnut nähdä luonnonvaraisen karhunlaukka metsän ja nyt se toteutui .
Täällä on luonnonsuojelu alueita mistä nämä kuvat on otettu. Siitä huolimatta näimme ihmisten poimivan näitä.
Minun puhelimessa oli aika jännät asetukset joten kuvat on vähän pitkulaiset.
Viimeisenä pitää laittaa omat kasvustot. Tässä on kaksi tupasta .Joitakin pienempiä tuppaita vielä muualtakin löytyy.
torstai 8. toukokuuta 2025
Vielä puutarhan puolella.
Kymmenen metriä parsaa alkaa kohta antamaan satoa. Joitakin piippoja jo näkyy . Ruohosipulia on itsestään kylväytynyt pari tupasta reunaan. Pitää käyttää ja sitten poistaa .
Takana yksittäinen lava mikä on peitetty on tulossa salaattia ja tilliä . Valkosipulit sai olki katteen. Keskelle lavoihin tulee neljään avomaa kurkkua ja yksi kesäkurpitsalle . Maat on kunnostettu valmiiksi.
![]() |
Käärmelaukat |
Taaempana aidan vieressä on useampia monivuotisia yrttilavoja ja niitä olen kerkinyt hieman jo kunnostaa . Vielä jatkuu... Lipstikka on aivan älyttömän hyvää keitoissa.Kohta saa leikkaa ensimmäisen sadon . Timjami kärsi kevään tulosta mutta piristyy kohta kasvuun .
![]() |
Lipstikka ja timjami |
![]() |
Ilmasipuli ja onkoha pillisipuli |
Mutta tällaista tällä kertaa.
sunnuntai 4. toukokuuta 2025
Aikasta kukintaa.
Tulppaanit eivät ole tämä vuonna parhaimmillaan ja saivat vielä siipeensä pakkasyön jälkeen. Myös näinkin harvasta kasvustosta joku on käynyt vielä lisää harventamassa .Niiden taakse olen istuttanut useita kylmänkukan siementaimia ja huomasin muutamien jopa hävinneen . No jäihän siihen vielä minusta toistakymmentä kuitenkin.
Ja täällä rikkaruohojen seassa on siementaimia lisää vaikka kuinka monta siirtoa varten ja pari isoa pehkoa myös jaettavaksi. Näitä minä olen tosiaan myös jakanut ihan hyvällä menestyksellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)