Adoptio mummu ja ukki Martta Wendelin kuvin .

 

Me itse olemme adoptoineet kaksi lasta , veljekset kaksikymmentä viisi vuotta sitten Pietarista . 

Mutta nyt siihen aiheeseen mistä tämän postauksen ajattelin tehdä . Kohtalo on puuttunut merkillisesti meidän elämäämme . Meidät on nyt vuorostaan adoptoitu ja tämän teki pieni neljävuotias tyttö . Hän on minun mieheni työkaverin lapsi ja hänellä ei ole läheisiä välejä omiin mummoihin ja ukkeihinsa tai pikemminkin hänen vahemmillaan ei ole omiin vanhempiinsa . Sen enempää emme tiedä emmekä ole kyselleet . Tapasimme ensimmäisen kerran kesällä mökillä kun tämä perhe tuli käymään ja hänen isänsä soitti illalla ja kertoi että heillä oli ongelmia kun tyttö ei olisi halunnut lähteä pois. Tyttö puhuu vain englantia joten minulla oli kommunikointi vaikeuksia ja mieheni ei sillon juurikaan puhunut hänelle . Mutta niin siinä vaan kävi että hän oli sanonut että ne on kivat ukki ja mummi ei tietenkään tällä nimikkeellä ja että tuleeko ne jouluksi . Tämän hän kysyi  sillon kesällä . Isä oli kuulemma viettänyt unettoman yön.... ymmärrättävästä syystä  . 

Olemme nähneet pikaisesti senjälkeen muutaman kerran autossa ja nyt olemme käyneet heidän tontilla kun olivat hankkineet sen uudelle talolleen . Hän käy nyt suomalaista päiväkotia joten suomenkieli on kuulemma kehittynyt hyvin . Meille hän ei ole puhunut vielä mitään mutta ei kuulemma paljon tarhassakaan . 

Nyt viimeiseksi kun kävimme heidän tupareissaan kiehnäsi meidän molempien luona ja oli kuulemma odottanut meitä kovasti . Veimme hänelle tarroja ja muutakin kivaa tuparituomisien joukossa . Nyt meillä on se "ongelma"  että miten me tämän isovanhemman paikan täytämme jatkossa .  Isovanhemmilla on myös "velvoitteita"  mitä olemme ilolla täyttäneet omille lapsenlapsille. Tämä lapsi on vieras meille ja me hänelle mutta niin oli tilanne yli kaksikymmentä viisi vuotta sitten kun pojat lähtivät meidän matkaan yhden näkemiskerran jälkeen vilkuttivat vain ja sanoivat venäjäksi ... näkemiin. 

Silloin vuosia sitten he olivat odottaneet kuulemma kovasti koska heidät haetaan ja siihen meni puoli vuotta ensinäkemisestä ennenkuin se tapahtui ja silloin ensitapaamisella he nimittävät meitä jo papaksi ja mamaksi. 

Minä olen ajatellut paljon tätä asiaa mutta ehkä se avautuu meille ajan kanssa.. Tällaista ihmeestä ei voi kieltäytyä tämä ei tapahdu joka ihmiselle ja joku tarkoitus tällä asialla on olen siitä varma .  Nyt kuitenkin kudoin hänelle ohuet sukat hänen lempivärillään ja viemme ne hänelle jouluviikolla . Mukaan vielä suklaapukki  . Lanka ei ihan riittänyt laitoin terät toisella värillä ja tein myös kukan terien värillä . 

Mutta tällaista tällä kertaa ❤