maanantai 29. lokakuuta 2018

Joululahjaksi pelin valmistus.


Monissa blogeissa on keskusteltu jo joulusta ja sen tuomasta valmistelupuuhasta .
Minä keksin  että minulla saattaisi olla peli mikä voisi kiinnostaa joitakin . Täällä on paljon kädentaitoisia naisia ja heillä miehiä mikä voisi tämän väsätä lahjaksi joulupakettiin vaikka jokaiselle omansa. Alkujaan minun isäni teki tällaisen lapsuuden jouluuni. Tämä kyseinen peli on ollut meillä  useita vuosia .Mies teki sen minulle aikoinaan yhtäkkiä muistinlokeroista tulleen muistikuvani perusteella. 
Pelin ulkonäkö on tämä ja lähtöasettelu pelipalikoille on tämä. 




Materiaalina hänellä oli melko ohut koivuvaneri levy . Tämä oli joku jätepala, mutta hyvin on vuosia pelittänyt. Reunus ei saa olla liian tiukka jotta palikat kulkevat hyvin alustalla. Ja reuna ei saa olla liian korkea.



Pelin ideana on saada isoin palikka pois reiästä toisia palikoita liuttain siirtelemällä.




Ensin tehdään senkokoinen isoin palikka kuin halutaan. Ja siitä puolet on viisi pelin samankokoista palikkaa. 



Ja siitä taas puolikkaan koosta neljä pienintä palikkaa .
Näin sinulla on koossa yksi iso, viisi keskikokoista ja neljä pienempää. 
Sitten vain pohja ja reunat ympärille. Isomman pelipalikan aukon pitää tietysti olla myöskin sopivan kokoinen että se mahtuu poistumaan. 



Tämä peli on tosi mukava ja ei niin yksinkertaista saada isoin palikka pois kuin luulisi. Tämän pelin voi tehdä myös kovasta paksummasta muovista vaikka uudesta leikkuulaudasta jollei muuta materiaalia ole . Ja myöskin pienenä matkaversiona. 
Me kaivamme tämän pelin joulunpyhinä esiin silloin on jo unohtunut miten sen ison palikan taas sai pois.


Mökillä sain parsat leikattua alas ja vietyä pois ja kitkin penkin vielä kertaalleen. Maa oli jo hieman kova pinnalta. Varret oli jo aivan kellastuneet.












Kukat on mökillä kaikki nyt sisällä mitä aion siellä talvettaa. Aikamoinen määrä on taas ikkunoiden edessä . Vedin verhot mahdollisemman kapeaksi että eivät olisi valon tiellä.










Tervetuloa uudet lukijat.


Mutta tällaista tällä kertaa.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Suuren käpykrassin valmistus ja sisustukseen vaihtelua.


Minä olen tehnyt elämäni ensimmäisen käpykrassin ja siitä tuli kyllä aika valtavan isokokoinen. Mutta nähtyäni lopputuloksen en ole siitä pahoillani. 
Halkaisijaltaan tämä oli 55 sm .



Laitoin ensin sanomalehtiä pohjaksi ja sen päälle ruskeaa pakkausteippiä .
Nuorimmainen poika sanoi käydessään ja nähtyään tämän pohjan " ai sää olet tehnyt uimarenkaan " ehkä se siinä vaiheessa näyttikin siltä. 




Meillä kuulemma oli kuumaliimapyssykin joten hommiin .
Käpyjä olin kerännyt jo aiemmin varastoon kuivumaan muuta juttua varten .
Mutta se juttu siirtyi muun materiaalin puutteesta. 




Pakkausteipin päälle laitoin  säkkikangasnauhaa , kävyt kiinnittyi siihen mukavasti ja siitä tuli siistin näköinen myös toiselta puolelta. 




Valmista krassia kokeilin ensin ruokahuoneen ikkunaan. Mutta kun siihen tulee 
kohta joulutähti niin pitihän sille joku muu paikka löytyä. 




Sitten kokeilin sitä eteiseen ja siihen se sopi minusta aika hyvin. 




En tiedä sopiiko nämä pullonkorkit tähän ollenkaan vai otanko ne pois? 










Aiemmin piristin eteistä jo vakituisilla valoilla pylväässä ja 
  kun Callunia jäi yksi ylitse ulkoistutuksista laitoin sen eteistä 
koristamaan. Se tuskin on pitkäikäinen  , mutta vaihdetaan. 




Näillä mennään toistaiseksi. 




Krassi on tehty alunperin mökille ja sinne se varmasti ensivuonna päätyykin 
koska eteinen ei ole niin suuri että siihen voisi seinille kovinkaan paljon tavaraa 
laittaa . Yksi taulu meillä on ollut jo siellä varmaan yli kymmenen vuotta .
Se on taulu minkä teetin vanhoista avaimista. 
Kauan ennenkuin vanhat  avaimet tuli sisustukseen muotina. 




Avaimet olin ostanut useampana vuonna kirppareilta ja antiikkimessuilta. 





Nämä avaimet on ihan oikeita ja aitoja . Ne on kiinnitetty pikilangalla 
 satavuotta vanhaan seinälautaan. 




Ruokailuhuoneeseen vaihdoin myös villamaton ja toisen liinan pöydälle. 




Ostin ison valkoisen tulilatvan myös pitkästä aikaa .









Mutta tällaista tällä kertaa. 


Tervetuloa uudet lukijat .



torstai 18. lokakuuta 2018

Leonardo da Vinci ja kukkasipulit



Leonardo da Vinci on muutakin kuin maailmankuulu taidemaalari.
Se oli minulle yllätys myös ruusun nimi. Näin sen taimilaarissa ale - 50 %
joukossa. Ruusunnuput hurmasi minut heti  , niin että pitihän se nostaa ostoskärryihin .

Tosin senjälkeen tutustuin googlen kautta myös itse mestariin ja yllätys oli vieläkin suurempi .
Eli mitä kaikkea muutakin hän oli kuin taidemaalari.
Suosittelen.








Auennut kukkanuppu itsessään oli kuin osittain littiin painettu.




Istutin Leonardon  isoon ruukkuun ja se viettää ensimmäisen talvensa kellarissa .
Tämä näin koska minulla ei ole sille vielä katsottuna mitään paikkaa.

No .... Tämä ei ole mitään uutta .


Onko kenelläkään kokemuksia tästä ruususta  ? Olen vasta -alkaja ruusujen kanssa,





Sain myös vihdoin kukkasipulit istutettua mökin edessä olevaan uuteen penkkiin .

Siihen tuli lähinnä laukkoja ja narsisseja.

Penkkiin upposi yllättävä määrä sipuleita. Niitä tuli piilotettua useampi sata.









Nämä narsissit sain anopilta aivan ihanat , mutta eivät minun mielestäni sopineet tämän penkin väritykseen joten näemme ne jossain muualla ihastuttamassa ensi keväänä .





Tervetuloa uudet lukijat toivottavasti osaan pitää teidät hereillä jatkossakin.


Mutta tällaista tällä kertaa.





perjantai 12. lokakuuta 2018

Syksyn sävyt haaste.




On syksy niin ihmeellinen 
minä kaikkea ymmärrä en .
Miten vihreä maa
värin uuden nyt saa ,
linnut lentävät merien taa? 








Mihin siilit ja etanat käy ?
Niitä syksyllä missään ei näy .
Mihin pois katoaa ,
missä siilien maa ,
mullan allako ne asustaa? 












Kuka vaahterat kauniiksi saa, 
värit muuttaa ne, 
nyt punertaa? 
Kuka pensselillään lehdet käy värjäämään? 
Missä maalarin tuon kotimaa? 










Miten kypsyvät puolukat nuo ,
mistä karpalot päälleen saa suo ?
Mikä punertumaan 
saapi marjat ja maan? 
Syksyn ihmeitä kaikki on vaan. 
















On syksy niin ihmeellinen, 
minä kaikkea ymmärrä en. 
Miten muutoksen saa
koko kesäinen maa ?
Värit hehkuvat loistossaan .

Juhani Konola 




































Tämän kivan haasteen sain Gitalta Puutarha on kotini blogista kiitos sinulle.
Haasteen alullepanija on Tiiu Puutarhahetki blogista.


Haasteen säännöt.

- kerro postauksessasi kuka haasteen aloitti .

-tee postaus sinulle rakkaimmista syksyisistä sävyistä.

- haasta kolme tai useampia blogiystäviä mukaan .

-käy kirjoittajamassa postauksesi www- osoite Puutarhanhetki - Suurien Unelmien puutarha - plogin Syksyn sävyt postauksen kommentti kenttään .

-Voit osallistua haasteeseen myös Instagrammissa.
( Merkitse kuvasi silloin # syksynsävyt haaste ja @ puutarhahetki, jotta löydän ne sanoo Tiiu )


Nyt kun ruska on parhaimmillaan jotkut on tosin jo lehtensä pudottanut,
mutta hyvää kuvattavaa riittää laitan haasteen mahtaville kuvaajille joiden kuvia ihailen.

 -  Roosanpunaista kultaa Maaritille.

-  Kuvakehrääjälle ja

-  Vuonon kimallus Mariannalle.


Mutta tällaista tällä kertaa .