torstai 31. tammikuuta 2019

Kahden penkin esikot


Olen hurahtanut esikoihin jo muutama vuosi sitten ja niitä onkin tullut hankittua ja saatua jokuinen eri lajike ja samaa lajia on myös useampaa eri väriä. Meillä mökillä on useampi kukkapenkki mihin olen niitä joka vuosi istuttanut. Useimmat esikot pitävät puolivarjosta mitä meillä on aika vaikea löytää.



Keskuspenkkiin antaa jonkinverran varjoa iso vaahtera. Olenkin alkanut siirtää tähän jo muutaman vuoden esikkoja muista penkeistä.




Se antaa juuri keskipäivän aurinkon suojan.




Tässä keskuspenkin esikot. Olen käyttänyt tähän 2016, 2017, 2018 kuvia koska näistä kaikista yhteensä saa paremman kuvan miten ne penkissä sioittuvat 




Näillä esikoilla ei ole lajinimikkeitä koska olen ne useimmat saanut tai ostanut Türistä joltain mummolta .Tämän punaisen olen saanut muutamia vuosia sitten eräältä kohta kasikymppiseltä Katilta ja se on kasvanut taas hänen kotipuutarhassaan lapsuudesta asti. Tätä samaa minulla on monessa paikassa myös rivarinpihalla.










Näistä  esikoista kun siirrytään oikealle on  esikot mitkä olen saanut työkaverilta vuosia sitten.













Samoin ne jatkuu seuraavaan kulmaan mutta nyt ainoastaan keltaisena .
Tässäkin yläkuvassa olevat siirrän muiden keltaisten joukkoon. 



















Sitten kun käännymme kulmasta alaspäin ruusujuuren vieressä on sinivoittoinen luhta esikko. Tästä esikosta alkaa Türistä ostettujen esikoitten reuna .




Toivon että tämä olisi siementänyt ja lisääntynyt ,  keväällä se nähdään.










Jatketaan alaspäin oikeaa reunaa  Türin esikot jatkuu.













Näitä on kahdenlaisia , alakuvassa on missä on valkoinen keskusta ja yläkuvassa ei sitä ole.



Ne aloittaa kukinnan vähän eriaikaa mutta kukkivat myös samaan aikaan. Kuten alakuvassa näkyy







Sitten on vielä yksi valkoinen yksilö.




Tähän penkkiin on tarkoitus lisätä muunmuassa angervoja kynäkatajan taakse ja oikeaan reunaan esikoita. Loputkin rentoakankaalit lähtee keväällä sinikynäkatajan reunoilta
Minulla on tosiaan useammassa eri penkeissä esikoita osa niistä saa jäädä paikoilleen mutta useammat siirtyvät . Keväällä kärrään multaa hiekan päälle.






Tässä muutamia erilaisia esikkoja muista penkeistä mitä siirtyy  tähän keskuspenkkiin.










Näitä valkoisia minulla on runsaasti joten niistä saan mukavan ryhmän .






Tässä  alakuvan penkissä olevat esikot on jo osittain siirretty muualle , ne kärsivät viimekesän kuivuudesta tosi paljon ja kun penkki sioittuu suoraan etelään oli suorastaan ihme että ne jäivät yleensä henkiin. Meillä on lähes mahdotonta löytää varjoisaa penkkiä,  mutta istutin niitä yhteen uuteen pionipenkkiin , vähän niinsanotusti pionien taakse. Toivottavasti pionit kasvaessaan vähän varjostavat niitä suoralta auringonpaisteelta  ja esikoita voi ihailla myös molemmista suunnista. Ne tulee keväällä sitten esittelyyn.















































Mutta tällaista tällä kertaa.




perjantai 25. tammikuuta 2019

Jotain käsitöitä minäkin.


Tein itselle harmaasta seitsemänveljes langasta yli polven säärystimet. 
Ylös reunaan laitoin virkaten kiristys nyörin .
Pidän paljon talvellakin hametta joten iästä huolimatta uskalsin tehdä tällaiset myös itselle. 




Sivuihin laitoin neljä nappia 




Alalaitaan nilkanyläpuolelle  virkkasin yhden Anelma kukan, mutta kuitenkin samasta harmaasta langasta kuin itse säärystimet. 





Napit ja kukan kiinnitin vain helposti irrotettavalla tyylillä . Langanpäät vain nurjalle puolelle ja sitten rusetti. Näin ne on pesukoneeseen mentäessä nopeasti riisuttavissa..





Jouluksi tuli tehtyä pojanpojalle lahjaksi sukkia ja lapasia lyhyemmällä ja pidemmällä varrella 









Mieskin sai uudet hukkamien käsien lämmittäjien tilalle, entiset olivat alpakka lankaa
No jonkinajan kuluttua ne kuitenkin löytyivät,  uudet olivat tehty peräti baby alpakka langasta. Niitä hän tykkää käyttää autoa ajaessa keväällä ja syksyllä, siinä kun on mukavasti sormet vapaina .






Tervetuloa uudet lukijat toivottavasti osaan pitää teidät hereillä jatkossakin. 


Mutta tällaista tällä kertaa .