perjantai 23. maaliskuuta 2018

Vielä lisää kukkapenkin suunnittelua



Tämä toisen penkin uudistus kulkee käsikädessä edellisessä postauksessa olevan penkin kanssa . Tässä penkissä oli paljon nauhuksia takana ja toisessa laidassa. Annoin niitä paljon poiskin, mutta siirsin niitä myös pitkään rinnepenkkiin missä niitä oli ennestäänkin. Näitä samoja mietelmiä on varmaankin jo aikaisemmin tullut  kerrottua ja kuvattua. 



Kesäkuun 26 päivä 2017  kaivinkone poisti muutamia kantoja ja osa tästäkin penkistä sai kyytiä .



Takana on vielä yksi alue pressun alla mikä odottaa istutuksia.
Mutta sillä ei ole kiirettä siihen ei rikkaruohot pääse käsiksi. 



Etualalla olevasta istutusalueesta poistuu sammalleimut kun muorinkilvet lisääntyvät. Peurat kyllä  jo verotti sitä kovasti tänä talvena .



Tähän istutettavaan penkkiin jo kerroinkin aiemmin  että istutin tuijat taakse.
Koska penkki on rinteen yläpäässä halusimme istuttaa siihen jotain mikä erottaa piha-alueen  rinteestä ja antaa myös näkösuojaa alaspäin menevälle rinteelle. 






Rinteen alapuolella kasvaa metsävadelmaa ja siellä on myös aika märkää reunoilta aika pitkälle. Siellä on lähteitä. Olemme ajatelleet josko siihen joskus kaivaisi lammen. Aika näyttää. 


Penkki on kooltaan 8 metriä pitkä ja 3.50 leveä. 




Tähän penkkiin olen suunnitellut  tuijien eteen ja väleihin erilaisia,  lähinnä sinisiä iiriksiä ja kurjenmiekkoja . Tuijien välit kasvaa senverran hitaasti umpeen että siihenkin voi vuosiksi istuttaa. Katsotaan mitä kaikkea sitten siihen sopii. Kenties vaikka vähän tummempaakin väriä. 









Iiriksen eteen tulee sitten pioneja. Osa pääsee tähän penkkiin . Ehkä tähän mahtuu kahdeksan, yhdeksän kappaletta. Pitää katsoa mikä on suositeltu istutusväli. Minulla taitaa olla pioneja yhteensä 27 kappaletta. Suurinosa on saatuja tai Viron kukkamarkkinoilta mummoilta ostettuja joten nimistä ei ole tietoa. Ne on kasvanut tähän asti vähän siellä toinen täällä.
Yritän saada nyt niitä vähän yhtenäisiin ryhmiin .
Kaikki värit eivät vielä ole edes kukkineet kertaakaan .
Ovat kasvaneet  ja vahvistuneet ja odottavat siirtoa .
Nämä on istutettu keväällä 2017 ja ovat vielä pieniä ja minä teenkin sitten näille ja muille pienemmille pensasaluille  oman penkin kun kerkiää.



Yksi hankaluus on kun en tiedä kaikkien kasvukorkeutta.











Sitten pionien eteen ajattelin istuttaa jotain matalaa, ehkä tätä iiristä. Tässä on rikkaruohoa koska nämä ovat edellisen postaus penkin reunasta ja odottavat siirtoa (selitystä)



Tai tätä punaista esikkoa minulla on paljon monessa paikassa kasvamassa. Muunmuassa myös siinä aikaisemmassa  postauksessa uudistusta  kaipaamassa  penkissä .





Ja sitten on minulla tätä matalaa kaunista valkokukkastakin . Tietääkö kukaan tämän nimeä?  Vielä kaikki suunnitelmat eivät ole ihan varmoja kasvien suhteen mitkä tulee pionien eteen ja yleensä ne matkalla jotenkin muuttuu .




Kotia sain jotain pääsiäistä laitettua .Nämä narsissit laitoin tähän suureen lasimaljaan. Vielä ovat kovin nuppusia, mutta eiköhän kun ovat vähän aikaa lämmössä niin avautuvat.








Tervetuloa uudet lukijat.


Mutta tällaista tällä kertaa.


sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Vanhan penkin uudistus suunnitelma ja linnunpönttöjen putsaus.



Minulla on suunnitteilla useamman penkin myllerrys keväällä ja ajattelin aloittaa sen ensimmäisestä penkistä minkä teimme mökille. Laitoimme silloin muutamia vuosia sitten taakse kankaan ja sen päälle kiviä. Se ei ollut hyvä vaihtoehto kauaa. Rikkaruohot pomppasivat armotta kivien yli penkkiin . Joten nyt on uudistuksen aika. Aloitin jo lokakuussa 2016  raivaamaan penkistä kiviä ja kukkia muualle 








Penkin kokonaispituus on 12 m ja leveys 1.60 m
Penkki lyheni noin 2 m kun tehtiin uuden puolen pohjaa v. 2015.
Piti saada tilaa sementtiautolle ja myöhemmin puutavaralle.




Nämä tuijat saavat uuden paikan ja nyt penkissä ei ole etu eikä takapuolta.

Toistaiseksi penkki saa pitää toisen puolen puukehyksen.




Toiselle puolelle missä oli ennen kivet käytämme näitä vanhoja kattotiiliä .



Kerroinkin jo aiemmin että pesen nämä ensin painepesurilla. 



Laitoimme rikkahuohoa edistävän kankaan tiilien taakse sekä lappeellaan olevien kivien alle. Näitäkin kiviä on meillä siellä ennestään .
Näin on hyvä leikata nurmikkoa ,voi kuljettaa leikkurin pyörää kiven päällä.






Keskelle penkkiin tulee kahta päivänliljaa 
Penkissä on yksi puska keltaista tullut aiemmin  jo istutettuakin 




Lisää kyseistä liljaa on minulla useassa paikassa kasvamassa. Nyt yhdistelen niitä vähän samaan paikkaan isommiksi ryhmiksi. Ja sitten niiden siirrettyjen tilalle taas muuta kasvamaan.



Tässäkin penkissä takana on sitä muutama pehko.







Tätä punaista lajia ajattelin myös .
Tämä on hieman matalampaa kuin keltainen mutta se ei haittaa koska penkkiä katsellaan molemminpuolin




Reunoille pitää suunnitella vielä mitä laittaa, ehkä ainakin narsisseja ja helmililjaa
Puput ainakin tykkää
kenties jotain muutakin jos vielä mahtuu .


Tänään sunnuntaina mies putsasi linnunpöntöt meillä on mökillä niitä 10 kpl.
Tänävuonna ei kerkiä lisää tekemään.









Aikamoisen kasan ne saavat aikaiseksi kahdessa vuodessa me putsaamme ne joka toinen vuosi . Tällaiset ohjeet me olemme saaneet.








Tervetuloa uudet ja vanhat asukkaat.





Mutta tällaista tällä kertaa .


Tervetuloa uudet lukijat .


maanantai 12. maaliskuuta 2018

Ruusujen kuivatusta ja leivontaa.



Ostin tässä muutamia viikkoja sitten tummanpuhuvia ruusuja. Ne kesti tosi hyvin maljakossa ja vanhetessaan aivan kuin olisivat kuivuneet eikä lakastuneet .
Päätin kokeilla niiden lopullista kuivaamista koska ne oli pitänyt hyvin värinsä. 
Laitoin ne kuivumaan sanomalehden päälle, koska kun yritin laittaa ne nippuun ja alaspäin ne alkoi varistaa terälehtiään. 







Kuivattelin niitä muutaman päivän ja laitoin ne  paksuun lasiseen neliönmalliseen 
purkkiin tai mikä lieneekin. Pohjalle ja reunoille laitoin jotain luonnon heinää tai mitä lienee sekin. Lopputulos on aika kiva minusta . Se on ollut nyt siinä viikonverran . Ja olkoon nyt vähän aikaa vielä kunnes tulee pölyä ,sitten on sen aika mennä roskakoriin. 










Meillä kun on tarvetta gluteenittomia ja laktoosittomia tuotteille .Olen yrittänyt hakea mahdollisesti helppoja ohjeita . Itse emme tarvitse muuta kuin poika tarvitsee laktoositonta . Mutta sukulaiset ja ystävät tarvitsevat . Tein siis gluteenittoman ja laktoosittoman pitsan. Pohja tulee juustosta ja kukkakaalista . Oli muuten tosi hyvä.  Suosittelen kokeilemaan koska se on myös tosi helppo. 



Gluteenittoman ja laktoosittoman pitsan ohje 


400 g kukkakaalia

2 kananmunaa

1dl parmesaania  ( laktoositonta)

Raasta kukkakaali hienoksi raasteeksi. (älä soseuta)

Lisää siihen munat sekä juustoraaste. 
Jos haluat pitsan olevan myös laktoositonta muista se juuston käytössä .
Että se on laktoositonta.

Minä lisäsin pohjaan vielä vähän suolaa.

Paista pohjaa ensin 200 asteessa 25 min
Laita täytteet päälle ja juustoraastetta paista vielä 10 min.




Tässä se on valmis päälle voi jokainen laittaa omat särpimet. 




Tein miniä ehdokkaalle pitkät sukat. En päättänyt niitä vielä ennenkuin kokeilee. 
Nämä olivatkin ainoat aikuisten sukat tänä talvena.

Toivottavasti menee käyttöön .




Kuivatut ruusut saikin lähteä kun sain naistenpäiväksi  mieheltä ihanan keväisen kukkakimpun .













Tervetuloa uudet lukijat


Mutta tällaista tällä kertaa .