torstai 31. joulukuuta 2020

Marimekon vihkiruusu mukit ja aseltelmien purkua ja Marsalkan iltaherkku .

 Minä olen aina ollut astiahullu . Haluan kattaa pöydän kauniisti silloinkin kun olemme kahden .Kaupassa käymme noin viikonvälein ja nyt kun kävimme ruokakaupassa ostamassa vuoden viimeiset ruuat huomasin mökille sopivat kahvimukit . Ne olivat Marimekon vihkiruusumukit . Niitä oli neljää erilaista, ostin niitä kaikkia yhden kappaleen olivat nyt plussakortilla -40 %. 


Minulla on Arabian Artican aluslautasia kotona jo ennestään sopivat hyvin värinsä puolesta yhteen . 




Jouluinen pöytäasetelma avasi ihastuttavat ruusut sopivasti pyhiksi. 




Joulunpyhiksi ostin kuitenkin valmiiksi uudet ruusut jos entiset kuihtuvat mutta niitä ei tarvittu ja pidinkin ne kylmässä ja vaihdoin vasta viikonloppuna uudet ruusut ja nekin vain osittain . Nämä vaaleammat menivät nopeammin vanhaksi joten vaihdoin ne uusiin tummiin ruusuihin ja myös joitakin aiempia tummia laitoin roskiin . Amaryllikset olivat vielä hyvässä hapessa joskin todella aukinaisina . En poista koskaan niiden nielussa olevia " siemenhahtuvia "vai mitä ne ovat . Minusta ne ovat osa sitä kaikkea ja niin kauniita vaikka ne vähän jossain vaiheessa varistaakin siitepölyä . Marjakuusenoksia myös jätin muutamia  samalla vaihdoin myös ison maljan pienempään . Laitoin ne kynttiläsomisteeseen mitä voi käyttää myös maljakkona  . 


Otin lasienkelit pois ja toisen kynttelisomisteen ja vaihdoin pöytäliinan . Tällä mennään nyt vuodenvaihde  ainakin. 


Tämä syklaami taitaa olla myös roskiskamaa vai mitä mieltä olette 🤔❓
Ei kai tähän enää mitään uutta kasvua tule. 


Sitten vielä  Marsalkan herkkuun tässä se on kuvattuna woskmarkia ,  smetanaa , sulakurkkua , isoja kapriksia  ja perunalohkoja  . 

Mutta itse google tietoon tästä Marsalkan herkusta . 
Ravintola Savoyn legendaarinen Worschmack resepti on peräisin Marsalkka Mannerheimiltä . Iätön klassikko on edelleen asiakkaiden suursuosikki . 
Mannerheimin uskotaan alkujaan ihastuneen sillillä ja valkosipulla maustettuun lihapataan upseerikerholla Varsovassa . Legenda kertoo, että Mannerheim vei ruoan ohjeen ensin Kämp - hotelliin . Kämpin keittiömestari ei kuitenkaan kiinnostunut worschmackista ja niin hän toi reseptin Esplanadin puiston poikki ravintola Savoyhin. 



Me vähän lisäilimme annosta salaateilla ja savustetulla kaslerilla . 





Viime postauksessa toivotinkin uudet vuodet joten tavataan ensivuonna 🤗


Mutta tällaista tällä kertaa . 









lauantai 26. joulukuuta 2020

Pikkuneidin neulomuksia .

 Tässä olen tehnyt muutamia neulomuksia ja jopa muistanut kuvata . Nämä menivät pukinkonttiin 1.5 vuotiaalle tytölle (lapsenlapselle) 







Jonkinverran on näitä tullut muitakin tehtyä mutta kuvaus on unohtunut . Nyt pitäisi löytää samaiselle pikkuneidille " anelmaisen " ohjeen. Onko teillä vinkata mistä kenties löytyisi ❓🤔


Mutta tällaista tällä kertaa. Hyvää Uutta Vuotta. 🎆

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Vielä yksi musta kranssi ja joulunkoristelua .

 


Minulla on tällaisia kranssin pohjia kaksi kappaletta ollut jo muutaman vuoden toisen niistä sumutin mattamustaksi ,  hain kuumaliimapyssyn ja eikun hommiin . En ymmärrä mikä ihmeen vimma on saanut minut aloittamaan tänä vuonna jo neljättä kranssia . 
Tämä olisi tarkoitus tulla mökille sisälle ja se ei saisi olla jouluinenkaan että voisi olla paikallaan vaikka pidempäänkin . Pitää miettiä ja ajatella mitä minulla on kotona valmiina koristuksia ajatellen . 


Aloitin kuitenkin useimpia päiviä aikaisemmin kuivattamaan muutaman appelsiinin ja sitruunan siivuja . Ihan pääsääntöisesti huoneen lämmössä ja aina kun tein uunissa jotain niin jälkilämpöjä hyväksi käyttäen . Hyvinhän ne näinkin kuivuivat mutta aikaa kului useita päiviä . Onneksi aloitin tarpeeksi ajoissa  . 




Suunnittelu eteni niin että ajattelin koristella kranssia vain toiselta puolelta . Kotona minulla oli unikonpalleroja ,  isoja aniksia , kanelitankoja ,  käpyjä sekä männyn että lehtikuusen ja teko kirsikoita . Nämä ovat olleet jo monissa erilaisissa koristeluissa aiemminkin kyllä mukana mutta ei koskaan kransseissa . Liimasin ja sommittelin niitä nyt aluksi pohjaan kuumaliiman avulla . 

Ei liikaa eikä liian vähän 🤔😀 taito on myös että osaa lopettaa  . 





Sitten liimasin kuivatut sitruunan viipaleet . Jätin appelsiinin viipaleet kokonaan pois olivat liian isoja minusta tähän tarkoitukseen. 




Rusettitarpeita minulla ei ollut joten niitä ostin. 







Halusin myös nyt tehdä joulupöydän asetelman valmiiksi . Käytin siihen marjakuusta kaksikymmentä ruusua ja kaksi amarylliksen vartta sekä lisäksi kultaista kierrettä. 








Laitoin kolme lasilevyä ja niiden päälle maljan kukkineen , kultaiset kävyt ja kultaiset lasienkelit ja lasihelminauhaa . Vien kukat yöksi lasitetulle parvekkeelle niin säilyvät hyvin ja aina voi ruusuja ostaa lisää . 











Mutta tällaista tällä kertaa 



Hyvää Joulua, 


 



lauantai 12. joulukuuta 2020

Piparikranssi

Minä en ole koskaan tehnyt piparitaloa mutta syönyt kyllä olen . Nyt päätin kokeilla ihan jotain muuta piparitaikinasta . Jossain lehdessä olen joskus nähnyt piparikranssin ja nyt ei kun kehittämään ja yrittämään . 



Valmiiseen paistettuun ympyrään ( mikä todellisuudessa on hieman soikea) liimailin sitruuna , tomusokeri seoksella koristeet kiinni . Käytin apuna pientä pensseliä millä pääsi kapeimpiinkin väleihin . Pohjalle( liimasin)vielä kauniita pieniä tähtiä . 




Mutta tästä se kaikki alkoi . Ostin pieniä piparkakkumuotteja ja paistoin niitä koko sen 500 gramman paketin valmista taikinaa  . Niin pitkälle en tätä vienyt että olisin taikinan itse valmistanut   . Senjälkeen koristelin ne tomusokeri  , sitruuna seoksella . Oli se aika piiperrystä . Kummallista kun en sitten ole nykyään innostunut mihinkään tällaiseen tarkkaan työhön . Johtunee varmaan että tein työkseni aikoinaan mikroskooppia apuna käyttäen mekaanista piirilevykorjausta varmaan yli kolmekymmentä vuotta . No oli nyt miten oli innostuin kuitenkin aloittamaan ja tulihan tehtyä mutta ainoaksi varmasti jää  . 


Sitten mietin että miten teen sen pohjaympyrän . Mies teki oman ison harpin ja meillä oli mökillä hyvää suoraa puhdasta pahvia johon piirrettiin harpin avulla ympyrä. Minulla on kotona 60 cm leveä uuni ja ajateltiin siihen pellille sopiva ympyrän mitta  .  Pellin reunat olivat kuitenkin hieman ylöspäin kuperat joten jouduin leikkaamaan renkaan poikki ja pienet palat pois kun kotona aloin tätä työstämään . 





Mutta tämäkään ei vielä riittänyt tein vielä keskustan taikinasta vapaalla kädellä uuden kaaren ja laitoin sen isomman taikinakaaren päälle, näin sain siitä paksumman ja kenties vahvemman . Jos olisi tehnyt molemmat kaaret erikseen ja yhdistänyt ne sitten toisiinsa ( ennen paistoa) olisi saanut paksummat heti . Puolikas taikina olisi ollut heti paksumpi  työstää . 
🤔😁 hyvä olla näin jälkiviisas  . 
Tällä menetelmällä se kuitenkin tuli tehtyä ja sillä hyvä . 

Aika lattean värinen tämä on olisi kenties vaatinut jotain punaista enemmän mutta nyt tein niistä aineista mitä kotona oli , joten lopputulos on tämä  . Punaisen nauhan sentään onnistuin löytämään . 





 




Himmelin laitoin samaan keppiin ja se on ehkä hieman kranssin edessä ,  mutta paikat on nyt niinsanotusti kortilla  . 




Oletko sinä tehnyt piparikranssin tai piparkakkutalon täksi jouluksi ❓


Mutta tällaista tällä kertaa.. 




lauantai 5. joulukuuta 2020

Muikun halstraamista ja mukavaa mökkeilyä

 


Mökille tultua vein ensimmäisenä kynttilän palamaan mies laittoi tulen lasitetulle terassille koska aiotaan myöhemmin halstrata muikkuja siellä on mukavasti suojassa sillä oli hieman tihkusadetta ja sisällä uunissa ei viitsi hajun takia , terassilta haju häviää lämmön myötä . 









Sytyttelin useita kynttilöitä palamaan . Ulkona oli kolme astetta ja terassilla 3,6 astetta kun tulet viritettiin . 




Meillä on pieni kahdenistuttava sohva jonka nostimme lähelle tulta ja laitoimme sisältä lampaantaljat alusiksi koska sohva tuntui jotenkin kostealta . Joimme yhden kuuman glögin ja nautimme lämmöstä tosin vielä takit tiukasti päällä . 


Lämpöä alkoi pian levitä mukavasti niin että reilun kahden tunnin kuluttua olikin jo melkein kaksikymmentä astetta ja takit oli jo heitetty päältä ja sohva siirretty pois tulen äärestä omalle paikalleen . Kaminapuhallin oli taas hyvänä apuna lämmön siirrossa . Oli mukavaa istua ja katsella ulos ja nauttia . 





Ilta alkoi tummua ja eikun muikut uunin . Huomenna lähdemme itsenäisyyspäivän viettoon kotia . Tullessa vietiin kynttilät jo haudoille mutta käymme vielä huomenna kuitenkin katsomassa että palaavat . 




Hyvää Itsenäisyyspäivää 



Mutta tällaista tällä kertaa .