tiistai 25. syyskuuta 2018

Kurpitsa -Sitruuna kakkua ja mansikkamaan hoitoa.



Jos jollakin on vielä ylimääräistä kesäkurpitsaa niin kokeile tätä vaaleaa kakkua. Kuten kuvasta näkee se on tehnyt kauppansa hyvin. Muuten se on laitettu esille aika mukava riista -aiheiselle lautaselle. Ostin ne kierrätyskeskuksesta muutama vuosi sitten . Ja maksoin 3 e 6 kpl. 

Olen tehnyt joskus suklaapohjaisen, mutta minusta tämä on paremman makuinen .




Sitten ohjeeseen. 



Kesäkurpitsa - Sitruunakakku .



Kesäkurpitsan raastetta  noin 4 dl .
2 munaa 
3 dl sokeria 
4 dl vehnäjauhoja 
1 ps. ( 75  g mantelijauhetta)
1/2 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta 
 1/2 tl soodaa 
2 tl luomusitruunankuorta raastettuna 
1 1/2 dl rypsiöljyä ( ei kylmäpuristettua) 
1 dl  manteli tai kauramaitoa ( minä laitoin kermaa ) 
1/2 dl sitruunanmehua 


Voitele vuoka. 

Raasta kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi.. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.

Yhdistä jauhot, mantelijauhe , leivinjauhe, suola ja sooda keskenään. 

Sekoita kesäkurpitsaraaste ja sitsuunankuoriraaste muna - sokerivaahtoon. 

Lisää kuivat aineet vuorotellen rypsiöljyn kanssa. 

Sekoita lopuksi joukkoon mantelimaito ja sitruunamehu .

Voitele ja korppujauhota kahden litran vetoinen rengasvuoka. (minä käytän aina mannasuurimoita)

Kaada taikina vuokaan.


Kypsennä kakkua 175 - asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin 1 t  10 min 


Taikina oli tosi löysää mutta hyvää kakusta tuli. 



Minulta jäi mansikkamaan rönsyt poistamatta heti sadon jälkeen. Sanovat että ne pitäisi poistaa mahdollisimman nopeasti satokauden jälkeen koska mansikka kehittää silloin seuraavan vuoden kukka aiheet ja ne vievät voimaa. Ja sitten vielä syksyllä uudestaan ja mahdollisesti vielä keväällä. Uudet taimet kuten meilläkin on useita kehittää ensimmäisinä vuosina hurjasti rönsyjä. Niiden tuotto vähenee kun puskat vanhenee . 




Leikkasin ne toista viikkoa sitten ja kitkin rikkaruohot ja harjasin välit katuharjalla. Kuusi kappaletta taimia istutin muualle reserviin jos vaikka kaikki uudet taimet eivät selviä. Syyslannoitteen onneksi sain laitettua jo viimekuussa .


Illalla istuimme terassilla viltit ympärillä .









Kuu nousi tosi nopeasti horisontista.












Mutta näissä tunnelmissa tällä kertaa.




perjantai 21. syyskuuta 2018

Siemenkirje ja oma sisältö jatkoon ja Arabian vanha Maire soppaskooli.



Sain siemenkirjeeseen ja mielenkiintoista otettavaa oli kiitettävästi. 
Ajattelin vielä laittaa kuvat niistä mitä itse laitan kiertoon kun kaikki 
siementen osalta keräykset eivät onnistuneet. Kaikki kuvat eivät ole tältä 
vuodelta kun en niitä tullut kuvanneeksi .
Mutta siemenet on kaikki monivuotisia perennoja ja tänävuonna kerättyjä. 


Iiris. 



Alppiasteri . 




Monivuotinen unikko. 




Palloesikko. 




Balkaninvuokko .




Iris graminea.
Mätäskurjenmiekka. 




Punainen Parvitulppaani. 




Valkoinen kylmänkukka. ( keskellä) En löytänyt muuta kuin tämän kuvan pitää korjata tilanne kuvauksen suhteen ensikeväänä. 




Valkoinen tulppaani. 





Ostin tässä kesällä tori. fi . sivuilta  Arabian suuren Maire soppaskoolin .


Minä olen aina pitänyt tästä mairen väristä ja kuviosta ja muotoilusta. 
Mairesarjan on suunnitellut Svea Granlud ja sitä on saatavilla myös pienempi versio. 
Mutta minä olin kiinnostunut vain tästä kappaleesta.
Tämä yksilö oli upea ja virheetön .










Keräsin maljakkoon rivarinpihalla vielä muutaman kukkivan ruusun kukan .




Pöydällä muuten yksi anopin kutomista poppana liinoista. 




Siemenkirje lähtee eteenpäin maanantai aamuna. 



Mutta tällaista tällä kertaa .



maanantai 17. syyskuuta 2018

Millainen puutarhuri olet.


Millainen puutarhuri olet ?

Sain haasteen Pieni tarina blogista Pipeltä ja
Pale red rose Katjalta
kiitos teille .
En laita tähän koko haastetta . Haasteen pohjan löydät 
Pauliinan blogista Kukka ja kaali. 
Hän on myös alullepanija tähän haasteeseen. Valitsin vapaamuotoisen osan .




Puutarhan suunnittelu. 

Minä todella suunnittelen päässäni ne yöt kun en saa nukuttua. Paikat kun särkee tämä on hyvä itsehoitolääke .




Ostokset .

Ostoksia kasvien osalta teen maltillisesti , alet huomioon ottaen. 
Kolme kertaa olemme tehneet matkan Viroon puutarhamessuille ja tuonut 
 kyllä aika reippaasti kasveja mukana . Ja jotain on tullut ostettua jokavuotisen Helsingin messun antimista .




Työkalujen säilytys. 

Nyt tultiin siihen kysymykseen mistä en mielelläni puhuisi . Johtuen tasan siitä että 
pisteitä ei tästä heru. Vaikka toisaalta ei niitä tässä jaetakkaan .Onhan meillä niille paikkakin olemassa. Mutta minä jätän ne mihin ne sattuu kädestä putoamaan. Minusta on turhaa viedä ne pois kun seuraava päivänä niitä kuitenkin tarvitsee. Kummallista kun käyttäydyn kotihommissa ihan erilailla. Kotona petaan petimmekin joka aamu vaikka illalla sen taas aukaamme. No sitten minä ihmettelen  mökillä että mitä se kastelukannu tuolla tekee . Tai täälläkö taas on ne mun yhdet hanskat. Mihin ihmeeseen minä kuokan jätin ? Hei kuule oletko sattunut näkemään.. ...




Minä hyötytarhurina .


Sitä minä olen ajatellut tässä jo muutamina öinä , että ensi vuonna. Kiitos teidän ihanaa satoa katsellessa. Olen suunnitellut lisätä kasvulaatikoita ja itseasiassa koko homman senkohdalta uusiksi. Muuta hyötykasvia en aio lisätä. Meillä on mustaherukkapensaita 10 kpl , punaisia 4 kpl, vihreitä, 2 kpl.  karviaisia 3 kpl, pensasmustikkaa 6 kpl, raparperiä , mansikkaa n. 90 tainta, mesimarjaa , parsaa ja vadelmaa n.10 metriä, karhunvattua , kirsikkapuita  2 kpl , luumua, 5 kpl , omenia, 4 kpl ja yksi päärynäpuu. Osan marjapensaista jo annettiin pois kun olivat pienempiä.





Kitkeminen. 

Siihen minä panostan todella paljon vaikka välillä muristen.
Kanttauslapionkin ostin muistaakseni viime vuonna .Tämä vuonna sain sen nostettua eteiseen . Siinä on hintalappukin vielä irrottamatta .
Ehkä ensivuonna saan sen nostettua jonkin kanttausta tarvitsevan reunuksen eteen . Jotenkin se ei sovi minun käteen. Onkohan se kädessä vikaa?





Puutarhapuuhat.

Puutarhan perennapenkkien teko on minun heiniäni ja samoin muu puutarhan hoito. Mies rakentaa mökin laajennusta tai korjaa vanhaa . Auttaa tarvittaessa. Minun käteen sopii hyvin lapio ja talikko . Hikinauhaa päässä kaipaan kun silmät alkaa kirvelemään tai linssien sisäpuolelle tippuu pisaroita . Olen jonkinverran allerginen, mutta en työlle ja nenänkin voin hätätapauksessa niistää vaikka hihaan. Yhden nenäliinan puuttuminen ei tahtia hidasta, tätä ei nyt keskeytetä.




Puutarhantyyli.

Minulla ei ole mitään tyyliä sillä mennään miltä tuntuu .

Ja se tuntuu usein erilaiselta kuin viimevuonna.





Kasvivalikoima.

Kasveja olen vähän harventanut, samoja lajeja myöskin yhdistellyt yhtenäiseksi ryhmiksi. Lajeja mitkä levivät hurjasti olen alkanut poistamaan kokonaan. Mutta havuja olen lisännyt joka vuosi.




Minä ja sää.

Olen aina melkein sinut sään kanssa . Olemme opettaneet omia poikiakin pienenä että se on vain pukeutumiskysymys .





Suhtautuminen vuodenaikoihin.

Minä pidän kaikista vuodenajoista, mutta kuukausista tammi- helmikuu on usein pitkiä. Mutta onhan ne kivuliaat yöt milloin voi suunnitella uutta ihanaa kevättä.






Tässä oman näkemykseni antaen .

Tämä haaste on tainnut kiertää jo monissa blogeissa joten mukaan vaan kaikki halukkaat . Voit löytää todellisen minäsi.

Tervetuloa  Virpi ja Timo lukijaksi .


Mutta tällaista tällä kertaa.




torstai 13. syyskuuta 2018

Pihan " tilataidetta " ja mökin terassin vaihetta.



Talvella kaadetun vaahteran pätkiä säästimme runsaasti eri käyttöä varten .
Tässä kaksi mitkä raahasimme ensin vain väliaikaisesti tähän säilytykseen , kun ne oli niin painavia että emme jaksaneet näitä tämän pidemmälle kantaa. Olivathan poissa terassin rakentamisen tieltä. Vähän aikaa kun niitä siinä katselimme päätimme jättää ne " tilataiteeksi  " paikoilleen. Mies tasoitti vielä kaksi tasoa moottorisahalla tasaisemmaksi . Laitoin kaksi lyhtyä päälle mitä löysin. Vähän pieniä ne on mutta saa olla toistaiseksi kunnes ostan isommat. Vielä yksi pelargonia kylkeen.










Terassikin on valmistunut jo tähän vaiheeseen. 









Teimme sen komposiitista. Koska sitä ei tarvitse käsitellä koskaan. Pinta - alaa on nyt noin  60 neliön verran. 







Keinu mikä oli varastoituna tulevassa saunassa kasattiin väliaikaisesti terassin katoksen alle. Sen paikka on ulkoterassilla . Mutta halusimme sen pois villotuksen tieltä ja mukavaa siinä on istua. Keinun oikeaan nurkkaan tulee takka.  Sellainen edullinen mikä antaa vähän lämpöä jos tarvitsee. Lasit saadaan toivottavasti ensi vuonna. Kattoon asennamme myös villaa jotta lämpö säilyisi .



Ostimme viimevuoden aleen alesta keinun alle 80 eurolla ja oikea hintalappu oli vielä kiinni katoksessa 385 euroa. Se oli viimeinen ja näyttely keinu. Jouduttiin purkamaan se ennen kotiin kuljetusta ja siirsimme sen rakennusvaiheessa olevaan saunatiloihin odottamaan.

Keinun eteen ostin nyt pienen tarjotinpöydän mikä palvelee sitten myöhemminkin jatkossa keinun edessä. Lattialautojen väliin tulee vielä nauha lasituksen osalta mikä estää pölyn ja viiman. 




Ostin vielä terassille pari isompaa lyhtyä. 







Nostimme  sinisarjan sisäpuolelle terassille katoksen alle kun on luvattu aikamoisia sateita ja niitä on myös saatu. 




Terassilta on aika mukavat näkymät eripuolille pihaa .













Terassi tulee jatkumaan tästä portaita alas siitä vasemmalle ja oikealle alas tulee kesäkeittiö pienen  katetun pergolan alle .








Tässä sama penkki  heinäkuussa. Tähän keskelle tulee poreamme. Näin se on sijoitettuna saunan sekä lasiterassin puoliväliin. Kasvit poistuu keskeltä ja osittain myös vaihtuu . Leimupenkin teen aidan toiselle puolelle puutarhan puolelle.




Saunan ovi . Kuvasta vasemmalle seinälle tulee  rimoitus. Näin se antaa näkösuojaa saunasta tullessa ja pyyhkeet ja  "uimahousut " voi kätevästi sioittaa oikealle puolelle koukkuihin seinään. Ja tästä on mukava tepastella terassia pitkin porealtaalle.




Ovi  ja karmit maalattuna.




Projekti jatkuu sisäpuolella.

Mutta tällaista tällä kertaa.

Tervetuloa Maria lukijaksi.