Ensimmäisenä esittelyyn eturima mikä on saanut värin pintaan vielä puuttuu mutta materiaali loppui kesken .
Tervetuloa blogi päiväkirjan ensimmäiselle sivulle. Pieni esittely on varmasti paikallaan. Mökki tontti on 4300 m2 ja rivitalo on pääty asunto, jonka reunapäädyn taloyhtiö on ystävällisesti antanut minun laittaa kukille ja istutuksille. Näillä molemmilla pihoilla teen istutuksia ja muutoksia.
tiistai 17. kesäkuuta 2025
Käynti pitkässä penkissä .
perjantai 13. kesäkuuta 2025
Kaksi uutta puuta.
Jonkinlaista hiljaista on ollut blogissani ja yksinkertaisesti en ole kerkinyt kirjoitella .Mutta näin nyt taas sateen sattuessa otin tähän aikaa .Sadetta muuten on sitten tullutkin voi sanoa joka päivä tai sitten tuullut kovaa. Kukkapenkit on jäänyt vähän rempallaan kun aika on mennyt lähinnä puutarhassa. Olen pitkään haaveillut vielä pariste koriste puusta ja kun ikääkin alkaa olemaan niin olisi kiva nähdä ne hieman komeempina yksilöinä. Nyt siis olisi korkein aika hankkia .Suuntasimme puutarhaan kun ensin olin soittanut ja tiedustellut löytyykö kyseisiä puita . Molemmat löytyi hienoa .
Nyt luulen puita on tarvittava määrä kun kasvutilaakin pitää jäädä.
Nyt tänään paistaa aurinko voin mennä kitkentä hommiin ja nyt pitää tämä julkaista tai menee liian pitkälle kirjoituksesta .