tiistai 15. elokuuta 2017

Syksypuolen kukkijoita


Nauhukset ovat niin upeita, että niitä on pakko vielä kuvata. Kaikki eivät ole vielä auki mutta ovat nuppusenakin aika vekkulin näköisiä.


















Perhosia en tunne nimeltä, mutta olisi hauska opetella tuntemaan edes muutama. 
Viihtyvät hyvin punahatuissa ja punalatvoissa. Samoin nauhukset ovat hyviä perhos kasveja. Tässä taitaa olla mukana muutama kuva viimevuodelta. 





























Punalatva on upea syksyn kukkija niitä minulla on mökillä kolme pehkoa. Yksi on kasvanut todella korkeaksi tänä vuonna. 









Tämäkin penkki kokee muodonmuutoksen poreallas tulee tämän penkin keskelle. Nurmikkoa ei silloin enää täällä ole, vain patiota jossa on poreallas keskellä. Kukkapenkkiä jää molemmille puolille jonkinmoinen alue. Korkeita perennoja siirtyy aidan toiselle, puutarhan puolelle. Punalatvaa ja punahatttua ja jotain muutakin. Aika näyttää. 
Aidan toisella puolella oleva  alue pressutetaan parsoihin asti. 


Ukonhatut on myrkyllisiä mutta kauniita. 





Keskuspenkin kukkijoita. 










Uusia päivänlilja tulokkaita  keväällä Türistä,  en tiennyt minä varmasti,  eikä myyjä minkä värisiä ovat, mutta ihan siedettävän näköisiä ovat. Eräs nainen möi aika isoja pehkoja 2 e kappale. Jaoin ne heti niin saa sitten heti vähän useamman. 










Kiitos uusille lukijoille jotka kiinnostuitte blogistani toivottavasti osaan pitää teidät hereillä jatkossakin. 


Mutta tällaista tällä kertaa. 



29 kommenttia:

  1. Oi, miten ihania kasveja sinulla on!
    Kallionauhuksen nuput ovat jotenkin hassuja. Lehdet meillä on ihan pitsiä kotiloiden vuoksi, mutta onneksi kukat eivät ilmeisesti maistu niille yhtä hyvin. Odotan perhosia. Yleensä ne ilmestyvät nauhuksiin ja purppurapunalatvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on perhosia aika mukavasti kiitos nauhuksien, punahattujen ja punalatvojen. Kotiloita ei onneksi ole vielä ainakaan.

      Poista
  2. Hauskoja nauhuksen nuppuja. Perhosia ei ole paljoa tänä kesänä näkynyt, harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan perhoset on ilmestyneet vasta nyt. Pihassa on paljon valkoisia perhosia mitä en ole ennen nähnyt. Pitää yrittää kuvata tänään.

      Poista
  3. Voi miten upeita kukkia siellä onkaan..niin kaunista♥ Nuo nauhukset oli hauskoja noin nupullaankin...nyt toivotaan kovasti sellaisia ihania,lämpöisiä,aurinkopäiviä jotta ne kerkiävät aueta...ja sitten varmaan mekin saamme niistä näin netin välityksellä nauttia:)♥ Mukavaa viikkoa!!

    VastaaPoista
  4. Upeaa loppukesän kukintaa puutarhassasi - päivänhatuissa, nauhuksissa, jaloangervoissa ja ukonhatuissa! Hienot päivänliljat. Toivottavasti ovat kestäviä. Tarhapäivänliljat tuntuvat välillä olevan vähän arkoja perinteisiin (maatiais-) kelta- ja rusopäivänlijoihin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti päivänliljat ovat kestäviä. Aika näyttää.

      Poista
  5. Hienoja liljoja! Oletpas saanut monia kauniita perhosia vieraiksi. Luontoportti -sivustolla on muuten hyvä perhosten tunnistussysteemi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sivusto tiedosta. Pitää käydä kurkkaamassa. Muisti kun on niin huono, on hyvä mistä voi tarkistaa.

      Poista
  6. Upeasti olet saanut perhosia ja pörriäisiä kuviin. Pörriäisissä minäkin onnistun, mutta perhoset on niin liikkuvaisia, että harvoin saan niistä kuvia.

    VastaaPoista
  7. Perhoset ovat välillä hankalia kuvattavia. Mutta joskus onnistuu.

    VastaaPoista
  8. Voi miten kauniita kuvia!
    Ihanat perhos kuvat!
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  9. Kiitos sinulle, ollaan vierailtu monta kertaa puolin ja toisin joten liityin lukijaksi blogiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Liityin myös sinun lukijaksi!
      Sinulla on hienoja kuvia blogissa!

      Poista
  10. Oletpas onnistunut hienosti taltioimaan perhoset kuviksi! Kauniilta näyttää elokoinen kukkaloisto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on oikealla hetkellä paikalla. Kiitos sinulle.

      Poista
  11. Upeita liljoja ja kaunis kukkapenkki.

    VastaaPoista
  12. Päivänliljat on minusta aika mukavia, terveitä ja kukkivat hienosti. Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  13. Perhosista olen kade! Minullakin on nauhuksia ja ostin pari punahattuakin, jotka avautuvat tosi hitaasti. Kesäkin loppuu ennen kuin niissä on kukat auki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä punahatutkin avautuu taitavat olla jo auki kun nyt vasta kerkisin tähän vastaamaan. Anteeksi.

      Poista
  14. Teillä todella ON perhosia! Hienosti olet onnistunut kuvaamaan niitä ja muitakin hyönteisiä, se on aina vaikeaa. Päivänliljavalikoimasi on nyt todella monipuolinen, ihan uusia värejä! Meillä eivät punahatut vielä kuki ja perhosia odotellaan ainakin sitten, kun ne avautuvat. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja anteeksi myöhäinen vastaaminen.

      Poista
  15. Kiitos vierailustasi Maatiaiskanasen Elämää-blogissani. Tulinkin heti vastavierailulle <3 Olet saanut todella hienoja kuvia perhosista, wautsi! Ja muutenkin nättejä kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle anteeksi myöhäinen vastaaminen.

      Poista
  16. Onpa kauniita nuo Tyrin kukkasetkin.Mie näin kanssa erilaisa perhosija kukissani. Ei vaa kovin usein, kun aina tuntuu satavan. Ihania kukat ja pörriäiset.

    VastaaPoista
  17. Perhosia on tänä vuonna vähemmän, mutta aina niitä sentään joku näkyi.

    VastaaPoista