tiistai 21. elokuuta 2018

Siementen keräystä ja Rääkkylän kukkakuhhaus



Olen pitkin kesää keräillyt perennojen siemeniä sitä silmälläpitäen että jos saataisiin nyt syksyllä siemenkirje kiertämään . Syksyn istutuksissa on se hyöty että kun ne istuttaa nyt maahan ne saavat automaattisesti kylmäkäsittelyn. Siemenet voi myös istuttaa purkkeihin mitkä kaivaa maahan . Näin voi hyödyntää olemassa olevia kukkapenkkejä. Jos on perennapenkissä aukkoja niihin voi kaivaa purkeille kevääseen saakka paikan ja ne löytyvät sieltä mukavasti . Olen itse kerännyt siemenet erikokoisiin paperipusseihin mitkä taas on ollut säilytyksessä suuressa lasimaljassa. Pidemmät siemenkukkavanat olen leikannut vain poikki ja laittanut ylösalaisin pussiin  ja nimi pussin päälle. 




Vielä en ole siemeniä putsannut mutta esittelen tässä mitä laitan kiertämään jos kirje toteutuu ja siemeniä on. 

Kirjavalehtisenä sinilatva .



Nömmkann Androsace Sempervivoides. 


Parvitulppaani. 


Balkaninvuokko. 


Palloesikko .


Parvitulppaani. 


Rikko. 



Tarhakylmänkukka. 




Alppiasteri. 


Osa on vielä keräämättä .


Punahattu.




Iris? 




Samoin nimi kadoksissa.





Kävimme myös Rääkkylän kaksipäiväisessä kukkakuhhauksessa samalla kun olimme mummon luona ( miehen äidin)  Tohmajärvellä . Mummo osti sieltä yhden kimpun kukkia itsepoimittuna maksoi 12 e 25 kukkaa. 










Mutta tällaista tällä kertaa. 


36 kommenttia:

  1. Voi mikä ihanuus tua Nömmkann......piti kuuklettaa.....rusettinukki. Mullon järkyttävät määrät siämeniä, mutta......
    Ompas huluppiat rivit kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mukaan siemenkirjeeseen jos sulla on kerran siemeniä niin mekin saisimme niistä osamme. Kukka tapahtuma oli kiva .

      Poista
  2. Ihana kukkatapahtuma! Mikä määrä tsinnioita... Hienot kasvit sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakuhhaus oli mukava tapahtuma. Tule mukaan kirjeeseen sinulla on vaikka mitä meille .

      Poista
  3. Hauskan värinen sinilatva ja ihanat parvitulppaanit. Kiva kukkakauppa kun saa itse käydä poimimassa, lisää tuommoisia. :-) ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja tule mukaan siemenkirjeeseen.

      Poista
  4. Tuo kukkatapahtuma vaikuttaa upealta.
    Sinulla on ihania lajeja. Tuon paperipussi-idean laitan korvan taakse.
    Kivaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja tule mukaan siemenkirjeeseen.

      Poista
  5. Ompas kivan kuuloinen tapahtuma <3 Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma oli mukava oli ohjelmaa ,ruokailua ja kukkien poimintaa . Kiitos sinulle .

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja mukavaa kun kiinnostuit siemenkirjeestä. Toivottavasti siemeniä myös on kun alan niitä putsaamaan.

      Poista
  7. Oi, mitä ihanuuksia sinultakin on siemenkirjeeseen tulossa. Rusettinukki... onko kivikkokasvi? Niin suloisen näköinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on vähän kuin kivikkokasvi ja minusta ei ollenkaan niin arka kuin kirjoitetaan. Toivottavasti siemeniä on kun alan niitä putsaamaan.

      Poista
  8. Veljet mitä ihanuuksia. Mutta hui minua vähän hirvittää, taidan olla liian tumpelo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja kuule älä sano olevasi tumpelo tietäisit vain oman siemen
      lisäys ansioni. Mukaan vain . Muutamakin onnistunut lisäys on johdanto seuraavaan.

      Poista
  9. Kyllä varmaan tulee paljon ihanuuksia noista siemenistä.
    Vai kävit täällä naapurikunnassa kukkapeltoa ihailemassa. Hienoa! Kerran olen käynyt minäkin ja keväällä usein kesäkukkia ostamassa. Mut nyt autottomana tulee harvemmin lähdettyä, vaikka huomasin tuonne olleen myös bussikuljetuksia. Mutta oli muuta niin en päässyt.

    VastaaPoista
  10. Hieno tapahtuma ja tosiaan busseja näytti olevan useampia. Lohikeitto oli tosi hyvää ja kukkapelto ihana. Toivottavasti siemeniä on kun alan putsaamaan.

    VastaaPoista
  11. Tulin vasta vierailulle,olen minä käynyt anonyyminä paljon sinun blogissasi:)
    Bongasin silloin tuosta lappalainen etelässä;)kun ite asun PohjoisPohjanmaalla!
    Tulen ajan kanssa lukemaan uudet jutut:)
    Tuo karviaismarjalikööri nappas heti ,eilen poimin 2,5 kg punaisia karviaisia,hillo teen,muttariittäis joulu-likööriksi:))
    Kiitos ohjeesta!!
    Touhukasta torstaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukijaksi . Likööri on helppo valmistaa ja on hyvää. Hillo on myös karviaisista mahtavaa .

      Poista
  12. siemeniä järkevä keräillä, minä annan niitten itse pudota kalliollemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä keräsin niitä siemenkirjeeseen niitä lähetetään toisillemme ja vaihdetaan näin.

      Poista
  13. Sinulla onkin mielenkiintoinen valikoima siemenkasveja! Nyt tosiaan on hyvä aika taas kylvää perennoja ja kaksivuotisia valmiiksi ensi keväälle!

    VastaaPoista
  14. Ihana tuo sinilatva ja muut myös!

    VastaaPoista
  15. Kiitos vinkistä, voisikin muutaman uuden perennan kaivaa vielä kukkapenkkiin :) Kukkakuhhaus, ihana nimi kukkealle tapahtumalle :)

    VastaaPoista
  16. Kiitos sinulle ja minustakin kiva nimi kivalle tapahtumalle.

    VastaaPoista
  17. Kauniita kukkakuvia. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  18. Kiitos sinulle sanoistasi. Ja hyvää sunnuntaita .

    VastaaPoista
  19. Mielenkiintoisia siemeniä sulla. Ja ihania kukkia tuolla tapahtumassa 😊

    VastaaPoista
  20. Kiitos sinulle sanoistasi ja katsotaan onko paljon halukkaita ottamaan minunkin siemeniä . Osa taisi jäädä vielä kuvaamatta mutta laitan seuraavaan postaukseen.

    VastaaPoista
  21. Kyllä on kauniita kukkia puutarhassasi! Tuollainen itsepoimintapelto olisi kiva vierailukohde :)

    VastaaPoista
  22. Kiitos sinulle sanoistasi ja oli kiva vierailukohde. Kiitos myös kun kävit blogissani toivottavasti tulet toistekin.

    VastaaPoista