keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Mansikkamaa sai olkensa ja sen kankaiden uusiokäyttöä. 😨


Meillä on ollut mansikkamaan kanssa ongelmia jo muutaman vuoden . Lumettomat talvet on vieneet vuosi vuodelta aina mansikantaimia ja ollaan jouduttu uusimaan aina useampiakin kerralla. 


Poistettiin vanha hapertunut mansikkamaan kangas . Lisäsin kevätlannoitetta ja uutta multaa reunoille  . Tarkoitus on ollut laittaa olkikate . 
Sainkin sen eilen tehtyä , kastelin aamusta kunnolla maan ja sitten vasta levitin oljet  . Oli luvattu sadetta joten olin mielissäni kun tämä tuli tehtyä ja vähän alustaakin kastelua .... Juu sadetta tuli muutamia pisaroita .
Oljet vie maasta typpeä joten pitää antaa typpilannoitusta  . Laitan kanankakkaa veteen likoamaan ja katselen sillä täsmäkastelun . Mansikkamaata pitää nyt kastella joka päivä aamulla sekä illalla  . 


Entä jälkikäyttö näille mansikkamaan kankaille ❓ Meillä kun on monien penkkien reunat vielä keskeneräiset niin ajattelin hyödyntää niitä tässä asiassa pitämään rikat loitolla tässä pitkässä penkissä . Laitettiin kangas nelinkertaisena niin reiät peittyi hyvin  . Ja tiiliskiviä päälle pitämään kangas paikoillaan . 


Jonkun mielestä nämä on kauhean näköiset... arvaa mitä niin minunkin mielestäni   😎😥 . 


Mutta näissä reunoissa oli aivan kauhea kuntta ja siinä olisi ollut kauhea työ sen poistossa  . Nurmikkoa oli levinnyt jo penkkiin aikamoisesti . Tähän olisi tarkoitus laittaa muurikivi mutta sille ei ole nyt aikaa  . 
Voi olla että joudun vielä kanttaus puuhiinkin tämän reunan kanssa ennenkuin saan muurikiven  . 


Näin saadaan kuitenkin jotain osviittaa siitä mitenkä reunan muoto tulee muodostumaan . Eli sitä pitää muokata jonkinverran  . Pitää miettiä laitetaanko valaisin nurmikolle vai penkkiin . Valaisinvalmius näkyy yläkuvan vasemmalla puolella sekä alakuvan oikeassa alakulmassa . Yläkuvassa näkyy myös toinen valmius valkoisena tappina penkin päädyn keskellä .


Parsapenkistä syötiin viimeiset parsat loput saa jäädä vahvistamaan kasvustoa . 


Viimeisiä vetelee rinteiden perkaus onneksi on nämä tikapuut apuna  . Enää on nämä vuorenkilpien alustat metsäkortteesta ja jonkinverran kitken vielä pesu mökin oikealla puolella olevasta rinteestä alppiruusun takaa myös kortteet  .







 


Muista perenna arvonta  jos et ole vielä mukana  . ❤. 




Tervetuloa uudet lukijat  . 

Hyvää juhannusta kaikille  . 

Mutta tällaista tällä kertaa  . 

40 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä siellä! Hyvä idea hyödyntää mansikkamaan kankaat tuossa reunassa. Eikä ollenkaan huono juttu antaa asian vähän hautua reunan muodon suhteen. Kerkiää vielä muuttamaan, jos siltä tuntuu. Kätevät nuo aputikkaat tuossa penkassa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos meillä on paljon keskeneräistä mutta valmistuu sitten yhtäaikaa monia projekteja. Aputikkaat on ehdoton tässä rinnekitkennässä. 🤗. Hyvää juhannusta. ❤

      Poista
  2. Itsekin puutarhaa rakentavat ymmärtävät, ettei aina kaikki ole kaunista ja fiiniä. Keskeneräisyyttä on välillä pakko sietää ja toisinaan on hyvä antaa asioiden muhia löytääkseen itselleen sopivat ratkaisut. Hyvä idea käyttää mansikkakankaat tukahduttamaan penkin reunan kasvustoa.
    Olette kyllä ahkeria ja saatte paljon näkyvää aikaan.
    Mukavaa juhannuksen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo kyllä mutta meillä on vain niin paljon kaikkea. Olen ihaillut sinun kanttauksia ja kunpa osaisin yhtä hyvin niin sitäkin voisi hyödyntää jossain reunoissa enemmänkin. Kiitos ja hyvää juhannusta sinne ❤

      Poista
  3. Aikamoisen jyrkkää rinnettä teiltä löytyy! Kyllä piha on jatkuvasti muuttuva projekti ja todella paljon on kohtia, joihin on suunnitteilla jotakin sitten, kun ehtii tai pystyy. Se on osa tätä, elämää puutarhan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vähän liikaakin rinnettä etenkin kun olen istuttanut niihin jotakin mitä pitäisi saada esille. Minä toivon että saataisiin pihaan edes jonkinlainen järjestys. Hyvää juhannusta. ❤

      Poista
  4. Mansikoiden kanssa tulee joka vuosi menetyksiä, siksi säästän aina rönsyjä jotta saa heti uusia taimia. Tänä vuonna kukkivat todella hyvin, toivottavasti tulee satoakin. Melkoinen urakka rinteen putsaaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen säästänyt rönsyjä mutta ollaan myös ostettu vähän uutta vertakin kehiin . Mansikka kukkii kyllä hyvin ja on jo paljon raakileitakin. Rinteet toivoisin kasvavan senverran muuta istutusta niin paljon että voisin jossain vaiheessa heivaa koko kitkennän niiden osalta. Hyvää juhannuksen iltaa.

      Poista
  5. Joo, keskeneräisyyden näkee itse ja sen kanssa pitää oppia elämään. Ikinä ei ole niin valmista, että voisi nakata hanskat tunkioon ja kuitata työ tehdyksi. Onneksi.
    Tykkään ihan älyttömän paljon tuosta heinäseiväsaidasta, se on todella kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Aidasta tuli meidänkin mielestä todella hyvä ja toimiva. Hyvää juhannuksen iltaa.

      Poista
  6. Hyviä mansikoita varmasti saatte pian! Eihän tuo muovirakennelma mikään kaunis ole, mutta kun saatte muurikiven paikalleen, niin kestäähän tuota sen ajan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikoita tulee toivottavasti hyvin tänä vuonna. Muovikangas reunassa on kyllä tosi ruma mutta ajaa asiansa tälläkertaa. Hyvää juhannuksen iltaa.

      Poista
  7. Kiitos samoin hyvää juhannusta.❤️😊

    VastaaPoista
  8. Puutarha elää koko ajan: juuri kun luulit että on valmista niin jo jokin paikka kaipaa kohennusta 😉Komea 🍓maa teillä!
    Reunuskivetykset ovat tyylikkäitä mutta työläitä tehdä. Aina ei voi ja ehdi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on toivottavasti mansikkaa tulee viimevuotista enemmän kun on aika paljon taas nähty vaivaa. Reunakivet tulee aikanaan. Hyvää juhannuksen iltaa.

      Poista
  9. Mansikat, niin kesän makuisia. Ittellä ei mansikkamaata ole ☺
    Hyvää Juhannusta Sinulle Nila ☺ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostomansikoissa mekin oltiin ennen mökin ostoa .😁
      Hyvää juhannuksen iltaa myös sinne ❤

      Poista
  10. Puutarha elää aina ja tullookohan millonkaan valamiiks, näin luulen omalla kohalla ainakin!
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on.
      Kiitos. Hyvää juhannuksen iltaa myös sinne.

      Poista
  11. Kivasti esitelty, miten reunus hahmottuu ja valmistuu sitten aikanaan. Onpa teillä melkoiset alueet rinteitä ja mansikoita! Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos reunus muuttaa kyllä varmasti vielä muotoaan.
      Rinteet on kauniit mutta työläät ja mansikoita ei nyt niin paljoa ole kun osa ei tuota mitään.
      Kiitos ja hyvää juhannusta myös sinne.

      Poista
  12. Vesi kielellä katselen parsojasi. Siirsin viime kesänä omat uuteen paikkaan, eikä ne tänäkään vuonna anna vielä runsasta satoa. Ehkäpä sitten jo ensi vuonna?
    Tarkoitus pyhittää keinot sanotaan. Ja kyllä se on oma silmä, joka tarttuu epäkohtiin tai keskeneräisiin kohteisiin. muut katselevat ihaillen niitä valmiita kohteita. Eikä tuo kukkapenkin reunus niin kamalan näköinen ole, kun on siististi laitettu. Hienoa kierrätystä.
    Toivottavasti teillä oli hieno juhannus.
    Hyvää kesäkuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä on antaa parsalle aikaa toipua. Meillä on ollut tosi kuivaa ja sateetonta aika on mennyt kastellessa. Juhannus oli tosi mukavaa viettää pikkumiehen kanssa ❤. Hyvää kesäkuunloppua sinne.

      Poista
  13. Aivan ihana polku tuonne saunalle? ainakin piippu näkyy:) Komea rivistö kuunliljoja.
    Hommaa on sielläkin, kateeksi ei käy, mutta kohta kerrallaan valloitetaan myös piha:) Itselläni jäisi tuollainen rinne hoitamatta vaivojen takia. Mukavaa kesän jatkoa, poikkea taas meidänkin pihalla :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos, kuunliljat sopivat hyvin tähän reunaan ja antavat illalla myös kuin valoa.
    Saa nähdä kuinka kauan itse jaksaa hoitaa näitä rinteitä?
    Mukavaa kesäkuunloppua ja pitää poiketa 😁

    VastaaPoista
  15. Such a beautiful garden :)
    Greetings

    VastaaPoista