keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Lisää valoja ja viimeisiä ulkopuuhia mökillä .

 Nyt oli jo pakkasta meilläkin ja maa sai jääkuoren. Pitää vielä joitakin perennojen varsia katkoa nämä kukat ei tosin kuulu niihin mistä varret katkotaan . Erittäin kauniin huurteen olivat jo saaneet kumpikin malli  tämä tosin enemmän johtuen varmaan reikäsyydestä . 



Näitä maksaruohoja ajattelin vielä käyttää kranssissa . 



Hortensian ruskettuneet kukkatertut leikkaan myös niissä on nyt jo suuri paino saatikka kun lunta sataa päälle . Tähän ympärille olisi hyvä saada jonkinlainen tukikehys ensi vuonna ,  kukat alkaa olla jo niin isoja ja raskaita että painuvat herkästi ihan maahan asti . Jos sen tekisi raudoitusverkosta niin ehkä se estäisi samalla pupujen varsijyrsintää . Saisi olla koko ajan paikoillaan . Pitää miettiä 🤔


Pallotuijien ympärille laitan aina myös tuet lumi saattaa painaa ne muuten aika ruman näköisesti sivuille . Sain nämä myös nyt leikattua joten siitä ei enää huolta   🤗


Viimeiset kärhöt veimme jo kellariin . 


Pakkas aamuna lasikaiteesta ei näkynyt mitään ulos 😁😵


Rosteripylväiden välissä on aina yksi valopiste ja saimme  huomattavasti lisää terassitasanteille valoa myös lyhtyjen kautta olin aiemmin jo ostanut alesta rosteri lyhdyt rosteripylväiden kaveriksi  . Tähän tulee ne mustat köysikaiteet kahdessa kerroksessa keväällä viimeistään . Kaksois valopistokkeita on kaksi ja ne on reunuksen alla  . 



Etupenkki sai myös maahan valopuun mikä on koko ajan päällä kuten lyhdytkin . Näitä minä katselen mielelläni tämä näkymä on suoraan ruokapöydästä . 



Terassilasitus sai myös samanlaiset valot lattiatasolle ja terassin molempiin kulmiin myös sisäpuolelle tuli pistoke kahdella paikalla  . 





Sisääntulo lyhtyyn saimme myös sähkön ja ledivalot tämä on nyt sitten päällä kevääseen. 


Myös etäänä puhelimella toimiva ulkovalaistus  kytkettiin toimimaan että näkee pimeällä tulla pihaan . Tämä on sitä arjen luksusta  pientä mutta ihanaa  . Muutakin valoa ja sähköä saatiin samalla kertaa muunmuassa sisätiloihin ja tallitupaan mutta niistä myöhemmin . 



Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 




42 kommenttia:

  1. Kaunista ja kivaa. Tuo viides kuva alusta on aivan söpöliini 💜
    Vähän kuin puudeleita tai töppösiä 😀

    VastaaPoista
  2. Kaikki tuollaiset valot ovat kyllä aivan ihania. Nuo rautakukkaset ovat kauniit ja huurre vielä niitä kaunistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoja pitää lisäillä vielä ainakin kotiin
      Huurre kaunistaa nyt puutarhaa

      Poista
  3. Kaunista syksyistä huurretta. Kauniita kuvia, ihanan terassin olette laittaneet. Valot antavat hienoa tunnelmaan syysiltoihin. Mukavaa lokakuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitinkin juuri Kristiinan kommenttiin että huurre kaunistaa nyt puutarhaa.
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  4. Valot tuovat ihanaa tunnelmaa ja myös turvallisuutta kulkemiseen. Hienot rautakukat. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin myös turvallisuutta meidän piha kun ei ole niin tasainen.
      Kiitos ❤

      Poista
  5. Kaunista!

    Saanko esittää postaustoiveen, olisi kiva jos tekisit sellainen kysymys-vastaus postauksen jossa vastaisit yleisimpiin tietoihin sinusta ja blogistasi, olisi kiva tutustua paremmin sekä sinuun että blogisi historiaan! ♥

    Raikasta syksyä!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Voi ihanuus mitkä kuvat😇Ihanasti huurre koristanut maisemaa. Kauniisti koristetulppaani pihan komistuksena monien muiden kera. Ihania valoja🥰
    Tämä aika on just sellaista, ihankuin hiljaisuus laskisi pihapiiriin.
    Olette kyllä niin ahkerasti puuhastelleet.
    Mukavaa loppuviikkoa ja kivoja askareita lastenlapsien kanssa. Meillekkin tulee yksi sellainen yökylää viikonloppuna❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Hiljaista on mökillä aina kun on niin syrjässä mutta se korostuu iltojen pimetessä.
      Kiitos mukavaa loppuviikkoa myös sinne lapsenlapsen kanssa.

      Poista
  7. Valot tuovat terassille tunnelmaa, samoin on pihapiirin laita. Kyllä kelpaa mökkeilystä nauttia :).

    VastaaPoista
  8. Hyvälle näyttää! Erittäin kätevät pistokesysteemit lasiterassilla, noille on monta käyttötarkoitusta.
    Rautatulppaanit ovat upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pistokkaita aina tarvitaan ja käyttöä on keväällä heti.
      Kiitos niin minustakin.

      Poista
  9. Melko erikoiset ja hienot ovat nuo kukat, joista ei tarvitse varsia katkoa. Hienoa käsityötä. Voihan sen terassin tosiaan lasittaa noinkin, ei tarvitse olla ylös asti. Hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hienoa käsityötä minustakin ja hyvä puoli eivät lakastu.
      Niin tämä onkin lasiterassin jatke kaide muodossa. Jonkinlainen pitää laittaa ei mene lopputarkastuksesta läpi ja jos olisi laittanut puukaiteen olisi näkymät rajoittunut, vaikka nyt kun ovat huurussa ei mitään näistäkään näe 🤗😁
      Kiitos.

      Poista
  10. On mukavaa polttaa Led-valoja ulkona,kun nyt eletään pimeintä
    aikaa,valot piristää ja tuo tunnelmaa.
    Hyvää viikonloppua sinule:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin ja kun ovat turvallisia ja eivät juurikaan sähköä vie.
      Kiitos ja samoin sinne hyvää viikonloppua.

      Poista
  11. How much frost already falls there, the hydrangeas show it well.
    I loved the lanterns, they give a wonderful atmosphere.
    Around here the weather is still mild, it doesn't even feel like autumn although the weather forecasts say that this weekend will rain a lot.

    VastaaPoista
  12. Niin se vain syksy etenee siellä etelässäkin. Hauskasti kuuraa on kertynyt noihin metallikukkiin ja terassin lasikaiteeseen. Valoa ei varmasti teidän mökkimaisemissa ole liian kanssa, joten hyvä saada uloskin pistorasioita. Meillä on jo valosarjat vedetty takapihan ikkunoiden läpi ulkopuolelle odottamaan mutta en ole vielä saanut aikaiseksi viritellä niitä luumupuihin. Etupihan valosarjat ovat vielä kaapissa :D
    Minä en ole vielä vienyt kärhöjäkään kellariin. Nostin ne kyllä viime viikonlopun kovalta pakkaselta hetkellisesti suojaan varaston puolelle mutta nyt ovat taas ulkona. Saisivat pikku hiljaa alkaa näyttää tuleentumisen merkkejä. Pahoin pelkään, että lähtevät jo tammikuussa kasvuun, jos vien ne jo nyt kellariin.
    Hyvää pian alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kotona on vedetty myös valot ulos tuijien ja marjakuusen oksille ne on ollut siellä jo viimevuodesta ei otettu pois ollenkaan. Päälle emme ole vielä niitä laittanut mutta kohta on myös niiden aika.
      Kärhöt on nyt kellarissa ja keväällä sitten nähdään mikä on niiden tilanne.
      Kiitos hyvää alkanutta kuukautta.

      Poista
  13. Tuo että nykypäivänä saa puhelimella ohjattua jo etukäteen valoja ja saati lämmöt rakennukseen on mahtava keksintö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä kuule muuta sano 🤔😁 me ollaan enemmän kuin tyytyväisiä tähän mahdollisuuteen.

      Poista
  14. Hei Nila!
    Oikein kivasti olette tehneet, nyt on jo niin pimeät illat että valo on tarpeellinen mutta myös oikein kaunis.
    Hyvää viikonloppua /Marika

    VastaaPoista
  15. Käteviä etätoimintoja on nykyään.
    Kaunista tunnelmavalaistusta olet laittanut ulkosalle.

    Valoa pimeyteen olen myös laittanut, sähköllä toimivia lyhtyjä parvekkeelle.
    Värikästä tunnelmavaloa sisälle.
    Valon tunnelman kaipuu iskee heti pimeän alettua.:)

    Mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etätoimintojen myötä on elämä helpottunut huomattavasti kun saadaan muunmuassa lämpöä lisää ennen mökille menoa.
      Valot myös lisäävät viihtyvyisyyttä nyt kun valon saanti vähenee ulkona.
      Kiitos mukavaa uuden kuun alkua.

      Poista
  16. Valoja ei voi olla liikaa. Niillä saa ympärilleen turvaa ja tunnelmaa. Je pidentävät myös mökin käyttöaikaa. Teidän mökkinne alkaa olla jo enemmän kakkosasunto kuin kesämökki.
    Tuollainen lisäpistoke ulkotiloissa on kerrassaan mainio. Pitääpä laittaa muistiin.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kun ulkona päivän valo aika lyhenee on nämä ratkaisut todella mukavia.
      No paljon tulemme siellä aikaa viettämään kunhan saadaan vielä keittiö remppa ja muut kuntoon.
      Meidän sähkömiehellä on sitten hyviä ideoita ja nyt ne on helppo samalla toteuttaa. Vaikka myöhemminkin kaikki on mahdollista.
      Kiitos hyvää alkanutta kuukautta.

      Poista
  17. Noissa edellisissä kommenteissa on sanottu kaikki ne ajatukset, mitä postauksesi minussakin herättää.
    Näin yleensä käy hitaalle.
    Kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Kiitos hyviä yhteisiä hetkiä myös teille.

      Poista
  18. Mukava on valoja poltella pihalla kun niin pimmiitä on. Tarpeellisia ova ulukona valot! Hyviä ovat etätoiminnot valoissakin, toimivaks ootta valaistuksen ajatelleet ja pistorasioita ei oo millonkaan liikoo. Meillä on liiketunnistimilla ulukona valaistuksia ja hyviä ovat nekin, suapi katkasimesta jatkuvastikkin palamaan.

    VastaaPoista
  19. Me emme halunneet näitä liiketunnistimia kun meillä pihassa on todella kova liikenne eläinten taholta, valot räpsisivät koko ajan 😣
    Mukavaa alkanutta kuukautta.

    VastaaPoista
  20. Valot ovat ihania! Tilan tunnelma muuttuu kokonaan.

    VastaaPoista
  21. Kiitos sinulle sanoistasi ❤

    VastaaPoista