keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Siemeniä ja suunnitelmia.

 

Ostin muutamia siemeniä kaupasta ja nyt minulla taitaa olla tarvittavat kasassa .



Ennestään oli vielä sellaisia missä oli päiväystä jäljellä  . Jotenkin en ole uskaltanut kylvää niinsanotusti vanhoja siemeniä  . Harmittaisi jos ei nousisi mitään  . No jotkut siemenet on kyllä itämis kunnossa vuosia .



 Tästä ryhmästä papua syömme kyllä sen mitä olemme satoa saaneet  . Olen huomannut että linnut herkästi vie siemenet niin olen laittanut niiden päälle jonkun purkin mikä on ylhäältä avoin  . Purkin voi poistaa kun siemen on kunnolla  itänyt  . Keitämme papuja heti ruuan lisukkeeksi kun olemme satoa keräneet mutta myös pakastamme  . Sato ei ollut kovin suuri viime vuonna  .



Mangoldia syömme lähinnä paistinpannulla valmistettuna  valkosipulin kera . Ensin varret pannulle pilkottuna ja sitten lehdet revittynä . Valkosipulia joukkoon ja lämmitys  . Menee reilusti kasaan joten kerätä saa aterialle aina kunnon nipun . Tätä emme ole koittaneet pakastaa ...pitää tutustua . On kuulemma kaksivuotinen mutta minä olen kylvänyt uudet siemenet joka vuosi kierronkin takia .




Laitoin viimevuonna kurkkua  kasvamaan 12 siementä ja yksi niistä kuoli  joten 11 jäi satoa antamaan . Ja kyllä satoa tulikin muille jakaa mutta hukkaan ei mennyt kuin muutamia . Peitimme ne aluksi taimien ollessa pieniä mutta sitten se oli ihan mahdotonta.  Ne kasvoivat yli laitojen mahan asti ja vielä maata pitkin . Nyt emme taida laittaa ihan näin monta tainta kasvamaan mutta ehkä kahdeksan . Säilöin erittäin paljon siivuina ja kokonaisena sekä tein Amerikan pikkelsiä . Näitä olemme myös antaneet porukoille .


Lehtikaalin olen istuttanut monena vuonna kaupan valmiista viljellystä pussukasta  . Varovasti olen erottanut alut toisistaan ja tyrkännyt syvälle maahan  niin että vain tupsu jää pinnalle  loput olemme syöneet .Tällä kertaa ostin siemenet  . Istutan myös muutamia samettikukkia niiden väleihin  . Mutta kaikkein tärkeintä on peittää ne  harsolla  . Pidän harson pitkälle syksyyn päällä näin niihin ei tule toukkia . 

Kaalia paistamme myös pannulla sipulin kanssa lämpimänä on hyvää . Mutta eniten kuivaan sitä kuivurissa ja käytän sämpylätaikinassa voi sanoa joka kerran kun leivon sämpyliä ja niitä leivon melkein joka viikko .


Salaattia on kahdenlaista . Tammenlehtisalaattia en harvenna mutta toisen harvennan ja istutan harvennuksesta tulleita alkuja pitkän parsapenkin reunaan riviin missä se tekee kunnon keriä . Näitä on mukava antaa monille niitä tarvitseville .



Kesäkurpitsaa on neljä siementä jäljellä ja ne riittää  . Vien yhden anopille  ja kolme istutan samaan laatikkoon . Peitän pinnan oljilla samoin teen kurkulle . Käytämme kurpitsan tuoreena salaatissa tai grillaamme tai paistamme pienenä pannulla  .Pakastan sitä myös pakkaseen sitä voi käyttää moneen jopa kuiva suklaa kakkuun ja tulee todella hyvä ja mehevä .

Vuonankaali ei onnistunut minulla viime vuonna ollenkaan ja se on harmillista  . Uusi yritys taas syksymmällä  . Tämän voi istuttaa johonkin mistä sato on jo kerätty  . 

Vuonankaalia voi itseään kerätä jopa lumen seasta .

PS . Lisäsin vielä käyttötarkoitukseni . Käytän tätä vuonankaalia salaatin tapaan leivän päällä ja itse salaattiin . Se jatkaa tuoreen " salaatin" saantia omasta maasta pitkään Nyt sitä myydään myös kaupassa olen ostanut kerran  .

Tilliä kylvään kahdenlaista ja yritän muistaa tehdä uusinta kylvöjä .


Tässä taitaa olla nyt minun tämän vuoden laatikko kylvökset  .Timjamia ja persiljaa on sekä pilli  ,ruohosipulia ja ilma sipulia ennestään laatikoissa.  

Porkkanaa ja muuta juureksia en nyt kylvää ollenkaan  .


Mutta tällaista tällä kertaa  .

32 kommenttia:

  1. Sato on jo hyvässä vaiheessa :-)

    VastaaPoista
  2. Paljon kaikkea herkullista ja terveellistä kylvettävänä. Papuja pitää muistaa itsekin kylvää.

    VastaaPoista
  3. Kiitos perunaa istutamme eniten lavoihin . Sitä on mukava ottaa suoraan maasta .

    VastaaPoista
  4. Mitä on vuonankaali? Ihan outo nimi. Olen kasvattanut magnoldia ja lehtikaalia parina vuonna. Satoa tulee aivan valtavasti, mutta emme osaa hyödyntää sitä. Nyt viime syksynä kävi niin, että juuri kun olin laittanut loput lehtikaalit pienellä (tai aika suurella) kiukulla kompostiin, kun ei kelvannut kenellekään ruuaksi, tuli mies kaupasta LEHTIKAALIN kanssa. Arvaapa vaan, miten harmistuin. Meille on tulossa noita samoja papuja. Lisäksi kokeilen ensimmäistä kertaa soijapapua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitinkin vähän lisää vuonankaalin käytöstämme . Se kylvetään vasta syksymmällä ei idä liian lämpimässä maassa ja satoa saa lumen altakin kuten kirjoitin . Kannattaa kokeilla . Se on hyvä salaateissa ja leivän päällä . Lehtikaalia kuivaan todella paljon se on satoisaa ja voi käyttää pitkin kautta . No olipa kaupasta tarttunut käteen mukavasti lehtikaalia ei varmaan todella naurattanut .
      Soijapapua olen joskus kokeillut minäkin .

      Poista
  5. Monipuoliset ostokset olet tehnyt. Mangoldia on minulle ihan uusi tuttavuus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vielä kaikkea muutakin monivuotista yrttiä kasvilavoissa
      Mangoildi on hyvää kannattaa kokeilla .

      Poista
  6. Kevät kylvöjen suunnittelu on ihanaa aikaa ja toteutus viellä ihananpaa mutta, hoitohommat taitaisi minulta unohtua.
    Tuloksellista satokautta sinulle toivon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minä kovin paljon suunnittele mutta jotain pitää että on edes siemeniä .
      Kiitos sinulle sanoistasi .

      Poista
  7. Tästä on hyvä edetä. Kiva, että laitoit mukaan myös tapoja, joilla valmistat näitä pöytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain minäkin sain vihdoin aikaiseksi että on edes siemeniä .

      Poista
  8. Hei Nila!
    Sinulla on iso kasvimaa joten sinne mahtuu paljon vihanneksia. Minulle tulee tomaatteja ja kurkkua, paprikaa kasvihuoneeseen, ja sitten salaattia, porkkanoita, tilliä, retiisiä, herneitä ja jotain muuta. Mutta vain sen verran että ne syödään kesällä. Kiva käydä poimimassa puutarhasta vihannekset . Kastelin tyttärellä yhtenä vuonna. Kaali oli peitetty harsolla, mutta kuitenkin oli tullut koko armeija toukkia. Ei kaalista ollut mitään jäljellä.
    Kiva aika nyt kun saa suunnitella.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onkin paljon lavoja ja niissä kasvaa monivuotisia yrttejä paljon ja perunaa laitamme viisi lavaa .
      Meillä on sellainen vahva harso "ammattilaiselta"saatu ja se kaksinkerroin ja sitten ne samettikukat väleissä . Meillä ei ole koskaan ollut näin toukkia .

      Poista
  9. Kivanmuotoista tuo tammenlehtisalatti 🌱
    Toivotaan että ahkeruus palkitaan hyvällä sadolla 💚 ja on aina mitä laittaa pöytään

    VastaaPoista
  10. Tammenlehden muotoinen sehän on ja minustakin kiva myös poimia .
    Kyllä sieltä jotain satoa aina tulee .

    VastaaPoista
  11. Tykkään mangoldista. Kasvatan sitä jo siksikin, että sen varret ja lehdet ovat upeita ilta-auringon valossa. Loppukesästä ryöppään mangoldin nopeasti kiehuvassa vedessä ja laitan annospusseissa pakastimeen. Sopii hyvin esimerkiksi suolaiseen piirakkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mangoldista mekin pidämme ja minulla oli viime vuonna kasvamassa vielä erivärisillä varsilla nyt on vain punaisella .
      Pitää minunkin yrittää ryöpätä ...kauanko keitit pari minuuttia vai onko liikaa? Kiitos vinkistä näin meillä tehdään tänä vuonna .😀 .

      Poista
  12. Vuonankaalia istutin viime kesänä ensi kertaa sinun innoittamana. Pieni sato saatiin ja tykättiin mausta, nyt toivottavasti kasvatus onnistuu paremmin.

    VastaaPoista
  13. Minä en saanut satoa lainkaan ja sitä ihmettelen . Harmitti kun olisi ollut hyvä lisä moneen .

    VastaaPoista
  14. Hyvät suunnitelmat siulla kasvatuksista ja mukava kun tuon mangoldin käyttöä valotit. Se on miulle vieras, monesti oon ajatellu laittavani kasvamaan. Jospa nyt tulevana kesänä.

    VastaaPoista
  15. Kannattaa ehdottomasti kokeilla Between tossa myös kertoi omista tavoista pakastaa ja näin minäkin ajattelin toimia .

    VastaaPoista
  16. Hyvät suunnitelmat. Tällä kokemuksella sanoisin, että suurin osa siemenistä itää riittävän hyvin, vaikka olisivat muutamalla vuodella jo ohittaneetkin parasta ennen -päiväyksensä. Salaatit ja palsternakka eivät oikein säily ja kuulemani mukaan myös kurkku menettäisi aika nopeasti itämiskykynsä. Viime keväänä vasta ostin siemeniä ensimmäisen kerran, niin ei ole vielä siitä sen enempää kokemuksia. 2020 vanhaksi menneet punajuuret ja 2019 porkkanat itivät viime kesänä ihan hyvin, samoin 2021 mukulasellerit tänä keväänä. Viitisen vuotta vanhat retiisitkin ovat itäneet. Tomaatit ja paprikat kuulemma säilyvät jopa kymmenen vuotta. Pienelle kasvimaalle kun ei montaa rivimetriä sorttiaan mahdu laittamaan enkä nuukana ihmisenä raaski viskata siemeniä menemään ihan noin vain, niin tulee pakosti testailtua samalla, kuinka hyvin mitkäkin lajit säilyttävät itämiskykynsä.
    Mietin itse, että kokeilen kylvää pikkuisen vuonankaalia jo heti kun maa sulaa kasvimaalta. Tuntuu, että syksyllä meidän kasvimaalla tulee jo niin aikaisin pimeää, että heinä-elokuun vaihteessa itäneet taimet eivät kasva enää kunnolla kokoa. Ihan kuin kasvukausi loppuisi kesken. Niin tai kyllähän se oikeastaan loppuukin tällä vyöhykkeellä paljon aiemmin kuin etelässä :D Eipä sitä tiedä, onnistuuko kevätkylvö sen paremmin, mutta pitää kuitenkin kokeilla. Jos se ei onnistu, niin voisi kokeilla kylvää vuonankaalia ruukkuihin jo reilusti ennen kuin kasvimaalta vapautuu tilaa. Sitten voisi myöhemmin istuttaa valmiit taimet loppukasvatukseen muilta vapautuneisiin kohtiin. Tykkään itsekin vuonankaalin mausta ja kun se vielä kestää kylmää niin hyvin, niin saisi tuoretta salaattia vielä myöhään syksyllä. Rucola on muuten myös oikein hyvä syyssalaatti. Se kasvaa jonkun verran vuonankaalia nopeammin.

    VastaaPoista
  17. Kiitos kokemuksista siementen itämisen suhteen . Vuonankaali kun tarvitsee viileän maan itääkseen niin mietin sitä ruukkukylvöä?mutta nyt keväällä kun maa on viileä se voi hyvin onnistua .

    VastaaPoista
  18. Sinulla on kevään suunnitelmat jo hyvässä vaiheessa ja siemenet kotona! Palsternakkaa lukuun ottamatta siemenet kyllä säilyvät kohtuullisen hyvin yli viimeisen päiväyksenkin. Mangoldia kasvatin meillä ja se ei ollut suosiollinen ruokapöydässä eli siitä olen luopunut, samoin kuin pinaatin kasvatuksesta, vuonankaalista kyllä tykätään!

    VastaaPoista
  19. Kiitos näinhän se menee jokainen kasvattaa ja kannattaakin juurikin sitä mikä menee ruokapöydässä kaupaksi .
    Meillä kyllä tykätään juurikin näin valmistetusta mangoldista .
    Pinaattia emme mekään kasvata mutta nokkosta kyllä keräämme.
    Vuonankaalin kasvatus ei aina onnistu ja se harmittaa .

    VastaaPoista
  20. Ihan vihreänä täällä ihastelin siemeninä kaikkia herkkuja, joita syön usein-paljon, mutta ne kasvattaa joku muu.... Kivoja vinkkejä myös, en ole mangoldia koskaan paistanut - ihan vaan raakana. Kurkuista muistuu aina mieleen eräs rakas pikkumies.... piteli avomaan kurkkua kädessään ja totesi; "Ihan raaka suolakurkku!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ole koskaan syönyt raakana . Paistettuna valkosipulin kera on kyllä hyvää .
      No oli pikkumiehellä kiva sanonta tuon kun muistaisi 😀 .

      Poista
  21. Monipuolista kaikkea kasvaa puutarhassai..Mangoldia käytän usein,se on kovin suosittua täällä,ja olen käyttänyt niitä sellaisiin kasvispihveihin muiden yrttien kanssa.Hyvää viikonloppua Nila.☘️🍀💐

    VastaaPoista
  22. Kiitos sinulle mangoldin käyttö vihjeestä .
    Kiitos hyvää viikonloppua myös sinne .

    VastaaPoista
  23. Hyvät suunnitelmat. Tuota vuonankaalia täytyy kokeilla. Tykkään.

    VastaaPoista
  24. Kiitos vuonankaali on hyvää ja jatkaa satoa .

    VastaaPoista