torstai 10. helmikuuta 2022

Kuudes piposetti

 Sain valmiiksi kuudennet pipo + säärystimet lapsen lapselle 3 v setin . Välillä pipon parina on ollut takki tai sukat ,  milloin mitäkin nyt tuli säärystimet . Ne on minusta ihanat " pötkylät " ja tämä on kolmas hiippa pipo . Lankoja minulla on todella paljon vanhimman siskoni jäämmistöä minkä sain . Nyt ajattelin piristää tätä settiä virkatulla sydämellä . Virkkasin sen myös kiinni ja näin siitä tuli vähän kuin koho kuvio . Ei ne ihan samanlaisia ole mutta ei haittaa .  Vihreitä lankoja minulla on myös paljon erilaisia ja niistä on tullutkin tehtyä jonkinverran mutta nyt eka kertaa raitalangalla , taitaa olla seitsemää veljestä  . 

. 




Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 







tiistai 8. helmikuuta 2022

Peiton pienennystä .

 Meillä on kaikenlaista tykötarviketta edelleen mökillä pikkumökissä mikä toimii varastona  . Muistin että minulla on siellä jemmassa kaksi samanlaista peittoa  ( ei ainoat) Nämä peitot olemme saaneet isältäni yli kolmekymmentä vuotta sitten  . Nämä eivät ole enää kuohkeita mutta ihanan pehmeitä ja vieläkin ehjiä  . Peitot oli silloin kapeampia kuin nykyään ja minusta myös lyhyempiä . No oli miten oli nyt tälle toiselle tuli käyttöä . Toin sen kotiin ja ensimmäiseksi pesin sen vaikka muistaakseni pesin sen ennen säilytykseen laittoa . Pienensin sen nuorisotäkin kokoiseksi eli 115 x 155 cm  . Näin sain pojanpojalle 5 v hyvän mökkitäkin . Lopusta tein neljä pannulappua ja käytin kierrätyskeskuksesta ostamiani kahta vinokantin 5 m pätkää kanttaukseen . Olin tyytyväinen kun sain kierrätettyä vähän tavaraa ja näille tuli nyt hintaa ainoastaan se yksi euro mitä nuo vinokantit maksoi . Sinistä vinokanttia vielä jäi reilusti joten käytän sitä vielä muihin pannulappuihin . Olin niin laiska että ompelin kaikki valkoisella langalla. Olisihan noita lankoja ollut mitä vaihtaa . Eihän nuo nyt niin hyvin tullut tikattua ja kantti oli aika kapeaa . Nyt laitankin vanhat pannulaput pesuun  . Nämä laput tuntuu nyt ainakin hyvältä käteen kaikki mitä olen tehnyt ei minusta ole hyviä kuitenkaan olleet . Jotkut on liian jäykkiä ja toiset taas liian ohuita , paksuja tai liian pieniä jne.... 




Seuraavaksi teen näille pussilakanan , alalakanan ja tyynyliinan  meidän vanhoista pussilakanoista mitkä on mennyt ylälaidasta rikki kun olen mankeloinut . Nyt kun peitto on pienempi niin kahdesta pussilakanasta nämä syntyy . 


Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 


torstai 3. helmikuuta 2022

Pensasmustikoiden kasvatus mietteitä

Toukokuun toinen päivä  2021 oli puutarhassa tämän näköistä . Mustikoiden päällyskepit olivat taipuneet joten ne vaativat tuentaa  . Mustikat on nyt keväällä laskelmien mukaan ollut kolme vuotta tässä istutus laatikossa .  


Kaikkihan alkoi tästä nämä kuvat olen aikaisemmin julkaissut mutta nyt oli minusta hyvä itse tarkastella tilannetta . Huhtikuun viimeisenä ja toukokuun ensimmäisenä päivänä  2019 muistaakseni tuli tehtyä tämä toteutus . Penkki on 630 cm.  pitkä ja 120 cm  leveä . Reunat koostuu kahdesta 15 cm leveästä päällekkäisestä lehtikuusilaudasta  . Kuusi metallista tolpan jalkaa maahan ja niihin tolpat tulevan verkon kiinnitystä varten  .  


Laitoin silloin puukepit merkiksi mihin istutan ja kaivoin , kuopan reunat vuorasin sanomalehdillä rikkojen estämiseksi  kuopat täytin havu ja rhodo mullalla , lavan reunat vuorasimme patolevyllä . 


Myös päälle asettelin vielä sanomalehdet ennen karikkeen levitystä  . Rikkaruohojen kanssa ei ole ollut ongelmia ne on ollut peippo nykäistä karikkeesta ja vähän niitä on yleensä noussut Lajikkeet ovat oikealta vasemmalle mentäessä . 
North Blue  , Arto , lappu edelleen kadoksissa     🤗🤔  , North Blue , Alvar ja Aino . 
Ainon tilalla kasvoi Pink Lemonde mutta se kylmi edellisessä paikassa kaksi kertaa ja kuivui tässä paikassa lopullisesti joten sen tilalla Aino  . 



Nyt siirrytäänkin taas vuoteen 2021 heinäkuuhun  verkko on laitettu takaanta laudan kanssa ruuveilla kiinni alalautoihin , sivuilta ja edestä se on avattavissa  mutta kiristetty myös lautojen kanssa maatasolle . 



Toinen lokakuuta 2021 tilanne tämä kaunis ruska , verkot poistetaan heti sadon kypsymisen jälkeen . Nyt huomaa että tila alkaa käymään ahtaaksi niin sivuilta kuin korkeudestakin korkeimmat pensaat taipuvat jo verkon alla ollessa  . Korkeutta on helpompi lisätä kuin leveyttä  sillä reunoistakin puskat pyrkivät jo ylitse  . 





Nyt näitä kuvia katsellessa myöskin huomaan että multaa on lisättävä ja lannoitusta . Pensasmustikka on pienijuurinen ja juuret lähellä pintaa joten se ei ole ongelma  siirrän vähän kariketta ja teen parannuksen . Näille pitäisi antaa varmaan täsmälannoitusta useamman kerran vuodessa . Onko teillä minkälainen toteutus pensasmustikoille ja miten te niitä hoidatte 🤔❓ 



Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 






tiistai 1. helmikuuta 2022

Kodin etupenkki .

 Nyt on kotona tämä iso tuija kyllä tullut tiensä päähän . Valtteri myrskyn ansiosta se ja moni muu sai valtavasti lunta niskaansa . Sen kaikki haarat olivat taipunut eri suuntiin . Vaikka kävimme niitä pitkillä kepeillä putsaamassa eivät nousseet enää pystyyn  . Voi olla että vielä nousevat ajan kanssa nyt putsaaminen oli myös vaikeaa kun lumi oli jäätynyt oksiin  . Keväällä kun yhtiöön saadaan roskalava tämä lähtee kyllä sen mukana . Takapihalla on toinen samankokoinen ja sitä olemme harkinnut myös mutta punnerretaan ensin tämä ja katsotaan sitten. Pitää katkaista se ensin tyngälle ja kaivaa sitten juuret pois . Tämän aidan takana vasemmalla on myös penkki minkä olen ajatellut poistaa ja laittaa nurmikolle . 






Samassa penkissä on myös kartiovalkokuusi se oli kyllä erittäin kauniin näköinen tässä valkoisessa kuorrutuksessa   mutta tuija ei . Leikkasin aiemmin tuijan alaoksia ja istutin sinne kuunliljaa . Se oli erittäin vaikeaa koska maa oli melkein juuria täynnä . No tilanteet vaihtelee ja koska olen hävittänyt täältä kotona paljon perennoja niin ajattelin poistaa yhden angervo penkin ja laittaa sen nurmikolle . Ja siitä kyseiset angervot tähän penkkiin  kartiovalkokuusi saa toistaiseksi jäädä . Ja kuunliljat saavat toivottavasti uuden omistajan  . 


Tässä angervo penkki. 


Jos penkkiin angervojen lisäksi mahtuu jotain ajattelin laittaa reunoille esikkoa ja helmililjaa niitä  minulla on runsaasti . 


Suunnitelmia on jo mutta kevät puuttuu . 

Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 


torstai 27. tammikuuta 2022

Kananmunankuoret lannokkeena

. Minulla oli ennestään yksi valkoinen kaunis orkidea , purkissa oli kaksi yksilöä sain sen nuorimmaiselta pojalta mutta epäonnekseni siitä kukinnan jälkeen kuoli yksi jäljelle jäänyt ei viihtynyt mutta ei kuollutkaan . Minä päätin vaihtaa siihen enemmän "multaa"  kahdesta muusta mitkä olivat myös kupsahtaneet mutta olin säästänyt niiden "mullan" lisäsin vähän ulkoota erilaisia juttuja ja hieman tavallista multaa joukkoon  . Tämä tuntuikin toimivan. Sitten katsoin jonkin ajan kuluttua jonkun videon miten niitä kastellaan ja lannotetaan , 


Kananmunia laitetaan pellille ja uuniin muistaakseni 200astetta noin 20 minuuttia. En kyllä nyt ole ihan varma näistä luvuista. Käytin käytettyä leivinpaperia . Senjälkeen morttelilla jauhasin sen hienoksi ja tallensin sen tällaiseen pieneen kannelliseen rasiaan tulevia käyttöjä varten . 


Tilanne hallinnassa vai mitä 🌱🌹🌋......😣😥



Pinnalla näkyy munankuori lannoke . Sanonko nyt mitä ajattelen.... en sillä uusia sivistys sanoja tulisi julkisuuteen aika joukko . 




Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 


tiistai 25. tammikuuta 2022

Aikaansaannoksia

 Minä olen päättänyt että alan käyttämään reippaasti pakastimen antimia ja nyt olenkin ottanut marjoja pakkasesta ja vähän sulanneina tehnyt marjakimaran välillä mysliä ja rahkajugurttia joukkoon . Nyt eilen tein kuitenkin karpaloista kiisseliä . Söimme sitä riisipuuron kera  lämmitin sitä se jäi ylitse kun tein kukkosia . 


Tai oikeastaan sitä jäi ylitse sentakia kun innostuin laittamaan osaan päällykseksi savukalkkunaa ja juustoa reilusti alle ja päälle  . Tämäkin kalkkuna otettiin pakkasesta . Tässä vain osa esillä teen senverran enemmän aina ja laitan pakkaseen . Käymme nyt kaupassa senverran harvoin ja " leipää "meillä menee paljon . 


Viimeiset amarylliksen putket laitoin veteen oikeaoppisesti laitoin kuminauhat varsien päähän. 




Innostuin tästä kun sain edellisen varren aukaisemaan nuppunsa , kiitos kun opastitte leikkaamaan sen maljakkoon . Kolme kukkaa aukausi . Tämä kuminauha oli ennestään tuttu juttu kun olen niin paljon ostanut näitä leikkona. 




Nyt on ollut niin kuiva sisäilma että eteisen käpykrassista on alkanut kävyt putoilemaan pitää yrittää liimaa niitä uudelleen . Tämän kukkajutun nostin eteisen lipaston päälle kun amaryllis valtasi ruokahuoneen pöydän . 


Tämä eteisen valotorni saa olla ainakin kuukauden vielä , se on koko ajan päällä ja on mukavaa tulla alas kun on pieni valonkajo vastassa ja näin portaisiin ei tarvitse laittaa ollenkaan valoa ,  näin on ollut jo vuosia... Tai otan tornista valot pois muuten se jatkaa eteisessä oloaan . Himmelin jätin vielä voi olla että on myös pidempäänkin esillä .... en raskinutkaan vielä viedä sitä mökille . 


Kukkamultaa ostettiin jo kaupasta kun on innostusta vaihtoon niin ompahan kotona valmiina. Oletteko te jo alkanut vaihtamaan multia 🤔 ❓ kummallinen sana muuten 🤗. 




Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 




sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Pakurikääpä

 Meillä on ollut jo vuosia pakurikääpää saimme sitä anopilta ja miehen työkaverilta , on ollut tarkoitus tehdä siitä teetä tai yleensä juomaa . Sen teko on jäänyt kuitenkin taka-alalle ja unohtunutkin välillä mutta nyt tällä viikolla kunnostauduin tässä asiassa   . 


Pakurikääpä on yleinen koivun ja eräiden muiden lehtipuiden lahottajasieni . Siitä valmistettua teetä on nautittu luontaislääkityksenä satoja vuosia . Valitsin tällaisen pienen palan teehen alapuolelta se on vaaleamman ruskea . 



Keitin sitä hetken ja annoin sitten hetken hautua  . Vettä en laittanut kuin noin kaksi desiä ja sen nautimme puoliksi miehen kanssa . Olisi vettä voinut laittaa enämpi mutta halusin "makua" enemmän ja tämä on nyt vasta kokeilua . Tätä samaa palaa voi käyttää niinkauan kuin siitä lähtee väriä . Ensimmäimmäisen kerran tutustuimme tähän pakuriin jo vuosia sitten lapin reissulla . Yksi eräopas tarjosi meille nokipannu teet pakurin kera  . Siinä oli tietysti paljon enemmän vettä ja oli pakuri myös isompi mutta minusta myös teessä oli vähemmän makua kuin meidän teessä  . 

Pakurikääpää myös viljellään ja sen markkinahinta on kuulemma 30-40e kilolta . Villipakurit eivät riitä läheskään viennin tarpeisiin ja sehän ei ole myöskään mikä jokamiehen oikeus . 
Onko tämä pakurikääpä teille tuttu ja oletteko käyttäneet sitä itse , jos olet niin miten . 



Mutta tällaista tällä kertaa   ❤