Tämä ihanan pirteä unikko kasvoi mökillä silloin kun sen ostimme.
Ostimme mökin v. 2012. Se on kasvanut rikkaruohojen keskellä kaikki nämä vuodet . Nyt olisi myös sen aika päästä paremmille kasvupaikoille . Mutta olen kuullut että se ei kestä siirtämistä? Pitäisi varmaan siinä tapauksessa ottaa siemenet talteen? Onkohan ne siementaimet samanvärisiä? Onkohan kellään kokemuksia unikkojen siirrosta ?
17.6.18.
Sitten tämä toinen isompi penkkiprojekti on edennyt lisää. Se on saanut jo yhden käytävän. Käytävän reunat on pystyyn ladottuja kattotiiliä . Ensin olen käyttänyt harjaterästä. Mutta ihan ensin puutappeihin on porattu reiät harjateräkselle . Tapit lyöty maahan ja harjateräs siitä läpi tukemaan ladontaa. Olen yrittänyt myös vatupassilla saada vastakkaiset tiilet suunnilleen saman korkeuteen. Se oli vähän vaikeaa kun maa ja samalla käytävä laskee vähän takana olevaan pressulla peitettyyn lantaan päin.
Käytävän pohjalle kangas ja sitten seulottua sepeliä. Käytävien tekeminen jatkuu jossain vaiheessa.
Penkki on saanut myös kattotiilireunan. Reunan yritin saada suoraan keppien ja narun avulla. Kankaan olen myös asettanut tiilien alle niin että se nousee jonkin matkaa myös multareunaan . Tiilien toinen reuna huolitellaan myöhemmin kun se saa vielä kivet mikä auttaa nurmikon leikkuussa. Kivien alle tulee myös samaa kangasta.
Oikealla reunassa olevat puut antavat osviittaa mihin seuraavan käytävän toinen reuna sijoittuu. Käytän näitä runkoja hahmottamaan, isoista penkeistä kun on kyse . Keskelle tulee iso puumajakka ja sen reunoille vielä istutukset . Tässä kuvassa näkee kankaan minkä päälle tulee kivet.
Rinnepenkkiin on tuotu ylimääräisiä kiviä mitä oli mökin edessä ennen terassin rakentamista.
Tähän lisään kasveja myöhemmin kun muut projektit antaa aikaa.
Olen kertonut aikaisemmin että olen kerännyt myös ylimääräisiä kiviä kolmen koivun alle.
Pataan mies laittoi puun sitä varten kun vesi sataa pataan niin toista kertaa ei löydetä kuollutta oravaa sieltä. Vielä on padan oikealle puolelle tuotava kiviä . Ja onko padan paikka juuri tämä? Se jää nähtäväksi.
Tämä kaipaa jotain mutta mitä?
Tämä oli pakko myös näyttää. Silloin kun tänne tulimme oli joku laittanut vaijerin vaahteran runkoon ja " unohtanut " sen siihen. Oli joku pyykkinaru viritelmä. Poistimme vaijerin mikä oli tosi syvällä ja ajattelimme katsoa miten käy.
Nyt huomasimme kuuden vuoden kuluttua että tämä runko ei voi hyvin. Latva on alkanut kuivua . Se on pakko poistaa kevät-talvella ja pönttö on vaihdettava muualle .
Melkoista ajattelemattomuutta puiden suhteen.
Vuorenkilvet on alkanut voimaan hyvin kun siitä kaadettiin muutama koivu. Reunassa on rikkaruohojen lomassa sammal-leimua mikä poistetaan.
Jopa uutta kukintaa pukkaa.
Nauhukset on parhaimmillaan ja nämäkin siirtyy muiden joukkoon rinnepenkkiin jossain vaiheessa. Tämä nyt näistä suunnitelmista ja toteutuksista.
Mutta tällaista tällä kertaa.