tiistai 26. helmikuuta 2019

Perennojen siemenistutuksia.



Kun tilaamani perennansiemenet saapuivat niin lähetyspussin avattuani koin yllätyksen. En koskaan ole saanut siemeniä näin kauniisti pakattuina. Tässä oli nähty todella vaivaa. Jokaiselle oli erikseen tehty mitä kaunein pussi. 





Minun ei pitänyt ostaa mitään perennan siemeniä tänä vuonna mutta kuinka siinä sitten taas kävi näin?  Sanoisin että syy oli tässä siementarjonnassa. Näitä ei ole ihan jokapäivä tarjolla. Minulla on ukonhattua kyllä ennestäänkin tummaa lilaa ja lila- valkoinen. Mutta tätä keltaukonhattua ja lehtoukonhattua ei ole. Tämä lehtoukonhattu on luonnonvarainen ja komea perenna.  Suomessa rauhoitettu laji. Luin että nykyisin Suomen alueella lehtoukonhattua tavataan vain itärajan tuntumassa Kiteellä ja Tohmajärvellä . Lehtoukonhatun tehokkaaseen pölyttämiseen pystyvät vain muutamat kimalaislajit , kuten Euroopan ainoa selvästi yhteen ravintokasviin erikoistunut kimalaislaji " ukonhattukimalainen " ( Bombus
consobrinus)
Myös ukonhattukimalainen on Suomessa uhanalainen .

Tarhakylmänkukkaa minulla onkin valkoista ja kahta lilaa, mutta tämä näytti punaisemmalta esittelykuvassa joten ajattelin kokeilla .


Purppuratulikukkia oli tässä kolmea eri väriä kukin omassa pussissaan. Oli valkoinen, rosetta ja violetti . Amerikanvuokko on uusi tuttavuus ja helmihyasintti.


Tässä oli vielä valkoista ukonhattua. Näistä ukonhatuista voi tulla kiva kokonaisuus omien lisäksi . Ja helppoja hoidettavia nämä ovat ja pysyvät hyvin pystyssä. Katkeroita minulla ei olekkaan ennestään. Ja Soikkoratamo ei ole ennestään tuttu ollenkaan .


Siemenet on kylvetty kosteaan taimimultaan ja viety mökin jääkaappiin. Pitää ensiviikolla laittaa laatikoita vähän erikseen ja ehkä reikiä kanteen etteivät homehdu .



Mökillä oli vielä edelleen paljon lunta , mies lapio puutarhan portin edestä lumet että pääsin puutarhaan siellä olevia huputtamaan ja leikkaamaan omenapuut ja luumupuusta typistin vain alaoksia.


Lunta oli vielä paikoittain noin 40 cm.


Ostin mökille kauniin valkoisen huone-esikon , istutin sen heti vähän isompaan altakasteluruukkuun . Toivottavasti se viihtyy mökin viileydessä .Tuntuu mukavalta kun on sielläkin jo jotain kukkivaa  siirsin sen myös lähemmäs ikkunaa jotta valoa olisi riittävästi . Mutta meidän siellä ollessa sen paikka on pöydällä .








Tervetuloa  Suvi lukijaksi.


Mutta tällaista tällä kertaa.



tiistai 19. helmikuuta 2019

Havujen suojaus


Viikonloppuna mökillä aloitin havujen suojaamisen, kaikkia en voinut vielä pussittaa koska joistakin havuista oli vain latvat näkyvissä lumen alta . Viime vuonnakin aloitin ajoissa suojauksen , mutta silti kärsivät monikin kevätrusketuksesta. 
Mutta tässä olen saanut 15 kpl tuijia huputettua. 




Keskuspenkissä hupun saivat kaksi pilarikatajaa , sinikataja ja kolme kartiovalkokuusta 




Ja vielä pitkässä penkissä kartiovalkokuusi . Tässä penkissä on vielä huputettavaa kunhan lumet vähän vajoaa. Puutarhassa on myös joitain tuijia mitkä tarvitsevat varjostuksen. 


Teimme myös yhden vaahteran haaran leikkauksen koska latva oli kuivunut aiemman vaijerisidonnan seurauksena. Edelliset omistajat olivat vaijerilla virittäneet ilmeisesti pyykinkuivaus juttuja. Poistimme vaijerin jo ensimmäisenä vuotena. Nyt kun haara on alkanut latvasta kuivumaan päätimme poistaa tämän kyseisen haaran. Olenkin tämän vaijeritarinan jo aiemmin kertonutkin .


Luin että vaahtera pitää kaataa aikaisin keväällä ennen mahlan valumista tai sitten vasta syksyllä. Me ajattelimme että kaadetaan nyt kun vielä voi. Mutta siinä erehdyimme. Haara kun oli kaadettu mahlan virtaus oli jo käynnissä. Kyllä harmittaa mutta minkäs sille enää mahtaa. No eihän se siihen kuole mutta voi heikentyä. Ei olisi uskonut että helmikuun 15 päivä oli mahlanvirtaus jo runsaana käynnissä.




Kaadetussa haarassa olevan linnunpöntön mies siirsi toiseen , pihalle johtavan koivun haaraan. Linnut on selvästi jo kiinnostuneita pöntöistä  käyvät pöntön aukolla kurkkimassa sisään . Ylempänä pöntöstä on aika iso pahka .


Tien toisella puolella olevassa koivussa on myös pönttö. 
Alempana rungossa on kiva naavatupsu , käyttääköhän ne sitä pesän rakennusaineeksi ?
 Jos niin on , ainakin lähellä olisi jo tuo tupsukka .




Kevät etenee hyvää vauhtia. 


Tervetuloa uudet lukijat .



Mutta tällaista tällä kertaa. 


















tiistai 12. helmikuuta 2019

Haaveena oma penkki leimuille.




Minulla on mökillä aikapaljon leimuja jotka ovat olleet vähän siellä ja täällä istutettuna tähän asti. Syksyllä siirtelin niitä vähän yhteen kasaan sellaiseen penkkiin mihin minä laitan kasveja odottamaan siirtoja . Siellä on vielä ennestäänkin laukkoja , päivänliljoja, iiriksiä ja jotain muutakin. Pionit sain tästä penkistä jo siirrettyä pois. 


Olen jostain lukenut että leimut maistuisivat myös kauriille ja peuralle joten niiden pysyvä paikka tulee edelleenkin olemaan aitauksen sisällä puutarhan puolella. 
Mutta olisivat omana penkkinä kenties joidenkin muidenkin kasvien kanssa mitkä maistuvat eritoten näille kyseisille eläimille. Luin juuri jostain blogista että harjaneilikat myös menevät näiden suihin ja niitä minulla on. No kaikki melkein niille maistuu , mutta jos ne esimerkiksi maistavat vähän kuunliljojen kukintoja, se ei haittaa . No....penkki on vasta suunnittelu vaiheessa 












Näitä leimuja kasvaa meillä vieläkin vähän siellä ja täällä istutettuna,  mukavasti tässäkin pujon kyljessä. Jäi siirtämättä syksyllä  siihen penkkiin. Mutta jos kerkiän niin keväällä siirrän, koska tähän kulmaan pitäisi saada karike pintaan.


Yläkuvan leimut on nuolen suuntaan kulmassa .



Tämä on jotain vanhaa lajiketta niitä minulla on muutamia erivärisiä. Ovat aika korkeita .





Me kun ostimme tämän mökkipaikan v. 2012 tämä oli aika alkutekijöissään mökki sekä puutarha . Puutarhassa oli hoitamattomia marjapensaita kyllä useampia, kaksi luumupuu Sinikkaa ja kaksi kirsikkapuuta ( lajia en tiedä ). Niitäkin oli kaikkia peurat ja jänikset syöneet rungoista. Oli myös vadelmaa ja raparperiä. Kaikki oli  hoitamattomia. Rikkaruohot olivat vallanneet kaiken ympärillä olevan muun alueen .Leikkasimme luumupuita ja kirsikkapuita istutimme omenapuita ja päärynäpuu Pepin sekä  kolme Lohjan keltaista luumua ja niin yhden kriikunapuun , mansikkaa , karhunvadelmia , parsaa,  mesimarjaa sekä pensasmustikkaa . Puutarhan juureksille kahdeksan kasvilavaa ja rakensimme aidan puutarhan ympärille. Meillä on melkein aina joku paikka peitettynä pressulla puutarhassa niinkuin muuallakin . Joku sellainen paikka mitä aletaan työstämään vuoden tai kahden päästä. Ja lisäksi on paikkoja mitkä on rikkaruohojen vallassa ja saattaa jopa näkyä kuvissa.



Nyt kun saisin kaikki leimut siirrettyä ensin yhteen paikkaan niin sitten on huomattavasti helpompi siirtää ne lopulliselle paikalle. Koska samaa sävyä on useammassakin  kohdassa niin samalla nämäkin sitten yhdistyisivät.


Viimevuosi oli kiireinen ja kuiva vuosi. Ei tullut kuvattua oikein paljon eli kuvia on myös edelliseltä vuodelta. Meillä kun on aika paljon tätä aluetta vähän yli  (4300 neliötä)  ja mies tekee pääasiassa mökin laajennusta ja kun asutaan muualla ei yhdessä vuodessa paljon saa aikaiseksi kuitenkaan tarpeisiin nähden. 




Olen kuvannut vähän minkälaisia värejä minulla on mökillä. Kotona rivarilla on myös kolmea eriväristä. En tiedä vielä siirränkö ne tänne kaikki vai mitä teen.















Tällaisia penkkejä minulla on nykyään kaksi kappaletta, mistä minä otan ja istutan taas jotain muuta tilalle. Tämä taitaa olla noin 10 m pitkä. Oikealla on kuten kuvasta näkyy rikkaruohot pääkasvina . Siihen laitaan johonki sioittuu jossain vaiheessa kompostit.


Tässä olen istuttanut jo leimuja tilalle. Saavat olla tässä penkissä ainakin v. 2020kevääseen. Penkin laita kaipaa kanttausta tai jotain.




Mutta tällaista tällä kertaa .




keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Puutarhavuosi 2018 haaste.



Sain tämän mukavan haasteen Navettapiian puuhamaa blogista 
Kiitos. 


Osa kuvista ja ajatuksista on ollut varmaan jo aiemminkin jossain postauksessa .


Puutarhavuosi 2018 -haastepohja
Kysymyksiin saa toki vastata aivan vapaastikin tai valmiita vastausvaihtoehtoja voi täydentää tarpeen vaatiessa.

1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?
a. Suunnittelua / Suunnitelmissa pysymistä
b. Laiskottelua
c. Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d. Betonitöitä / Romutaidetta

D =

Ehkä D oli lähinnä kuitenkin "tilataiteen " nimellä. 

Tuli kaadettua yksi isokokoinen vaahtera ja siitä pilkottua useampi tällainen haara. 
Näitähän voi myöhemminkin ripotella muuallekkin tonttia. 






2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?
a. Tarkasti
b. Ai missä?
c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...

C =

Suunnitelmia oli varmasti aivan liian paljon ei millään kerkinyt niitä toteuttamaan, mutta onneksi on taas uusi kevät tulossa että voi jatkaa siitä mihin jäi.






3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
a. Ei
b. Yksi
c. Muutamia
d. Autolastillinen... eikun kaksi... eikun...

C =

Ostin kevätmessuilta päivänliljoja 10 kpl seitsemää eri sorttia. Yllätys yllätys ne oli kaikki samanlaisia. Mutta kauniin punainen on kuitenkin jokainen.






4. Menetitkö kasveja?
a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani. Mikään ei pääse niitä tuhoamaan.
b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Olisit kysynyt, mikä meillä menestyy! Ei ole sellaista kasvia, jota en onnistuisi tappamaan, vaikka miten yritän huolella hoivailla.


B =

Kyllä minulla aika harvoin tapahtuu että kasveja kuolee jos puhutaan perennoista, mutta mansikantaimia kuoli kaksi vuotta peräkkäin useampi iso taimi. Olikohan talvella lumen puutetta ?




5. Monessako puutarhakohteessa vierailit? (taimimyymälöitä ei lasketa!)
a. En yhdessäkään
b. No jos tuttavien puutarhat lasketaan, niin tulihan sitä muutamassa käytyä
c. Monta paikkaa kiersin, monta jäi vielä näkemättä
d. En enää muista, joka viikko vähintään yhdessä, sekä Suomessa että ulkomailla. Messut, puistot, puutarhat... kaikki mahdolliset kiersin.


=  Yhdessä virallisessa Tanskassa tuli käytyä. 

Kuninkaallinen kasvitieteellinen puutarha. 



6. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?


=  Kyllä se olisi kasvihuone 


7. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2018?
a. Lämpö ja aurinko
b. Kuivuus
c. Kukkaloisto
d. Joku muu. Mikä?

B =

Kyllä se oli kuivuus. 

 Meillä ei satanut kuin pari kertaa koko kesänä. 




8. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

=   Kyllä se taisi olla useamman kymmenen pionin istutus ja niiden penkkien teko 
Kukkaloistoa en saanut koska istutus tapahtui syksyllä, mutta ehkä jo ensi vuonna jotain . Pionit olivat sitä ennen istutettu vähän sinne ja osa tänne . Aika huonolla hoidolla olivat useamman vuoden. 







9. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Kyllä se on tämä miehen tekemä terassi ja keväällä kun se saa vielä lasituksen niin sen käyttö paranee vain entisestään. 


Hyvänä kakkosena on nämä ilmaiset puukalusteet. 





10. Tuliko tehtyä virhehankintoja?
a. Ei
b. Yksi
c. Älä edes kysy, montako!
d. Virhe? Mitä? Minullako?! Eeei suinkaan...!

B. =
   Kyllä ne taisi olla ne päivänliljat kevätmessuilta ei siinä mitään mutta kun tämä on jo toinen kerta pari vuotta sitten sain kaikki kymmenen keltaista vaikka ainuttakaan keltaista en valinnut . En osta enää koskaan sieltä mitään mitä en näe jo kukkivan. 


11. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?


Se oli varmasti tämä. Mutta loppukesän kuumuudessa sekin meinasi kuolla. Siirsin sen toiseen paikkaan saa nähdä miten sen on käynyt. 






12. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?


Suurimman pettymyksen teki puutarhassa oleva sato , omenoiden kohdalla oli näky tällainen . Koko Omenasato pilalla .


Samoin koko vadelmasadon vei ampiaiset. 



13. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?
a. Kasvimaalle
b. Kukkiin
c. Kiviin / Kiveyksiin
e. Pihan rakenteisiin, perustuksiin, toimintoihin...
f. Puutarhamatkailuun

E =
Meillä ei ollut mitään budjettia. 
Käytimme valtavasti rahaa uuden terassin rakentamiseen komposiitista ja se ei ole vieläkään valmis. Vielä se laajenee mutta ei tänä vuonna. 






14. Mistä ihan todella innostuit?
a. Uudesta kasvituttavuudesta
b. Jostain puutarhafilosofiasta tai puutarhan tyylisuuntauksesta
c. Väreistä
d. Ihan joka asiasta!

 A =
Uudet kasvituttavuudet innostuttaa aina. 
Esimerkiksi tämä Türistä ostettu matala noin 10 cm korkea kuunlilja. 
Ostaessa itseasiassa en tiennyt sen edes olevan kuunliljan, mutta kyllä se on .



15. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
a. Kastellut
b. Lannoittanut
c. Hoivannut kasveja
d. Kitkenyt


=  Tein näitä kaikkia niinpaljon että enempään en pystynyt .


16. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
a. Kastellut
b. Lannoittanut
c. Hoivannut kasveja
d. Kitkenyt

 =   Tähän on vaikea vastata. 


17. Odotatko tulevaa/alkavaa/alkanutta kasvukautta...
a. Suurin suunnitelmin?
b. Kunnianhimoisin odotuksin?
c. Kauhunsekaisin tuntein?
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten?

D =

Ehkä tämä on lähinnä totuutta. Kun talven on levännyt niin kyllä lapioa , kuokkaa ja kottikärryä on mukava taas tavata. 


Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista).
3. Haasta vähintään yksi blogiystäväsi mukaan.


Haastan Vaarintorpan puutarharhasta Pirkon. 



Käväise laittamassa haasteen aloituspostaukseen kommentti, kun olet tehnyt oman postauksesi. Kerään kaikki haasteeseen osallistuneet listaksi, jotta olisi helpompaa heittää haastetta eteenpäin.



Mutta tällaista tällä kertaa.