perjantai 31. toukokuuta 2024

Linnanmäki kukkii kartanon ja kuolanpionin kukintaa .


Linnanmäki on kukkinut meillä joka vuosi tulonsa jälkeen uskollisesti  . Oli hieman vaikeaa silloin hahmottaa sen paikkaa koska siirtää sitä emme halua . Paikka oli vaikea tukevan kasvihuoneen takia . 


Pressun päällä olevia lautoja on alettu siirtämään puutarhan aidan toiselle puolelle taas pressun päälle  tulevalle perkola alueelle . Laudat pitävät pressun paikoillaan. 



Jonkinverran olen laittanut aluskasvillisuutta sille mutta se jää nähtäväksi poistuvatko kokonaan kun kivetys tulee tilalle  . Ensimmäinen pioni Kartanonpioni on avannut nuppujaan sen takana on kuolanpioni mikä aloittaa myös kukinnan .





Pikku iirikset on jo suurin piirtein lopettaneet.  Nämä postaukset seilaa hieman jälkijunassa  . Esikot on reunoilla myös kukkineet  .


Sain vaihdossa keltaisen pikku iiriksen ja istutin sen keskuspenkkiin se kukkii parhaillaan yhdellä kukalla ehkä toinen on tulossa. 




Mutta tällaista tällä kertaa  .

keskiviikko 29. toukokuuta 2024

Rinne kukkii

 

Rinteeseen istutetut kasvit on onnistunut melko hyvin jotain pitää poistaa ja jotain istuttaa tilalle  .Esikot eivät viihdy esimerkiksi...liian kuivaa  .





Näitä sammalleimuja on täällä runsaasti ja yhtä vaaleaa pinkkiä on tarkoitus vielä ainakin istuttaa sitä löytyy omasta takaa  .Jotain muutakin väriä voisi jos jostain löytyy sitä on kaksivärisiäkin olemassa .Kunhan vähän viilenee tai kerkiää istutan vain vähän kerrallaan koska kastelusta on tarkkaan huolehdittava  . 




Rinne istutukset on vielä tosiaan  kesken ja hieman kitkentääkin tarvitaan . Alimmaisessa kuvassa näkyy että vapaata on vielä jossain tasoissa .

Mutta tällaista tällä kertaa. 

maanantai 27. toukokuuta 2024

Korkea laukka

 Nämä kaksi ensimmäistä kuvaa on noin viikko sitten otettuja  ennen meidän lähtöä mummolaan  . Olimme viikon poissa mökiltä ja kaikki on ryöpsähtänyt kovaan kasvuun  .

Istuin kahvilla ala terassilla ja huomasin Tÿristä ostamani Siperian laukan alkavan kukkia . Minulla on ollut joskus näitä kolme kappaletta kaksi lilaa ja yksi valkoinen  nyt on jäljellä enään yksi  . Otan tästä siemeniä talteen koska näitä haluan lisää  . Ovat huomattavasti korkeampia ja varreltaan vankkoja kuin purjo konsanaan  .Olen googlettanut Siperian laukan nimellä ja en ole löytänyt  . Mutta sellaisella nimellä kutsuivat kyseltäessä .



Nyt tänään otetut kuvat näyttää myös etupenkin rumuuden.  Olen nyt ostanutkin tähän vähän lisää istutettavaa mutta niistä myöhemmin  .


Laukkoja olen siirrellyt tästä muualle jo parina vuonna ehkä vieläkin joutaa . Ylimmäisestä kuvasta  näkee tämän laukan korkeuden . Minusta tässä ei ole niin pahasti lehdet kellastunut päivänliljat peittää kohta muiden laukkojen ruskeat lehdet  .



Mutta tällaista tällä kertaa  .

keskiviikko 22. toukokuuta 2024

Kuultokudoksia , Pirtti astioita ikoni jne ....

 Nyt on ollut haipakkaa ei ole oikein kerkinyt mitään yhtenäistä saada aikaiseksi  . Yritin saada tämän Repolaisen ruskean haasteen kasaan .


Saimme häälahjaksi 41 vuotta sitten Pirttikupit työkavereilta meillä oli kaksois häät  ja molemmat parit saivat samanlaiset . Pullalautaset  on kotona ja nämä kupit tallituvassa mökillä vielä jemmassa kun en tunne syystä ole niistä raskinut luopua . Minulla on täällä vitriinissä joitakin muitakin kuppisarjoja...taitaa olla vielä peräti viittä eri Arabiaa . Joitakin sarjoja olen myynyt pois  . Ei näitä pieniä ole enää tullut käytettyä .



Olen tunnetusti astia hullu joten nämä kupit poiki aikoinaan myös kerätä muutakin astiaa tätä sarjaa . Kotona on vaikka mitä kuppia ja lautasta ja purnukkaa tässä muutamia  . Lautasia on tusina kutakin .



Kuultokuvia minulla on myös useita kaksi on tallituvan ikkunoissa  . Sain idean kun mankeloin lakanoita tallituvassa kuvata nämä tähän haasteeseen . Ylimmäisestä en tiedä mutta alimmainen  on Sylvi Salosen Lintu .



Anoppi teki aikoinaan poppana tapletteja kuusi kappaletta mitkä on vieläkin käytössä  .

Appiukko taas sorvasi vuosia sitten tämän erittäin ison kynttilä jalan. 


Aikoinaan tuotiin Kreetalta tämän ikoni .Siinä on epäaitous todistus takana tullia varten  . Tämä on kotona makuhuoneen seinällä  .


Mutta tällaista tällä kertaa  .

torstai 16. toukokuuta 2024

Hamam pyyhkeistä "mekoksi"

 

Ostin kahdeksan Hamam pyyhettä kun oli hyvässä alessa tarkoituksena oli tehdä niistä neljä saunamekkoa  .Tällaisia myydään kovalla hinnalla myös valmiina  .


Miehen koossa ei tarvinnut edes sivuilta pyyhettä kaventaa ainoastaan pituudessa lyhentää  . Omassa koossa kavensin hieman .

En halunut huppua näihin vaan laitoin vinokantin pääntiehen ja hieman halkiota . Meillä on tapana pesun ja ensilöylyjen jälkeen mennä vilvoittelemaan ja tämä on mukava vetää päälle .  Voi istua ihan reippaasti jalat levällään ilman huolta . Reilut halkiot reunoissa antaa myös mukavasti tilaa levitellä .😆 . Myös saunan jälkeinen asu voi olla ainakin hetken tämä .


Teen vielä toiset eriväriset vierasvaraksi . Ostin myös nyt kun taas olivat pyyhkeet tarjouksessa lapsenlapsille , teen heille myös samanlaiset mutta tälläkertaa hupulliset . Ne suojaa rannallakin sitten paremmin aurinkoa kun ollaan viltillä eväitä syömässä .Olivat vielä pehmeämmät pyyhkeet ja hyvä niin .


Mutta tällaista tällä kertaa. 

tiistai 14. toukokuuta 2024

Toukokuun kolme kuvaa .

 Toukokuun sanat on Tulppaaneja ja Tarhakylmänkukkaa  , Tontin  raja kasvit 




Tarhakylmänkukkaa löytyy meiltä useammasta paikasta . Niitä pitää taas istutella lisää kun kerran viihtyvät . Sanotaan että niitä ei voisi jakaa mutta sitä minä kuitenkin olen tehnyt .  Samoin siementaimia meillä on riittämiin ja lisää tulee joka vuosi  . Tämä on juurikin myös sattumalta  toukokuun kukkija samoin tulppaanit  . Olen istuttanut ainoastaan Darwin lajikkeita siinä toivossa että menestyisivät useamman vuoden  . Tänä vuonna ovat kuitenkin viime vuotista huonompia .



Seuraavat kaksi kuvaa käsittelee tontin rajojen sulauttamista omaan tonttiin ja kukkapenkkiin  . Ylemmässä kuvassa olen toteuttanut sen vuorenkilvellä  . Lisään sitä vielä molempiin reunoihin muutamia metrejä . Ylöspäin saavat levitä aidan alle asti  ja alaspäin hieman  . Se on erittäin helppo pitää kurissa ja poistaa siltä alueelta mihin ei sitä halua . Mutta pitää myös tehokkaasti rikat kurissa mitä toiselta tontilta kenties pyrkii meille . Kukat on kauniita myös maljakossa .



Pitkässä rinteessä osa matkaa on toteutunut mustikan varvuilla  . Olen kitkenyt heinät pois ja yrittänyt saada mustikat paremmin esille . Näin se sulautuu mukavasti metsään .

Tämä haaste on lähtöisin Kristiina K blogista . Kolme kuvaa  kuluvan kuukauden alkavalla kirjaimella olevaa sanaa / kuvaa .


perjantai 10. toukokuuta 2024

Lisää kukintaa

 Sain syksyllä vaihtareina Lumikin alun luulin että se kuoli mutta ei  . Tässä kukat on vielä kietoutuneena kuin sikaarit  .




Itseasiassa minulla on nyt kaksi alkua kun sain tilalle uuden  . Olen ihastuksissani .


Tämä alempi on se toinen kasvusto  . Minua viehättää tämän kasvuun lähtö ja lehdistö on todella kauniit katsella kunhan ne ensin kunnolla kasvavat  .




Imikkää minulla on rinteessä paljon mutta tässä kohtaa vain kaksi puskaa . Hauskaa kun siinä on kahdenlaista kukan väriä samalla kertaa . Luulen että tämä on eri lajiketta kuin se toinen mutta...?

Kopolttia näkee harvoin ja nyt se kukkii parhaillaan .  Tämä häviää jossain vaiheessa kokonaan  että kun siirto puuhissa olen pitää muistaa kun on vielä näkyvissä .



Esikoita erilaisia alkaa myös olla kukassa ja nousussa  . Minulla on kahdessa puskassa mojova voikukka keskellä esikkoa . Sitä ei saa millään muulla pois kun kukinnan jälkeen nostaa kokonaan ja laittaa likomaan niin että erottuvat toisistaan  . Näin sen voi myös jakaa  .



Lehtosinilatvaa nousee kahta erilaista kirjavalehtistä ylemmässä on hieman enemmän punaista lehdissä  .





Nämä oli vielä pakko kuvata kertaalleen niin täynnä ne on joka vuosi kukkia että lehtiä ei juurikaan näy . Näitä olikin seitsämän puskaa yksi enemmän kuin kerroin aiemmin  . Näiden kukinta on kohta ohitse .

Kirjoitin myös aiemmin että minulta ei taida nousta yhtäkään kevätkurjenmiekkaa mutta erehdyin todella pahasti . Niitähän nousi ihan hirmuisesti mutta kaikki samaa sävyä?   Näin minä niitä varmaan olen sitten ostanut?  Luulin kyllä että ostin toista vaaleampaa . Mutta nyt ostan lisää ja runsaasti jos löytyy jotain eriväristä  .



Mutta tällaista tällä kertaa. 

tiistai 7. toukokuuta 2024

Elämäni ensimmäinen unilelu

 

Onkohan minulla nyt joulu ? Sain elämäni ensimmäisen unilelun . Lapsen lapset olivat yökylässä ja kävimme Tähkäpää teatterissa  . Mukana heillä oli minulle kassi missä oli tämä uni lammas  . Pojalla oli samanlainen mukana täällä edellisellä kerralla ja minä mainitsin että ompa ihana tällaisen  minäkin haluaisin jos unilelu pitää olla  . Kuinka ollakaan hän oli tämän kertonut kotona jne.... toinen mummuista oli heille nämä tehnyt ja minäkin sitten sain  yllättäen tällaisen . 


Se muistuttaa minua kun silläkin on tapana pitää nenäliinaa hihan sisällä .


Tämän tekeminen vaatii huolellista työskentelyä pienet yksityis kohdat täydentää tämän ihanuuden .



Kiitos , uni tulee paremmin tämä kainalossa .