maanantai 30. maaliskuuta 2020

Aidan tekoa ja pelakuiden juurrutus kokeilua.


Mökillä koko viikonlopun  . Meidän entinen riukuaita oli senverran laho ja oli kaatuillutkin jo muutamasta kohtaa joten mies teki uuden aidan painekyllästetyistä tolpista ja aidanseipäistä .  Aitaa valmistui noin 40 metriä. Vielä sitä jatketaan muutamalla kymmenellä lisää. Nämä kestänyt nyt varmasti pidempään  . Aurinko paistoi koko viikonlopun todella ihanasti  . 


Meillä ei kiviä ole tontilla kovinkaan paljon mutta yllättävästi niitä kohdalle osui kun tolppia alkoi pystyttää tai sitten kantoja ja juuria . Sanoin että ei haittaa vaikka on tolpat vähän erikorkuudella, ompahan vähän elävämpi . 


Aita toiseen suuntaan katsottu . Se yhdistyy kuvan keskellä jatkuvaan toiseen puutarhan tiheään aitaan mikä ei päästä pupuja sisäpuolelle. Tämä pitää kyllä peurat tästä kohtaa ulkopuolella ja niiden yksi reitti kulkeekin juuri aidan takana suoraan naapurin piha-alueelle  . 




Tässä on kuvattu pojanpojan hanskat suhteutettuna miehen nyt tosin talvihanskoihin  . Uudet hanskat odottaa  "apulaista"  kunnes voimme taas nähdä toisemme  . Minä tein puutarhan puolella hommia.... siitä myöhemmin  . Nythän on päässyt sielläkin jo tosi toimiin .


Minä en tunnu onnistuvan koskaan pistokkaiden otossa  . Tässä ne on juurikin ennen roskiin pääsyä  . 


Joten päätin tehdä testin . Luin jostain että kun laittaa pajunoksia ja pistokkaita samaan veteen onnistuu , pajussa on itsessään voimakasta juurrutus hormoonia joka valuu veteen ja takaisi paremman juurrutus onnistumisen  . Samoin kuulemma erilaiset juorut käy  . Juoruja minulla ei ole minkäänlaisia mutta pajua kyllä kasvaa mökin ojanvarsilla . Jätin kokeeni mökille ja pitää katsoa muutaman päivän päästä tilanne. Onko tämä lukemani teoria teille tuttu  ❓Minulle se oli aivan uusi mutta kokeilemisen arvoinen helppoutensa johdosta . 




Miten teidän viikonloppunne sujui   ❓


Mutta tällaista tällä kertaa 





tiistai 24. maaliskuuta 2020

Nahkatakit uusiokäyttöön.



Sain anopilta ullakolla vuosia säilössä olevia mustia nahkatakkeja kaksi
kappaletta . Jotkut jopa ostavat näitä itselleen käytettäviksi koska kaikki tällainen niinsanotusti vintage on muotia . Nämä taitavat olla jopa yli viisikymmentä vuotta vanhoja . Itse en kulje muodin mukaan ellei se minua miellytä ja näitä en päälleni laittaisi . Mutta uusiokäyttöön kelpaavat kyllä mainiosti  .  Samoin niiden ohut tikkivuori sen aion pestä varovasti käsin ja käyttää pannulappukankaiden välissä 
Kotimaista laatua näyttää olevan  . 




Olemme saaneet joskus yli kaksikymmentä vuotta sitten joululahjaksi siskontytöltä nahasta valmistettuja lasinalustoja . Ne on olleet  kovasti käytössä ja on vieläkin ,  monenlaisia muitakin meillä on ollut mutta nämä on ollut ehdottomasti parhaimmat  . Näissä oli aikoinaan kultaiset reunat ja kultaisia pilkkuja keskellä nyt niistä on vain muisto jäljellä .  Käytin tätä vanhaa mallina koska se on juuri sopivan kokoinen  , ei liian suuri mutta ei myöskään liian pieni  . 


Tein näitä yhteensä 1 2 kpl ja kaksi vähän suurempaa . Ympyrät näyttää vähän epäsymmetrisiltä koska ovat vähän ryppysiä  . Laitan ne painon alle jonkin aikaa suoristumaan . 


Toisenpuolen mokkamaisuuden ansiosta alusta pysyy tukevasti paikoillaan . Olen käyttänyt nahka - alustoja myös tuikkukippojen , kynttilänjalkojen jos steariini sattumalta vaikka valuisi  ,  kermakannun alustana  tässä muutama mainitakseni , käyttötarkoitukset on mielikuvituksesta  kiinni . Aikoinaan kun meillä oli vielä olohuoneen pöytä lasista siihenkin oli kiva nahkaiset aluset . 


Valkoisen ja mustan yhdistelmä on tässäkin lyömätön  . Valkoisella liinalla , valkoisella kattauksella  nämä on varmasti upeat . 


Monet alustat on minusta liian korkeita tai liukkaita tai jopa pieniä tässä on kaikki kohdallaan ja näitä voi käyttää taas vuosia eteenpäin . Ja nahkatakit saa uuden erilaisen elämän . 



Mitähän vielä näistä nahoista keksinkään .

Onko sinulla mitään kivaa ideaa  . 


Mutta tällaista tällä kertaa 




torstai 19. maaliskuuta 2020

Katseen suuntana ja kirjoituskohteena jälleen päivänliljat.


Monellekkin tutut päivänliljat on aina miellyttänyt minun silmääni ja niitä onkin kerääntynyt aika paljon mökkipihalle. Koska niiden kukintaaika on todella pitkä olen alkanut suosia niitä . Vaikka kukka kestää nimensäveroisesti vain päivän uusia kukkia tulee joka päivä lisää  . Ne ovat erittäin terveitä ja pystyjä niitä ei tarvitse tukea millään tavoin . Vielä voisin mainita lehtien koristeellisuus myös syysväriensä puolesta  . Olen tainnut innostua kirjoittamaan näistä ennenkin kuin tietysti monesta muustakin . 








Päivänliljat aloittaa kukintansa jo kesäkuunalussa ja sitä kestää elokuunloppupuolelle saakka riippuen lajista  . Tässä alakuvassa viimekeväänä siirtämäni kukkii siirrosta huolimatta näin upeasti rivarinpihalla 
16. 6. 2019. 


Mökillä 12. 6. 2019.  

Minun tarvitsee jossain vaiheessa perehtyä näiden lajikenimiin ja olen ajatellut siirtää niitä erilaisiin ryhmiin  Nämä molemmat erilajiketta olevat keltaiset jäävät tähän mutta muita siirtoja tulee muunmuassa vasemmalla kuvassa olevat tuijat siirtyvät muualle ja päivänliljojen edestä olen jo siirtänyt vuorikaunokit pois. 


Tässä samassa penkissä on myös muita päivänliljoja eriväreissään 
19. 7. 2018.


Tässä samassa penkissä kukkii  näissä kahdessa alemmassa kuvassa 
1. 8. 2019. 




Tästä penkistä olen siirtänyt myös vuorikaunokit pois  . Tein molemmissa penkeissä vuorikaunokkien siirron hyvissä ajoin koska uusia alkuja ilmaantui jonkinajankuluttua edelleen kasvupaikalle . Nyt keväällä aion katsoa että vieläkö niitä on tulossa  .












Tämä ei ole kukkinut kahteen vuoteen  joten kuva ei ole ihan tuore  . Kukkakatoon saattaa olla syynä heikko kasvualusta sekä kalkin puute mutta hengissä se kuitenkin on edelleen  .


Samoin tämä ei ole kukkinut kahteen vuoteen mutta myös hengissä ja samassa huonossa kasvupaikassa . Toivottavasti saan nämä siirrettyä muualle nyt keväällä niin kukintaakin voi taas olla luvassa  ja uusia kuvia .


Tässä ruskolilja kunnon vanhanajan perenna sitä olisi tarkoitus siirtää kotirivarinpihalle niitä on runsaasti mökillä ja riittää myös jatkossakin .  Jostain syystä en ole tätäkään viimeaikoina kuvannut joten kuva on vanha .  Tämä on kyllä kukkinut tosi runsaasti joka vuosi  .


Vielä lopuksi niiden syysväriä.


Syyskuun 29 päivä.




Lokakuun 20  päivä , vieläkin näin upeaa syysväriä .





Tervetuloa uudet lukijat


Mutta tällaista tällä kertaa .





maanantai 16. maaliskuuta 2020

Mökillä puuhastelua ja kalojen hiillostusta.


Kuusi on nyt sitten pilkottu klapimittaan" kuivumaan " vettä tosin alkoi satamaan taas sunnuntai iltana. Oksia pilkottu myös kesäkäyttöön niillä voidaan lämmittää padan alla vettä useampia kertoja. Että minä sitten rakastan puupinoja ja niiden kuvaamista. 




Oksia mies myös haketti  ja kasasi niitä reiluiksi kasoiksi ja minä lisäisin niistä pensaiden alle . Rastaat oli taas tehneet omia kaivauksiaan ja pöllyttäneet sanomalehtiä esiin karikkeen alta . Näin lisäyksellä tuli taas siistimpää ainakin vähäksi aikaa .  Ajattelin tehdä homman heti niinkauan kuin karike on kuivaa  jos vaikka alkaa satamaan  niinkuin se alkoikin  kuten kirjoitin sunnuntai iltana ja jos sateen  jälkeen tulee pakkasia niin kasat jäätyy  . Haketta tuli aika reilusti joten säilöimme sitä yhteen isoon lehtipussiin katoksen alle sekä kasaan valkoisen muovin alle mikä näkyy kuvan oikeassa yläkulmassa . Kyseinen pieni kulma on vielä ilman kariketta  siellä taitaa olla muistin mukaan  vielä joitain kasveja mikä pitää ensin siirtää ja senjälkeen laittaa tähänkin osaan puuttuva karike  . 




Edessä olevien havujen alla on joskus ollut myös karike mutta nyt olen pikkuhiljaa alkanut lisäämään vaiheittain päälle multaa ja siihen pintakasvillisuutta  . Kun takana  pensaat kasvavat suuremmaksi myös niiden alustat tarvitsevat vähemmän kariketta pitävät jo luonnostaan rikkaruohot kurissa ja maanpeitekasvit saavat vapaasti levitä myös  sinne  . 


Täällä meillä on satanut aivan valtavasti  mökkipihalle vievä tie on upottava ja kurainen vaikka se on rinnevoittoinen  . 




Muutakin mukavaa puuhaa voi tehdä mökillä  . Hiilloksella paistettiin pohjoisen siikaa   ja 


muikkuja  Lohjanjärven muikut on isokokoisia , valtavan hyvää tätä puuhaa ei voi joka paikassa tehdä . 




Mutta tällaista tällä kertaa  .


Tervetuloa uudet lukijat  .



keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Pelargonian kasvatusta siemenestä ja muita siemenpussukoita .


Minäkin sain aikaiseksi tehdä siementilauksen .   Tilasin ne Virosta ja tulivatkin tosi nopeasti  . Minulla oli tarkoitus tehdä sellainen tilaus että mitään esikasvatettavaa ei ole mukana  . Mutta kuinka ollakaan nämä pelakoiden siemenet lensi kuin itsestään tilaukseen mukaan   . No helkkari se tietää taas sitä että ne on pakko ottaa mukaan lomalle , meillä on loma vasta huhtikuun lopussa  . Ja minä tässä sanoin viime vuonna , ensimmäinen ja viimeinen kerta kun otan taimia mukaan lomalle no me menemme ainoastaan anoppilaan ja kulkee ne takakontissa mutta kuitenkin...... 

Onko kenelläkään tietoa näistä lajeista ❓



Googletin vähän näiden siemenkasvatuksesta . Siinä neuvottiin liottamaan siemeniä ainakin 6- 12 tuntia vaikka talouspaperin välissä  . Näinhän minä sitten teinkin  ja istutin kaksi siementä kahteen turvenappiin kunnes huomasin että minkä takia kun näitä turvenappeja kuitenkin on vaikka jokaiselle omansa  . 


Siemeniä oli kummassakin  pussissa 11 kappaletta  . Laitoin kahdeksan kumpaakin kostumaan  , jätin vielä kolme kumpaakin jos tarvitsee uusia kylvöjä . Nämä siemenet olivat itämispelpoisia vielä toinen 21 ja toinen 22 asti  . 




Laitoin tämän patterin päälle  , kuulemma näille myös auttaa jos on aluslämpöä  . Olkoon ensin näissä pienemmissä lihalaatikoissa mikä mahtuu hyvin patterin päälle ja jos näistä jotain tulee siirrän ne väljempään kasvukoteloon  . 


Karhunlaukan siemenet tarvitsee kylmäkäsittelyn niin ne jätin huoletta syksyyn . Teen silloin kylvökset ruukkuihin ja ulos talveksi  . Karhunlaukkaa on minulla jo ennestäänkin mökillä kahdessa paikassa . Toinen on liian kuiva ja toinen on muuten vain huono. Kun löytäisi nyt niille jonkin muun kasvupaikan meillä kun tuppaa olla vähän liikaakin aurinkoista , tietysti silloin kun sitä on saatavilla . Sitten tässä on matalaa auringonkukkaa ja samettikukkaa molemmat voi kylvää suoraan kasvupaikalle  . 


Samoin tuoksuherneet  . 


Sitten mukaan valikoitui muutamia hyötykasveja  . 


Tästä se sitten taas lähtee joitakin pussukoita hyötykasveja on jo tullut ennestään hankittua .

Onko teillä kokemuksia pelargonien siemenkasvatuksesta ❓
Ja minkälaisia lajikkeita teillä on❓



Mutta tällaista tällä kertaa  .