tiistai 31. tammikuuta 2023

Mökin piha ja puutarha

 Sisälle mentäessä vasemmalla  on tämä sypressi muratti istutus  . Tähän tulee sitä komposiitti terassia  , tuleeko se tänä vuonna tuskin on rahaa  .


Taisin jo kertoakkin että minun piti viedä tämä kirjavalehtinen muratti kellariin talveksi se jotenkin unohtui ja sitten en saanutkaan enää irti mullan jäätymisen takia  . No siihen se sitten jäi ja vielä on hengissä edelleen  .




Ajattelin käydä tällä kertaa myös puutarhassa ja tätä penkkiä ohittaessa  (yläkuva) ajattelin mitä kaikkea siinä vielä on mitä pitää poistaa  . Katselin myös ympärilleni ja huomasin lumen olevan melkein olematon pellolla  . Tämä kun oli vielä Suomen lumisinta ympäristöä jossain vaiheessa . Kaivon ja niinsanotun kaivopenkin väliin olen suunnitellut istuttaa sen Tuurenpihlajan  .Ympärillä on vielä riittävän paljon tilaa nurmikon leikkuuta ja talvisuojausta varten   .



Puutarhan portti aukesi nyt helposti juurikin lumitilanteen vuoksi  lumi oli myös vajonnut niin että siellä oli helppo kävellä  .






Naapurin ja meidän yhteinen sireeni ja hernepensas aidasta on jälleen kaatunut vanhoja hernepensaan oksia  kompostin ylle  . Nämä on kaikki pakko poistaa kevääseen mennessä  . Aidan ja kompostin välissä kulkee myös meidän pystyttämä verkkoaita mikä kiertää koko puutarhan  . Ensimmäinen kompostin keräys laari on madaltunut  melkoisesti syksyn kukkura laestaan . Kakkos osa on maatunut nyt kaksi vuotta ja se siirretään keväällä kolmoseen . Ykkös osa taas kakkoseen näin myös komposti keikahtaa päälaelleen  . Kolmosesta alamne saada sitten jo multaa  kun kasvihuone sitä tarvitsee  . Ja joka vuosi sitten taas eteenpäinkin  . Tyhjennyksen ajaksi poistamme etulaudat  . Tämä komposti on niin lähellä naapurin rajaa että siihen piti kysyä lupa .


Takana kulmissa näkyy kaksi taimen lavakaulusta


Nämä neljä mustaherukkaa siirrettiin aikoinaan isoina pehkoina ja hyvin on tuottaneet marjaa jo heti ensimmäisenä vuotena siirrosta alkaen . Kuvissa näkyy  uudet versot keskellä ja vanhemmat painuneena osittain vielä lumen sisään   . Leikkaan nyt keväällä taas muutamia vanhempia oksia ympäri pensasta että uusilla on tilaa  . Minä leikkaan syksyllä ainoastaan kuivuneet oksat ja keväällä teen varsinaisen leikkauksen  . Tämä siksi kun ei tiedä mitä talvi vie mennessään niin ei sitten tule harvennuksia  kenties liikaa  .




Pensas mustikat on kasvanut jo jotkut ulos laatikon leveydestään  . Eivät oikein asetu enää verkon sisälle mitkä viritetään tähän päälle marjojen aikana  .Takalautaan ruuvataan ohuempi rima minkä alla on verkon pää  ja siitä sitten yli ja etulautaan toisen laudan kanssa tuettuna mistä on helppo nostaa verkkoa  .



Tuija aidan edessä kasvaa muutamia ruusupensaita kaksi niistä kaivoin kokonaan pois koska tekivät valtavasti juuriversoja  . Näitäkin jäljelle jääneitä pitää miettiä  , ainakin reilumpia välejä  pensaiden kanssa  . Niiden edessä kasvaa kaksi jalosyreniä ja koristeomenapuu Kadetti  .


 Kävin vielä kurkkaamassa muutamia kasvulavoja  kuten tätä mihin minulla oli pakko istuttaa niitä siemenkirjeiden siemeniä kun eivät olisi mahtuneet minnekkään  muualle enää   . Kokeilin niin ihan kovaa on pinta  .


Yhdessä lavassa kurkkaa uutta timjamin vihreää alkua minkä istutin syksyllä  ruukusta  . Viime vuonna ne jostain syystä kuivuivat kevät auringossa vaikka ne suojasinkin . Nyt pitää miettiä että kasteleeko reilusti vai nostaako ylös ruukkuun hetkeksi  kun joka tapauksessa tämä ei ole sen kasvupaikka  jatkossa  .

Syksyllä istutettiin todennäköisesti pilvikirsikan alkuja muutamia puutarhaan ja muualle  , näyttäisi että ovat juurtuneet  silmuista päätellen .


Mutta tällaista tällä kertaa 💕



sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Juhlat .

 Meidät oli nyt viikonloppuna kutsuttu vähän erikoisempaan juhlaan se vietettiin Skotlantilaisen runoilijan  Robert  Burnsin kunniaksi runoineen kaikkineen  . Sen syntymäpäivä sattui olemaan viikolla 25 . 1 . joten se siirtyi loppuviikkoon  . 



Valmistin jauhelihakepakoita otin mukaan 36 kpl  . Kaikkia mitä valmistin en ottanut mukaan koska nämä olivat niinsanotusti nyyttärit ja porukkaa oli kuitenkin reilusti .Tällä kertaa valmistin ne nauta - viljapossusta juurikin sentakia kun jouduin valmistamaan nämä etukäteen ja lämmitys tapahtuisi paikan päällä  . Ajattelin että eivät kuivuisi niin kovin  . Pakkasin ne kahteen folio vuokiin ja folion kääräsin vielä kanneksi  . Nyt lämpö ei haihdu  .



Paistoin nämä uunissa . Tikut katkaisin että mahtuvat foliovuokiin  liotin myös tikkuja ennen kuin työnsin ne jauhelihan sisään  .





Etukäteen valmistin myös "tilsi perunoita" valikoin Annabella lajiketta ja keitin ne ja hieman lämpimänä ne tilsittiin kahden muovi leikkuulaudan välissä  . Ne olivat yön yli jääkaapissa  . Seuraavana päivänä otin ne esille ja kastelin munassa ja pyörittelin pankojauhoissa mitä olin hieman maustanut paprijauholla ja aromat mausteella  . Paistoin pannulla öljy ja voi seoksella rapeaksi  .  Minä käytän usein tätä pankojauhoa se on jossain käytettynä paljon parempaa kuin korppujauhot  . 







Kiltit oli hieman kylmä asu mutta tässä aidolla skotilla oli sukat kääritty vielä alas  .


Lupa kysytty kuvien julkaisuun  .

Isännän itsetekemää riistamakkaraa mikä paistettiin avotulella  . Oli useampi metri tarjolla . Ihanaa lämmintä seljanka pohjaista riista keittoa oli myös isäntäväki valmistanut  .


Syömisen jälkeen olikin runojen vuoro mitä kuultiin useammalla kielellä  . Isäntä itse esitti japaniksi vaikka japanilainen ei olekkaan . Tässä esittää Walesilainen omansa alkuperäis kielellä  .



Me esitimme myös omamme mutta suomeksi  , ukko kulta esitti Eino Leinoa  .


Mutta tällaista tällä kertaa  .







keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Päivänliljat

 Päivänliljat on yksi niistä monista mitä meillä mökillä on runsaasti  myös niiden  lajivalikoima on runsas   . En ole ollut innostunut niihin suuriin mukulaliljoihin ainakaan vielä  . Näitä eivät liljakukot vaivaa eikä mikään muukaan tauti  ne ovat terveitä ja niillä on myös aika kiva syysväritys  myöskään niitä ei tarvitse tukea  . Ottaisin vielä uusiakin lajikkeita lisääkin tähän minun valikoimaan jos vastaan tulisi  .


Näitä keltaisen erilaisia värimuunnoksia taitaa olla eniten liikenteessä joten niitä en kaipaa lisää  .










Minulla kasvaa näitä myös isommissa ryhmissä  muutamassa paikassa  .





Yläkuvassa kasvaa kahta erilaista keltaista  toinen takana on hieman pystykasvusempaa ja olen siirtänyt sitä myös kotia ( alakuva ) nämä kukkii kesäkuussa  .


Tätä rusoliljaa kasvaa myös iso alue mökillä  . Siitä on yksi erittäin vanha kuva  . Sitä olen ajatellut siirtää muualle ehkä myös kotiin  . Emme ole kotona kesällä juurikaan joten nämä ovat hyviä sellaiseen paikkaan missä ei ole hoitoa  juurikaan  eikä kastelua  .


Mitä mieltä sinä olet näistä päivänliljoista ja kasvaako niitä sinun puutarhassasi  ?

Mutta tällaista tällä kerta 💛




maanantai 23. tammikuuta 2023

Perennojen siemenet

 Hoh hei taas täällä painitaan näiden siemenien kanssa  . Sain muutamia perennojen siemeniä ja kahta omaakin löysin  . No kuskasin ne mökille ja ajattelin kylmää ne puutarhan puolelle lavaan missä on entisiä siemeniä mitä istutin syksyllä  . No eipä se onnistunutkaan kun lapiolla otin lumikerroksen pois olikin jääkansi vastassa ja kova sellainen  . Ajattelin maan olevan pehmeä pinnasta kun on ollut niin kauan nollasssa ja vettä satanut  ja lunta kuitenkin pinnalla  . Ehkä se on jossain vaiheessa ollutkin mutta nyt kaikkea muuta  .

Oma vaaleanpunainen esikko ja Japaninesikko valkoinen  .

No mitä nyt sitten mietin  , haettiin työkaluvajasta pari purkkia ja minulla oli lämmintä kukkamultaa sisällä  . Istutin ne siihen  jaoin tilat välipahvilla ja verkuliittia päälle  .

Valkoista ja punaista korkeaa ritarinkannusta ,punaista tarhakylmänkukkaa ja omaa matalaa valkoista ritarinkannusta  .


Jos taas olisin hetken harkinnut olisi kerkinyt nämä myöhemminkin istuttaa ja kun olin  ne istuttanut  oli jo se tietty käyrä noussut aika korkealle juurikin tämän istutuksen takia . En jättänyt niitä mökille vaan toin ne kotiin  .


Sumuttelin kotona hieman ja annan olla pari kolme päivää huoneenlämmösä sitten parvekkeelle ulos ???. . Jatkosta en sitten tiedä kun näin aikaisin laitoin  . Pitääköhän näitä sumutella jatkossakin jos niin kuinka usein  ?Voi hellurei ja hellät tunteet sanotaan 😔😒 . Ja tuli vielä istutettua sellaisiin ruukkuihin että ei ole pohja reikiä  sellaisiakin olisi löytynyt mutta...... .En ole oikein hyvä näissä asioissa   .

Nyt on viisaat neuvot kalliit  ? Minna hoi  .😀

Mutta tällaista tällä kertaa 😝 .

torstai 19. tammikuuta 2023

Monivuotiset Unikot

 

Tämä unikko on ollut mökillä kun sinne tultiin ja tuolla se kasvoi heinien keskellä mies siirsi sen nykyiseen kasvupaikkaansa olikohan se toissa keväänä  ? Ei se on itseasiassa siirretty jo kahteen kertaan ensin täältä aidan tälle puolelle penkkiin ja sitten vasta toissa vuonna nykyiseen paikkaansa  .


Sen paperisen ohuet lehdet on kauniita  .


Tässä se kukki viimekesänä omassa paikassaan ja toivottavasti viimeisessä ei tämäkään kaikkia sentään kestä  🌞


Hyvin on siirrot onnistunut viimeksi tänne siirrettäessä katkesi jopa pieni pala pääjuuresta mutta ei tuntunut haittaavan  .





Tämä  valkoinen unikko on kasvanut meillä kotona vuosia otin siitä nyt siemeniä syksyllä mutta en löytänyt niitä mistään  . Elikkä uudet pitää ottaa ja ajattelin istuttaa niitä mökille johonkin  ehkäpä juuri näiden oranssien seuraksi  . Olisi kiva jos saisi vielä jotain muutakin väriä kenties vaaleanpunaista .



Niissä on ihanat pullukat pallukat ennen kukkien avautumista  . 


Onko teillä näitä suurikukkaisia unikoita pihallanne ja oletteko niiden ystäviä  ?

Pitää katsoa josko jossain olisi valmiita taimia myynnissä  .


Mutta tällaista tällä kertaa 🌞🌞🌞

keskiviikko 18. tammikuuta 2023

Huone esikko

 

Hih löysin Cittarista huone esikon pikkasen alle 5 e muistaakseni  . Nämä ovat kauniita mutta talvella on niiden kanssa vaikeuksia kuivan ja lämpimän huoneilman takia  joten tämäkin matkaa mökille viikonloppuna ja pitää ostaa multaa ja istuttaa se altakastelu ruukkuun  .


.



Keväällä 2019 ostin valkoisen huone esikon 
Helmikuun 24 .2019 otettu kuva  . Olen vaihtanut sen altakastelu ruukkuun ja hyvin viihtyy  .
Muistaakseni melkein heti oston jälkeen  .



Maaliskuuta 28 .2020 .



3.4 .2021  keväällä olen vaihtanut ruukkua uudestaan ja kukinta on hyvää . Kaksi talvea takana  .






27 .4 .21 olenkin vienyt sen tässä vaiheessa lasituksen sisälle kukkimaan ja myöhempiä kuvia ei sitten ole  . Oli varmaan niin kiireitä pihalla ja se komistui vielä entisestään . Mutta sitten tapahtui jotain ja se kuoli  , ei mitään muistikuvaa miksi .




Toivottavasti tästä tulee yhtä pitkäikäinen kuin edeltäjästä ja nyt pitää olla myös keväällä tarkkana  . Kastelinko sitä valkoista liikaa vai mitä  , en kuitenkaan olisi uskonut että se kevääseen kaatuu  . 
Onko teillä ollut kasvatuksessa huone esikkoa ja miten sen kanssa olette pärjännyt  ? Minä etsin uutta esikkoa viime keväänä mutta en löytänyt  nyt ostin heti kun eteen sattui  .




Mutta tällaista tällä kertaa 🌞