keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Mansikkamaan kunnostusta ja uusi asukas yrttiosioon .

 Mansikkamaa on nyt kokenut jo hieman muutoksia . Tässä meidän mökkimaassa ei jostain syystä kasva mansikat . Tätä on yritetty paapoa jo muutamien vuosien ajan .  Alapäässä ne jotenkuten kasvaa ja tuottaa satoa . Olemme jo nyt ottaneet yläpäästä hieman alaa kurkulle ja mesikalle . Ne on tuntunut viihtyvän samoin tässä oli jotain pientä mansikkaa ja se antaa satoa jopa vielä . Lisään  sitä ja samoin mesikkaa . Kurkku saa jäädä samalle paikalle . Tai siirtyy sen penkki hieman ehkä metrin verran mutta tämä on vasta kevään hommia . Ei mitään käryä vielä että saako kurkkua kasvattaa useampia vuosia samalla paikalla . ❓❓


Rikkaruohoa oli mansikkamaalla  jonkinverran ja rönsyt poistin tässä vielä kaikki paikallaan . Muuta ei nyt syksyn aikana enää . Mesimarjan sijoittaminen omaan lavaansa ja sen lisääminen rönsyistä jää kyllä kevääseen . Aiemmin minulla se kasvoikin lavakauluksessa ja silloin huomasin että se jopa viihtyi . Sitten siirsin sen tänne mutta nyt se tarvitsee oman isomman lavansa ja jo siksi että mansikan rönsyt eivät sen sekaan ihan heti juurtuisi . 


Mies teki tähän kokeeksi vanhasta käytetystä laudasta matalan lavan mansikoille  mihin ostimme ihan pussimultaa . Istutin siihen siirtämäni kahdeksan isoa puskaa .  Olisi siihen varmaan riittänyt seitsemänkin mutta jotenkin innostuin . Jos tämä paikanvaihto ja pussimulta kokeilu onnistuu niin tämä saa jatkoa , toisen samanlaisen  johonkin ja nämä reunat voidaan siistiä jollain muulla ehkä lehtikuusesta kuten parsallekkin aikoinaan . 


Alakuvassa oikealta kasvilaatikko rivissä on tällä hetkellä ruohosipulia ja seuraava käärmelaukka, piparjuuri ja tyhjää tilaa . Seuraavassa on samassa mutta kuitenkin erikseen salvia ja rosmariini . Seuraavaksi timjami ja lipstikka . Seuraavaksi ei mitään mutta keväällä toivottavasti siihen tulee yksi pieni lavakaulus lisää se on jo varattunakin . Edessä on vielä vasemmalla ilmasipuli ja joku muu sipulilajike . Keskellä oli perunaa ja se saakin olla kiertävä lavakaulus . Oikealla on nyt matalaa tilliä , timjamia ja persiljaa . Tämäkin kaulus tulee kiertäväksi ja persilja ja timjami siirtyy oikealle takariviin tulevaan kaulukseen . Niin mistä minä olen tämän käärmelaukan saanut 🤔❓😀 Saaripalstan Saila ystävällisesti toi sen mökille asti ja samalla sain toivomani belargonian alun....... siitä myöhemmin .  Tätä käärmelaukkaa toivoin myös kerran ja hänellä on herkät korvat tällaisissa asioissa . Istuimme ja juttelimme kahvin äärellä ja olisin minä pidempäänkin häntä pitänyt mutta hänen piti ymmärrettävästi joutua . Kiitos sinulle Saila olet sydämessäni aina . ❤



Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 


maanantai 26. syyskuuta 2022

Muutakin puuhastelua . Lohen kylmäsavustusta ja liköörin pullotusta.

 Lohi on tullut hinnoissa alaspäin ja nyt se oli tarjouksessa 8.90 e kg . Olemme suunnitelleet jo pitkään kylmäsavustusta ja nyt päätimme vihdoin ryhtyä puuhiin . Ostimme neljä merilohta josta saimme vilettä noin 8200g . Savustus kesti noin kolmetoista tuntia . Sitä ennen ne tietenkin suolattiin kraaviksi jääkaapissa . Roippeet otin tälläkertaa mukaan ja sain siitä yhden lohipiirakan lohi tarpeet keittämisen jälkeen . Pakastin nämä ja liemen keittoa varten . Kun seuraavan kerran haluaa keittoa pitää ostaa vaan kalat . 

Tästä riittää pitkään ,  jouluksi olemme ostaneet aina yhden ison merilohen fileen nyt ei tarvitse . 


Ostimme aikaisemmin jo uuden kalliimmat vakumikoneen rikkimenneen tilalle ja vakumoimme kala fileen aina kahteen osaan paloiteltuina . Yhden fileen jätimme heti syömiseksi tai kaksi häntäpalaa . Meille on tulossa porukkaa viikonloppuna niin silloin sitä tarjoillaan heti alkupaloina . 


Kellarista haimme kaksi purkkia likööriä mitkä pullotimme . Käytin pakastimesta viime vuoden satoa niitä tehdessä . Vaaleampi on mustaherukka ja vihreäherukkaa ja tummempi pelkästään mustaherukkaa näin lapussa lukee . Nyt ihmettelen näiden molempien väriä . Vaaleampi on kuin punaherukoista tehtyä ja toinen on tosi tummaa melkein mustaa . Mietin että olen tainnut merkata väärin tuon vaaleamman ja se on varmasti puna / vihreästä tehty . Maistettiin molempia ja hyvää oli . Näitäkin olisi tarkoitus viikonloppuna tarjoilla . 
Vielä kellarissa on valmistumassa uuden vuoden sadosta mustaherukasta ja mesimarjasta tehtyä . 




Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 


keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Rikkaruohojen valtakunta

 Minulla ei varmaan ole koskaan ollut penkit näin huonossa kunnossa puolitoista kuukautta meni ja tuskin kerkesin penkkejä kohennella nyt on täysi kaaos päällä mitä olen nyt aloittanut purkamaan ja perkamaan . Olen samalla yrittänyt tehdä viimeisiä istutuksia mitkä toivottavasti saan viikonlopun aikana tehtyä . Samalla kun olen kitkenyt olen aloittanut jo hieman perennojen varsien leikkaamista . Tästä pionipenkistä siirsin suurimman osan saksankurjenmiekkoja muualle toiseen päähän jätin vielä joitakin kun en niitä taida nyt keritä siirtää . Pionin varret on jo ruskistunut joten leikkaan varret piakkoin . 


Tähän penkin osioon istutin osan kurjenmiekoista istutin ne etummaisen tulppaani rivistön molemmin puolin ja takimmaisien tulppaanien eteen . Yritin merkkaa niitä mitkä kukkivat mutta huonosti kukkivat tänä vuonna . Jos nyt kukkivat ensi vuonna on varmasti taas luvassa värien sekamelska . Katselin edellisten vuosien kukintaa mutta aika arpapelillä mennään värien kanssa . Viime syksynä istutin ensimmäiset kasvit tähän osioon tulppaaneja ja muutamia perennoja . Istutin siemenistä kasvattamani valkoiset tiibetinkatkerot mistä yksi jopa kukki tänä vuonna . Tämä pieni sälä mitä näkyy kuvassa on rikkaruohojen valtakuntaa . Reunassa kasvava punainen ketoneilikka kukki tässä tämän kesän ja siirto muualle . Tilalle siirsin rusettinukkia . 


Rusettinukkia laitoin todella pitkän rimssun ketoneilikka kasvoi niin että kaatui jo ylitse reunan mutta se kyllä löytää jonkun muun paikan myöhemmin 🤔. Punaista rikkoa istutin lisää ja  kaunokaista sain anopilta . 
Keskellä on kärhö ja sen takana punaista tähtiputkea ja punalatvaa sekä muutamia vaaleanpunaisia varjoliljoja . 







Tiibetinkatkero. 


Ostin valkoista ja punaista palloesikkoa ja jaoin ne useampaan osaan tässä taitaa olla valkoista . Sen edessä alakuvassa on minusta hauskaa lehdiltään kaksiväristä iiristä kukkinut ei ole koskaan ollut varmaan huonossa paikassa  toivottavasti näen kesällä tämän kukkivan . Sen edessä, sivulla on valkoista kelloa en tiedä sen nimeä . 


Palloesikko. 


Tässä kukkivat jäljelle jääneet iirikset pionin molemmin puolin ja niiden edessä muutamia tarhakylmänkukkia . Huomaan nyt kuvassa että olen näköjään istuttanut myös valkoista helmililjaa . Mukavaa  istutin lisää niitä muutaman pussin ( vaikka mitään ei pitänyt tänä vuonna istuttaa)  Laudat toimivat vielä edelleen väliaikaisina kulkuväylinä . 


Huomasin näet kun leikkasin pionien edessä olevat vaaleanpunaiset pikkusydämet alas niin siinähän on hyvä paikka muutamalle pikkusipulille.. 






Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 





maanantai 19. syyskuuta 2022

Kodin kukat

 Vietimme kotona pitkän viikonlopun saimme vieraita Tanskasta ja tuli samalla hoidettua  kotikukkiakin hieman paremmin . Ne tosin olivat innostuneet kukkimaan erittäin runsaasti . Poistin kukkineet kukat ja hieman lehtiä tässä on samassa ruukussa kaksi alkua ja molemmat kukkivat todella näyttävästi . 


Tässä tummemmassa santukassa on puolestaan neljä alkua ja kaikki kukkivat . Pitäisi poistaa lehtiä enemmänkin mutta nyt otin vain muutamia . Lehdet on minusta hieman anemisen näköisiä väriltään mutta kukinta sitäkin runsaampaa . 



Nämä on pohjois ikkunalla ja kukinta on kyllä nyt runsasta tosin ne on kukkinut kyllä koko kesän mukavasti ottaen huomioon että hoito on ollut sitä ja tätä . Siirsin ne altakasteluruukkuihin saviruukuista vuosi sitten . Minulla on ollut aiemminkin santukat altakasteluruukuissa kun asuimme kerrostalossa ja ilmansuunta oli sama . Siellä ne kukkivat myös todella hyvin ja näyttää nyt toistuvan tämä viihtyvyys . 


Ostin kaksi Soilikkia ja ne siirrän myös altakasteluruukkuun kun kerkiän ja siirrymme kotia pääasiassa asustelemaan  . 




Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 


torstai 8. syyskuuta 2022

Ulkovessan kohennus

 Meillä on ulkovessa käytössä edelleen vaikka pakastava vessa sisällä nyt onkin . Tai sisävessa otetaan käyttöön vasta sitten kun aamut on niin pimeitä ja kylmiä että ei viitsi enää pihan perälle mennä . Kesäaikana kuitenkin käyttö jatkuu joten päätimme hieman kunnostaa paikkoja hieman viihtyisemmäksi sisältä . Ulkokohennukset jää tuonnemmaksi . 

Saimme ulkovessaan  kaverilta vanhan Arabian altaan ja saippua tason . Lavuaari on upea vanha mutta täysin kunnossa . Hieman pesua ja se oli siinä . Ulkona mies teki tason vanhasta sellaisesta . 





Pesin ikkunan ja verhot . Marimekon kankaasta mitä minulla oli ennestään sopiva palanen ompelin välitilaan uuden verhon muovisen tilalle . Se toimi hyvin silloin kun se eristi pesutilan vessasta .  



Vesisäiliön tilasimme mustan mutta kuinka ollakaan niin tällainen tuli ja loppujenlopuksi olimme myös sellaisen tilanutkin että silleen . Vesi ohjautuu suoraan ulos seinään poratusta reiästä . Onneksi nekin putki tarvikkeet oli jo ennestään  . Kaverilta olemme saaneet tämän pyyheliinanaulakon ja se vaan nyt siirtyi toiselle seinälle kuten raanukin mikä löytyi aikoinaan myös talosta  . 



Saippuan tilalle laitoin kuitenkin tämän pullon ja tämä vanha peili olikin täällä tänne tullessamme joten se sai jäädä . 



Vanhasta suihkuverhosta säästin tämän yläosan ja siihen ompelin vain kankaan kiinni . Tämän verhon takana kuultaa lävitse ikkuna mikä on pesuhuoneessa missä pesimme pesuvati tyylillä monta vuotta . Siellä on myös pata missä on vieläkin mukava lämmittää vettä tarpeen tullen . Aikoinaan lämmitimme siinä myös aikaisin aamulla vettä että oli mukavampi tulla tarpeita tekemään . Tämä toimi niinkauan kuin pakkaset alkoivat silloin piti jo pata tyhjentää . Nyt voi jo sanoa että voi niitä aikoja ikävä ei kuitenkaan ole . Tämä puoli toimii nyt myös pienenä varastona siellä on muunmuassa lasten rattaat ja pyörä . Ne kun poistuu aikanaan niin verhoa voi keventää sivulle että valoa pääsee paremmin myös täältä sisälle . Vaikka voisihan sen nytkin jo tehdä koska kaikki kävijät on kurkannut sinne kuitenkin  . Huomaan sen verhon asennosta 😁😎



Istun aina kesäisin ovi auki luontoa katsellen .




Tällaiset pask......... jutut tällä kertaa ❤ 





tiistai 6. syyskuuta 2022

Hortensioiden kukintaa .

Nyt on tullut  aika tehdä jälleen postaus hortensioista niitä riittää meillä aika reilusti . Olemme sijoittaneet ne mökin taakse mutta kuitenkin sisääntulon varrelle . 





Onhan tässä penkissä toki paljon muutakin istutuksia koska tämä on todella pitkä penkki . Nyt parhaillaan kukkii matalaa maksaruohoa ison maksaruohon juurella . Isomakaruoho vasta punastelee hieman. 


Punainen Annabelle kurkkaa hieman taustalla ja onkin siirtolistalla hieman ylemmäs väljemmille vesille . 


Tässä alakuvassa se kukkii punaisempana 🤔❓ miksiköhän se on tänä vuonna noin hailakka . 






Taisinkin jo kertoa aiemmin että tähän on tullut uusiakin hortensia pehkoja kesän kuluessa. Omia muualta siirrettyjä ja muutama oma alku . 






Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 







torstai 1. syyskuuta 2022

Leimujen siirtoa .

 Pikkuhiljaa olen palannut ruotiin niinsanotusti     😁 . Tämä vuosi on ollut ennätyksellisen kiireinen tai sitten minä olen hidastunut . 

Leimut on minulla kasvanut useita vuosia niinsanotusti reservissä mutta nyt tämäkin siirto nytkähti liikkeelle vihdoin viimein jossain mittakaavassa kuitenkin . 



Merkkasin hyvissä ajoin nauhoilla mihin kirjoitin värit mutta siirto tapahtui aikaisemmin kuin arvelin ja kukintaa oli vielä kuitenkin useimmissa riittävästi tunnistukseen . 





Kaivopenkki sai jonkimmoisen haara laajennuksen  . Minä tein kanttaukset ja osan pinnan kuorimisen , mies auttoi loput ja kärräsi multaa lisää  . Olin tosi tyytyväinen kun voimat tuntuu loppuvan tänä vuonna kesken  . 





Osan reunakattotiileistä jo latosin nippuun ja muutamia kasveja meni muualle siirtoa odottamaan  pyttyyn ja veteen  . Loput reunat olisi tarkoitus vielä kantata ja viedä kattotiilet majakkapenkin tarpeisiin mikä on myös nytkähtänyt eteenpäin tänäkin vuonna . Leimuja jäi vielä reilusti ja muutamia siirränkin vielä  . Ylimääräistä varmasti jää mutta ehkä ne löytää uuden kodin . 



Leimuja siirtelin useammassa erässä ja laitoin välillä vesi pyttyyn odottamaan . Leikkaan leimut penkistä matalammaksi etteivät turhaan vie energiaa juurtuminen on nyt tärkeää ja kukinta on nyt kuitenkin jo loppusuoralla . Mutta sen aikaa annoin kuitenkin olla että saa jonkinlaisen käsityksen väreistä ja korkeuksista . Tämä penkki on vielä pahasti kesken mutta aloitettu kuitenkin . 


Ostin myös yhden uuden perennan ,  syysvuokon minkä istutin tähän syksyiseen penkkiin . Se oli aika reilunkokoinen ja irrottaessani sitä ruukusta otin siitä kaksi erillistä alkua mitkä istutin myös tähän penkkiin . Alkuja oli reunoilla aika reilusti mutta en uskaltanut niitä enemmän ottaa kun kukinta olisi saattanut kärsiä . Toivottavasti saan tämän menestymään ja jatkossa kenties laajentumaan . 







Mutta tällaista tällä kertaa ❤