torstai 29. lokakuuta 2020

Ruskaa vai ei ❓

 Mökillä olen leikannut perennojen varsia jo pitkään mutta joitakin olen jättänyt niiden syysvärin toivossa .  Päivänliljat on nyt vasta jonkinlaisessa ruskapuvussa . Edessä loppukesästä istutetut maksaruohot . Nämä ei ollut millänsäkään myöhäisestä siirrosta  kukkivat paremmin ja pysyivät pystyssä kuin vakipaikalla olevat  . 








Joitakin iiriksien lehtiä olen myös jättänyt pystyyn värien toivossa mutta aika heikkoa on ollut , niillä ei taida sellaista ollakaan . Ruusut kukkii vielä jonkinverran  nämä on tässä ensivuoteen ja sitten on niidenkin vuoro siirtyä pois tästä penkistä . 


Keskuspenkissä on vielä suurinosa angervojen lehdistä ja kukista leikkaamatta ja ruskean puhuvia ovat . Harmittaa kun en laittanut aikaisin tukia komeille maksaruohoille nyt ne on lamonnut täysin . Tämä on kai semmosta sorttia että lamoo vaikka ei niin korkeita olekkaan  tänä vuonna  . Ja kun leikkaa muut pois ympäriltä niin tulevat paremmin oikeuksiinsa . Nyt se on yhtä sekamelskaa . 


Valkoisen kolmion pensaat on kellastuneet ja tämän komeampaa syysväriä ei näihin tulekkaan. 




Haluaisin jotain värikkäitä pensaita syysväriensä puolesta ja muutenkin saisivat olla värikkäämpiä ,  tosin niitä en tähän penkkiin ole laittamassa  . Mutta se on taas jo toinen juttu  . 


Mutta tällaista tällä kertaa 

maanantai 26. lokakuuta 2020

Uudenpuolen valmistumiset ja hei meillä on jo lämminvesi ja suihku .

Nyt ollaan päästy uuden puolen remontin kanssa siihen pisteeseen että eteinen on on jo melkein valmis listat puuttuu kyllä vielä kaikki  . Ulko- ovi uusittiin viime vuonna ja laatottajat laatoitti lattiat  ja saunan ( suihkutilan seiniä) . Seiniin valitsimme niin leveät paneelit kun löydettiin ja katossa on myös valkoinen puupaneeli ja isot 24 cm halkaisijaltaan olevat upotetut ledivalaisimet jotka voi himmentää tarvittaessa . Lattia on tumman harmaa . 


Seinälle valittiin kaksi yksinkertaista naulakkoa alempi on pienempi ja toimii tarvittaessa myös lastenlasten vaatenaulakkona . 


Eteinen on senverran kapea että kaappien suhteen oli valinta hankalaa . Ensimmäinen ulko -ovelta sisääntultaessa on liukuovikaappi 120cm leveä ja 45 cm syvä seuraava kaappi on vain 35 cm syvä ja 100 cm leveä. Samanlaisia liukuovikaappeja oli mahdotonta löytää . Jos liike myi 120 cm niin samanlaista ei ollut 100 cm leveänä ja päinvastoin  . No päädyimme valitsemaan aivan erilaiset tyypiltään olevat kaapit . Ovellinen kaappi nostettiin ylemmäs lattiasta että saatiin yläosat samaan tasoon ja näin saatiin alapuolelle säilytystilaa neljälle kenkäparille . Kaappien välistä on kulku vessaan . 



Eteisestä oikealle menee ovi tupaan vanhalle puolelle. 


Ostimme eteiseen myös kaksi liukuovea (ladonovea) toinen on nyt asennettu paikoilleen . Vanha ovi on viety varastoon odottamaan seuraavaa käyttötarkoitusta . Vanhat karmit on vielä poistamatta ja oviaukko huolittelematta . 


Löysin tällaisen rautaisen unikkoja esittävän seinäkoristeen joka laitettiin  eteisen päätyseinään . Vanhan kirpparilta ostetun rottinkituolin hioin lakasta loppukesästä ja se vasta kova homma olikin ja ostin mattavalkoisen spreimaalipurkin millä suihkutin tuolin . No yksi maalipurkki ei riittänyt mihinkään joten sumuttelu jatkuu keväällä. pöydän (kirpparilta myös ostetun) aion maalata samalla . Laitoin valkoisen taljan tuolille niin maalivajetta ei niinpaljon edes huomaa . 


Pienen rottinkipöydän päälle ostin lyhdyn minkä sisälle laitoin valkoiset sähköllä toimivat ledivalopallot  ne saa palaa nyt sitten ainakin kevääseen saakka . 


Suihkun ostimme mattamustan . Suihkussa ollaan jo käyty useampia kertoja. Hieman saa varoa kun ei ole saunan ja eteisen välistä ovea hankittu . Shampoo seinäteline on kiinnitettävä samoin saippua seinäpumppu . Nämä on jätetty vielä toistaiseksi koska mietinnässä ja etsinnässä on kapeat suihkuseinämät mitkä kääntyy seinille . Tai tuleeko niitä ollenkaan kun saadaan ovi hankittua ja korkeampi kynnys . 



Seinälle asennettiin suihkua vastapäätä kaksi pyyheliinatankoa. Sauna on vielä kesken suurimmalta osalta  . 


Meillä on myös kolme seinällä olevaa WiFi seuranta yksikköä mistä puhelimella voi etänä asentaa lattialämmityksiä joko pienemmälle tai suuremmalle . Tämä on eteisen seinällä saunan oviaukon vieressä saunan lattiaa varten . 


Eteisessä on vielä yksi kapea kaapisto ,  lipasto mikä siirtyy sitten oikealle kun saunan ovi on paikallaan . Tästä saa myös lastenlapset kaksi laatikkoa omille tavaroilleen . 



Ja nämä kaksi WiFi yksikköä on vessan seinässä vessan ja eteisen lämmityksen seurantaa varten. 



Mutta tällaista tällä kertaa. 







torstai 22. lokakuuta 2020

Väsymys

 Nyt pitää kyllä tunnustaa että väsymys alkaa painaa puutarhuria ja vielä pitää painaa jonkin aikaa  . Mutta ajattelin laittaa mökillä myös vähän lasiterassia syksy kuntoon . Pelargonioita vietiin jo kellariin kaksi kappaletta .Vanharouva ja Emma on leikattu ja ovat vetäytyneet kellarin pimeyteen ja viileyteen . Mery myöskin siirtyi sisätiloihin leikattuna  . Vielä terassille jäi kukkia ja laittelu on kesken vielä pitää puutarhanpuolelle keskittyä jonkinverran kuitenkin. Multakuorma tilattiin samasta paikasta taas ja se oli tullutkin meidän poissaollessa Pohjois -Karjalassa . Vähän jo olen kerkinyt siitä nipistääkin . On parempi että se on kevääksi valmiina , keväällä se kestää kauan ennenkuin ne pääsevät sitä seulomaan ja valmistamaan myytäväksi . Tämä on itsessään jo neljäs kuorma minkä minä olen suurimman osan kärrännyt paikoilleen  . 


Keskuspenkissä on reunat alkanut täysin lahota ja tikat hoitelee levityksen . Olenkin hieman alkanut toisessa päässä tehdä siihen muodonmuutosta mutta suurinosa jää kuitenkin kevääseen . Pyöristin penkin pään ja tein kanttauksen 🤗 joitakin kasvi siirtoja tein tässä joku aika sitten  . Huomasin että uuden polun keskeltä maa on painunut ,  pitää sekin korjata keväällä . Kepin kohdalle siirrän penkissä olevista kolmesta kartiovalkokuusesta yhden . 




Penkin toinen pää saa myös pyöreän muodon samoin sivureunat kaarevoituvat hieman  . Nurmikko leikattiin onkohan se jo viimeinen kerta ❓😎



Pihaa ollaan saatu jonkinverran taas siistittyä muutama kasa kaivuu maa-ainesta ukko kulta on saanut kärrättyä jo pois ja tasoitettua . Keväällä istutamme niihin nurmikon . Olemassa olevista reunakivistä hän laittoi jo osan reunoista ja singelikiveä tilataan ja levitetään talon seinään asti . Päätykivet jotkut sattuu pahasti päällekkäin eikä tule tiililadontaa mutta kun tähän hätään ei ollut muutakaan vaihdetaan sitten keväällä kun hankitaan  . Täällä on vaikka minkälaisia kiviä joku hankkinut tai saanut kun ovat niin sekalaista seurakuntaa ja niitä on yritetty hyödyntää jos jonkinlaisissa paikoissa . Aika näyttää mitä sitten mihinkä uusitaan . Rahaa kuluu niin paljon tähän rakentamiseen muutenkin  . Me olemme päättäneet että lainaa ei oteta tähän rakentamiseen sentakia tämä projekti on kestänyt kauan ja kun vieraalla ei teetetä muuta kuin mikä on pakko . Tähän asti raha ja aika on kulunut käsikädessä.... 









Tästä kohtaa, yläkuvassa mies sai raivattua pois ison lautataapelin osa oli hyvää tavaraa joille piti tehdä tilaa puuliiterissä osa oli vanhoja talon ulkoseinälautoja mitkä on hyödynnetty pressujen päällä kun on maata peitetty rikkaruohojen torjumiseksi . Rikat kuolee paremmin mitä tiiviimmin pressu on maata vasten . 
Senjälkeen ne onkin nuotion ruokaa . 



Aika kovan urakan mies teki yhtenä päivänä kaivoi vähän reilu kolme tuntia ja kymmenen metriä pitkä oja oli valmis sadevesi ja salaojien poistoja varten  . Sanoi että maa oli aika pelppoa kaivaa . 


Oli tarkoitus vielä laittaa samaan monttuun sähkökaapeli ja sivuhaara kaivettua että saataisiin tähän koivun viereen pöllinpäässä olevaan lyhtyyn ledivalot ..... No nyt se on sitten kaivettu ja vedetty .  Sähköpistoke tulee pylvääseen mikä taas tulee maahan upotettuun rautatolppaan . Tämä sivuhaara oli kuulemma aika rankkaa kaivaa kun oli niin paljon koivun juuria . 


Sähkömies kytkee sen aikanaan päälle kun seuraavan kerran taas tulee tekemään sähkötöitä  . Mukavaa kun saa tähänkin pysyvät ledivalot syksystä kevääseen . Meille tulee muitakin näitä paikkoja mistä saan lyhtyihin ledivalot kunhan projekti taas etenee . Nyt ollaan poltettu elävää kynttilää mutta se ei kestä kovin montaa päivää vaikka olisi isompikin ja turvallisempaa on nämä ledit silloin kun olemme kohta taas poissa kotona alkuviikon ja tullaan ehkä vain viikonloppuisin ❓🤔 Koivunpölli on alkanut kuoriutua kuten muutkin meidän koristepöllit . 






Tervetuloa uudet lukijat   . 


Mutta tällaista tällä kertaa 





sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Parsapenkin syyskunnostus

 Nyt on tullut sen aika että olen leikannut parsan maanpäälliset kasvustot . Annan ne aina kunnolla tuleentua ennen leikkausta eli kellastua ja sen jälkeen vien leikkuujätteet pois  . 



Parsassa on kahdenlaisia kasvustoja niitä mikä tekee marjoja ( emikasvustot) 
 ja niitä missä ei ole marjoja. Olen lukenut että ne juurakot mitkä ei muodosta marjoja( hedekasvustot) tekisi enemmän satoa ja olisivat pitkäikäisempiä . Jos näin on onneksi meillä on niitä enemmän mitkä eivät tuota marjoja . Mutta kaikki juurakot runsastuvat ja kasvavat ja tekevät vuosi vuodelta enemmän joka tapauksessa satoa jotkut jopa parikymmentä vuotta . 


Kitkin penkin kunnolla ja mies levitti lannan ja kärräsi sen päälle multakerroksen . Lanta kannattaa laittaa jo näin loppusyksystä . 
Toinen reuna odottaa vielä laudan asentamista 


Oletko sinä harkinnut parsan kasvatusta ? 

Mutta tällaista tällä kertaa. 







maanantai 5. lokakuuta 2020

Kun Linnanmäki kaatui 😨

 Me käytämme mökillä vielä edelleen ulkohuusia ja meillä isännän kanssa on sellainen tapa tullut molemmille että luetaan siellä kännykästä uusimmat uutiset . Näin kävikin ja mies tuli sisään ja sanoi että linnanmäki on kaatunut . Olin aivan kauhuissani uutisesta ja sanoin että miten ihmeessä ❓❓❓❓

No on tuullut niin kovaa vastasi mies . 

Herttilei kyllä sitten naurua piisasi meille kun asian oikea laita selvisi molemmille. Minä olin totaalisesti unohtanut että ostimme   juuri Linnanmäki purppuraomenapuun. Mies nosti sen etupuolen räystään alle suojaan kun tuuli aika voimakkaasti kun tulimme mökille  . Siitä huolimatta se oli yön aikana kaatunut minkä mies oli todennut huusiin mennessä . Minä taas ajattelin Helsingin Linnanmäkeä että sekin on koronan takia lopetettu , konkurssi, loppu. 😵 ja hän oli sen juuri uutisista lukenut . 



Istutimme sen puutarhan puolelle nostimme vähän pressun kulmaa ja kaivoimme reilun kuopan minkä täytimme hyvällä mullalla. Multa oli lannoitettua ja kalkittua joten emme lähtenyt sitä enempää pönkittämään . Olisikohan hyvä laittaa vielä kuorikatetta pinnalle?  Keväällä tehdään pressuun reikä ja laitetaan edelleen paikoilleen  . Olisi tarkoitus vielä ostaa toinen erilainen koristeomenapuu toiseen kulmaan . Kasvihuone odottaa vielä tuloaan . Laitoimme tukikepit molemmille puolille ja sidoimme kangasnyörillä kiinni . 

Hinta oli 70 prosenttin alennuksen jälkeen edullinen 11,70 e 
Olisin ostanut heti toisen mutta ei ollut erilaista . Puu oli jo kivan kokoinen ja tämä ei kuulemma kasva kuitenkaan kuin noin 2  -3 metriseksi . Kotoisin Helsingistä Linnanmäen lähellä sijaitsevasta Alppipuistosta . 
Kukat on puolikerrannaiset , purppuranpunaiset ja 3,5 cm leveät . Keskellä valkoinen tähtikuvio . 


Mutta tällaista tällä kertaa . 




perjantai 2. lokakuuta 2020

Syksyn lihapata mutta ensin vähän mökkipihan syksyä .

 Ruskaa löytyy jo ihan mukavasti. Mökillä vaahtera on tiputtanut jo runsaasti lehtiä, tähän mennessä ne on ollut melkein kaikki punasävyisiä . Olen haravoinut niitä jo kolme kertaa ja kun ei ole satanut niin ovat vielä kevyitä viedä omaan metsään . Muutaman punaisen ruusunkin olen niistä väsännyt . 


Tätä isoa nurmialuetta emme haravoi ollenkaan koska siinä on vain koivunlehtiä ja ne me ajamme ruohonleikkurilla hienoksi . 

Sain ystävältä, entiseltä työkaverilta tuliaiseksi hänen käydessä mökillä suppilovahveroita ison kasan josta teinkin jo keittoa ja nyt aion tehdä myös piirakkaa , loput laitan pakastimeen . 
Mökkinaapuri on myös kova käymään sienessä joten hänkin toi meille valtavan määrän kanttarelleja ja niistä sitten teinkin lihapataan lisuketta . 



Ostin naudan sisäpaistia puolitoista kiloa halpaan hintaan alle kympin kilo ja paistoin ne ensin kuumalla pannulla ruskeiksi ja lisäsin hieman suolaa . Lisäsin pataan myös  joka väliin runsaasti valkosipulia ja hillosipulia koska meillä on sitä runsaasti vielä maassa ja nyt ei tullut niitä muuten säilöttyä  . 

Jokaisen kerrokseen lisäsin myös pannulla ensin paistetut kanttarellit ja sianpaistisuikaleita noin kahdeksansataa grammaa . Vielä porkkanoita omasta maasta. 


Lisäsin siihen kokeeksi tällaisesta pussista puolet sen sisällöstä ja noin puolet nesteen määrästä . Olisi siihen voinut laittaa vaikka koko pussin kun lihaa ja muuta oli niin runsaasti  . Mutta olin vähän arka tämän käytössä . 
Lopputulos oli kyllä maittava muutaman tunnin haudutuksen jälkeen ja riitti aina pakkaseen saakka . Olen tehnyt vähän isompia eriä niin ei kiireiseen aikaan tarvitse olla koko ajan ruuanlaitossa . 

Mutta tällaista tällä kertaa.