tiistai 30. toukokuuta 2017

Türi ja Gullön 30 000 narsissia

Türin kukkamarkkinoilla 19.5-21.5. Tänävuonna minä  sekosin täydellisesti. Mukaan taisi tulla kaikkiaan 35 perennan alkua kun laskin tehdessä valeistutuksia. Mutta kun kahtena päivänä kierteli niin, hupsista. Valkosipulia tuli ostettua kahdenlaista, aitoa villalankaa, juustoa, majoneesia, pellavaa, pikkuleipiä ja juomia.Mutta kaikkia ei tosin messualueelta. Kyllähän se on paisunut vähän niinkuin muutkin vastaavat tapahtumat. Mutta aikaa vietettiin myös muualla me kun autolla kiertelimme ja ajelimme tutuissa ja ennestään tuntemattomissa paikoissa.










Ja sitten kukkasaalis. 


Kävimme sunnuntaina 28.5 Tammisaaren saaristossa sijaitsevassa Gullön kartanossa. Sinne on istutettu  metsäiseen ja kallioiseen maastoon 30 000 narsissin sipulia. Noin puolen kilometrin mittaisella kävelyreitillä voi ihailla 20 eri lajikkeen toukokuista kukintaa. Ensimmäiset sipulit on istutettu syksyllä 2007. Kartano seisoo vanhassa kulttuurimaisemassa Degerön saaren keskellä.






















Matkanvarrella kotiin pysähdyimme kivalla "nimettömällä sululla". 




Kiitos uusille lukijoille jotka kiinnostuitte blogistani. 

Kiitos Hanna ja Sametti  Hortensia. 

Mutta tällaista tällä kertaa. 



12 kommenttia:

  1. Türissa en ole koskaan käynyt. Pitäisi. Upeat narsissit!

    VastaaPoista
  2. Narsissit oli kyllä näkemisen arvoinen, että kyllä meillä Suomessakin osataan.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Niin ovat ja kun tämä Tammisaari on ihan meitä lähellä, mutta ihan eka kertaa tuli täällä käytyä.

      Poista
  4. Kävin Türissa viime vuonna ja olin ihan mykistynyt. Ellen olisi ollut bussilla liikkeellä, olisin varmasti sortunut jos jonkinlaisiin houkutuksiin.
    Olen kuullut noista Tammisaaren narsissi-istutuksista, mutta en ole koskaan nähnyt. Tuollaiset määrät narskuja kun saisi omaan pihaan. Upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole koskaan ennen kuullutkaan, mutta minulle tulee Pellervo lehti ja siinä oli kirjoitus näistä narrissi-istutuksista. Ja olen ajatellut lisätä mökille näitä lisää, mutta ei ehkä ihan samassa mittakaavassa. Mukavat matkat molemmat.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Meri todella, aika huikea kokemus ja kiitos samoin sinulle mukavaa tiistaita myös täältä Lohjalta.

      Poista
  6. Türissa oli taas valikoimaa. Minulle taisi tulla tähänastisista retkistä pienimmät ostokset. Mutta olihan sitä taimea silti auton kontti täynnä.

    VastaaPoista
  7. No ostokset oli tällaiset tällä kertaa. Ensi vuonna tuskin tulee sinne mentyä. Mutta siellä on muuallakin, syksyllä ainakin sipulimarkkinoita. Aika näyttää.

    VastaaPoista
  8. Hyvä määrä ostoksia! Turi kuulostaa kyllä kiehtovalta paikalta.
    Hienot nsrsissimeret.

    VastaaPoista
  9. Ehkä otokset meni yläfemmaan, ja minä taisin vähän sekota päästäni.

    VastaaPoista