maanantai 23. lokakuuta 2017

Koivun tärkeys.


Sain Puutarhurin maja plogista Minnalta mukavan haasteen jossa on tarkoitus kirjoittaa itselle tärkeästä tai merkityksellistä puusta postaus puun päivää kunnioittaen. Puun päivää vietetään Suomessa syyskuun 27 päivänä. Päivän tarkoitus on kiinnittää huomiota puiden ja metsien merkitykseen ja suojeluun. Kerro kuka sinut haastoi ja laita haaste kiertämään kolmelle tai useammalle ploggaajalle.

Minä valitsen koivun. Meillä on mökkipihassa ja ympäristössä paljon koivuja. Osa
niistä on kaadettu ja osa säästetty.









Koivusta me olemme saaneet keväällä polttopuuta ja  ollaan valutettu mahlaa juotavaksi. Myös tuohet on otettu talteen sytykkeeksi ja muuhun myöhäisempään askarteluun. 



Joskus koivut saavat kummallista muotoja kasvaessaan. 





Mökin pihaan kaartaessa on molemmin puolin kaksi suurta koivua toivottamassa tervetulleeksi mökille. 




Toisessa koivussa on iso pahka niitä on käytetty käsitöiden materiaalina. 



Koivua käytetään myös huonekalujen materiaalina. Ylhäällä rivarin olohuoneeseen meille on valittu koivunen valaisin. 

Seppo Kohon  Secto Designin Osto.


Metsän ja puiden on sanottu parantavan ihmisiä. 






Minä kerroin vain yhdestä minulle tärkeästä puusta. Olen aina arvostanut ja kunniottanut puita. Ja ne ovat osa minua ja minun elämääni. Niitä on ollut ennen minua ja toivottavasti jälkeeni jää. 

Haastan pikkuruisen puutarhan 
Puutarhan hetki  ja 
Puutarhassa blogin mukaan. 

Mutta tällaista tällä kertaa. 

35 kommenttia:

  1. Niin kauniita kuvia! Koivu onkin aivan ihana puu, minusta kesällä mökillä saunoessa mikään ei tuoksu niin hyvälle kuin sauna missä löylytellään vastan kanssa..Joskus ihan lapsena ensimmäisen kerran pääsin ukin mukana vastaa sitomaan ja se oli kyllä hauskaa puuhaa..siinä tärkeänä piti ukille oksia ojennella:) Metsällä varmasti on parantava voima..niin hyvälle tuulelle ja mukavasti rentoutunut sitä on kun metsäretkeltä tulee kotia:)♥ Mukavaa alkanutta viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä puut on ihania koivu niinkuin muutkin. Ja metsästä tultua on tosiaan hyvällä tuulella aina.

      Poista
  2. Koivu on hyvä valinta. Se on perinteinen puu Suomessa. Sauvavihtojen ehtymätön lähde, hiirenkorvat kauneinta keväällä ja lehtien havina vienossa tuulessa kuin musiikkia korville.

    VastaaPoista
  3. Koivu onkin kaunis puu. Hiirenkorvat ovat ehdoton kevään merkki ja jotenkin koivu vaan kuuluu suomalaiseen maisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoit hyvin, nimenomaan suomalaiseen maisemaan.

      Poista
  4. Kiva postaus. Minullakin oli tämä haaste ja valintani oli myös koivu. Hieno puu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin käydä se lukemassa. Kiitos sinulle.

      Poista
  5. Kotoinen koivu herättää kaikissa jotain positiivisia ajatuksia. Minulle kevään paras hetki on hiirenkorvien puhjetessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se niin on että hiirenkorvat ( jännä nimitys muuten) on yksi varma kevään ja uuden kasvun merkki.

      Poista
  6. Oi, olen hyvin onnellinen haasteesta, kiitos kun muistit minua! Yhdyn koivun ylistykseen, ihana puu ja meille suomalaisille rakas. Puut tekevät kyllä hyvin onnelliseksi. Tuo kirja on kiinnostava, kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kun sain tehdä sinut onnelliseksi.

      Poista
  7. Ihania koivu kuvia. Koivu on tosiaan kaunis ja upea puu! Kiva postaus mukavaan haasteeseen! Mukavaa viikkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  8. Itsekin pidän kovasti koivusta, Etenkin keväinen koivikko vaaleanvihreine hiirenkorvineen, on ihana näky.

    VastaaPoista
  9. Koivu on minunkin lempparini ja Secto-valaisimen ostaisin heti, jos sille olisi paikka.

    VastaaPoista
  10. Metsässä ja luonnossa ihminen asettuu oikeisiin mittasuhteisiinsa. :) Mä tykkään tosi paljon haavoista ja lehtimetsistä ja toisaalta synkän turvallisista vanhoista kuusimetsistä. Myös nuoret koivikot ovat varsinkin kevään vihreydessä tosi kauniita!

    VastaaPoista
  11. Olet oikeassa ja siksi oli vaikea päätös minkä valitsee. Kiitos kun kävit blogissani toivottavasti tulet toistekin.

    VastaaPoista
  12. Koivu on kaunis ja niin monen rakastama puu. Etenkin sen tuoksu on vailla vertaa.
    Kaunis valaisin.

    VastaaPoista
  13. Tuoksu ja keväällä hiirenkorvat. Kiitos, valaisin on hienoa muotoilua koivusta.

    VastaaPoista
  14. Minäkin pidän koivuista. Ne ovat kauniita kaikkina vuodenaikoina ja koivun hiirenkorvat tuovat kesän. Kiitos haasteesta! Kauniita lokakuun lopun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koivut on vaan niin kauniita. Ja kiitos myös sinulle sinne kauniita päiviä.

      Poista
  15. Koivu on kaunis ja jotenkin niin isänmaallinen puu <3 Upea valaisin! Iloa viikkoosi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on isänmaallinen ja esiintyy melkein pääosassa vanhoissa suomalaisissa elokuvissa. Valaisin on meille mieluinen. Hyvää viikonjatketta sinulle.

      Poista
  16. Kiitos haasteesta! Minun lemppari tuo teidän koivuvalaisin. Puita olenkin miettinyt tässä useana päivänä. Erityisesti omenapuita, josko sellaisen uskaltaisin mökille laittaa. Täytyypä pistää haaste mieleen muhimaan.

    VastaaPoista
  17. Koivuvalaisin on meidän makuumme. Omenapuu on minulle myös tosi rakas, oli vaikea valita näiden kahden välillä. Hyvää viikonjatketta sinulle.

    VastaaPoista
  18. Paljon hyvää ja kaunista olette saaneet koivusta aikaiseksi.. minulle koivu on sellainen kesäntuoja ja juhannuspuu♥

    VastaaPoista
  19. Kyllä koivu on lähinnä kesäkuu, paitsi takkavalkean äärellä.

    VastaaPoista
  20. Koivu on se suomalainen lehtipuu, joka virittää kevään tunnelemaa silmuillaan. Hyvin sopii teille rakkaus koivuun, sillä koivujen katveessa elätte. Hienosti olet vielä koonnut muutakin hyvää, mitä koivu tarjoaa - polttopuut, käsityöainekset ja design-tuotteiden materiaalin. Koivujen rungot ovat niin kauniita!

    VastaaPoista
  21. Koivun ja omenapuun välillä oli vaikea valita. Molemmat ykkösiä. Ja kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  22. Olipas kiva haaste. Koivu on kyllä kauneimpia puita, erityisesti keväällä. Ja onhan se todella monikäyttöinen. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  23. Kyllä haaste oli mukava ja koivu on kaunis puu. Mukavaa viikonloppua sinnekkin.

    VastaaPoista
  24. Tuoksu on koivussa ihana. Puut ovat tärkeitä onneksi osa minunkin elämääni.

    VastaaPoista