keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Pionien istutusta.



Aloittelin tässä pionieni istutusten kanssa .Tätä jatkuu pitkälle syksyyn saakka. Sain ystävältä yhden ison vanhan pionin, minkä jaoin kolmeen osaan . Nyt minulla taitaa olla niitä yhteensä 30 kpl . Joten istutettavaa riittää. Pionien paikat kun pitää harkita tarkkaan , eivät kun pidä siirtämisestä . Tämä kyseinen penkki kun  on niin iso jotenkin on vaikea hahmottaa lopputulosta. No muita juttuja voi siirrellä sitten myöhemmin vaikka uuteen paikkaan. Monet tekee ensin penkin alustan kokonaan valmiiksi reunoja myöten. Minä teen tämän ja toisen pionipenkin sitä mukaa kun on aikaa ja loput saa olla pressun alla piilossa. Viimeisenä reunat . Jostain joskus luin istutusohjetta pionien suhteen. Yritän nyt toteuttaa sitä menetelmää . Ensin vanhasta ämpäristä pohja pois . Kuoppan pitää olla reilunkokoinen ehkä noin 50 cm leveä ja syvä.   Kuopan pohjalle ensin palanutta karjanlantaa ja päälle multaa. Senjälkeen pioni ämpäriin. 







Sitten ämpäriin hiekkaa mullan reunaan asti. ( minulla ehkä vähän liian iso ämpäri)  
Unohdin kuvata välillä joten kuva seuraavasta pionin istutusvaiheesta. Tiivistetään multa ämpärin ympäriltä . 




Sitten vedetään ämpäri pois. Aivankuin olisi vähän liian syvällä.... mutta katsotaan kun maa vähän painuu. 




Hiekka suojaa pionin juurenniskan mädäntymiseltä. Pioni on istutettu oikeaan syvyyteen kun pienet punaiset silmujen suojuslehdet ovat juuri maanpinnalla. Jos pioni on istutettu joko liian syvään tai pinnalle se heikentää kukintaa . Multaa pitäisi olla juurakon silmujen päällä noin 3 - 5 cm.  riippuen pionilajikkeesta. 
Helpointa on tietenkin istuttaa pottitaimet . Mutta kun näitä vanhoja lajikkeita on minulla ollut mahdollista saada suoraan vanhoista puutarhoista . Luin juuri että istutusväli olisi 50 cm. Minulla on kyllä nyt pidempi  jotenkin tuntuu,  että onkohan liian tiheään jos laittaa väleiksi  50 cm. Miten pitkät välit olette te laittaneet ? 



Taakse istutin kuusi kappaletta tummansinistä ukonhattua . Ja aiemmin istutettujen vuorikaunokkien eteen istutin kahdeksan erivärisiä tummia päivänliljoja. Vielä pitäisi tuijia istuttaa lisää. On tämä yhtä palapeliä . Saa nähdä lopputulosta. Koskaan uuden penkin tekeminen ja kasvien valinta ei onnistu kerralla. Mutta toivottavasti pionit onnistun istuttamaan kerralla kunnolla.






Pihassa  Luhtaesikot ( sieboldii )  jatkavat kukintaansa . Osa esikkolajeista ovat jo lakastuneet . Tämä esikkolaji lisääntyy mukavasti. Siinä on kivat vaaleanvihreät ryppyiset lehdet. 










Näitä kevätesikot  olen yrittänyt lisätä tuomalla rivarinpihalta itäneitä alkuja mökille. Nämäkin ovat täydessä kukinnassa. Isossa ryhmässä ne ovat aika mukavan näköisiä. 







Ruusujuuret  (Rhodiola rosea)  ovat minusta nyt parhaimmillaan .

Pohjolan ruusujuureksi myös nimitetään .

Ruusujuuri kasvaa luonnonvaraisena mm. Siperiassa ja pohjolan tunturialueilla. Suomessa ruusujuurta kasvaa Kilpisjärvellä ja Enontekiöllä sekä harvinaisemmin myös Kittilän ja Inarin tunturialueilla. Sitä viljellään luontaistuotantoon .  Pohjoismaiden suurin ruusujuuri viljelmä  sijaitsee Rovaniemellä. Kasvi imee voimansa yöttömän yön auringosta ja vahvistuu kylmästä.







Tässä vähän toisenlainen versio. Idänruusujuuri (  Rhodiola Kirilowii ) Pienihän se vielä on ja minusta aika hidaskasvuinen kuten Ruusujuuret yleensäkin. 







Tässä viimeisenä kuvana rivarin puistossa vanha omenapuu kukassa .








Mutta tällaista tällä kertaa. 



38 kommenttia:

  1. Kivoja pihapuuhia nuo istuttelut! Oi nuo Pionit on niin kauniita sitten kun kukkivat! Minäkin ajattelin tänä kesänä laittaa muutaman pionin lisää. Tuo ämpäri olikin ihan uusi juttu minulle. Kivoja kevätpäiviä❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit on minun heikkous ja ämpäri voisi olla vähän pienempi olisi helpompi katsoa istutus syvyys. Kivoja istutuspäiviä sinne.

      Poista
  2. Paljon on sinulla kukkia kasvamassa ja Pionit ovat aivan ihania.♥
    Mukavaa kesäistä keskiviikkoa sinulle.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on minulla kukkia joskus ajattelen onkohan mennyt överiksi . Mukavaa viikonjatketta.

      Poista
  3. Kun noin huolellisesti ja ajatuksella työskentelee tulee varmasti hienot penkit. Hurja miten tarkkaa tuo pionien istutus on.

    Meillä oli kukkapenkin molemmissa päissä kaksi pionia kun ostimme talomme 1995. Minua häiritsi parillinen määrä, kukkia kun yleensä pitäisi olla (leikkokimpuissaki)n pariton määrä. Kun yksi pioneista hävisi eräänä vuonna, siirsin jäljelle jääneen yksilön muiden kahden oheen. Vähän jännäsin kun olin kuullut että eivät pidä siirtelystä ja muusta sorkkimisesta, mutta hyvin se siihen asettui. Ne ovat nyt kiva kolmen ryhmä. The end. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on paha tapa jossain asiassa nipoilla. Olen kuullut monelta tutulta että he vain "plottaa" pionit johonki ja hyvin kasvaa. Minä vain en uskalla. Enkä ole ollenkaan varma toimiiko tämä minunkaan lukemani tapa. Mutta toivottavasti.

      Poista
  4. Olipa jännä konsti pionin istutukseen. Nuo esikot ovat ihania, viime vuonna ostin keltaisen, ei ainakaan vielä näy pinnassa....tais talvi viedä.
    Mä olen muutamia vuosia sitten kans hajottanut pionin neljään osaan. Hyvin lähtivät kaikki matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä konsti on minullekkin uutta katsotaan miten käy. Esikot on ihania ja tämä kyseinen Luhtaesikko kukkii vähän myöhemmin. Kyllä pionien istutus ohjeita on monenlaisia kiva kun omasi lähtivät hyvin kasvuun.

      Poista
  5. Olipas mainio istutuskonsti, käy se noinkin! :D

    VastaaPoista
  6. Kiitos istutusvinkistä. Vanhoja pioneja saa joskus ja niiden istuttaminen on usein vähän erilaista kuin pottitaimien istuttaminen.
    Pionien paikkaa pitääkin aina miettiä, joskus vaan käy istutussuunnitelma ei olekaan heti se paras mahdollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä vähän jännitän että onnistuuko pionien istutus kerralla oikeaan paikkaan ja syvyyteen. Ja nämä istutussuunnitelmat tulevat ja menevät. Saa nähdä miten käy.

      Poista
  7. Pioni kestää siirtymistä paremmin kuin sanotaan ja tykkää jopa hivenen savisesta maasta kunhan vesi ei seiso. Virosta ostetut juurakot olen monesti jakanut osiin ja hyvin on kaikki lähteneet kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on onneksi hyvin läpäisevä maa pioneja ajatellen. Mukavaa että olet onnistunut hyvin. Toivottavasti minäkin onnistun näissä siirroissa. Kiitos sinulle .

      Poista
  8. Aivan uusi on minulle tämä pionien istutus Entisissä ohjeissa on suositeltu kohopenkkiä ja istutussyvyys on tärkeä, ei liian syvälle. Nyt on kuolanpionissa paljon siementaimia juurella, mutta tarvittaisiin kunnon sadetta, jotta voisi niitä erottaa taimipottiin kasvamaan.
    Teillä ovat puutarhaprojketit yleensä aika suuressa mittakaavassa - niin tälläkin kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tehnyt kohopenkiä kun meillä maa on hyvin läpäisevää . Ja istutussyvyys on kai edelleen tärkeää. Yritän toteuttaa sitä. Toivottavasti onnistun. Meillä nämä projektit on tosiaan vähän ylimitoitettuja aina, mutta nytkin kun poistettiin alku syksyllä niitä kantoja näistä tuli nyt tällaisia. Ihanaa että olet saanut kuolanpionien alkuja.

      Poista
  9. Penkin rakentaminen on mukavaa, mutta melko vaikeaa. Paljonko jättää taimiväliä, sopiiko kasvit juuri siihen paikkaan jne. Kun ei millään viitsisi siirrellä kasveja moneen kertaan, joskus on vain pakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Vaikeaa se on ja kun minulla on nämä uudetkin penkit aika isoja. Siirtoja tulee varmasti. Mutta näillä mennään. Ja kasvu riippuu paljon paikasta. Toivottavasti osaan pionit laittaa pysyviin paikkoihin . Vaikeus on kun en tiedä niitten kaikkien tulevaa korkeutta ja väriä . Yllätys voi olla ensivuonna melkoinen.

      Poista
  10. Kaunista varmaan tulee. :) Mukavaa toukokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onnistun edes pionien suhteen ettei tarvitsisi siirtää . Mukavaa loppukuuta myös sinne .

      Poista
  11. tuo ämppärikikka on kätevä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jostain tämän ämpärijutun ja näin saa hiekan pysymään oikeassa paikassa. Minustakin se on kokeilemisen arvoinen.

      Poista
  12. Kiitos vinkistä liittyen tuohon pioniin :) Oli ihan uutta minulle. Tosin olen ostanut pionini suoraan puutarhalta ruukuissa, joten niiden istuttaminen on ollut helppoa. Penkin tekeminen onkin hankalaa. Alkuun tuntuu, että onpa harvassa kukkia ja joskus olen istuttanut lisää liikaa. Kaunis penkki sinulle tulee. Mukavaa tulevaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen saanut kaksi ruukkupionia ja ne oli helppo istuttaa aikoinaan . Penkin tekeminen on hankalaa kun se tavallaan ei ole edes valmis, osa on pressun alla .. Yritän selvitä ja lopputuloksen näkee ehkä syksyllä tai ensivuonna. Mukavaa viikonloppua myös sinne.

      Poista
  13. Hyvä ämpärivinkki! Voisi hyvin toimia myös syvään istutettaville kärhöille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aion käyttää tätä samaa konstia kärhöille eikö nekin vaatisi hiekkaa ensin tyvelle. Silloin voisi käyttää koko ämpärin korkeuden hyödyksi .

      Poista
  14. Meillä oli mummolassa idän ruusujuurta ja se oli vuosikymmenet aina vain yhtä pieni. Ehkä se ei täysin viihtynyt. Mutta kaunis se oli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitaita ne Ruusujuuret kyllä on kasvamaan. Mutta minä pidän niiden kasvustosta.

      Poista
  15. Tulossa upea pionikasvusto. Idänruusujuuri on jännän näköinen, en ole ennen nähnytkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saan kaikki pionit hyvissä ajoin ennen syksyä paikoilleen . Idänruusujuuri oli minullekkin uusi tuttavuus kolme vuotta sitten. Sain sen alun kaverilta. Hidaskasvuinen se on ,mutta isona kasvustona se on hyvän näköinen.

      Poista
  16. Hiljalleen kun tekee, niin kerkeää pohtimaankin kasvivalintoja ja paikkoja... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa aikaa on pitkälle syksyyn. Pionit yritän kyllä saada hyvissä ajoin uuteen paikkaan .

      Poista
  17. Mahtava määrä pioneja, niiden kukinnasta tulee varmasti upea! Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioneja on kertynyt vuosien varrella mukava määrä ja kiva saada ne vihdoin omalle paikalleen . Mukavaa sunnuntaita myös sinne.

      Poista
  18. Kauniilta näyttää ja hyvältä kuulostavat suunnitelmasi. Pionit ovat aivan ihastuttavia. Nuo ruusunjuuret ovat myös mielenkiintoisia, joskus harkinnut omallekin pihalle, mutta jäänyt toteuttamatta. Meillä on ollut täällä niin helteistä, että pihahommat ovat vähemmän kiinnostaneet viime aikoina... Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  19. Pionit on minun heikkouteni ja minä olen saanut hankittua niitä todella paljon vanhoista puutarhoista. Ovat olleet vähän hunningoilla tähän asti ,mutta nyt tilanne korjautuu. Kaikkien väriä en edes tiedä . Helteistä on ollut täälläkin, mutta on tullut silti ahkeroitua niitä penkkejä . Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
  20. Sinula on aivan mahtava määrä pioneita Kyllä tulee kaunista kunhan kasvavat ja vahvistuvat
    kun alkavat kukkimaan Kiva seurata sinun istutuksia Sinulla on ihana blogi Jäinkin sinulle lukiaksi Mukavaa alkavaa viikkoa

    VastaaPoista
  21. Pioneja on kertynyt aikamoinen määrä. Toivottavasti osaan istuttaa ne vuosiksi eteenpäin ja että ne kukkisi hyvin . Tervetuloa lukijaksi . Minä tein samoin liityin lukijaksi blogiisi.

    VastaaPoista