maanantai 25. kesäkuuta 2018

Uutta kukintaa ja Naantalin juhannus.



Perennapenkkiin on tullut uutta kukintaa vaikka tämäkin iiris kukkii paljon lyhyemmällä varrella kuin viime vuonna.







Alppiasteri.






Toisessa penkissä  myös nämä iirikset on alkanut kukinnan.





19.6 .18 saimme mökille aikamoisen raekuuron. Trinkkiin olisi saanut kivat jäämuskat . Se teki esimerkiksi joidenkin kuunliljojen lehtiin ihan reikiä .






Rinteet sain vihdoin kitkettyä . Meillä on niissä paljon metsäkortetta.





Käytän näitä tikapuita mitkä nojaavat nyt takana kuusta vasten hyödyksi kun kitken nämä rinteet sillä ne on osittain tosi jyrkkiä.



Myyrät olivat myllänneet oikein tosissaan tässä rinteessä. Tuoksukurjenpolvet olivat kärsinyt tästä jonkin verran. Laitettiin tällaisia myyränkarkottimia pihaan ja puutarhaan .






Olemme viettäneet muutaman kerran juhannuksen Naantalissa ja näin nytkin vuoden tauon jälkeen. Meillä oli tälläkertaa huone vuokrattavana aivan rannasta kahdeksi yöksi. Aatto oli samanlainen kuin suurimmassa osassa maata tuulinen ja sateinen . Mutta se ei meitä haitannut kun varustukset on oikeat. 
Lauantaina päivä oli hyvä joten suunnistimme Kailonsaareen kävelemään. 
Matkanvarrella oli aika jännä vanha puu pahkoineen. 









Minusta tässä vasemmalla on kuin miehen pää puun sisällä. 
Silmät kiinni ja pää kallellaan. 

















Sunnuntaina paistoi jo aurinko tosi lämpimästi kun suuntasimme aamiaisen jälkeen rantaan. Kävimme uudestaan katsomassa niitä kasvoja puussa. Mutta jännä juttu en millään enää meinannut niitä löytää. Tekivätkö valot ja varjot silloin tepposet.

Kävimme myös  (Inkalilja Loven)  Annia tapaamassa heidän kesäkaupassaan perjantaina. Oli ihanaa nähdä hänet ja hetken lämmittää hänen kylmiä käsiään. Ja näin myös plogin pitäjä sai kasvot ,miellyttävät sellaiset .Sieltä ostin muutaman mukavan tuliaisen mökille valmistuvalle lasitetulle terassille. 




Sunnuntaina minulla oli treffit Minnan kanssa ( Ritavuoren juurella)  plogista keskustassa ja teimme vaihtokaupat minä toin hänelle perennoja ja hän minulle ruusunalkuja . Olin onnellinen myös tästä tapaamisesta . Hän oli niin energinen ja miellyttävä ja ennenkaikkea he ajoivat miehensä kanssa vartavasten nämä alut meille tuomaan. Hyvin olivat meidänkin perennat säilynyt torstai illasta sunnuntaihin. Nyt vaan tänään mökille ja huomenna ruusuja istuttamaan.





Vietimme jälleen mukavan juhannuksen. Ehkä palaamme taas joskus uudelleen.

Joten sanoimme Näkemiin Naantali


Tervetuloa uudet lukijat.


Mutta tällaista tällä kertaa.


53 kommenttia:

  1. Olet ehtinyt jo tekemään päivityksen 👍minäkin näin miehen pään.
    Kiitos kauniista sanoista... tosin nimeni on alku- ja loppukirjainta lukuunottamatta väärin😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi. Et voi olla tosissasi olenko minä taas sotkenut nimet. Anteeksi.

      Poista
  2. Jos jotain hyvää tuosta juhannuksesta niin maa sai kaipaamaansa vettä. Minullakin jotkut kasvit ovat jääneet pienemmäksi. Loppukesän kukkijat ovat juroneet ja ihan muutamassa päivässä on tapahtunut hurjaa kasvua. Niin myös rikkaruohot... Miten pärjäät kortteen kanssa,kitkemällä? Meille se tuli multakuorman mukana ja vaan leviää. Minäkin nään miehen pään... Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä kitken ne pois joka vuosi ja kyllä niitä meilläkin on ainakin näissä rinteissä. Mutta minä kitken ne pois vasta sitten kun kasvua on reilusti. Mukavaa kun muutkin näkevät miehen pään. Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle.

      Poista
  3. Upeat kurjenmiekat ja komeat kuunliljat rinteessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi kuunliljat on minunkin mielestäni komeat kun ne myötäilee polkua.

      Poista
  4. Onpa sinulla upat kuunliljat ja niin siisti rinne :) Peltokortetta on meilläkin. Tuli mullan mukana. Olen ihan helisemässä sen kanssa, kun en pääse siitä eroon kitkemälläkään. Kyllä oli upea puu ja kyllä siellä se miehen pää näkyi ihan selvästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja kortetta on vain kitkettävä joka vuosi ei siitä eroon pääse . Puu oli tosi upea mutta ei tunnistettu mikä puu. Hienoa että miehen pään näkee muutkin.

      Poista
  5. Voi miten ihania sinisiä kukkia - ne ovat minun suosikkejani, esimerkiksi tuo vaaleansininen kurjenmiekka! Teillä on komeat kuunliljareunukeset - noin ne pääsevät parhaiten oikeiksiinsa.
    Naanatali on kiehtova paikka ja yleensä rannikkopaikkakunnat. Siellä on historia, kulttuuri ja nykyisyys rakennettu toimivaksi kokonaisuudeksi. Kuljemme silloin tällöin Naanatalin läpi, sillä siellä päin on sukulaisia. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleansininen kurjenmiekka on minustakin ihanan vaaleansininen. Kuunliljat on minustakin näin parhaimmillaan. Naantali on mukava kaupunki ja siksi palaamme sinne aina uudelleen ja uudelleen.

      Poista
  6. Upeat kuunliljat! Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää alkanutta viikkoa myös sinulle.

      Poista
  7. Kiitos sinulle!
    Voi, miten ihania kukkijoita. Voiko noin siistejä kukkapenkkejä ollakaan?
    Kauniita maisemia siellä päin.
    Tuo puuvanhus on upea.
    Hyvää maanantaita ja aurinkoista viikon jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja etenkin siistejä sanoista. Puuvanhukset kiinnostaa minua aina. Hyvää alkavaa viikkoa myös sinulle .

      Poista
  8. Todella kauniisti kukkivia kurjenmiekkoja sinulla.
    Kivoja kuvia Naantalista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenmiekkoja on minulla paljon erilaisia ja erivärisiä. Naantali on mahtava paikka sieltä ei voi saada ikäviä kuvia.

      Poista
  9. Onpa upea vanha puu, kyllä kuvasta erotti miehen kasvot, puuhun kivettyneet. Mukavia ruusujen istutuskelejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhun kivettyneet kasvot puhuttivat minua todella paljon. Istutuskelit senkun vain paranee.

      Poista
  10. Kauniita kurjenmiekkoja ja tosi hyvin sopii nuo kuunliljat tuohon polun varteen. Voi kun minunkin kuunliljat kasvaisivat nopeasti. Naantali on tosi ihana kesäkaupunki. Muumimaailmaan suuntaan taas parin viikon päästä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenmiekat ja kuunliljat ovat siitä ihania että kun kukat kuihtuu jää mahtavat lehdet. Käy kurkkaamassa näetkö sinä kasvot puussa vai saiko silloiset valot ja varjot sen aikaan.

      Poista
  11. Upeat kuunliljat siellä.
    Naantali on ihana kesäpaikka. Muumilaaksossa vierailtiin viime kesänä siskon lasten kanssa ja silloin ajattelin, että tänne pitää tulla miehen kanssa, joskus lomailemaan. Miehen kasvothan ne puusta kurkkaa.
    Mukavia kesäkuun viimeisiä päiviä sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle .Me olemme olleet myös poikien kanssa Naantalissa silloin kun olivat vielä kotona, mutta nyt sitten jatkamme kaksistaan . Kesäkuun viimeiset päivät on tosiaan käsillä . Hyviä sellaisia myös sinne.

      Poista
  12. Niin kauniita iiriksiä, ihanan värisiä!
    Kiva kun kävitte kesäkaupassamme! Oli todella mukava tavata ja kädetkin lämpesivät samalla☺️ Oli kyllä melkoisen kylmä keli juuri silloin. Onneksi muut päivät olivat lämpimämpiä ja aurinkoisempia😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iiriksen värikirjo on todella kattava ja näidenkin värit on ollut yllätys minulle. Oli mukava käydä kaupassanne ja kelit senkuin parani.

      Poista
  13. Pidän kurjenmiekoista kovasti. Kauniisti ne kukkivat sinun puutarhassasi. Hienot maisemat ja hieno puu Naantalissa. Mukavaa kesäkuun loppupuolta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän iiriksistä kovasti ja niiden kukinta on kaunista.Naantalissa on paljon kaunista katseltavaa ja mukavaa kesäkuun loppua myös sinne.

      Poista
  14. Olipa rakeita. Mukavat kasvitapaamiset sinulla. Kasvivaihdot ovat mukavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se raekuuro oli melkoinen. Pressun poimuissa se kesti pitkään ennenkuin suli . Olisi ihanaa jos saisi järjestettyä useamminkin ja useiden kanssa tällaisia kasvitapaamisia ja vaihtoja.

      Poista
  15. Minulla mökillä myös yksi tosi jyrkkä rinne. Enpä ole ajatellut, että tikapuista voisi olla kitkennässä apua!! Kauniin sinisiä kukkia, joita harvemmin näkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rinteet on paha kitkeä joten mies keksi tämän konstin mikä osoittautui käyttökelpoiseksi. Kiitos sinulle .

      Poista
  16. Eilinen kommenttini on näköjään haihtunut bittiavaruuteen.
    Blogissani on sinulle haaste. Käy nappaamassa, jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
  17. Välillä nämä bittiavaruuden salat on minullekkin liiankin tuttuja. Käyn kurkkaamassa ja haasteet on aina kiinnostavia.

    VastaaPoista
  18. Teillä on ollut kiva Naantalin reissu! Mutta hurja tuo raekuuro

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naantalin reissu oli mieltä piristävä ja raekuuro oli kyllä aika hurja. Ajateltiin että miksi se ei tullut vetenä kun silloin ei ollut kuitenkaan hirveän kylmä.



      Poista
  19. Naantali on aivan ihana kesäkaupunki, rannassa riittää näkemistä ja tekemistä :) Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olemme olleet siellä monta kertaa aina joka vuosi on jotain uutta kuitenkin. Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle.

      Poista
  20. Vastaukset
    1. Iiriksistä minä pidän kovasti ja niitä sitten meillä onkin .

      Poista
  21. Kaunista kukintaa ja onpa teillä ollut kiva juhannus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja juhannus oli kiva säästä huolimatta.

      Poista
  22. Voi että onkin ihanat kukkaset. Upeita kesäisiä kuvia ja kesäfiiliksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi. Toivottavasti kesäfiilikset jatkuu.

      Poista
  23. Kauniita kuvia ja erityisesti nuo iirikset ovat kauniita.
    Naantali on kaunis ja olen käynnyt siellä joskus.

    VastaaPoista
  24. Iirikset on minusta myös äärettömän kauniita. Myös lehdet ovat kauniita ja pystyjä. Naantali näyttää parhaat puolensa kesällä.

    VastaaPoista
  25. Ihania kukkakuvia taas☀️Aurinkoista viikonloppua sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja aurinkoista viikonloppua myös sinne.

      Poista
  26. Kiitos sinulle sanoistasi ja mukavaa viikonloppua myös sinne .

    VastaaPoista
  27. Ihan mahtavat kuunlijjarivistöt ! 💚 Ja iiris on tosi kaunista, myös sitten kun kukinta on ohi.
    Lomaterkut teille ! 💙

    VastaaPoista
  28. Kiitos sinulle sanoistasi ja iirikset ovat kukinnan jälkeenkin kauniita pysty lehtineen. Ollaanko sitä lomalla?

    VastaaPoista
  29. Naantali on ihana kesäkaupunki. Joka kesä siellä tulee muutaman kerran poikettua...miehen veli asuu siellä sellaisessa ihanassa vanhassa talossa...ihan pääkadun varrella..:)

    VastaaPoista
  30. Naantaliin pitää päästä aina silloin tällöin .Minun sisareni asui vuosia Naantalissa joten paikka on tuttu ja rakas.

    VastaaPoista