maanantai 1. lokakuuta 2018

Vielä yhden penkin tekoon.


Teimme vielä yhden penkin rakennuksen eteen lähinnä sipulikukille. Reunat tuli samasta komposiitista kuin terassikin. Materiaali meni niin tarkaksi että miehen oli pakko tehdä alempi lauta paloista. Vaihdetaan se  kun tilaamme lisää, sitten kun terassiprojekti jatkuu. Piti vielä säästää lautaa yhteen portaaseen .






Penkin ja terassin väliin asetin kankaan ja kärräsin sepelin. 

Keskelle oli tarkoitus istuttaa hortensia ja sille kuoppaa kaivaessa huomasin että siinä penkissä oli valtavasti vain hiekkaa alla. Ei muuta kuin sitä kärräämään pois keskuspenkkiin. Onneksi oli mies jättänyt aukon mistä sain kottikärryt sisälle. 
Joku oli varmaan aikoinaan jättänyt siihen loput hiekkakuormasta .

Sitten minun olisi tarkoitus vuorostaan kärrätä sisään multaa, mies sekoittaa sen myyrällä hiekkaan ja sitten vielä päälle multaa. Vielä ei siis pääse istutushommiin. No ei senpuoleen ei ole vielä kuin osa sipuleista ostettu .



Kärräsin eräänkin kuorman hiekkaa keskuspenkkiin . Samalla kitkin rikkaruohoja ja mies auttoi ottamaan vaihteeksi rentoakankaalia pois . Sillä on valtavan tiheä kasvusto joten se on painavaa nostettavaa. Jätettiin katajan ympärille  kevääseen asti vielä vähän. Ei viitsitty tonkia juurien läheltä kun se on vieläkin ruskea viimekevään jäljiltä . Keväällä lisään  hiekan päälle multaa istutuksien yhteydessä . Lisään tähän päähän angervoja .



Rentoakankaali siirtyy muualle. 




Olen istuttanut sitä tuppaina jo pitkäänpenkkiin,  pensaiden alla se saa kasvaa vapaasti. Multaa laitan taas ensin alle. Joten nämä tuppaat saavat kohta kavereita .




Vielä olisi tarkoitus kärrätä hiekkaa lisää keskuspenkin toiseen reunaan ja päähän. 










Onneksi on sentään jotain valmistakin kuten tämä edessä oleva penkki. Takana näkyvässä jatkuu keväällä .




Vielä on pressua ja keppiä pystyssä merkkinä. Mutta kaikki häipyy aikanaan.




Mutta tällaista tällä kertaa.

42 kommenttia:

  1. Siellähän on touhutta mahottomasti:):)
    Olen samaa mielta hyvä perustus kukkapenkkiin ao.Helpottaa omaa työtä.
    Minä saan Miniältä paljpn monivuotisia kukkia,aikoi ensi keväänä hajottaa ison kukkupenkin ja laittaa pienen ryytimaan:)).Oikiastaan olen innostunut nyt noihin moni vuotisiin,Sinun touhuiluja lukiessa ;)) ilo ja innostus ...tarttuu:))Kiitos siitä;)
    Kaunis piha teille tulee,ja tuo terassi .ihana:))
    Touhukasta viikkoa!! ja hyvää alkanutta lokakuuta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kun saat miniältä perennoja mitä keväällä istuttaa osa varmasti jo kukkii samana vuonna. Ja tämä oli mukavaa kuultavaa että olen saanut sinut innostumaan. Minäkin olen saanut tosi paljon mitä minulla kukkia on . Olen jakanut ne heti pienempiin osiin ja näin ne on lisääntynyt. Ihanaa keväällä seurata sinun touhujasi niiden parissa. Nyt kannattaisi vähän jo katsella sillä silmällä mihin niitä laittaisi . Hyvää lokakuun alkua myös sinne.

      Poista
  2. Tua kulumahan on ku tehty kukkapenkkiä varte. Siinon lämmin paikka vaikka millekkä ihanuurelle. Hortessa sopii siihe vallan mainiosti. Punertuvat kukinnot sopii hyvi vihertävähän seinähän. Ens keväänä on kiva orotella nuaren istutusalueeren vihertymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin ajattelin että siinähän on sopiva kulma sipulikukille. Toinen vaihtoehto olisi ollut nurmikko , mutta sitähän meillä on ihan tarpeeksi. Kyllä itsekkin ajattelen jo välillä ensikevättä niin paljon on piha muuttunut.

      Poista
  3. Upeaa nähdä miten teidän piha kehittyy.
    Tuosta tulee vielä varsinainen nähtävyys 🌹
    Hyvää lokakuun jatkoa ja paljon työilmoja ja työn iloa 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi vielä tarvitaan intoa sekä ilmoja .😀

      Poista
  4. Valtavan isoja penkkejä. Niistä tulee tosi näyttäviä. Onneksi on vielä hetki hyvää puutarha-aikaa ennen talvea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa meillä penkit on valtavan isoja kaikki. Yksikin penkki on 48 metriä pitkä. Onkohan se jo vähän liikaakin? Mutta ne on vain jotenkin muodostunut samalla kun on tehty kaivuuhommia.

      Poista
  5. Onpa siinä projektia, mutta yhdessä on mukava tehdä. Ei tarvitse kuntosalille mennä, kun kottikärryjen kanssa voimailee!
    Nyt voi seurata, miten tuo terassikokonaisuus etenee ja ensi vuonna kaikki istutukset pääsevät vauhtiin. Siitä tulee varmasti viihtyisä. Hyvää lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuntosali jäi silloin kun tämän mökkipaikan ostimme. Terassi etenee vielä mutta onko se ensivuonna sitä ei vielä tiedä mihin rahat riittävät. Sisähommat on kaikki uudella puolella tekemättä ja lasitus terassille. Mutta istutukset etenee ja ensivuonna on jo paljon uutta kasvua. Hyvää lokakuun alkua myös sinne .

      Poista
  6. Ootte te siellä ahkeroineet, paratiisi teille sinne tulossa!!
    Meillä taitaa mökit olla saman värisiä, laittaisin kuvan mutta kun en löydä sulle osoitetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja teeppä kuule siitä mökistä ja ympäristöstä postaus niin saamme kaikki sitä ihailla.

      Poista
    2. Mukavaa olla täällä samaan aikaan kun sä ja kattella mitä kellekin vastaat.:D

      Poista
    3. Joskus on minullekkin sattunut samanlainen tilanne. 😀

      Poista
  7. Tuollaiseen istuttamattomaan penkkiin on mahtavaa laitella kukkasipuleita, ei ole juuret ja perennat tiellä. Toivottavasti löydät sellaisia kuin mieli tekee. Hulppean kokoinen terassi on vieressä mistä ihailla pihan kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa tähän on ihana aloittaa sipulien istutus kun siinä ei ole vielä mitään. Olen ostanut lähinnä narsisseja ja laukkoja. Terassilta on kyllä hyvät näkymät pihan kukkiin . Kiitos sinulle.

      Poista
  8. Kovasti olette ahkeroineet ja komeita istutusalueita tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja hyvää alkanutta viikkoa.

      Poista
  9. Olette olleet ahkerina! Kauniin muotoisia istutusalueita ja näyttävän kokoisia. Kiva nähdä kuvia tulevina kesinä, kun alueet rehevöityvät. Kuulaita syyspäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja kuvia varmasti tulee ensivuonna kun alkavat kasvuun. Ihania syyspäiviä myös sinne.

      Poista
  10. Sinulla noita projekteja riittää! Hyvään paikkaan tulee tämä uusin penkki.

    Kiinnitti huomioita yksi lause: Sitten minun olisi tarkoitus vuorostaan kärrätä sisään multaa, mies sekoittaa sen MYYRÄLLÄ hiekkaan.....?

    VastaaPoista
  11. Minustakin uusi penkki on hyvässä paikassa ....sopiva kolo sille.
    Niin me sanotaan puutarhajyrsintä myyräksi . Piti oikein ajatella mikä on sen virallinen nimi.

    VastaaPoista
  12. Sinulla on monta rautaa tulessa. Hienolta näyttää, on sopivan näköinen paikka juuri sipulikukkien penkille. Teillä on oikein kone maalajien sekoittamista varten. Nimimerkki; "Vähän kateellinen".
    Ei työt onneksi tekemällä lopu.
    Oikein hyvää tiistai-iltapäivää ja viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta rautaa on tulessa koska kotonakin rivarinpihalla on hommia. Sekoitamme maalajit puutarhajyrsimellä ( myyrällä) kuten me sanotaan. Hyvää loppuviikkoa sinulle.

      Poista
  13. Siellä ollaan kyllä niin ahkerina♥ Voi vaan kuvitella kuinka upealta siellä ensi keväänä/kesänä näyttää! Ihanaa syyspäivää ja leppoisaa alkanutta lokakuuta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahkeria on oltu se pitää itsekkin sanoa. Toivottavasti se palkitaan ensi keväänä ja kesänä. Leppoisia lokakuun päiviä myös sinne .

      Poista
  14. Olettepa olleet ahkeria. Keväällä teitä kyllä palkitaan upealla kukinnalla. Lämpöisiä lokakuun alkupäiviä.

    VastaaPoista
  15. Kiitos kyllä tässä on ahkeroitu ja vielä pitää vähän pinnistää. Toivon että vielä kelit jatkuisi .

    VastaaPoista
  16. Uuteen vastaperustettuun penkkiin onkin kiva istuttaa mieleisiään kasveja ja penkin paikkakin on hyvä tuossa terassin edustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuteen penkkiin on helppo istuttaa ainakin sipuleja ja tietysti muutakin. Ja penkin paikka oli meidänkin mielestä aika mukava.

      Poista
  17. Kauniin muotoinen on kukkapenkki Oletta kovasti ahertelleet. viellä on suhteellisen hyvät ilmat
    Kiva nähdä kesällä kuinka ihanasti kukkaset kukoistaa.Hyvää lokakuun päiviä.puuhasteluun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja toivottavasti ilmat on vielä suotuisia koska penkkin teko on kesken. Hyvää lokakuun päiviä myös sinne.

      Poista
  18. Tuohon on jämäpalojen hyötykäyttöä. Ei mene niin paljon hukkaan. Mutta toki jos on tarkka ulkonäöstä, niin sitten kannattaa varmaan vaihtaa ehjä lauta tilalle. Rentoakankaali leviää tosiaan reippaasti, pensaiden alle se kuitenkin sopii hyvin. Minunkin pitäisi siirrellä. Sinulla on kyllä ison penkkien uudistustyöt menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt piti käyttää kaikki palat mutta kyllä se vaihdetaan kun lautaa tilataan lisää . Rentoakankaali siirtyy kaikki pois keskuspenkistä viimeiset keväällä. Nyt on tosiaan uudistukset meneillään, mutta toivottavasti ei sitten vähään aikaan ole vastaavaa. Kiitos sinulle .

      Poista
  19. Ihania syyspuuhia teillä. On varmaan hienon näköistä ensi kesänä kuin kaikki kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kyllä kovasti että kukat ja istutukset palkitsevat keväällä .

      Poista
  20. Pihanlaittoa ja kuntoilua😀oikein huomaa miten kesällä kunto nousee kun on paljon liikkeellä. Eikä muuten saa kaunista ympäristöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pihanlaitto käy hyvin kuntoilusta ja talvella täytyy keksiä sitten muuta.

      Poista
  21. Hieno kukkapenkki. Ensi kesänä saa ihailla kun kukat kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kesän kukkia melkein jo nyt. Kiitos sinulle .

      Poista
  22. Tuosta uudesta penkistä tulee kyllä komea elementti terassin eteen! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja mukavaa loppuviikkoa myös sinne .

      Poista