maanantai 3. kesäkuuta 2019

Parsan kanssa hivistelyä ja kirpparilla käyntiä.


Parsaa meillä on runsaasti. Aikoinaan istutettiin muistaakseni 24 juurakkoa. Siitä taitaa olla kuusi vuotta. Satoa ollaan saatu jo muutama vuosi mukavasti. Ollaan joka viikko syöty ihan runsaasti milloin mitenkin valmistettuna. Ehkä eniten käytämme reseptiä missä keitetään ensin kananmunat ja ne pilkotaan pannulle runsaan voin ja persiljan kanssa. Hieman suolaa joukkoon. Lämpimänä keitettyjen parsojen päälle. 



Joku viisas on sanonut että parsa ei odota meitä vaan me odotamme parsaa.

Sen keittäminen on tarkkaa puuhaa isäntä katsoo sen oikein kellolla ja me odotamme
Keittäminen tapahtuu siihen varatulla parsakattilalla, siinä parsat asetetaan kattilan sisällä olevaan kehikkoon nuput jää keitinveden yläpuolelle. Keitin on nyt mökillä joten sen kuvaaminen jäi .
Näinvalmistetun parsan nautimme aina alkupalaksi  kuivan valkoviinin kanssa.


Ollaan myös grillattu pekonilla ja ilman. Ensimmäisen kerran tein myös parsa, juusto sosekeittoa. Sekin oli tosi hyvää. Satoa kerätään juhannukseen saakka ja senjälkeen annetaan juurakoiden vahvistua ja varsien kasvaa. Kasvukautena se voi kasvaa jopa kymmenen senttiä vuorokaudessa.


Mutta vielä on aikaa nauttia monta parsanippua. Onko jollain jotain omaa ihanaa ohjetta. Mielelläni kuulisin siitä.


Kävin myös kirpparilla Joensuussa käydessämme ja löysin Peuhu kumisaappaat pojanpojalle hintaan 2.50 e. Me varaamme tänne kotiin ja etenkin mökille omia varusteita niin heidän ei tarvitse aina omia mukana raahata.


Joensuun kierrätyskeskuksesta löysin myös kaksi kauhaa yhteishintaan 40 senttiä. Minulla on ennestään samanlaisia yksi kappale kotona, nämä ajattelin viedä mökille.
Pidän siitä että näissä on pitkä varsi ja siinä koukku minkä ansiosta sen voi pitää kannun tai kattilan reunalla ja pesä on tarpeeksi pieni kastikkeelle tai ohuelle mehukeitolle. Pesä on myös juuri sopiva mukiin tai lasiin.



Tervetuloa uudet lukijat.


Mutta tällaista tällä kertaa.

53 kommenttia:

  1. Voi miten upeaa itse kasvatettua herkkua.

    VastaaPoista
  2. Hyödyllisiä löytöjä! Oi oi, teillä on runsain mitoin "herrojen herkkua". Tulee mukavasti lisää 500 g:aan, jonka sanotaan olevan vähimmäismäärä vihannesten ym. syönnille päivässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä alkaa olla ihan mukavasti parsaa tarjolla ja sitten jatketaan tuonti parsalla.

      Poista
  3. Ah, ihanaa parsaa! Ihan parasta herkkua! Minulla ei ole kokemusta parsan kasvatuksesta, mutta sitä olisi kyllä kiva kokeilla. Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä kasvamaan jos kiinnostaa se antaa odottaa muutaman vuoden ennenkuin alkaa antaa satoa ruuaksi asti. Mukavaa viikonjatketta myös sinne.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. No kuule me ainakin pidämme sitä suurena herkkuna.

      Poista
  5. Oi miten ylellistä ja ihanaa. En pääsääntöisesti pidä valkoviinistä mutta nyt alkoi tehdä sitäkin mieli kun noin upeasti pistit parsat esille. Ja sosekeittoa alkoi tehdä mieli. Olet sinä aika velho 😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja velhoksi on minua ennenkin nimitetty ellei paremmin noidaksi. 😀 Sosekeittoa minäkin aion valmistaa seuraavaksi lipstikasta.

      Poista
  6. Olen käynyt joensuussa käydessäni varmaan samalla kirppiksellä kuin sinä,jos kävit isossa kirppiksessä, niin löysin sieltä taulun hienoissa raameissa jossa oli tohmajärven kirkko, eli aikoinaan kotikylän krkko, taisin jotain muutakin ostaa sieltä.
    En oo parsaa koskaan ostanut, kun en ulkolaisia pahemmin osta, on kai ne hyviä kun laittaa pekonia ympärille,voisihan sitä kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kippis oli juuri sama ja käyn siellä aina sielläpäin käydessä. Kyselit niitä nimiä taannoin, no tunsitko anoppia ja appiukkoa? nimet kirjoitin vastaukseeni silloin. Me ostamme kyllä kaupastakin parsaa ennen ja jälkeen oman sadon. Kokeile ihmeessä.

      Poista
  7. Mekin syötiin parsaa viikonloppuna. Tosin se oli ulkolaista, kaupasta ostettua. Tuo kananmuna-resepti vaikuttaa hyvältä.
    Ihanaa kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me tosiaan syömme myös kaupan ulkolaista parsaa ennen ja jälkeen oman sadon. Hyvää on sekin. Persilja on myös ehdoton tähän settiin. Sopii hyvin munan ja voin kanssa. Ihanaa kesäkuun alkua.

      Poista
  8. Parsa on suurta herkkua. Istutin kolme vuotta sitten kuusi parsan juurakkoa ja viikko sitten poimimme ensimmäiset syötäväksi. Aiempina keväinä parsa on toki kasvanut, mutta suositusten mukaan emme vielä korjaanneet satoa. Kaupan parsaa olemme syöneet omaa parsaa odotellessamme.
    Eniten taidan tehdä uuniparsaa pekoniin käärittynä. Noin 15 min. 200 asteessa ja kypsää on. Keitän lisukkeeksi sitruunakastikkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on juurakoita tosiaan muistaakseni 24 kappaletta. Jostain luin myöhemmin että noin viisi riittää yhden perheen tarpeisiin. Katsoin miestä ja sanoin että taisi meillä mennä vähän ylä femmaan��. Mutta aikanaan kun ostettiin niitä Türistä 50 senttiä kappale innostuttiin tähän löytöön ja silloin niitä ei täällä ollut edes jokapaikassa tarjolla. Yhtäkaikki maassa ovat. Mekin olemme ostaneet kaupasta ennen ja jälkeen oman sadon. Kiitos ohjeesta.

      Poista
  9. Hienoja kirppislöytöjä.
    Parsasta saa helposti kypsää uunissa 10 minuutissa. Leivinpaperi alle ja uuni 175 asteelle.
    "Uuniparsaa" käytän salaatteihin (esim.peruna-parsasalaatti) tai vaikkapa pastan lisukkeena.
    Mukavaa maanantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja uuniparsa on kokeilematta. Kiitos ohjeesta. Mukavaa viikonjatketta.

      Poista
  10. Parsa on niiiin hyvää. Ensimmäisen kerran sain ostettua kotimaista parsaa ja olihan se ulkomaista parempaa, pehmeämpää eikä tikkuista. Ihan vaan voin kanssa nämä söin. Edellisille tein pähkinälisukkeen lehdessä olleella reseptillä mutta ei se ollut hyvä idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsa on hyvää ja sellaista kausiherkkua, mutta kyllä me kaupasta myös ostamme, näin saa satokauden pidentymään. Kiitos sinulle kun kiinnostuit blogistani toivottavasti tulet toistekin.

      Poista
  11. Parsa on niin hyvää ja tuo kanamunaversio täytyy ihan kokeilla!

    Ihanat kauhat, vanhaa hyvää suunnittelua <3

    Ihanaa kesäkuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä kananmuna ja paljon persiljaa voin kanssa pannulle ja lämpimänä lämpimien parsojen päälle. Nami. Kauhat on kotimaista laatua. Ihanaa kesäkuuta myös sinne.

      Poista
  12. Aika herkullisen näköisiä. Upeat löydöt teit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja on myös herkullista kokeile ihmeessä kerran. Löydöt on minullekkin mieleen.

      Poista
  13. Itse kasvatettu parsa se vasta onkin herkkua! Hyvät löydöt myös kirpparilta. Kivaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsa on herkkua aina ja itsekasvatettu on aina itsekasvatettu. Kauhat on kotimaista laatua ja minusta kätevät. Kivaa viikonjatketta myös sinne.

      Poista
  14. En ole montaa kertaa parsaa syönyt, mutta tuo annoksesi näyttää niin herkulliselta että rupesi tekemään parsaa mieli😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun parsan ostoon ja kokeile tämä yhdistelmä toimii kananmunat, persiljaa runsaasti ja voita pannulle ja lämpimänä lämpimien parsojen päälle. Viinin voi jättää pois tai voiko...... 😀

      Poista
  15. Mä olen vasta hiljan ruvennut tykkäämään parsasta. Toi kanamuna on varmasti hyvää yhdessä parsan kanssa. Pitäis oikein kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä ja runsaasti persiljaa myös pannulle ja lämpimänä lämpimien parsojen päälle.

      Poista
  16. Näyttää niin herkulliselta, parsa on hyvää. Hienoja löytöjä olet myös tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me olemme heikkona tähän herkkuun. Minusta tein itselleni tarpeelliset löydöt. Kiitos sinulle.

      Poista
  17. Hitsi, miten herkullisen näköistä parsaa :) Tuosta haaveilen aika ajoin itsekin, mutten ole koskaan tosissaan uskonut onnistuvani. Mutta nuo kuvat ainakin inspiroivat seuraavaa kauppareissua. Taitaakin tulla parsaa ostoskoriin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osta ihmeessä ohjeita on monenlaisia tämä on meistä melkein paras. Kummallista kun persiljakin on niin hyvää lämmitettynä.

      Poista
  18. oi´´ihanan herkullista:)
    Parsa on hyvää!,monella lailla valmistettuna.
    Hyvät kirppis löydöt olet tehnyt,suloset kumpparit...ja kauhoja EI ole koskaan liikaa...
    Hyvää kesää!
    JA kIITOS ISO LÄMMIN HALAUS!!! SINULLE :)

    VastaaPoista
  19. Parsa on hyvää monellakin tavalla valmistettuna mutta tämä on melkein suosikki. Kumpparit tulee varmasti käyttöön ja kauhoja tarvitaan kahdessa paikassa. Lämmin halaus myös sinne.

    VastaaPoista
  20. Parsa on todella hyvää! Oma parsankasvatus ei ole onnistunut, viime vuonna ostamani ei selvinnyt talvesta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parsa on hyvää ja ihmettelen jos ei ole selvinnyt koska se on niin sitkis kasvi ja helppo kasvattaa. Harminpaikka.

      Poista
  21. Vastaukset
    1. Kyllä se senverran herkkua on että sitä pitää joka vuosi hehkuttaa.

      Poista
  22. Parsa on niin hyvää ja itsekasvatettu parsa varmasti vielä parempaa! Aurinkoista loppuviikkoa sinne ❤❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotimaiset yleensäkin on arvostetumpia ja onhan se tässäkin pehmeämpää. Kiva kun kiinnostuit blogistani toivottavasti tulet toistekin. Aurinkoisia päiviä myös sinne.

      Poista
  23. Uiiih....ihania herkkuja. Mukavia kesäpäiviä sinulle 🌞🌞🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkuissa löytyy. Mukavia kesäpäiviä myös sinne.

      Poista
  24. Kiitos sinulle ja mukavaa kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi minä tein samoin liityin lukijaksi blogiisi. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  25. ihania herkkuja teillä, parsa on todella hyvää, ihan isännän ykkös herkkuja. meil on niin savinen maa, et saisi tehdä melkoisen kummun, et parsa viihtyisi. kesäkodissa kasvoi aikoinaa hiukan eli sinne voisi kokeilla istuttaa uudelleen. luin juuri viikolla paikallislehdestä luomuparsan kasvattajasta tällä seudulla, niitä pitää käydä ostamassa kunhan saan selvitettyä missä niitä myydään.
    tarpeellisia ja todella edullisia löytöjä. noita pitkä vartisia kauhoja itsekin hamstraan eri kokoisina.
    kukkaista Helluntaita Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luin jostain lehdestä kotimaisesta parsanviljelijästä. Ihanaa kun saadaan tänne näitäkin viljelijöitä lisää. Ilmeisesti on huomattu että suomalaiset on löytäneet parsan. Kiva oli myös huomata että kauhat oli kotimaista tuotantoa. Minä katselen myös josko jotain löytyisi.

      Poista
  26. Teillä on viety parsailu ihan uudelle tasolle! Olen syöny parsaa ehkä parina kesänä vähän. Ei varsinaisesti räjäyttäny makuhermoja, mut ihan ok grillissä. Noin pekoniin käärittynä grillattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin aikanaan muistan että minulla oli sama tunne parsansyömisestä. Kaikkeen tottuu ja sitten siitä tulikin jo melkein pakkomielle 😀.

      Poista