lauantai 8. kesäkuuta 2019

Pionipenkkien päivitystä.


Minullahan on kaksi isoa pionipenkkiä mihin istutin viime syksynä kuten olen jo kirjoitellutkin yhteensä noin kolmekymmentä pionia. Kaikki ovat selvinneet talvesta loistavasti . 
Tähän penkkiin istutin myös syksyllä jokaisen tuijan väliin samanväristä vaaleansinistä iiristä. 
Penkki on istutusten kohdalta vielä keskeneräinen ja ehkä joitain siirtoja tulee syksyllä. Mutta kaikki iirikset ja kurjenmiekat kyllä jäävät paikoilleen toistaiseksi ainakin. Niitä on itseasiassa kolmessakin rivissä pionien edessä yksi ja kaksi riviä takana. Kukintaa ei tule kaikista  tänä vuonna johtuen siirroista. 

31.5 2019.




4 . 6. 2019. 
Tässähän piti olla jokatoinen pioni vaaleanpunaista ja valkoista se että mitä ne loppupeleissä sitten on jää nähtäväksi. Muutamissa on nuppua näkyvissä joissakin ei mitään. Pionien väleihin on istutukset miettimättä. Ajattelin jotain maanpeite juttuja. 






Tämä toinen kaareva majakkapenkki on vielä keskeneräisempi. Tässä rivissä kasvaa keskellä kymmenen pionia. Eturivissä pionien edessä vuohenjuurta molemmissa päissä ja niiden edessä esikkoa toisessa päässä pihaesikoa ja toisessa minkä nimeä en tiedä. Keskellä edessä on mätäskurjenmiekkaa iris graminea. Takana sekalainen seurakunta esikkoja. Etuosa kattotiilireunasta on edelleen viimeistelyä vailla. 






Tämä on otettu 19.6. 2017.
Iris graminea mätäskurjenmiekka.




Pionien väleissä laajemminkin on istutettu aivan matalaa tummaa iiristä mikä kukki aika vaatimattomasti tänä vuonna syksyisen siirron takia. Nyt myös Iris graminean juurella. 


Nyt 31.5.  on kaikki hyvässä kasvussa osa esikoista tosin kukkinut. 


Penkki jatkuu oikealle kahdeksan pionin istutuksella, niiden takana on tuuheita sinisiä ukonhattuja . Lisään niitäkin  poistettujen vuorikaunokkien paikalle ja kenties tulee vielä yksi pioni kunhan se on ensin kukkinut. Reunojen teko on tässä kohtaa jäänyt odottamaan syksyä samoin muu istutus. Pionien eteen tulee edelleenkin esikkoa mutta mitä tulee niiden väleihin on vielä hakusessa. Kuitenkin tarpeita on että ostaa ei tarvitse. 


Penkki jatkuu keskeneräisenä reunojen ja istutuksien osalta. Nyt siinä on punaista päivänliljaa ja ritarinkannusta. 


Penkin keskiosiota on hankalaa vielä esitellä niin pahasti se on kesken. 



Mutta tällaista tällä kertaa.













41 kommenttia:

  1. Ihania laajoja kukkamaita. Minullakin on vanhoja kattotiiliä, joista olen tehnyt kukkalaatikoiita.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos olisi kiva nähdä laatikkosi jossain postauksessa, minulla kun niitä on vielä melko runsaasti. Mukavaa alkanutta viikkoa,

      Poista
    2. Kattotiili-kukkalaatikot kuulostavat tosiaan kiinnostavilta

      Poista
    3. Kattotiiliä meillä on tosi paljon ja niistä aion laittaa reunat vielä ainakin yhteen muuhunkin kukkapenkkiin.

      Poista
  2. Sinulla on aivan mahtavat perennapenkit! kun penkit perustetaan noin hyvin, niin ovat varmasti myös helppo hoitoisempia, kun ei ole niin paljon kitkettävää.
    heleää helluntaita Sinulle:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, penkit on vielä keskeneräiset mutta toivottavasti tekeminen niiden osalta jatkuu syksyllä. Mukavaa alkanutta viikkoa.

      Poista
  3. Puutarha on sellainen ikuisuus projekti, sinulla on ainakin tilaa toteuttaa puutarhaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on tilaa on muttei voimia laajentua kovinkaan paljon enään.

      Poista
  4. On mahtavat kukkapenkit sinulla!
    Varmasti upeita nuo pionit, kun kukkivat.
    Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionipenkkien kukintaa odotan minäkin innolla nyt ehkä muutama vasta kukkii. Mukavaa alkanutta viikkoa.

      Poista
  5. Sinulla on upeaa pionikukintaa tiedossa. Näky tulee olemaan hurmaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulevaisuudessa toivottavasti näin tapahtuu nyt kukkii vain muutamia.

      Poista
  6. Paljon kaunista on ja upeaa kukintaa tulossa:)
    Leppoisaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivottavasti tulee kaiken vaivan jälkeen. Mukavaa alkanutta viikkoa.

      Poista
  7. Oi miten hienot ja isot kukkamaat.Paljon ihania pionia <3 ja muita kukkia.
    Minulla yksi pioni joka jostain syystä meinasi kuolla ja on pari vuotta ollut samanlainen pieni tökö,eikä kasva!Pitäisi varmaan siirtää johonkin parempaan paikkaan kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja minulla oli myös nämä pionit muutaman vuoden huonossa paikoissa milloin missäkin rikkaruohojen keskellä. Olin suunnitellut jo pari vuotta että saisin aikaiseksi ihan omat penkit, mutta aikaa ei ollut kun oli kaikkea muutakin koko ajan. Mutta nyt odotellaan.

      Poista
  8. Ihanan laajat kukkapenkit! Hyvän näköinen kattotiilireunus, olet saanut ne tiiviisti ja suoraan - mulla vinksottaa nuo pystyyn asennetut kuin huonot hampaat :-D Kiva nähdä näitä sitten, kun tulee uusia kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi. Pystytiilet on ladottu rautatankoa apuna käyttäen ja niihin nojaten. Mutta ne on vielä auttamattomasti kesken. Tervetuloa kurkkaamaan uudelleen.

      Poista
  9. On tuossa vielä täyttämistä :D Varmasti upea kunhan on valmis ja kasvit kasvaneet!

    VastaaPoista
  10. Niin kyllä se on vielä pahasti kesken. Toiset tekevät ensin penkin ja reunat sitten kasvit. Minulla se menee vähä erilaisessa järjestyksessä. Toivottavasti palkitsee kuitenkin.

    VastaaPoista
  11. Täällä kukkamaa kaipaisi myöskin pientä päivitystä. En vaan ole aivan varma, millaisia kukkia kukkamaalleni haluaisin ja mikä siinä parhaiten pärjäisi.
    Kaunis ja iso kukkamaa sinulla!

    VastaaPoista
  12. Kiitos sinulle sanoistasi ja valinnanvaraa on kukissa vaikka millä mitalla.

    VastaaPoista
  13. Isot kukkapenkit sinulla ja nyt vain saat odotella kukintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu minulla on kaikki penkit vähän yläkanttiin.

      Poista
  14. Kyllä tulee kaunista kun kukkivat. Iirikset siellä jo kukoistavat.

    VastaaPoista
  15. On upean näköistä sitten kun pionit ja iirikset innostuvat kukkimaan! Viime syksyn perennansiemenkirjeeseen laittamasi vaaleansinisen iiriksen siemenet ovat itäneet minulla. Koulinkin jo taimet omiin purkkeihinsa kasvamaan, topakasti ovat lähteneet kasvuun. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi ihana juttu nämä vaaleansinisten iiriksien siementen itäminen se on niin kaunis. Minulla olisi siitä myös vähän tummempaakin väriä ja valkoista. Ja myöskin muita erilaisia. Minä olen aina vain jakanut näitä joten mukavaa kun joku onnistuu siemenistäkin kasvattamaan. Teen jossain vaiheessa taas iiriksistä ja kurjenmiekoista postauksen. Jos jonkin siemenet kiinnostaa niin posti kulkee.

      Poista
  16. Ihana määrä pioneja penkissäsi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä jonkinmoinen joukko on. Kiva kun kiinnostuit blogistani toivottavasti tulet toistekin.

      Poista
  17. Mikä kukkaloisto näistä pionipenkeistäsi tulee, kunhan pääsevät kukkimaan. Rakastan pioneita ja myös iirikset ovat lemppareitani. Keräiletkö pioneita?

    VastaaPoista
  18. Toivottavasti ehkä jo ensi vuonna jollei nyt loistoa mutta jos kuitenkin enemmän kukintaa kuin nyt. En minä varsinaisesti keräile pioneja. Olen ehkä neljä ostanut itse muut olen saanut ja niistähän en ole voinut kieltäytyä. Sanoin miehelle jo että toivottavasti kukaan ei tarjoa enää pioneja koska nämä alkaisi jo riittää. Samoin noin 80 % kaikki mitä minulla kasvaa olen saanut ja siitä sitten olen perennoja itse jakanut. Samoin on pensaiden kohdalla. Kiitos kiinnostuksesta.

    VastaaPoista
  19. Taas hämmästelen penkkiesi kokoa😳kymmeniä pioneja... muutaman vuoden kuluttua täyttävät alan kokonaan. Vaikka juurilleen pionit tykkäävät saada kavereita. Hyviä valintoja olet tehnyt🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuppaa mennä nämä perennapenkit vähän yläkanttiin. Valinnoista en ole varma mutta aika näyttää miten muijan käy 😁.

      Poista
  20. Ai niin... koska lukijat saavat tulla katsomaan paikan päälle😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka avoimiin puutarhapäiviin en aio osallistua kun sovitaan niin tervetuloa vaan.

      Poista
    2. Olisi kyllä upeaa nähdä pionisi ynnä muut!

      Poista
  21. Komeat pionipenkit sinulla! Ja aivan ihastuttavia parsaherkkuja edellisessä postauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pionit saivat vihdoin paikkansa ja toivottavasti viihtyvät.

      Poista
  22. Vuohenjuuret ovat suloisia ja muutenkin kauniit näkymät.
    Pionien kukintaa on mukava odotella joka vuosi.
    Kivaa viikonjatkoa ja työn iloa istutuksille !

    VastaaPoista
  23. Nyt kun pionit ei ole rikkaruohojen keskellä niin alan todella odottaa niiden kukintaa. Mukavaa viikonjatketta ja työ on iloni kun puutarhasta puhutaan.

    VastaaPoista