maanantai 30. syyskuuta 2019

Viimeiset istutukset , kaalin ja yrttien kuivatusta.

Kävin puutarhan kesäkauden lopettajaisissa missä oli -70% alennukset. Ostin viisi isoa noin 150 - 160 cm tuijaa ja yhden Moskovan kaunotar syreenin. Sen normaalihinta oli 16.80 e kpl nyt sille jäi hintaa noin 5 e. Tuijat oli 36 e kpl ja nyt niille jäi 10.80 e jäljelle. Tuijat oli  Brabant lajia . Niitä meillä on jo ennestäänkin pohjoisrajalla puutarhan puolella tosin hieman pienempiä kooltaan sekä myöskin pihan pohjoispuolella rajaa rajaamassa. 



 Tuijat oli tosi reilunkokoisia joten hinta oli näistä tosi edullinen. Ainoa hankaluus oli saada verkkopussi poistettua tai ainakin osittain pois.


Nyt aion tehdä tämän syksyn viimeiset siirrot ja istutukset.
Istutimme tuijat puutarhan  sisälle aidan viereen. Laitettiin mullan päälle sanomalehteä ja sitten karike. Takana olevaa vihreää verkkoaitaa tuskin näkyy . Harmaantuneet tolpat myöskin sulautuu maastoon mukavasti. 
Nyt vain ajatuttaa että mihin istutan Moskovan kaunottaren . Tämä ostos tuli tavallaan lisänä jo suunniteltujen tuijien lisäksi. 


Puutarhansadosta 
lehtikaalia tuli tosi vähän ,  kuivasin niitä kuivurilla kaksi kertaa. Kuivatun kaalin muserran ja laitan lasitölkkeihin käytän sitä sämpylätaikinaan. Onneksi minulla on vielä viimevuotista jäljellä jonkinverran. Viimevuonna tuli taas tosi reilusti kaalia yli tarpeenkin joten onneksi kuivasin sitä silloin reilusti. Näin jos jonain vuonna sato onkin pienempää se voidaan korvata mukavasti.




Kuivasin myös hiukan salviaa,  minttua, rakuunaa ja timjamia. En ole kovin kummoinen vielä tässä asiassa mutta opiskelen koko ajan lisää . 




Tässä kaikki tällä kertaa. 

44 kommenttia:

  1. Syksyllä tekee kivoja löytöjä alennusmyyneistä. Tuijatkin jo hyvän kokoisia! Hyvä vinkki tuo lehtikaalin kuivaaminen ja sämpylätaikinassa käyttäminen! Vaikka en sitä olekkaan kasvattanut, mutta joku kesä vielä aion kasvattaa :) Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on alennusmyynti aikaa joten pyrin silloin tekemään hankintoja. Lehtikaali on helppo kasvattaa, suosittelen. Mukavaa viikonjatketta.

      Poista
  2. Onhan se ostettava kun halvalla saa! ;D Miä en oo onneks osunu alennusmyynteihin. Kesällä teki mieli ostaa jotain pihalle, mut sit järki sano, että eihän sulla oo sille mitään paikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olisi hyväkin että ei alennuksiin menisi. Ja paikkaa saa todella välillä
      etsiä kun tulee ostettua niinsanotusti heräteostoksiakin.

      Poista
  3. Minäkin ostin alesta kaksi tuijaa jo olisko ollut viime kuussa...vai olisiko ollut tämän kuun alkupäivinä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuijat on meistä tosi mukavia pihapiirissä ei liian isoja ja jos niitä vielä vähän leikkelee.

      Poista
  4. Minäkin harrastan noita puutarhojen alennusmyyntejä, tuijia ja muutama muu havu jäi tänä syksynä käteen pikkurahalla :) Kivaa kun olet saanut talteen yrttejä ja lehtikaalia. Mukavaa alkavaa lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyhän on parasta istutusaikaa ja alesta kun vielä saa edullisestikin. Yrttien kuivattamisessa olen vasta uusia lajikkeita opettelemassa. Mukavaa lokakuuta myös sinne.

      Poista
  5. Täällä on kuivattu kovasti herkkutatteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että herkkutatteja. Niitä en ole koskaan kuivannutkaan ja tänä vuonna emme ole niitä saaneetkaan. Olen vain pakastanut mutta pitää miettiä jos joskus taas saa enemmän.

      Poista
  6. Alennusmyynnit tähän aikaan ovat riski, koska halvalla saa, niin tulee ostettua kaikenlaista, ja sitten ei meinaa löytyäkään sopivaa paikkaa, tai kylmät säät uhkaavat. Mutta iloksihan se sitten muuttuu, kun kevät koittaa ja edulliset kasvit alkavat työntää silmuja ja nuppuja! Kannattavaa riskinottoa, sanoisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa. Nämä tuijat tosin tarvitsimme mutta sitä tulee äkkiä ostettua muutakin kun halvalla saa 🤗

      Poista
  7. Saitkin tuijat ja Moskovan kaunottaren tosi edullisesti. Minä ostin runsas kaksi viikkoa sitten alesta pari hortensiaa ja keijunkukkaa mutta valitettavasti muuta sopivaa en löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hortensioita ostin yhtenä vuonna niin paljon alesta että sanoin miehelle että jos tartun vielä johonkin hortensiaan kieltää minua ostamasta. Mutta silloin sai niitä myös todella halvalla. Keijunkukkaa minulla on kahta lajia ne ovat aivan ihania niitä voisi vielä jotain ostaakin jos sopivasti kohdalle sattuu. Mukavaa kun olet löytänyt mieleisesi kasvit.

      Poista
  8. Kauniita nuo tuijat,ja kannatti ostaa kun halavalla sai!
    Kuivattamalla saa pieneen tilaan,paljon hyvää!
    Nuo minttu,salvia ja rakuuna,timjami..kauniita :) uunin pellissä:))..
    Onko tuo lehtikaalia?,minulle uusi tuttavuus.
    Aika hyvä "kummonen":)),kun kaaliakin kuivatat:))
    Oikein mukavaa alkavaa lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuivattamalla saa sopimaan pieneen tilaan kuten sanoit. Lehtikaali on tosi terveellistä, suosittelen koska sitä on helppo kasvattaa ja kuivattaa. Mukavaa lokakuun alkua myös sinne.

      Poista
  9. Olipa edulliset taimet. Ihailin tuota samaa muumikeitintä mutta sitten en raaskinutkaan ostaa kun vanha on toimiva, nyt vähän kaduttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meilläkin oli mökillä ja kotona aivan toimivat keittimet vielä mutta kun teki mieli ostaa ja vaihtaa. Nyt kuule minua kaduttaa kun ostin koska ovat painavia ja kuumuvat pinnasta. Onneksi enne vanhoja pois heittäneet että jos on taas hinku vaihtaa on vanhat kaapissa valmiina. 😣

      Poista
  10. Syksyllähän ne istutukset kannattaisikin tehdä ja kun vielä edullisesti saa! Lehtikaali onkin tosi hyvää. Olen tehnyt siitä joskus uunissa sipsejä ja tykkäsin.

    VastaaPoista
  11. Syksy on hyvää istutusaikaa. Itse en ole lehtikaalista sipsejä tehnyt mutta syönyt olen ja hyvää oli meistäkin.

    VastaaPoista
  12. Upeat tuijat! Syyshommia siellä ahkeroitu!
    Tunnelmallista lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vielä nämä viimeiset istutukset on tehtävä. Mukavaa lokakuuta myös sinne.

      Poista
  13. Oletpas saanut hyviä tuijia. Nyt niitä saa edullisesti ja syksyhän on hyvää istutusaikaa. Mukavaa alkanutta lokakuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuijat on reilun kokoisia ja nyt syksyllä ne varmasti juurtuvat myös hyvin. Mukavaa lokakuun jatkoa.

      Poista
  14. Olet tehnyt hyviä ja edullisia ostoksia. Pihanne senkun komistuu :)
    Kiva nähdä joskus näistä uusista, etenkin syreenistä kuvia niiden kasvupaikoilla.
    Askareesi ovat hyvin samantapaisia, mitä minäkin olen touhuillut.
    Mukavaa lokakuuta Nila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pitää sitten myöhemmin keväällä laittaa kuvia tulemaan. Samanlaisia askareita on varmasti useimmilla ja mukavaa se on vielä ulkona puuhastella. Hyvää viikonloppua.

      Poista
  15. Nytpä ootkin tehny kunnon ostoksia no minäkii tilailin jälleen lisää syksyllä istutettavia perennoja,vaan kerkeeköhä tulla jotta pääsee istuttaa ennen lumien tuloa,kun on lupailtu sellasta tänne jo :(.

    Muksaa Lokakuun alkua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perennoja ja muita voi vielä istutella hyvin kun ovat posttitaimia ja ruukkuihin kellariin olen joskus myös istuttanut ja keväällä vasta ulos. Hyvää viikonloppua.

      Poista
  16. Hyvät alennukset saitte. Joskus noita yllätysostoksia ei vain voi olla hankkimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät oli alennukset ja yllätys ostoksia tulee voi sanoa jopa joka kerran että onko ne sitten loppujen lopuksi enää ollenkaan yllätyksiä. 😀

      Poista
  17. Hyvät ostokset. Tuijat olivakki jo hyvän kokoosia ja niistä sai het näkyvää aikahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuijat oli tällä kertaa tosi isoja joten näkösuojaa syntyy helposti.

      Poista
  18. Hyvä ostos nuo tuijat. Mun taloa ympäröi tuijat..ja isot😊Antavat pienelle tontille hyvän näkösuojan. Mukavaa lokakuun alkua🍂🍁🍂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos , samoin meidän mökki pihaa ympäröi tuijat ja ne kun on aina vihreitä niin suojaa on hyvin myös talvella. Hyvää lokakuun alkua.

      Poista
  19. Syksy onkin hyvvee aikoo tehä taimi hankintoja. Edullisia ovat taimet ollu ja hyvänkokosia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, syksy on hyvää aikaa tosiaan tehdä viimeisiä ostoksia pihaan ja puutarhaan.

      Poista
  20. Mahtava rivi tuijia :) !!!
    Sain kerran lehtikaalia, kuivattuna. Se oli hyvän makuista, mutta ei sopinut mun refluksitaudilleni :( :(

    VastaaPoista
  21. Kiitos, no voi harmi kun ei sopinut. Mutta näinkin voi joskus käydä. Onneksi on paljon vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
  22. Syksyllä onkin hyvä tehdä ostoksia, kun halvalla saa. Hyviä alennuksia saitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eivät muuten jääneetkään viimeisiksi ostoksiksi 😁

      Poista
  23. Ostokset kannattaisi ehdottomasti tehdä syksyllä. Hyvä Nila!
    Kuivuri olisi kätevä... yrtit ynnä muut säilyvät noin hyvinä vuosia, eikös, ja säilyttävät ravintoarvonsa.

    VastaaPoista
  24. Teen nykyisin ostokset pääasiassa syksyllä. Perennoja en juurikaan enää osta koska niitä on jo niin paljon erilaisia. Kuivattuna ne tosiaan säilyvät vuosia ja tietenkin oikein säilöttynä.

    VastaaPoista