keskiviikko 27. marraskuuta 2019

Mökkikuulumisia ja viimeiset suppikset.


 Viikonloppuna mökillä käydessä päätettiin lämmittää vielä kerran lasitus tänävuonna. Oli kivaa nauttia kaminan lämmöstä. Keväällä tai ehkä jopa aikaisemminkin se saa sisäkaton ja eristykset niin lämmin pysyy vielä paremmin. 



Ostin kahdeksan ohutta pellavakankaista verhoa lasituksen ikkunoihin. Niistä kaksi naulattiin pienillä nauloilla toisessa reunassa olevaan lasitus aukkoon , koska kiskoja ei ole vielä asennettu. Tulevaisuudessa ne kasataan kaksi aina jokaiseen kulmaan , mutta tarvittaessa voi kevyesti vetää estoitta auringon eteen, sillä sitä tähän parvekkeelle kyllä piisaa katosta ja pitkistä räystäslaudoista huolimatta.
Mihin ihmeeseen olen kadottanut kuudennen sinisen tuikun.... 🤔


Tähän toiseen kulmaan laitettiin vielä yksi verho samalla systeemillä. Tämä estää jonkinverran lintujen lentämisen lasituksen ikkunoihin. Tämä projekti on vielä kesken kuten huomaatte. Uusi kansi olisi tähän hommattava. Näihin lyhtyihin oli vain nämä onnettomat kynttilät asettaa. Pitää muistaa ostaa isompia. 🤗 


Keinu on nyt nostettu suoraan lasituksen sisälle talveksi. Ja pysyy ehkä vähän valkoisempana kun on vain osan vuotta ulkosalla. Saa nähdä saadaanko ensivuoden aikana sitten lasikaiteet  tähän terassille. Jokatapauksessa rakennuslupaa on jatkettava se umpeutuu huhtikuussa. 


Uusi ulko -ovi saatiin kuitenkin asennettua paikoilleen ennen kovia pakkasia. Se kesti tulla noin kahdeksan viikkoa tilauksesta. 


Kranssi näyttää vähän yksinäiseltä tossa seinällä, mutta asia muuttuu kun saadaan  harmaa komposiitti terassi tällekkin puolelle ja kenties jotain sitten tulevien  kranssien alle. Niitä suunnitelmia ja suunnitelmia....? 


Ja vielä viimeiset suppikset tuli kerättyä ja valmistettua kera lihapullien. Empä olisi uskonut että niitä vielä löytyy. Oletteko te olleet vielä sienessä, muuta sieltä ei enää taida löytyä kuin suppiksia? 






Mutta tällaista tällä kertaa. 

37 kommenttia:

  1. Voi miten kaunis lasitettu parveke ja värit niin harmoniset. Kyllä teidän kelpaa.

    VastaaPoista
  2. Onpa ihana tuollainen lasitettu veranta! Hyvälle näyttää ja sopii hyvin tuohon!

    VastaaPoista
  3. Hauska näin syksyllä, että lasitetulla verannalla on kamina. Tuosta tuli kyllä tosi kiva ja on varmasti mukava nauttia aukeavista ulkonäkymistä, vaikka sää ei aina olisi niin optimaalinen. Onnittelut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt kun se näin loppukesästä saatiin lopulta kaikki lasitkin paikoilleen ja nyt syksyllä siihen tämä takka se antaa monia mahdollisuuksia. Ulkonäkymät on laajat näkee pitkälle ja toisaalta kukaan melkein ei näe meitä, kulkijoita on vähän, mutta eläimiä sitäkin enemmän. Kiitos.

      Poista
  4. Kaunis ja kodikas "olohuone".
    Tuo uusi ulko-ovi on tyylikäs.
    Suunnitelmia pitää olla <3
    Jonain vuonna mekin olemme keränneet suppiksia vielä marraskuussa.
    Mukavaa viikon jatkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ulko - ovi on melkein samanvärinen kuin saunan, eroa ei huomaa kun eivät ole ihan vierekkäin. Minä kyllä vähän yllätyin että suppiksia oli vielä mutta nythän senkin tietää. Mukavaa loppuviikkoa.

      Poista
  5. Kyllä on mukava lasihuone, ollapa itselläkin, nauttisin kovasti tuollaisestsa oleskelutilasta.
    Kiva idea tuo paistinpannu tuikkualusena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meillä paistinpannut toimii kotona myöskin kuumien ruokien alustana. Minulla on kaksi kotona.

      Poista
  6. Täällä on nyt aika hankala löytää suppiksia. Vihdoinkin tuli vähän lunta. Yksi tuttu sanoi että ovat joskus käyneet joulu-aattonakin sienessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kun lumi on maassa suppiksetkin on vaipan alla. Täällä ei ole lumesta tietoakaan, harmi on niin kamalan pimeetä. Tuttusi on saanut mukavan lisän jouluaatto ruokiin.

      Poista
  7. kesäkotinne terassi takkoineen on kyl ihana, en yhtään ihmettele, et halusitte siel viel kerran viettää iltaa ennen talvea. yksinkertaiset pellavaverhot sopivat täydellisesti tilaan.
    supiksi mekin käytiin viel keräämässä viime viikolla, muutamia pikkuisia kanttarellejakin löytyi. kiertelin myös viel samettijalka mestani, mut niitä en enää onnistunut löytämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kun tekin löysitte vielä suppiksia. Samettijalkoja en edes tunnistaisi. Eikö nämä ollut niitä sinun värjäys - sieniä. Kanttarelleja ei meillä enää näkynyt.

      Poista
  8. Ihana terassi/lasihuone:))tuo takka on ihana;))))),tunnelman tuoja;)
    ,,,voisko noihin verhojen ulkopuolelle ,siihen ikkunaa vasten oleviin laittaa hopeista/hohtavaa nauhaa,sisäpuolellehan ei näkyis jos ompelis verhoinin kiinni:)) että nauha ois vaaleaa toiselta puolelta:)))
    Kaunis kokonaisuus tuo teidä kesäpaikka,Ihana sanon minä:))
    Lumi peittää sienimetsät:))
    Kauniita kuvia,!!
    Kiitos Nila!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi. Verhot annetaan olla nyt sellaisenaan kevääseen asti. Ei jaksa nyt panostaa. Kiitos kuitenkin ehdotuksesta 😘 Vai on teillä jo lunta, sitä mekin kaipaamme kovasti.

      Poista
  9. Terassi on tosi kiva paikka laseineen! Viihtyisin tuolla minäkin tosi hyvin!

    VastaaPoista
  10. Hieno on tuo teijän terassi! Mukava siellä oleskella ja elävee tulta seurata!

    VastaaPoista
  11. Kiitos, me olemme jonkinverran sienestäneet tänä vuonna taas. Mukavan näköinen oli se sinun ikkunaväli juttusi. Kiitos vastauksesta. Mukavaa viikonjatketta.

    VastaaPoista
  12. Tuo terassi lasiseinineen on tyylikäs ja varmaan monikäyttöinen. Ihanaa kun voi lämmittää kaminan vaikka syysadepäivinä ja ihailla ympäristöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä meidän haaveista on kohta loppusuoralla. Kamina antaa monta mahdollisuutta.

      Poista
  13. Kaunis lasiterassi. Kaminoineen se tarjoaa mukavaa oleskelua sateella ja kylmälläkin. Tuollaisen ottaisin minäkin. Hieno!

    VastaaPoista
  14. Miten ihana onkaan tuollainen lasitettu terassi. On aivan oma huoneensa ja kätevä tuollainen lämmitin 😊👍🏻

    VastaaPoista
  15. Tämmöistä Suomessa on: välillä täytyy viilentää, välillä lämmittää. Onneksi osaamme konstit👏
    Oikein kivan näköistä on!
    Varmasti suppiksia vielä löytyy... jos ensi viikolla ehtisin. On luvattu lisää lämpöäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täällä saimme lumen maahan joten kyllä taisi viimeiset suppikset olla. Tosiaan on kyllä luvassa lämmintä joten taitaa ne lumet sulaa.

      Poista
  16. Toi terassi kaikkineen on kyllä niin ihastuttava, että toivoisin itellekin tuommosen. Meillä on avoterassi, eikä siellä tarkena läheskään aina olla.
    Ulko-ovi on tyylikäs.
    Suppiksia kävin yhen kerran keräämässä vähän huonolla tuloksella ja sitten se koko homma jäi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, ulko-ovi on nyt sitten uusi ja pitää hyvin lämmön sisällä. Suppiksia tuli jonkinverran kerättyä. Mutta nousivat aika myöhään vasta.

      Poista
  17. Sieniä ei kyllä ole enää löytynyt mutta askartelumateriaalia vielä, ennen kuin lumi peittää nekin alleen. Mukavaa joulukuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askartelu materiaalia minäkin olen vähän keränyt. Viimeksi mustikanvarpuja. Mukavaa joulukuun alkua myös sinne.

      Poista
  18. Upean näköistä on.. ja tuo lasitettu terassi on mahtava. Ihanaa sunnuntaista sinulle.

    VastaaPoista