perjantai 13. joulukuuta 2019

Tammipöytä koristeineen ja lyhyeksi jääneet pöytäliinat.


Tässä taas huomattiin että useampi pöytäliina on aivan liian lyhyt tälle meidän massiiviselle tammipöydälle. Pöytä on yhdellä jatkopalalla noin 197cm.
Muutama liina on sellainen mikä täyttää pituuden. Yksi liina on vielä niinkin pitkä mikä täyttää myös toisen jatkopalan kanssa. 


Haluaisin tällaisen toiselta puolelta tummapohjaisen pellavaliinan. Olen kirppareilta ja tori. fi yrittänyt joskus katsella, mutta vielä ei ole onnistanut löytämään niin pitkää.  No tämä ja monet muut kyllä käyvät mökin ruokapöydälle. 


Olemme ostaneet vuosia sitten tämän pöytäkokoinaisuuden osaksi muuta tammikalustoa mikä on meillä ruokahuoneessa. Pöytä on todella painava ja kulkee siksi myös pyörillä ja on jatkettavissa kahdella jatkopalalla kukin on 50 cm leveä. Käytössä on vakitusesti yksi pala. 




Koristeena pöydällä on tälläkertaa vanha ladonseinästä otettu lauta. Tätä samanlaista lautaa meillä on jonkinverran ja sitä on käytetty moneen tarkoitukseen. 


Ostin 9 kpl tällaisia  pattereilla tuiketta antavia ledi lyhtyjä. Neljä valkoista ruokapöydälle ja viisi niemekkeelle jouluruoka tarjoilujen väleihin. Nyt kun pöydässä mukana on kaksi pientä lasta ruokailemassa emme halua käyttää oikeaa tulta. 





Kolme mustaa ja kaksi harmaata. Hyvin niissä on patterit kestäneet vaikka on ollut joka päivä käytössä muutaman tunnin yli viikon ajan. 




Itsenäisyyspäiväksi ostin neljä valkoista tulilatvaa ja muun koristelun hoiti marjakuusen oksat ja luonnonmateriaaleista mustikanvarvut. Joulupöytään tulee todennäköisesti punaiset tulilatvat ja nämä saavat väistyä yläkertaan olohuoneeseen osaksi muuta mustavalkoista sisustusta. 




keräsin jo hyvissä ajoin mökiltä varvut ja laitoin ne veteen. 


Mustikanvarvut kuivana tai kukkivana sopii moneen koristeluun. 
Nyt pitää varata niitä myös joulun koristeluun. Koti alkaa pikkuhiljaa saada lisää joulun koristeluja. 







Oletko sinä jo pitkällä joulunvalmisteluissa?





Mutta tällaista tällä kertaa. 

40 kommenttia:

  1. Vanha ladonlauta on hieno koriste pöydällä, persoonallinen.
    Meillä ei juurikaan vietetä joulua, tänä vuonna ei osteta edes kinkkua. Kynttilöitä poltellaan ja rahoitutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rauhottuminen on sitä parasta tapaa viettää joulua.

      Poista
  2. Kivat ledilyhdyt ja sopivan pienet ja tunnelmalliset kattaukseen. Valkokukkainen tulilatvat ja mustikanvarvut ovat myös kiva yhdistelmä.
    Jouluvalmistelut olen aloittanut lähinnä siivouksen merkeissä ja piparit on myös leivottu.
    Mukavaa joulun odotusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pipareita en minä tee tänä vuonna ollenkaan vaikka hyviä olisivat. Mukavia joulunodotus hetkiä myös sinne.

      Poista
  3. Upea pöytä! Olen itsekkin monesti haaveillut pitkästä pöydästä ja mulla olis siihen liinojakin valmiina kun en ole raaskinut niitä lyhentää nykyiselle pöydälleni. Vanha harmaantunut lauta on kyllä hieno ja kokoaa kivasti kukka-asetelmat pöydällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pöytä on minustakin aivan ihana ja tarpeeksi pitkä kun laittaa vielä toisenkin jatkopalan. Hienoa olisi omistaa monta suurta pöytäliinaa, minullakin niitä on mutta monet liian lyhyitä. Harmaantuneet laudat sopivat moneen paikkaan koristeeksi ja vielä ilmaisia 😀.

      Poista
  4. Kaunis ,upea tamminen pöytä.Tuolit ovat myös todella ihanan mallisia!!
    Liinat piste iin päälle!! :)
    Sinulla kauniit nuo aaltoilevat maljakot,ja tulilatvat /mustikanvarpuineen ,kera harmaanlaudan..on t o s i K A U N I I T A:)
    ..mutta silmääni pisti tuo ison maljakon joksi ensi luulin ,mutta sehän on lamppu :)) sen alla ihanan lasikaappi/pieni vitriini:))))))),söpö tonttu;)
    Pienet suloiset talolyhdyt;)))),

    (lyhyet pellavaliinat ,joita ei ole tullut käytettyä olen tehnyt laudeliinoja,jopa tyynynliinoja)
    Minulla joulun valmistelut hyvällä mallillla,Sunnuntaina pikkujoulut/Miniän synttärit:),Silakkarullia tein jouluiseen kalapöytään.Paljon olen karsinut ruoka määrästä(,Poika ja Miniä käyvät aattona riisipuurolla:) vain yhdet lanttu-porkkanalaatikko tein,en vielä luopunt oma tekemästä:)kuivakakku+täytekakun pohjat pyöräytän
    ,torttuja pikku-uunissa helppo paistaa päivittäin jos tarvis:),opettelen juustokakun tekemistä/liivatteen:)
    Mukavaa viikonloppua! ja ihanaa joulun odotusta:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi. Tämän lampun mikä on paksua lasia olemme ostaneet joskus joltain etelän reissulta. Sinä olet ahkera tekemään kaikkea ihania ruokia ja leipomuksia. Arvostan suuresti itsetehtyä ruokaa ja juomaa. Samoin minä pyrin tekemään melkein kaikki aina itse. Mukavaa alkanutta viikkoa ja ihanaa joulun odotusta myös sinne.

      Poista
  5. Noin iso pöytä olisi kyllä hyvä meillekin kun joulunakin meitä on kymmenen ihmistä ruokailemassa. Meille ei noin pitkä kyllä taitaisi mahtua. Mustikanvarvut ovat kauniit maljakoissa.
    Mukavaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus se isokin pöytä olisi tarpeen. Anoppilassa laitettiin joskus kaksi pirtinpöytää kulmittain että kaikki mahtui samaan pöytään. Mustikanvarpuja keräsin taas mökiltä lisää jouluistutuksia ajatellen, jos vaikka vielä kerkisivät kukkaan. Mukavaa joulunodotusta myös sinne.

      Poista
  6. Voithan ostaa kangasta ja ommella sopivan mittaisen liinan. Saattaa olla, että kaupasta vaikea löytää kovin pitkää liinaa. Kiva tuo lauta/kukka-asetelmasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ostin juuri 2.40 cm pitkän kankaan mistä teen yhden liinan joulunjälkeen, ja on minulla ennestäänkin joitakin liinoja myöskin joulupöytään pellavaliina. Mutta olisin halunnut juuri kuvassa olevan pidemmän liinan mutta vielä sellaista en ole löytänyt ja sitä tuskin myydään metritavarana. Kiitos sinulle.

      Poista
  7. Pitkä pöytä on tosi kiva juttu silloin, kun on paljon ruokailijoita! Ja tammi on ihana materiaali :). Minä saan 10 ruokailijaa syömään samaan pöytään, mutta välillä saisi mahtua enemmänkin. Vanhat käsintehdyt pellavaliinat ovat kauniita. Joskus olen nähnyt, että pitkälle pöydälle on yhdistetty kaksi samantapaista liinaa, eikä sekään näyttänyt hullummalta, jos somisteet pöydällä yhdistävät kokonaisuuden. Jouluvalmistelut etenevät aika mukavassa tahdissa, suurin osa leivonnaisista on valmiina, ensi viikolla on tarkoitus siivota talo. Meille tulee jouluna pöytään 11 henkeä ja satunnaisia kävijöitäkin saattaa olla :). Pakosta aatonaattoon jää useita ruokalajeja, mitä ei voi tehdä kovin aikaisin. On kuitenkin kiva puuhata. Oikein hyvää joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juuri tällaista vanhaa pellavaliinaa etsin mikä on kuvassa, mutta pidempänä. Minäkin olen joskus nähnyt yhdistettävän kaksi liinaa eikä se minuakaan ole häirinnyt 😀. On minulla liina joulupöytään valmiina, mutta rakastan liinoja ja muutama vielä mahtuisi. Teille on tulossa sitten aika paljon väkeä joulunaikaan, mikä on aivan ihanaa. Pakosta tosiaan jää jotain valmistelujakin vielä aatonaattoon. Mukavia valmisteluhetkiä sinne.

      Poista
  8. mukava on noin kauniisti somistettuun pöytään kattaa perheelle juhla-ateria! ledlyhdyt tosiaan turavllinen vaihtoehto lapsien kanssa. munkin täytyy nyt uudelleen miettiä kynttilänpolttoni, noiden pikku veijareiden takia. harmaantunut lauta suojaa myös liinaa. itse olen joskus pilannut hieman äitini kutoman pellavaliinan laittamalla tyhmyyttäni enekelikellon ilman alustaa sille.
    mukavaa joulun alusaikaa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ledit on nyt tätä aikaa ja turvallinen vaihtoehto. Pellavaliinat on ihania ja muistan että niitä myös sinulla on 😀. Mukavaa joulunodotusta sinne.

      Poista
  9. Kaunis pöytä kauniine koristeineen. Tykkään paljon noista sinun maljakoistasi. Aaltoilevien maljakoiden asetelmat sopivat hyvin pöydän muotoonkin. Isoja pöytäliinoja on vaikea löytää valmiina. Meidän pöytä on 220 cm, joten yleensä ostan kankaan metritavarana ja ompelen itse. Kaksi samanlaista liinaa toimii myös, jos saumakohdan saa istumaan nätisti. Olen joskus käyttänyt saumakohdan peittämiseen pattereilla toimivaa valosarjaa. Patterikotelo piiloutuu hyvin jonkun kulhon reunan alle tai kukka-asetelmaan. >Olen huomannut, että kun vieraita saman pöydän ääressä on paljon, ensivaikutelma on tärkein. Syödessä ja jutellessa huomio kiinnittyy jo muihin asioihin.
    Minusta tuntuu, että olen valmistautunut jouluun jo viikkotolkulla, vaikka vietämme joulun muualla. Leipomukset on leivottu ja koti koristeltu lähinnä jouluvaloin. Muita joulukoristeita en tänä vuonna laitakaan.
    Hyvää viikonloppua ja mukavaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi. Meidän pöytä on molemmilla jatkopalalla noin 2.40 cm. ja siihen pituuteen minulla on vain yksi liina. Nyt emme laita toista jatkopalaa meitä on seitsemän henkeä ja mahdumme kyllä. Liinoja kyllä löytyy tähänkin pituuteen mutta tällainen kuin kuvassa pidempänä olisi ihana ja sitä ei taida löytyä metritavarana. Olet oikeassa ensivaikutelma on monessa asiassa se tärkeä ja ihmis-suhteissakin juuri se oikea. Hyvää joulun odotusta myös sinne.

      Poista
  10. Hyvä muistutus, pitääkin hakea mustikanvarpuja. Pellavaliinat ovat ihania! Meillä ei noin pitkä pöytä niin monet vanhat liinat ovat juuri ja juuri riittävän pitkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minulle on jäänyt tämän pöytähankinnan jälkeen moni liina lyhyeksi, mutta onneksi mökillä olevaan pöytään vielä riittää nekin pituudet. Mustikanvarpuja minäkin keräsin lisää mökiltä.

      Poista
  11. Mahtavan jykevä teidän ruokapöytä. Mullakin on pellavaisia liinoja vino pino. Osan olen ostanut, osa tullut mummalta, itse kutoma. Harvoin niitä tulee käytettyä.
    Pellavaliinat ovat kauniita, varsinkin kun ovat kaksipuolisia.
    Ihania koristeita, totta että nuo kynttilätalot ovat turvallisimpia kuin oikeat kynttilät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olet onnen sirkka kun omistat paljon kauniita liinoja. Minullakin niitä on ja käytän kyllä niitä paljon. Joskus joku tahra ei lähde kunnolla pois mutta ne ovat vain elämän jälkiä minä ajattelen. Pellavaliinat etenkin on aivan ihania. Ledit on tätä aikaa ja turvallinen vaihtoehto.

      Poista
  12. Kauniisti sointuu yhteen valkoiset tulilatvat luonnonmateriaalien kanssa. Meillä alkaa joulukausi valojen laittamisesta marras-joulukuun vaihteessa. Koko perheen joulukalenteri ilmestyy aina myös seinälle pienine herkkuineen. Vähän laiskasti on muuten tullut koristeita laitettua, mutta ensi viikolla alkaa ruokavalmistelut kun äidin kanssa teemme yhdessä joululaatikot. Se on aina yhtä odotettu päivä. :)
    Mukavaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi. Minäkin laiton yhden valopylvään eteiseen marraskuussa ja se saa olla ainakin helmikuun loppuun 😀.Minäkin lisään koristelua tälläviikolla. Teillä on aivan ihana yhteinen aika äitisi kanssa, minun äitini on kuollut vuosia sitten ja nyt kyllä kaipaus taas iski ❤. Mukavaa joulunodotusta myös sinne.

      Poista
  13. Tammipöydät ovat vaan niin mahtavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä ne juuri ovat kestävät jopa satoja vuosia meidänkin jälkeen.

      Poista
  14. Kaunis liina! Pellava on ihana materiaali. Pitkälle pöydälle on hankala löytää sopivankokoista liinaa, jos ei halua ommella itse. Meillä ei ole ihan noin pitkä pöytä, mutta aika monen liinan kohdalla olen silti törmännyt siihen, että edes 10cm pidempi liina istuisi kauniimmin pöydälle. Somat joulukoristeet! Mukavaa lauantai-illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä pöytä on kyllä haastava liinojen suhteen niin pituuden kuin leveyden kanssa. Ostin taas kyllä uuden kankaan siihen mutta tällainen pellava, kaksipuolinen ei taida olla metritavarana kaupoissa. Mukavaa joulunodotusta.

      Poista
  15. Kaunis ja linjakas tammipöytä on komea. Siihen kelpaa kattaa joulun herkut ja koristeet. Kangaskaupoista voisi löytyä sopivaa kangasta ja silloin voi itse määrätä mitan. Esim. Eurokangas ompelee päärmeenkin, jos ei itse ryhdy siihen.
    Teillä on todella kaunis koti ja joulukoristelu lyhtyineen ja vihreine varpukimppuineen viihtyisä ja tunnelmallinen. Tunnelmallista joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi. Löytyyköhän kaupoista tällaista kaksipuolista pellavakangasta? No pitää katsella ja vielä myös tori.fi :stä. Ostin juuri puuvillakankaan tähän pöydälle liinaksi. Mutta se tulee vasta joulunjälkeen käyttöön. Tunnelmaa myös teidän joulunodotukseen.

      Poista
  16. Kauniita asetelmia ja ihania esineitä!
    Jouluvalmistelut olen jo aloitellut ja hiljakseen olen laskeutumassa joulu/talvihorrokseen eli lepotilaan.

    VastaaPoista
  17. Hianot asetelmat! Lasten takia, turvallisuus pitää ottaakki iha erilailla huamiohon. Jouluvalamistelut o iha viälä lasten kengis.

    VastaaPoista
  18. Kiitos, kyllä minullakin jouluvalmistelut on vielä paljon kesken, mutta valmistuvat kyllä ajoissa 🤗

    VastaaPoista
  19. Kauniit asetelmat <3 Harmittaa, etten hakenut ajoissa metsästä varpuja, kun ne alkavat kukkimaan sisällä. Onpa nätit valotalot. Kyllä jouluvalmistelut ovat hyvällä mallilla. Mukavaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
  20. Kiitos, minä hain vielä uudenkin satsin varpuja joulun koristeluun. Mukavaa joulunodotusta myös sinne.

    VastaaPoista
  21. Mikä se tuo komea vihreä malja partatontun vieressä on? Lauta keskellä pöytää on todella kaunis hillittyine koristeineen. Niin seesteisen kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi myöhäinen vastaaminen minulla on ollut ongelmia saada viestiä blogin kommenteista. Se on lamppu on ostettu Mallorcalta ja on majorin lasia. Kiitos sinulle.

      Poista
  22. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista