tiistai 16. maaliskuuta 2021

Siemen itää

 Minä istutin viime vuonna useitakin perennan siemeniä mutta vain muutama lajike iti  . Mistä se sitten johtui ei havaintoa . No tänä vuonna ajattelin ottaa revanssin joidenkin kohdalla . Minulla oli kaikki siemenet kylmäkäsittelyssä , noin puolet jääkaapissa muovipusseissa vermikuliitin kanssa ja puolet istutusmullassa lasitetulla parvekkeella . Kylvin perennat multiin 1. 2. ja samat eväät jääkaappiin mutta vain vermikuliitin kanssa muovipussiin . Otin siemenet lasitukselta sisälle helmikuun lopulla tai oikeastaan toisen laatikon , toisen otin sisään viikkoa myöhemmin . Nyt on ensimmäisessä laatikossa itänyt keltainen ukonhattu , tiibetinkatkero, tellima ja punainen ritarinkannus .  Ritarinkukasta on vasta muutama koukku noussut pintaan samoin tellimassa ,  ukonhattua ja katkeroa on ihan tukkapäässä tyyliin kumpaakin lajia . Minulla on ne näissä turvepoteissa mutta eivät kuiva niin helposti kun on kansi päällä. 


Katkeroa en aio sen enempää koulia vaan istutan tuppaina pieniä eriä purkkeihin myöhemmin . Mutta ukonhatut pitää kyllä koulia ehkä kolme purkkiin  mutta ei vielä ihan kiirettä odotan vielä toisia sirkkalehtiä . 



Samaan aikaan oli jääkaapissa aloittaneet itämisen myöskin keltainen Ukonhattu ja kaadoin ne pussista talouspaperin päälle ja pinseteillä laitoin kolmekymmentä siementä taimimultaan  .  Näin niille tuli heti tilavampi kasvutila  . 

 




Mitähän minä näillä lopuilla teen... katsoin suurennuslasilla ja taitavat kaikki siemenet näistä lopuistakin aloittaa kasvun . Laitoin nämä nyt kuitenkin takaisin pussiin ja jääkaappiin . Harmillista tämä korona muuten nämäkin olisivat ehkä löytänyt jostain kodin. Istutin myös kaikki muut  jääkaapissa olevat siemenet taimimultaan . Niissä ei näkynyt mitään elämää vielä  . 


Minulla on täällä kotona vain tämä yksi kukkalauta keittiössä . Nyt joudun viemään santukat mökille evakkoon että saan nämä laatikot jotenkin mahtumaan ikkunan eteen . 





Ostettiin torstaina kun kävimme kaupassa tällaista meille uutta tomaattilajiketta . Pakkauksessa oli neljä kappaletta ja esitteessä sanotaan sen olevan makea . Söimme molemmat vain yhden erikseen ruuan kanssa kun oli niin paljon muuta salaattia. Tämä lajike oli erittäin hyvää meidän mielestämme joten otin muutamia siemeniä talteen talouspaperiin  . Tomaatin siemenet on itämis kykyisiä vuosia joten jemmaan nämä laitan.. Onko teillä mitään kokemusta tästä lajikkeesta  ❓



Leikkasin mökillä omenapuut ja toin oksia kotiin . Nyt kohta kaksiviikkoa vedessä oltuaan siihen on ilmestynyt jo nuppujakin . 
16. 3 




Kylvöjä pitää vielä tehdä  , samettikukkaa muunmuassa  . 

Mutta tällaista tällä kertaa. 


36 kommenttia:

  1. Upeasti on kasvu lähtenyt käyntiin. Itse ostan kaiken valmiiksi kasvatettuna, koska kokemukseni on, että saan vain hentoja rutkuloita kasvatettua. Tekisi kasvihuonetta kovasti mieli ja ihania tomaatteja. Ihan tomaatin taimen tuoksu muistui mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä esikasvatan vain perennan siemeniä. Nämä tomaatin siemenet otin jemmaan jo saan kasvihuoneen jossain vaiheessa niin sitten kasvatan varmasti jotain muutakin.

      Poista
  2. Nyt kyllä pinseteilläsi riittää hommia. Melkoinen määrä koulittavia. Ei siis ihme, että sinulla on kaikkea runsain määrin, kun onnistut esikasvatuksessakin noin hienosti.
    Unohdin omenapuiden leikkaamisen ihan kokonaan. Onneksi eivät kaipaa kovin kummoisia toimenpiteitä. Maljakkoon voisi pääsiäistä varten tuoda pari oksaa, ehkä kriikunaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nyt riittää pinseteille käyttöä voi verestellä vanhoja muistoja, tein näes vuosikymmeniä työkseni pinseteillä hommia . Kiitos minä taas olen ollut sitä mieltä että perennojen siemenkasvatus ei oikein onnistu minulta siksi yleensä tyydynkin vain jakamaan niitä . Mutta joskus jos onnistuu saamaan edes muutaman yksilön kukkimaan asti niin siitä on hyvä sitten vaikka jakaakin niitä .
      Meillä ei ollut myöskään paljon leikattavaa mutta jotain kuitenkin.

      Poista
  3. Ekat lehtinuput, jotka näen tänä keväänä! Jippii, kevät tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on minullakin, kyllä se sieltä tulee 🤗

      Poista
  4. Sinulla on siellä taimi poikineen kasvamassa ja koulittavana.
    Meillä mies on leikannut myös omenapuita. Melba etenkin tekee paljon vesiversoja, joita joutuu poistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt niitä on. Jos muutaman saisi lajijaan kasvamaan niinsanotusti "aikuiseksi" niin niillä jo pärjäisi. Varmaan jossain vaiheessa karsintaa joutuu tekemään eihän näitä näin paljon tarvitse 🤗😁
      Omenapuita meillä on mökillä kaksi ja kotona yksi. Ei siinä niin suurta talkoota tarvinnut tälläkertaa pitää, oli vähän leikattavaa.

      Poista
  5. Onpas sinullakin paljon taimia! Siinä on hoivattavaa kerrakseen. Pitäisiköhän käydä itsekin napsimassa jotain oksia hyödettäväksi? Omenaa ei ole, mutta ehkä jotain pensaita voisi... Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niitä nyt tänä vuonna näyttää olevan, pitää kyllä varmasti karsia näitä jossain vaiheessa.
      Koivun oksia ajattelin vielä viikonloppuna käydä hakemassa.
      Kiitos kuin myös sinne ❤

      Poista
  6. Sinulla näyttää keväiseltä, vaikka meillä sataa nytkin räntää.
    Siellähän on viljelmät hyvällä alulla. Aika paljolta näyttää, vaikka muistaakseni puhuit vähentämisestä. Kouliminen on aikaa vievää näpertelyä, josta en itse tykkää. Minä vasta sain ekat kylvettyä.
    Ihanaa viikon jatkoa teille! 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisällä ehkä näyttää mutta ulkona on kyllä toisenlaiset tunnelmat.
      Paljon on ja hemmetti juurikin niin minä sanon joka vuosi kun niitä mukaan raahaan anoppilaan. 😣 minun ei pitänyt tänä vuonna kasvattaa mitään 😛
      Minä olen varmaan tottunut pinseteillä tekemään kun sitä vuosia työkseni tein niin se jopa tuntui aika mukavalta tämä kouliminen.
      Kiitos kuin myös sinne teille molemmille ❤

      Poista
  7. Sullon oikee taimiviirakko. Nuas riittääki koulittavaa. En kyllä mäkää oo kaikkia eriksensä koulinu. Just kylyvin tumman sinisiä ritarinkannuksia ja samettikukkia. Sammarit itäävät päiväs-paris, mutta ritarinkannuksista ei tiärä. Pitää kait ne kans lykätä jääkaappihin, jos ei mitää rupia näkymähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taimia on riittävästi. Nuo katkerot aion pieninä tuppaissa laittaa isompiin ruukkuihin kunhan vähän vahvistuvat. Ritarinkukka kyllä hyötyy kylmäkäsittelystä mutta itää kyllä myös ilman . Minulla oli tämä punainen ritari kylmäkäsittelyssä ja näyttää tuo alkavan pukkaa elämää.

      Poista
  8. Ihailen ihmisiä, jotka kasvattavat taimet siemenestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on niin suuri mökkipiha että ostettuna tulisi ihan älyttömän kalliiksi.
      Kiitos sinulle sanoistasi. ❤

      Poista
  9. Pitäisiköhän minun laittaa kylmään vähäksi aikaa ne sinun lähettämäsi siemenet? Unohdin ne ihan kokonaan ja löysin tänään siemenlaatikon pohjalta jonne olivat painuneet akuutimpien tomaattien alle.
    Hienosti kyllä olet saanut itämään!
    Nuo erikoistomaatit saattavat tuurilla tuoda siemenestä kasvatettuina samanlaisia tomaatteja -tai sitten eivät. Laitoin itse viime kesänä Lidlin 'Marmande' -lajiketta eikä se ollut lähellekään niin hyvä kuin kaupasta ostettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin malvaa en ole siemenestä kasvattanut mutta pitää varmaan jossain vaiheessa itsekin kokeilla. Keräsin vaan kun ajattelin että josko ❓🤔
      Punainen ritari oli minulla kylmäkäsittelyssä ja nyt alkoi itämään. Se ei välttämättä tarvitse mutta itävyys kyllä paranee näin.
      Kiitos hyvin loppujenlopuksi jotkut ainakin on itäneet mutta vielä odotellaan joidenkin nousua,
      No voinhan jossain vaiheessa kokeilla tätä tomaattilajiketta kunhan se kasvihuone tulisi, 🤗 vaikka parilla taimella.

      Poista
  10. Kuvaamasi tomaatti näyttää samalta kuin ne muutama, jotka kasvoivat Tupon parvekkeella viime kesänä. Mehän emme tienneet mitä ne olivat. Eikä muuten maistettukaan...
    (https://stansta.blogspot.com/2020/08/oikeasti-tomaatti.html)
    Ihailen ihmisiä, joilla on viherpeukalo sekä into käyttää sitä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin kurkkaamassa tomaattia 🤗
      Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Mukavaa kun kommenttia laitoit toivottavasti tulet toistekin,

      Poista
  11. Vau! Sinulla on kunnon tekemisen meininki. Peukkua sinulle! Mitenkähän minulta sujuisi köynnösten taimikasvatussujuisi. Tuli nimittäin mieleeni, kun muutama vuosi sitten en malttanut odottaa auringonkukan siemenien kylvöä. Tuli muuten pitkiä ja hoikkia taimia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt tuli taas vähän tätälajia minun ei pitänyt istuttaa mitään tänä keväänä.
      Minä kylvän auringonkukat suoraan maahan. 🤗😁

      Poista
  12. Hyvin on siemenet itäneet. Noista koulittavoo riittää.
    Meillä on niin paljon lunta, jotta omenapuitten luokse ei vielä piäse , kerkivää sitten myöhemminkin kuhan lumet vajuu. Kylyvöjä ja koulimista oon miekin tehny ja vanhaanmökkiin on telekamat jatkokasvatukseen viritetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos juu kyllä näissä hommia piisaa.
      Lunta on täälläkin mutta silloin oli hyvät hankijaiset kun leikkasin omenapuut 🤗😁
      Varmasti sielläkin samoja hommia piisaa. Hyviä kylvöksiä.

      Poista
  13. Olet sinä kyllä huikea viherpeukalo,todella hyvin kaikki lähteneet kasvua kohti. Ilolla odotan kuvia,kun kesällä kukoistavat.
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Ei ne vielä kesällä ole hurjassa kasvussa mutta ehkä jo seuraavana vuonna 🤗
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  14. Voi kertakaikkiaan, miten mahtavasti olet onnistunut kylmäkäsittelyssä ja siementen itämisessä!!! Sinulla on kohta oikea työleiri noiden koulimisessa, mutta saat sitten huikean määrän itsekasvatettuja taimia .. ja vielä monivuotisia. Sekös on mukavaa! Nostan puutarhurin olkihattuani ja kumarran syvään!
    Minulla on vielä omenapuiden leikkaus edessä, kunhan lumet vähän laskisivat, niin olisi mukavampi ryhtyä puuhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt niitä kyllä on. Olisipa joku tarvitsija lähellä saisi näistä kyllä osan.
      Olen kyllä tyytyväinen että saan runsaasti uutta verta taas perennojen joukkoon.
      Kiitos sinä itse olet sellainen taituri olkihattusi kanssa 😁❤
      Meillä oli silloin hyvät hankijaiset niin kävi leikkaus kätevästi.

      Poista
  15. How good you are at planting seeds! This will be great Looking forward to see them grow :))

    VastaaPoista
  16. Huisi miten jännittävät tomaatit 😮

    Jäätelötikut merkkitikkuina tuovat eri kivan tunnun ja tunnelman hommaan. 🌱🌱🌱

    Omenapuun oksia, oi ihanuutta 🍏

    VastaaPoista
  17. Juu ja nämä tummat jännät tomaatit oli vielä älyttömän hyviä.
    Sain ostaa kerran jonkinverran näitä tikkuja. Kivoja ovat.
    Nyt näkyy vielä enemmän nuppuja 🤗❤

    VastaaPoista
  18. Minä oon yleensä aloittanut kaikki kasvatukset liian aikaisin ja monista on tullut laihoja ruippanoita. No se tarkoittaa, ettei ne oikein selviä kuten piti. Minä vielä maltan mieleni. Avokadoa on kasvanut, muutama tammen - ja tomaatin siemeniä on kaivettu esiin reilusti. Tomaatit onnistuivat viime vuonna hyvin.

    VastaaPoista
  19. Juu kyllä sitä useammin ollaan hätäisiä.On minullakin vielä jotain istuttamatta. Minä kylvän pääasiassa perennojen siemeniä kun minulla ei ole sitä kasvihuonetta. Onhan minulla tietysti se kaksikymmentä neliötä lasitusta mutta me emme halua asua niinsanotusti kasvihuoneessa. Me ollaan siellä melkein aina kun vaan ilmat sallii. Perennan taimet laitan tosi aikaisin sitten maahan kuitenkin kyllä ne siellä pärjää joku ainakin. Sentakia minulla on myös paljon yksilöitä niin on varaa menetyksiin. Mukavaa kun sait hyvän tomaattisadon minäkin odotan innolla sitä aikaa.

    VastaaPoista
  20. niin jännä se on seurata ..kasvun alkua:)
    tuo tomaatti näyttääkin makealta,😋
    Tuota en oo ikinä ajatellu,että tuoreesta tomaatistakin saa siemeniä,noin kätevästi.toivottavasti kasvavat ja tuottavan ,vaikka vain jonkun tomaatin.
    viheriö täälläkin;) pesuhuoneen lattialämmitys avitta vähän alkuun....
    Oikein ihania kevät touhuja,Sinulle Nila 😊🌞🌱🌱🌱

    VastaaPoista
  21. Kyllä se kasvun ihme on joka vuonna yhtä ihanaa.
    Kyllä tämä on kätevä tapa ottaa ja säilyttää siemenet ja ne voi kylvää suoraan paperin kanssa. 🤗
    Mitä sinulla siellä viheriöi ❓😀
    Kiitos kuin myös sinne sinulle Liisukka. ❤

    VastaaPoista