perjantai 23. huhtikuuta 2021

Taimet reissun päällä

 Nyt saimme toisen takatalven mutta onneksi lumi suli pois saman tien kolea ilmanala tosin vielä jäi . Mutta ei se minua suuresti haittaa eipä hiki lennä niin paljon kun hommia tekee . Nämä lumisade kuvat on otettu kotona yläkerran ikkunasta .  Lumihiutaleet oli jossain vaiheessa todella suuria .  



Nyt olisi tarkoitus lähteä mökille ja olla siellä viikon joten pikkutaimeni on otettava mukaan.. Tällä kertaa niitä oli kaksi isoa laatikollista ja lähinnä perennan ja kesäkukkien alkuja .  Kolme shiliä on mukana . Minä en ole siemenlisäys ihminen ollenkaan mutta senverran kuitenkin että jotain onnistun kasvattamaan . Ovat tosi pieniä vielä mutta minulla ei ole kiirettä kuten ei näillä pikkutaimillakaan  . Ensi vuonna ne on jo pulleita . Näissä kun on se kylmäkäsittely niin aina se ei onnistu ollenkaan  . Melkein kaikki itivät mitä kylvinkin  että siinä mielessä olen onnistunut . Olen katsellut teidän komeita taimia niin ajattelin että tohtiiko näitä edes esitellä . Mutta itselleni nämä muistiinpanot kuitenkin on tärkeitä ja ne juurikin muistuttaa minua tästä huonosta kasvatuksesta . Onneksi kaveri keräsi minulle tölkkejä meillä niitä ei juurikaan tule  . Voimaa olen alkanut antamaan että voimistuisivat ja saisivat väriä . Tänään koulin viimeisiä esimerkiksi pensas kärhö iti tosi myöhään ja valkoinen ukonhattu ei vielä ollenkaan  . Se on nyt koko ajan ulkona joten katsellaan nyt kuitenkin vielä jonkin aikaa ennenkuin heitän ne pois . 


Nämä laatikot on tukeva kantaa ja niissä on kansi , niiden ansiosta sopivat matkustamaan hyvin päällekkäin sivuissa on myös kantoaukot . Saa nähdä jääkö nämä nyt mökille tämän viikon jälkeenkin kun olemme siellä kuitenkin todella paljon . Kovin aurinkoista ei kuitenkaan ole vielä luvattu . Jos mies alkaa tekemään sieltä käsin etätöitä niin mikä ettei . 






Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 

42 kommenttia:

  1. Ihan samalta näyttää pihalla välillä tääläki. Älä ny vähättele ittiäs. Sullahan on vaikka kuinka palio itte kasvatettuja kasvia puutarhas. Mullei palio mitää ja nykki on melekee enemmä piälehenmennehiä yrityksiä ku onnistumisia. Kyllä nuaki aijankans kasvaavat. Kätevät nua sun taimiensiirtoloorat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilma oli hetken aika talvinen. Kiitos sinulle kannatuksesta olen enemmän jakamisen kannalla näiden perennojen kanssa.
      Kyllä ne kasvaa ja kaikkien ei tarvitse edes jäädä henkiin.
      Loorat on tosi käteviä, tuolla ne nyt ovat päällekkäin mökin lasituksen sisällä. Pitää huomenna avata ne.

      Poista
  2. Hieno asenne nyt vallitsevaan säätilaan. Sää kun ei valittamalla parane. Turhaan arastelit taimiesi esittelyä. Kyllä ne ajan kanssa varmasti kasvavat ja tuottavat iloa.
    Mukavia mökillä olo päiviä sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää on mitä on ja onhan se jo reilusti lämmennyt siitä talvisesta puusavotasta.
      Onneksi näitä kuvia voi suurentaa niin kaikki näkee paremmin minun taimeni 🤗😁
      Kiitos mökillä ollaan ja huomenna alkaa ulkohommat.

      Poista
  3. Samannäköistä säätä meidän ikkunasta katsoen. Koleus ei minua haittaa, mutta räntäsateessa ei ole kiva tehdä ulkona töitä. Silmälasit ovat kaiken aikaa märkinä ja huurussa ja näkyvyys nolla.
    Pitäähän sitä pikkuiset mukaan mökkilomalle ottaa. Minustakin sinulla on kaikki ilo ja oikeus esitellä taimiasi. Kasvipaljoutesi kertoo jo sekin, ettei osaamisesta ja onnistumisesta ole puutetta. Niinhän se täällä blogeissa on, että mieluiten esitellään komeimmat yksilöt. Hauraammmat vasta sitten, kun ne ovat saaneet näköä ja vartta ympärilleen.
    Mukavia mökkilomapäiviä sinulle ja miehelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna alkaa kuitenkin ulkohommat jos nyt ei tosiaan räntää sada.
      Pikkuiset on mökin terassilla ja huomenna aukaisen kannet.
      Minulla ei ole esittää komeita taimia mutta ne kyllä vahvistuu tiedän sen kyllä mutta onko niillä jää perheessä.... sanotaan. 😎
      Kiitos täällä ollaan. 🤗

      Poista
  4. Pienestä taimesta kaikki aloittaa, esittelyvaiheet ovat jokaisella erilaisia, mutta kaikki taimet on esittelyn arvoisia! Olet kyllä huolehtivainen ja sinnikäs, kun kuljetat taimet mukanasi! Viikko pienille taimille yksinään oloa onkin liikaa. Keli muuttui ikävästi, mutta kunhan taas aurinko lämmittää, niin ollaankin piirun verran kesää lähempänä! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Pitää ne mukaan aina ottaa kun kerran tähän taas tänäkin vuonna ryhdyin.
      Kelit on mitä on mutta työt alkaa kuitenkin huomenna.
      Kiitos ja mukavaa viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  5. Hei Nila!
    Meillä kävi ihan samanlailla, Oikea lumimyrsky, nyt om lumi poissa mutta kylmä tuuli jäi.
    Toivotaan vähän lämpimämpää ilmaa/Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan lämpimämpää mutta sitä ennen on muutamat työt tehtävä tässäkin ilmanlaadussa.
      Mukavia viikonlopun päiviä kuitenkin.

      Poista
  6. Oho,ihme kun täälläpäin ei ollut maa valkoinen.
    Miten paljon kaikkia sinulla onkaan kasvamassa,ilo odottaa kesän kasvua. Satoa ja kukkaloistoa🌼
    Ihanaa mökkeilyä..nauti olostasi🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimia on aika reilusti.... varmuudeksi sillä tuskin lähellekkään kaikki eivät varmasti selviä.
      Kiitos mökillä nautin aina.

      Poista
  7. Täälläkin on satanut lunta. Oli sitä vielä ennestäänkin. Sää on normi. Näillä mennään :) Viikonloppuna aloitan taimien kasvatuksen. Vasta nyt, ettei tarvitse sitten metrisiä taimia pihalle kannella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No teillä voi sanoa uusi lumi on vanhan surma.
      Minullakin on vielä joitakin istutuksia tekemättä 😁

      Poista
  8. Kovin olin samanmoinen sää meilläkin tänään :) Onneksi on nyt maa taas lumeton, mutta vähän kauhulla odotan, minllaisia pakkasia on tulossa ensi yönä... Mutta ihania pikkutaimia siellä ja kasvun ihmettä on aina ihana seurata 🤍 Hyvää viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime yönä tuli taas lunta ja nyt se pysyikin maassa.
      Kiitos hyvää viikonloppua myös sinne.

      Poista
  9. Täälläpäin tuli rakeita vähän aikaa oikein kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho meillä ei rakeita tullut mutta todella suuria lumihiutaleita. Nyt viime yönä tuli lunta niin paljon että maa on paikoin vieläkin luminen.

      Poista
  10. Lunta on tullut vähän jokapuolella mutta onneksi se suli heti melkein pois.
    Kiitos hyvää viikonloppua myös sinne.

    VastaaPoista
  11. Ystävä Suomesta lähetti videon kotipaikkakunnaltaan ja kyllä pyrytti lunta oikein komeasti! Täällä ei ole ollut keväisen lämmintä, mutta ihan mukava ilma muuten. Hauskaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt yöllä täälläkin tuli reippaasti lunta ja maa on paikoin vieläkin valkoinen. Oli tarkoitus alkaa vähän istutus puuhiinkin tänään. Pitää varmaan vielä odotella.
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  12. Älä nyt vähättele omia taimiasi, olet onnistunut upeasti perennojen kanssa ja kylmäkäsittelyn taitoa minun pitää todella harjoitella, sinulta se sujuu paremmin. Sitä paitsi on hyvä kirjata nämä asiat muistiin kuvien kanssa, sillä blogi puutarhapäiväkirjana on tärkeä apu. Eihän sitä ensi vuonna niin hyvin muista, mitä ajatuksia ja johtopäätöksiä teki tämän vuoden aikana, jos ei niitä ole kirjannut.
    Kätevä laatikko taimien kuljetukseen!!
    Täälläkin on nyt aamulla maa valkoisena. Hyvää viikonloppua Nila!

    VastaaPoista
  13. Oli miten oli mutta hyvä en ole näissä siemenistutuksissa kuitenkaan. Tämä blogi on todella hyvä apu muistamaan mutta toisaalta tuskin nämä perennojen alkuvaiheet niin tärkeitä minulle jatkossa on mutta ompahan kirjattu ja kuvattu ylös.
    Laatikoita minulla on useita ja ovat käteviä kun voi kivasti pinota päällekkäin.
    Lisää lunta tuli viimeyönä.
    Kiitos kuin myös sinne

    VastaaPoista
  14. Täällä päin on satanut lunta kahtena päivänä,mutta se on sulanut pois.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin tänäänkin lunta on tullut jopa kahdessa erässä.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  15. Meilläkin on takatavi.Tosin tontillakin 15-20 cm lunta, joten ei ole haravoida tarvinnut vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jestas vieläkö niin paljon lunta. Minä itseasiassa haravoin tänäänkin.

      Poista
  16. Samoin täällä mutta nyt ei ole lunta juurikaan maassa. Kylmää on mutta ajattelin vähän kyllä mennä tänään haravoimaan ellei ala satamaan.
    Kiitos kuin myös sinne sinulle. ❤

    VastaaPoista
  17. Älä suotta vähättele taimiasi, selvästi elossa ovat eikä kenelläkään ole samantien itämisen jälkeen mitään jättiläisiä esiteltäväksi. Oman aikansa se ottaa kasvaminen kasveillakin. Minä sanon, että jos lehdet eivät kasva, taimi kasvattaa juuriaan ;) Meillä satoi tänään lunta ihan vain hetken aikaa. Maa oli ehkä puolisen tuntia valkoisena kunnes vesisade sulatti ne pois. Tosin entisiä kinoksia on vielä jonkun verran jäljellä. Jos vain lämpötila pysyy plussalla ja sateet tulevat vetenä, saavat nekin kyytiä. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Kylmää on täälläkin mutta odotellaan.

      Poista
  18. Kylmyys ja koleus on täälläkin. Parina päivänä satanut lumi ei jäänyt maahan, sulaa on....mutta aikansa kutakin, kyllä lämpimätkin päivät koittavat.:)

    Kätevää on kun talteen ottaa maitölkit yms.tyhjenneet pakkaukset ja kierrättää.
    Maitotölkki kestää hyvin taimien kasvatuksen.
    Antoisaa aikaa on istuttaa kevät kasveja ja seurata niiden kasvua.
    Mukavia puutarha touhuiluja Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmää on ja meillä ei itsellä tule näitä tölkkejä juurikaan mutta onneksi on kavereita.
      Kiitos sinulle ja mukavaa alkanutta viikkoa.

      Poista
  19. Aikamoinen takatalvi, mutta onneksi lyhyt.
    Matkailun sanotaan avartavan. Ehkä se pätee taimiinkiin. Olet sinä vaan sitkeä sissi. Minä en varmaan viitsisi.
    Lämpimämpiä kelejä odotellen! 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmat on mitä on ja sateen sattuessa sateessa 🤗
      Matkailu avartaa ja toivottavasti taimet ymmärtää tämän annin.
      Kiitos ja odotellaan.

      Poista
  20. Huh, mikä takatalvi! Oletko huomannut, että voitit blogini arvonnassa? Onneksi olkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin jo kun kävin blogissasi.
      Kiitos olen onnellinen ❤

      Poista
  21. Kevät jaksaa vaan keikutella..
    no niin,lapset ovat mukana,hyvässä hoidossa.)
    Mukavia kevät touhuja,sinne kauas..kauas 🤣🤗🌞🌷🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät keikuttelee ja lapset on mukana hyvästä hoidosta en tiedä 🤔
      Samoin sinulle sinne kauas 🎅

      Poista
  22. Tiedote blogini seuraajalle, koska blogin osoitteenmuutoksen myötä tämä ei välttämättä näy lukuluettolossa lainkkaan: https://hetkimajablogi.blogspot.com/2021/04/hiljalleen-horroksestaan-hiipiva.html ♥

    VastaaPoista
  23. Pikkutaimet lähdössä mökille, ihania matkalaisia.

    VastaaPoista