maanantai 5. kesäkuuta 2023

Rinteet pukkaa kukkaa

 Istuttelin viime vuonna tähän rinteeseen joitakin uusia kasveja ja vielä on paljon aukkopaikkoja mihin istuttaa  . Istuttamani sammalleimut on kivasti jo juurtuneet  .Takana valkoinen sitten punainen ja lila . Minulla on hieman vaaleampaa lilaa vielä pitää sitäkin istuttaa tänne  . Nyt kuitenkaan en istuttele mitään vaan keskityn kitkemään. 




Vasemmalla etu reunassa on myös samaa punaista sammalleinua .Seuraavassa rivissä on ristikkiä reunassa ja sitten jotain mitä nyt en saa ajatuksiini . Kaksi iiris graminea pehkoa myös näkyy ja kolmas on ylempänä rinteessä  .

Nämä minun kuvat laahaa hieman perässä nyt on varmaan lisää kukassa mutta tänä vuonna on ollut tavannomaisen kiireempää  aikaa  . Olenkin nyt eilisestä lähtien ollut kotona ja kohta mökille takaisin  . Leivoin hieman raparperipiirakka ja kävin kampaajalla .

Mutta tällaista tällä kertaa  .

33 kommenttia:

  1. Sammalleimu peittääkin viihtyessään nopeasti isoja aloja. Rinteestä tulee näyttävän näköinen.
    Meillä maa on todella kuivaa. Jokapäiväinen tuuli lisää vähäisten sateiden aiheuttamaa kuivumista. Nyt kannattaa leipoa rapsupiirakkaa ja odotella parempia istutuskelejä. Tai kitkeä rikkaruohoja, kuten aiotkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammalleimut on kyllä ihania ja kuivaa on ollut täälläkin . Juu istutuksia en nyt tee ja piirakkaan leivoin pakkaseen .

      Poista
  2. Ihanasti jo kukkii siellä. Minä huomasin eilen, että mini alppiruusuni kukkii takapihalla, että ihan kaikkea en ole onnistunut tappamaan :)
    Ihanaa viikkoa sinulle Nila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nyt on alppiruusujen kukinta täälläkin parhaillaan . Ihanaa että saat nauttia siitä .
      Viikko on ollut kitkentä painotteinen ja jatkuu vielä.
      Kiitos samoin sinulle .

      Poista
  3. Hei Nila!
    Sammalleimu kukkii oikein kauniisti. Minultakin löytyy niitä . Meillä kaivataan sadetta.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin täällä sateita pitäisi saada nopeasti .

      Poista
  4. Raparperipiirakka on alkukesän herkkua. Kitkeminen on kivaa, ainakin minun mielestäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raparperi piirakkaa teemme muutaman mutta sen enempää ei kuitenkaan koska miehellä on kihti ja on myös parsa aika samalla kertaa meneillään . Se on myös kihdille huono asia .Kohta alkaa myös muikun pyynti ja sekin on kihdille huonoa meinaan sen syöminen . Mutta vähän kun syö ja pitää muutaman päivän väliä .
      Kitkemistä on ollut monta viikkoa kun on kolme paikkaa missä sitäkin tehdä .

      Poista
  5. Kaunista, niin kaunista. Kivet antavat oman luonnollisen lisänsä istutuksiin 🖤 Ihailuni!

    Meillä on sammalleimu hiukan huonossa jamassa, olen sitä laiminlyönyt. Yritän tänä kesänä kohentaa sitä ja kitkeä ruohoa sen lomasta. Kivethän olisivatkin sille oiva ympäristä Kiitos ideasta 🙂

    Tein tänään kesän tokan raparperipiirakan. Kivaa! ☘️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sammalleimut on hyviä näin rinteissä ja kivikkojen lomassa . Kitke nyt ne rikkaruohot niin sammalleimut kiittää 😃 .
      Minäkin olen tehnyt kaksi tavallista ja sen pekoni raparperi piirakan . Ehkä teen joskus myöhemmin vielä yhden .

      Poista
  6. Tuo rinne kukkineen ja kivineen näyttää tosi kivalta. Tuossa viihtyvät varmasti sammalleimut hyvin, samoin muut kivikkoon sopivat maanpeitekasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rinne on kohentunut vuosi vuodelta ja syksyllä pitää istutella lisää jollei aikaisemmin kerkiä .

      Poista
  7. Kivetykset tekevät alueesta niin siistin näköisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos no nämä kivet on löytynyt täältä ja ovat vähän mitä sattuu mutta saa nyt kuitenkin kelvata .

      Poista
  8. Kiirettä on ollut minullakin. Sekä myös kitkettävää riittäisi. Hyviä kitkemishetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kitkentää tuntuu nyt riittävän jokaisella.

      Poista
  9. Kaunista kerrakseen kukkameren ja kivi asetelmien myötä.
    Olet sinä ahkera puutarhan puuhastelija🌸
    Kyllä on ilo kesästä nauttiakin ulkosalla.
    Minunkin pitäisi rapsupiirakka leipasta.
    Aurinkoa viikkoosi😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nyt on ollut vaan niin kiireistä aikaa kun kotona ,anoppilassa ja mökillä pitää tehdä lähes tulkoon samat hommat .
      Raparperipiirakka on kyllä ihan kiva keväinen leipomus muuten en sitä edes tee . Leiposehan sinäkin Piirakka 😀 .
      Kiitos kuin myös sinne .

      Poista
  10. Rinne näyttää jo oikein mukavalta. Vaikka vielä on tyhjääkin tilaa, niin on siellä jo selvästi kasvit alkaneet levittäytyä. Siitä se kukkarunsaus vaan lisääntyy viikko viikolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos juuri pitää istutella jossain vaiheessa taas aukkopaikkoja, Siitähän se pikkuhiljaa täyttyy .

      Poista
  11. Hyvältä näyttää rinteesi. Sammalleimut on ihania kukkijia.

    VastaaPoista
  12. Olen aivan rakastunut kivikkopuutarhoihin. Kivoja niin pikkuriikkiset kasvit, jotka tekevät aivan huikeat kukkamatot. Sammalleimu on suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammalleimut sopivat todella hyvin tähän tarkoitukseen ja niitä lisäilen jossain vaiheessa .

      Poista
  13. Kaikkinensa ihana rinne - minut silmät ihastui heinäseiväsaitaan kivirajausten lisäksi. Luonnon omat elementit ja kierrätys, miten ne aina nappaa huomion kauniilta kukkasiltakin... pitänee paikkaansa se: "Kauneus on katsojan silmässä!"

    VastaaPoista
  14. Kiitos täällä oli ennestään kaiken näköistä ja kokoista kiveä ja yritettiin niitä hyödyntää tässä.
    Kiitos hyvää loppuviikkoa .

    VastaaPoista
  15. Kiitos mekin olemme melkoisia kierrättäjiä monissa asioissa..

    VastaaPoista
  16. Ihanat sammalleimut. Tykkään niistä kovin. Muutkin leimut on nättejä.

    VastaaPoista
  17. Kiitos samoin minäkin tykkään niistä kovasti

    VastaaPoista
  18. Olet kyllä ahkera puutarhastelija. :)

    VastaaPoista