maanantai 21. maaliskuuta 2022

Mustanmerenruusu ja muut osto kukat .

 Olin pidemmän aikaa haeskellut Mustanmeren ruusun käpyjä ja nyt onnistuin saamaan vanhoja sellaisia . Tai siis ostin hintaan 11.80 e postikuluineen ja sain kolmekymmentä kappaletta komeita käpyjä . 

Hän kertoi että äitinsä peruja ovat ja äidin ollessa nuori kävi urheiluseuran Voikkaan Viestin kanssa virkistäytymässä Mustanmeren rannalla Sotshissa . Sieltä nämä vanhemmat kävyt on kotoisin . Kuulemma jotakuinkin yhtä vanhoja kuin hän ja hän on 74 vuotias . Ja myös ystävän anopin antamia mitkä hänelle on ollut noin 20 vuotta . Tässä vanhojen käpyjen sekoitus mitkä toivottavasti lisääntyvät ajan kanssa ja minä voisin jakaa niitä eteenpäin  esimerkiksi täällä blogissa  halukkaille . 


Istutin ne aika isoon altakasteluruukkuun ja laitoin keittiön pöydän päälle aamuaurinkoon mikä tulee hieman vinoon meidän ikkunaan  . 


Aiemmin innostuin jostain syystä ostamaan yhden aloen missä on useampia pienempiä alkuja . 



Ja sitten jonkinlaisen mehitähden missä on myös alkuja . Ajattelin laittaa nämä kesäksi ulos mutta kotona huomasin että tässä oli lappu että ei ulos . No kokeilen kuitenkin ulos istutusta ruukkuun kesäksi siksi ovat vielä ostoruukuissaan . Samoin ajattelin tämän aloen istuttaa ulos . Oletteko te istuttanut ruukkuihin ulos jotain vastaavaa ja miten ovat pärjänneet   . 


Jouluksi ostamani sypressi on hyvässä kunnossa ja se lähtee myös mökille ulos istutukseen kunhan ilmat lämpenee . Suunnittelua on jo vaikka mitä ja kivaahan se on . Tämä sypressi on istutettu melkein hiekkaan ja kastelua on joutunut tekemään ahkeraan ettei se kuivuisi ennenkuin pääsee ulos . 


Minulla oli se koko talven eteisessä ja nyt toinkin sen hetkeksi ikkunan eteen mutta ei kuitenkaan patterin lähelle . Olen huomannut että kastelua tosiaan pitää olla reilusti läpi talven ja nyt vielä enemmän että se ei kuivuisi  ennen aikojaan  . Joskus minulla oli vastaavanlainen ja siinä kastelussa olin silloin nuuka ja se kostautui kyllä melko pian ja sypressi päätyi kompostiin  . 


Nyt huomasin että siinä on yksittäisiä uuden kasvun alkujakin  ,  todella palkitsevaa .  Ajattelin istuttaa tämän myös ruukkuun  onko kenelläkään kokemuksia näiden ruukkuistutuksista , pärjääkö talven ruukussa ulkona , ruukku on talvenkestävä . 



Jostain syystä en saanut tulppaaneja hommattua kotia koko kevään aikana ja nytkin valikoitui kolme krysanteemi purkkia mitkä laitoin kaikki samaan astiaan että tulisi vähän isomman oloinen kun alus purkkikin on reilun kokoinen . 


Minä valitsen aina jotain tämän väristä tai valkoista kun krysanteemi ruukuista on kyse . Miksiköhän 🤔





Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 

keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Tulppaanit mökkipihassa .

 Minä olen ollut erittäin laiska sipulikukkien istuttaja mutta nyt kuitenkin olen muutamana vuonna kunnostautunut tässäkin asiassa ja sitten se on taisi yhtenä vuonna mennyt jopa vähän yli  kuten laukkojen kanssa . Mutta nyt puhumme tulppaaneista . Ihan ensimmäiset tulppaanit istutin mökin edustalla olevaan penkkiin 2019 syksyllä . Nämä kukkivat sen yhden kevään kyllä kauniisti mutta jatkoon ei mene juurikin sen keston takia . Taisin silloin istuttaa pari pakettia . 




Toukokuun 31 päivänä 2020 olivat nuo takana olevat laukat myös avautumassa. 



Toukokuun 19 päivä 2020 kukkivat myös nämä pikkutulppaanit kotona rinteessä rikkaruohojen seassa ja niiden kukinnan jälkeen nostin ne pois ja toin mökille missä istutin ne syksyllä keskuspenkkiin  .  Nämä kuitenkin kestävät vuodesta toiseen . 


Toukokuun 14  2021 keskuspenkissä mutta vielä aika nuppuisena 


Toukokuun 14  2020 kukki myös jälleen nämä ,  ei minun istuttamani tulppaanit kotona  . Ihmettelin joskus täällä blogissa mistä ne on tullut ja miten ne kukkivat vuodesta toiseen ja lisääntyvät jopa . Sainkin täältä hyvin tietoa ja silloin tulin tietoiseksi Darwinin tulppaaneista  ja niiden kestävyydestä . 





Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja aloinkin etsiä näitä sipuleita syksyllä kun tulivat myyntiin . Löysinkin kahta eri väristä mitkä sekoitin muutaman sipulin ryppäisiin . Niistä tulikin ihan kiva yhdistelmä . 










Etsinnässä oli muitakin värejä mutta en löytänyt , kuin sitten myöhemmin onnistuin löytämään yhden kahdenkymmenen pakkauksen  . No parempi kuin ei mitään . Valkoiset alkaa kukkimaan hieman myöhemmin mutta kukintaa on sitten myös vähän myöhempäänkin ja myös yhdessä mukavasti . 







Tämän ylimmäisen kuvan olen julkaissut muutaman kerran esikoiden yhteydessä mutta nyt mukana taas näiden lumme tulppaanien takia . 


Ylimmäisessä kuvassa näkyy että se on hieman levinnyt myös oikealle nyt syksyllä ripottelin reunoille siemeniä mitä nämä kehittävät runsaasti . 


Sitten päästäänkin tulevan kevään toivoihin . Löysin syksyllä nyt neljää Darwinin tulppaanin sipuleita joista yhtä vaaleanpunasta mikä on  myynnissä 2 kg pusseissa minulla oli ennestäänkin mutta sekoitin jälleen sitä näiden muiden joukkoon . Mukavaa nähdä miten olen onnistunut värien sommittelussa . 









Lilac Wonderia istutin nämä 15 kpl kokeeksi ja tätä Hildeä 20 kpl. 



Mitä tänä syksynä sitten istutan se on jo toinen juttu   . 



Mutta tällaista tällä kertaa  . 


keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Omenapuun leikkaus


 Nyt on tullut taas se hetki kun piti alkaa miettimään hedelmäpuiden leikkausta . Katsoin aiemmin kuukirjasta ja sopivat päivät ajottuisi juurikin  5- 7 päivään tätä kuuta kun kuu on jousimiehessä ja vähenevän kuun aikaan . Nyt juuri kun lapsen lapset olivat tulossa hoitoon joten eikun porukalla leikkuu hommiin .  Mökillä ajattelimme myös hoitaa  perheomenapuun ja punakanelin .  Perheomenapuun leikkaamisessa on huomioitava se että ei leikkaa jalostettua oksan haaraa pois . Voi olla että  siellä ei ole oikeastaan paljon leikkaamista koska homma tehtiin jo loppukesästä ja puut on siellä vielä nuoria . No näinhän siinä kävikin ei ollut leikkaus tarvetta . 

No  kotona taas tuli vaan se ongelma kun tätä lunta on edelleen niin älyttömästi . Olemme käyttäneet tikkaita mutta nyt niistä ei ole apua . 



Lumi massat on kyllä madaltunut huomattavasti viimepäivinä . Virallisella mittauspisteellä oli tänään 60 cm ja muutama päivä sitten oli vielä 64 cm  jossain vaiheessa oli jopa 58 cm . Meillä kotona on luotu lasi terassin takaa pieni alue mihin lumet terassin katolta voi pudota . 
Kerran ne on tullut jo rytinällä alas mutta senjälkeen satoi lunta taas ihan älyttömästi . Nyt on tulossa taas aikamoinen määrä onkohan tämä nyt viimeinen . Vesi tippuu sieltä koko ajan pisaroina ja jouduttaa näin sen alas tulemista . 



Meidän piti kotona omenapuusta leikata  yksi vähän paksumpi oksa pois  latvasta ja siellä olevat vesiversot  koska ne jäivät leikkaamatta loppukesästä  kun tikkaat olivat mökillä ja kyllä sen nyt vesiversojen paljoudesta huomasi . Puhutaan paljon tästä keväisestä leikkauksesta mutta vesiversot olisi minusta parempi leikkaa mieluummin loppukesän aikana sekä tehdä muutkin isommat  leikkaukset niin eivät enää loppukesän ja syksyn aikana kerkiäisi muodostaa lisää vesiversoja .  Ne saattaa  joskus muodostaa paljonkin vesiversoja kevät leikkauksen seurauksista . Leikkasimme loppukesästä niin korkealta kuin yletimme ja ala osa olikin nyt siistin näköinen . 


Pitää muistaa myös että luumupuut  , päärynä ja kirsikkapuut leikataan aina loppukesästä eikä nyt keväällä  ja silloin tosiaan kannattaisi myös ottaa nuo omenapuiden vesiversot ja isommat leikkaukset . Mutta nyt mennään kuitenkin kotona tämän Lobo omenapuun latvan kanssa näin . Jospa senjälkeen voisi keskittyä vain loppukesän siistimiseen . 






Oletteko te leikannut omenapuita loppukesästä vai vain näin keväisin.. 


Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 


perjantai 4. maaliskuuta 2022

Mullan vaihto kliivialle ja santpaulioille .

 Nyt kuukirjan mukaan on hyvä mullanvaihto aika joten minäkin aloitin täältä kotoonta käsin ensin . Minulle on muuten huomautettu tuosta kotoonta sanan käytöstä täällä blogissa , ei kuulemma kukaan näin sano.........minäpä sanon taaskin 😁🤗 . 

Kliivia on kasvanut kohta ulos ruukustaan  multa on jo noussut kupruille pintaan ja ruukun ulko reunoilla on myös havaittavissa kuprun tuntua  kohta ruukku varmaan olisi halkenut . Minä pidin ruukusta kiinni ja mies veti . Yllättävän hyvin se irtosi ruukusta kuitenkin . Minulla oli täällä kotona valmiina yksi vähän isompi altakasteluruukku johon olen ajatellut sen nyt istuttaa .. Multaakin olen ostanut jo aikapäiviä sitten joten eikun hommiin . Piänihän tämä pikkueteinen on tähän hommaan mutta kun siinä on laattalattia niin . 



Juuristo on kyllä tosi vahvan näköinen ja kliivia pitää olla ahtaassa ruukussa joten tämä toinen ruukku on vain hieman suurempi . Tämä vesiputkelle muodostunut kolokin oli laitettava juurikin samaan kohtaan istuttaessa . Multaa oli tosi hankala laittaa koska tilaa ei ollut reunoilla kovinkaan paljon  . 



Tässä santukassa on neljä isoa alkua jos tämän nyt mullanvaihdon yhteydessä jaan niin mihin minä nämä kolme muuta laitan koska minulla on jo tätäkin vaaleansinistä jo kaksi samanlaista ja ajattelin viedä ne anopille kun käymme nyt keväällä häntä tervehtimässä . Oma Piha- lehden toimitus ilahdutti myös minua tällä tämän vuoden puutarhakalenterilla  ja huomasin päässeeni myös osaksi tätä kalenteria näiden omatekemien siemen pussukoiden takia.. Nämähän lähtivät sillon siemen arvontaan . Kiva ylläri . 



Sitten on vielä tämä santukka ja siinä on kaksi yksilöä , eli sitäkin jää yksi ylimääräinen ja näitäkin minulla on jo kaksi ennestäänkin ja vien siitä myös toisen ainakin anopille . Tämä on   vaaleanpunainen väriltään  . Minun ei tarvitse lisätä näitä lehtipistokkaista nämä lisääntyvät ihan näinkin . 



Minun kuvat on välillä vähän vastavalokuvia . Mutta nyt on kliivia taas omalla paikallaan yläkerrassa olohuoneessa  ja tässä ruukussa se saakin olla muutaman vuoden . 




Oletteko jo aloittanut mullan vaihdon  . 


Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 






keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Lakanat nuorisotäkkiin

 Postasinkin helmikuun alussa tästä täkistä minkä pienensin pojanpojalle mökkitäkiksi . Samalla hän saa käyttöönsä jatkettavan puusängyn joten muutkin petivaatteet pitää nyt myös päivittää . 



Meillä on useampia näitä pussilakanoita mitkä on varmasti mankeloinnin myötä hajonnut ennenaikaisesti . Nyt nämä horoskooppi pussilakanat on saanut myös jatkoelämän  . Tuossahan komeilee myös minun horoskooppi merkkini Taurus .
Härkä on toinen niistä eläinradan merkeiksi kutsutuista sektoreista ,  joihin  eläinrata vanhastaan ,  varsinkin astrologiassa jaetaan . Se käsittää alueen 30 - 60 astetta kevättasauspisteestä itään . 
Minusta näistä tuli todella mukavat petivaatteet , olen tyytyväinen .  




Mutta tällaista tällä kertaa ❤