perjantai 22. marraskuuta 2019

Joulukortti pohdintaa ja erittäin hyvät lanttukakkarat gluteenittomista jauhoista


Nyt  alkaa kaupoissa olla valmista sitä ja valmista tätä jouluksi ja joulun jälkeen. Minä olen niin vanhanaikaista sorttia että teen melkein kaikki itse. Nyt ajattelin olla sopiva hetki jakaa teille tämän anopin kehittämän valtavan hyvän ohjeen missä toden totta käytetään valmista lanttusurvosta mitä saa nyt kaupoista kuin kaupoista. Tämä ei liity mitenkään muuten jouluun kuin että siinä on tuoretta lanttusurvosta mitä on nyt esillä joulun aikaan. Joulunjälkeen tätä myydään 50 senttiä kilon paketti samoin porkkana survosta. Ostan niitä useamman paketin ja pakastan näitä varten ja porkkanakeiton ja lettujen tekoon. 
Tämän ohjeen kun tekee kerran tekee sitä varmasti uudelleen ja uudelleen. Tämän syöntiin tulee suorastaan himo ja kuinka lanttu osaakin olla niin makean makuista. Ja jauhot pitää nimenomaan olla gluteenittomia muista valmistettu ei ole samanlaista. 



Ja nyt itse ohjeeseen. 

500g.     lanttusurvosta johon on lisätty tilkka vettä että on vähän löysempää. 


Laita 10 minuutiksi turpoamaan
1rkl      sitkoa 
1 tl        suolaa 
1 tl      sokeria 
1/2 tl      hiivaa 


Jauhoja esim. tumma gluteeniton sunnuntai. 

Jauhoja senverran että on vähän paksumpi kuin normaali pullataikina
Loraus öljyä taikinaan ehkä noin 1/2 dl. 

Ota taikinasta öljytyin käsin kananmunan kokoisia paloja. Kauli erittäin ohueksi paperin päällä jossa on jauhoja. Vedä paperi pellille. Pistele kakkarat. Paista vain hetken. Kunnes on muutama ruskea pilkku. Voitele sula voilla paiston jälkeen.


Minä kaulin kaikki valmiiksi paperin päälle, koska paistoaika on niin lyhyt ei voi poistua uunin edestä. 
Uuninlämpötila on 250 astetta. 
 Paperille mahtuu vain neljä kappaletta kakkaroita. 





Miten mahtaa tämän vuoden joulukortit keritä perille?  Minä lähetän joka vuosi noin neljäkymmentä korttia ja saamme saman verran, rahaa niihin menee aikalailla ja jos saapuvat perille vasta joulunjälkeen. Mitä tehdä tänä vuonna?  Siinäpä vasta pulma. 



En ole mikään magneettien tai muiden säilyttäjä jääkaapin ovissa, mutta joulun aikaan kiinnitän joulukortit sitä mukaa kun niitä tulee aina jääkaapin ja pakastimen oveen teipillä  jotta näen ne joka päivä. Minulle on tärkeää että ne on esillä ja näin se tapahtuu meillä. ( vanha kuva) 



Missä teillä on tulleet joulukortit ja miten toimitti niiden lähettämisen kanssa tänä vuonna? 


Tervetuloa uudet lukijat. 




Mutta tällaista tällä kertaa. 






55 kommenttia:

  1. Oi kun kuulostaa ja näyttää hyviltä nuo lanttukakkarat. Loistoidea ostaa edullisesti niitä soseita pakkaseen. Tätä on pakko kokeilla. Vaan tuo kohta, että vähän paksumpaa kuin pullataikina, aiheuttaa vähän päänvaivaa, kun mulla ei ole mitään hajua pullataikinan koostumuksesta :-D En ole pullan ystäviä. Eiköhän tuo kokeilemalla onnistu. Rapeat lastut niistä varmaan tulee, ja ihanan makuiset!
    Hyvä kysymys tuo joulukortit. Mun täytyy myöntää, että en joka vuosi lähetä niitä ollenkaan. Joulu on jotenkin tullut sellaiseksi, että sitä toitotetaan kuukausia etukäteen ja siitä saa joulukuuhun mennessä sellaisen yliannostuksen, että toivoisi voivansa paeta jollekin toiselle planeetalle, jossa sitä ei vietetä. Olenkin siirtynyt lähettämään pääsiäiskortteja enimmäkseen, sillä pääsiäinen on ihanaan vuodenaikaan, kevätriemua täynnä, miltei unohdettu perinne ne pääsiäiskortit, ja onhan se kirkollisestikin valtavan merkittävä juhla. Silloin, kun saa kortin, on se iloinen yllätys, sillä niitä ei odota.
    Toivottavasti postilaiset pääsevät kuitenkin sopuun ja ennen kaikkea saavat asianmukaiset työsopimukset yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla näitä lanttukakkaroita. Laita sitko, suola, sokeri ja hiiva turpoamaan ensin pieneen tilkkaan vettä ja kaada se sitten lanttusurvokseen. Niistä tulee tosi rapeita ja kannattaa myös voidella ne sula voilla, se antaa myös makua. Toivottavasti postilaiset pääsevät tosiaan asianmukaiseen sopimukseen. Minullakin on yksi lähetys tulossa jota odottelen.

      Poista
  2. Varmasti hyviä nuo lanttuleipäset. Lanttuhan on hyvän makuista. Joulukorttimme ovat korissa eteisessä. Katsotaan nyt, jos lakko jatkuu en laita ollenkaan. Ihan turha niitä on joulun jälkeen saada. Tai sitten lähetän jotkut muut kortit joulun jälkeen ja toivotan hyvää uuden vuoden alkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin nämä ei periaatteessa ole kyllä mitään leipiä vaan rapeita naposteltavaa, kuten isot sipsit. Saa nähdä mitä itse vielä teen korttien kanssa. Vielä en niitä ole lähettänyt.

      Poista
  3. Olipa mielenkiintoinen ohje. En oo tuollasia nähnykään. Varmaan ovat hyviäkin.
    Kortteja laitan minäkin joka joulu n.30kpl. Merkitkin on jo ostettuna. Haluan kunnioittaa joulun perinnettä etenkin nyt, kun kaikki alkaa olla sähköisessä muodossa. Tuo lähettämisjuttu mietityttää. Olen ajatellu, että vien ne, mitkä on vietävän matkan päässä ja loput vaan lähetän, meni perille ennen tai jälkeen joulun. Kaikilla on lakko tiedossa, eivätkä varmaan ihmettele, vaikka kortteja tulisi joulun jälkeenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun anoppi on kehittänyt tämän ohjeen. Hyviä ovat ja koukuttavia. Minä en ole edes kortteja ostanut. Täytyy vielä miettiä.

      Poista
  4. Kokkeiltava on tuo ohje. Mutta!!! Oon leiponu paljon ja tiiän sitkon taikinassa. Tässä on kyllä nyt joku muu sitko, suapko sitä ostettuu kaupasta! Ois mukava kokkeilla dikikurssin kahville, siellä on yks gluteeniton ihminen ja ois mukava tarjota näitä kaikille!
    Joulukorteissa onkin pulma. Miullakin ois ulukomaille laitettavia ja jos lakko ei lopu noppiisti, ne ei kerkii perille jouluks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aion kokeilla ja ajattelin myös kysyä tuosta sitkosta.

      Poista
    2. Sitkoa ei ole gluteenitommissa jauhoissa ollenkaan, niin sitä voi lisätä esim. käyttämällä Ksantaani tai Psyllium nimisiä sakeuttamisaineita. Niitä myy kaikki ruoka marketit. Lue myös muiden vastaukset. Kiitos kiinnostuksesta.

      Poista
    3. Mikä Ullaa nyt ajatuttaa 😁 Minä käytän joko Ksantaania tai Psylliumia. Tämä ei ole kahvitarjottavaa minusta. Tämä on rapea naposteltavaa, vähän kuin isot sipsit. Mutta hyvää on, koukkuun jää.

      Poista
    4. Jostain syystä en päässyt suoraan Ullan kommenttiin vastaamaan.

      Poista
  5. Sitko on mullekkin jotain ennen näkemätöntä, jos se on ainetta. Onko se gluteenittomana psylliumia? Muuten mielenkiintoista tuo lanttukakkara, perunasta olen tehnyt vastaavaa useinkin.
    Kortteja olen ajatellut tehdä, mutta en ole Vielä kaivanut tarvikkeita esille. Jos postin lakko kohta loppuu niin kokeilen niitä tehdä, vaikka kaupassakin on nyt paljon ihania kortteja. Parikymmentä olen yleensä lähettänyt. Kohta on postia niin ruuhkaksi asti, lehtiä yms, ettei kerkiä tämän vuoden puolella mikään perille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, unohtu sanomatta, että tulleet kortit laitan aina joko seinälle tai jääkaapin oveen.

      Poista
    2. Se sitko on juurikin sitä esimerkiksi Psylliumia. Tämä ei ole leipäkakkara vaan erittäin rapeaa naposteltavaa, hyvää ja koukuttavaa sellaista. Minä pidän siitä myös että joulukortit ovat katsottavissa koko ajan. Pitää vielä miettiä mitä niiden lähettämisen kanssa tekee?

      Poista
  6. Meillä kortit on vaihtelevasti olleet joulukorttitaskussa (joka on seinällä) ripustettuna pyykkipojilla narulle, tai ihan vaan pöydällä kasassa. Niin, mitenkähän nyt käy korttien lähettämisen kanssa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vain toivoa että lakko päättyy pian postilaisten hyväksi. Onhan tässä vielä aikaa lähetellä kortitkin.

      Poista
  7. Kivalta vaikuttavat lanttukakkarat.
    Nähtäväksi jää tuleeko joulukortteja lähetettyä tänä vuonna lainkaan lakon takia.
    Meillä tulleet joulukortit ovat yleensä keittiön avohyllyllä nipussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanttukakkarat on niin hyviä että suosittelen kokeilemaan. Jos kerran niin varmasti myös toiste 🤗 Joulukortit mietityttää ❓

      Poista
  8. Hyvä vinkki tuo joulukortit jääkaapin oveen! Toivotaan että kortteja kulkee tänäkin vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään että näen kortit koko ajan ja siitä ne on helppo poistaa joulun jälkeen.Toivottavasti kortit kulkee tänäkin vuonna.

      Poista
  9. Nuo lanttukakkarat ,kuulostaa herkulliselta ohjeelta.
    Mietin tuota oikiaa hiivaa voiko korvata muulla.?
    Ja Kiitos.hyvästä vinkistä.
    ..minä en oo hoksannu ostaa noita porkkana /lanttusoseita,niistähän tosiaan loihti vaikka mitä,(nyt on kyllä muistiin laitettava. tuo aukko,tiiviiksi;)
    viime vuonna oli 3 pussia 1€,meidän S-marketissa .(lanttu /porkkanasosetta)
    Näitä on kokeiltava:)
    Oikein ihanaa viikonloppua!

    jk.tuo joulukortti mietityttää,jääkaapin ovessa minullakin:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä kakkaroita tai miksi niitä nimittäisi. Jos hiiva mietityttää, jätä se pois kokonaan, ne kun on muutenkin tosi ohkasia. Kannattaa hyödyntää nämä joulunjälkeiset alet. Hyvää sunnuntai iltaa.

      Poista
  10. lanttukakkarat menevät meilläkin kokeiluun heti seuraavan kauppareissun jälkeen. syömme paljon uunijuureksia, lanttu on hyvää niinkin.
    olen tilannut jo muutamia joulukortteja, optimistisena uskon lakon päättyvän ennen joulukuuta. meilläkin kaikki kortit, myös joulukortit laitetaan jääkaapin oveen. joulukortit kerään ovesta aina Nuutin jälkeen. olen säilyttänyt kaikki vuosien mittaan saamamme kortit ja aion edelleenkin säilyttää, vaik vähän hulluahan se on kerätä kaikki nurkat tavaraa täyteen, ainakin lasten mielestä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kun sain sinut innostumaan " lanttukakkaroista " takuulla teet myös toiste. Sitkosta käytän joko Ksantaania tai Psylliumia. Sen voi laittaa turpoamaan lämpimään vesitilkkaan niin hiivakin herää. Mukavaa samanlaisuutta meillä 🤗

      Poista
  11. Joulukorttien lähettäminen on pohdituttanut täälläkin. Valmiiksi on kuitenkin hankittu, toivottavasti saadaan lähettää ne ja saapuisivat ajallaan:)
    Meillä on keittiön ikkunan molemmin puolin roikkumassa paksuhko naru verhotangosta melkein lattialle asti. Siihen kiinnitän joulukortit pyykkipojalla ja nimenomaan puisilla! Kortit näkyvät hyvin pöydän ääressä istuskellessa.
    Kyllä kuulostivat lanttukakkarat herkullisilta:) Tykkään muutenkin lantusta. Aikoinaan tehtiin useinkin lanttupihvejä kuorruttamalla höyryssä pehmennettyjä lanttuviipaleita ja voi kun ne olivat hvyiä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kiva tapa säilyttää kortteja ❤ Lanttu on hyvää materiaalia moneen ruokaan ja muuhun, Toivottavasti voimme lähettää kortit tänäkin vuonna niin että saapuvat perille ajoissa.

      Poista
  12. Otin ohojeen het ylähä :) Lanttuloora o eheroton jouluruaka muutenki, siton pakko saara.
    Tapaan teherä kortit n.50kpl, yleensä muutamana ereltävänä päivänä, ennenku punaasen kuaren lähetysaika umpeutuu. Mitää hajua tämän joulun aiheesta ei viäloo. Joulukortit lajitellahan postis muutenki ylimäärääsellä porukalla, joten, jos lakko loppuu, nii kortit kulukoovat niinku ennenki....otaksun. Saarut kortit säilytän keittiön sivupöyrällä olevas piänes koris.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kiinnostuit ohjeesta. Lue muiden vastaukset niin saat vähän ehkä tarkempia ohjeita. Vai teet itse kortit, minä en ole tehnyt koskaan, onneksi kaupasta saa kuitenkin aika kivoja. Toivottavasti posti kulkee.

      Poista
  13. Lantukakkaraohje on tervetullut - meillä on pari keliaatikkoa perhepiirissä ja uusien reseptien löytyminen on ilon hetki!
    Jolulukorttien suhteen olemme vähentämässä lähetettäviä paperikortteja. Kortteja annetaan tervehdysten mukana, mutta muuten turvaudutaan nyt sähköiseen korttiin. Harmi, sillä korttien valmistus askartelemalla on aina ollut hauska perinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että kiinnostuit ohjeesta. Nämä on mukavaa rapeaa naposteltavaa. Voi olla että joutuu ainakin osittain turvautumaan sähköiseen korttiin ja ehkä soitellaan jouluillan myötä.

      Poista
  14. Minäkin aion tehdä lanttukakkaroita, kiitos ohjeesta - vaikuttaa tosi herkulliselta. Mutta minäkin jäin tuota sitkoa miettimään eli mikä aine? Ennen askartelin aina n. 50 korttia, mutta viime vuodet olen tästä laistanut. Kortti on kyllä saapuessaan mukava ja olen säilyttänyt ne korissa pöydän päällä. Tämän vuoden suhteen en ole päätöstä vielä tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitko on se ainesosa mikä puuttuu gluteenittomista jauhoista. Se korvataan esimerkiksi Ksantaanilla jota saa ostaa tavallisesti ruoka kaupasta. Lue muiden vastaukset niin saat vähän ehkä tarkempia ohjeita. Laitoin ehkä vähän vajaavaisesti tämän ohjeen. Pitää itsekkin miettiä vielä näiden korttien lähetystä.

      Poista
  15. Herkullinen lanttukakkaraohje, taidankin kokeilla. Ajattelin lähipäivinä tehdä porkkanapihvejä kaupan soseesta. Tosin alusta pitäen porkkanoista tekemällä ei sekään mikään iso vaiva ole.
    Saman joulukorttiasian kanssa minäkin pähkäilen. Askartelen ja lähetän joka joulu 50-60 korttia. Nyt kortit on puolivalmiina, enkä tiedä, lähetänkö ollenkaan. Tuskin ehtivät perille tämän vuoden puolella.
    Kerään saapuneet joulukortit sivupöydällä olevaan telineeseen, jossa niitä voi kukin halutessaan ihailla. Joulun jälkeen niputan kortin ja laitan saapuneiden korttien laatikkoon. Siellä on edellistenkin vuosien kortit tallessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,kokeile kakkaroita ihmeessä, lue muiden vastaukset niin saat ehkä vielä jotain vinkkejä lisää. Ne on tosi rapsakoita naposteltavaa. Sinäkin jaksat kortit itse askarrella, minä en ole koskaan tehnyt itse. Sinulla on reilusti kortteja säästössä jos kaikki olet säästänyt. Minä olen polttanut ne uunissa mökillä. Joskus kyllä on vähän säälittänyt.

      Poista
  16. Kiitos, täytyy vielä miettiä mitä korttien kanssa tekee. Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  17. Lanttukakkara näyttää herkulliselta,taidan kokeilla.
    Minä olen pohtinut samaa joulukorttien suhteen, minä epäilen hieman ehtiikö ne perille jouluksi. Minä ehkä laitan tekstiviestillä joulutervehdykset. Harmittaa kovasti tuo postilakko kun ihmisten elämää hankaloitetaan joulun alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kokeile kakkaroita ihmeessä. Lue sinäkin muiden vastaukset niin saat vähän ehkä tarkempia ohjeita. Minäkin ajattelin että pitäisiköhän ainakin osittain laittaa tekstareita. No olen minä aina joka vuosi niitäkin laittanut korttien lisäksi. Pitää miettiä.

      Poista
  18. Lanttukakkarat kuulostaa kivalta, mutta mitä ihmettä tuo sitkos on? Mä en ole koskaan kuullutkaan. Joulukortteja en ole enää laittanut pariin vuoteen, vaan laitan rahat hyväntekeväisyyteen. Laitan viestin kännykällä tai netin kautta. Mukavaa marraskuun loppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on leipurin apuaine ja tarkoittaa Psylliumia ja Ksantaania, jotka parantavat leivonnaisen rakennetta ja tekevät taikinasta pelpommin leivottavan. Ne korvaavat sitkoa gluteenittomassa leivonnassa. Minä olen vielä laittanut kortteja menemään joka vuosi, mutta saa nähdä miten käy tänä vuonna. Tulee myös lähetettyä Whatsapp viestejä aika paljon. Mukavaa marraskuun loppua myös sinne.

      Poista
  19. Leivitetyt punajuuri ja lanttu siivut paistinpannulla. Nam.

    VastaaPoista
  20. Ihan varmasti on myös hyviä. Kiitos.

    VastaaPoista
  21. Hyvä, että laitoit tämän reseptin :)
    Mietin juuripari päivää sitten, miten voisin käyttää lanttuja entistä monipuolisemmin. Telepatiaa?
    Minä jo päätin, etten lähetä tänä vuonna kortteja :(

    VastaaPoista
  22. Kiva juttu että tuli tarpeeseen. Telepatiaa, telepatiaa ❤ nämä on kyllä niin hyvää rapeaa naposteltavaa että. Nyt kyllä se minullekkin varmistui kun se lakko kestää jouluun saakka että en lähetä niitä kortteja,

    VastaaPoista
  23. Mielenkiintoinen ohje, noita vois yrittää tehdä vaikka porkkanaraasteeseen, jos lanttu ei sovi. Pitääkin koittaa, kopsaan ohjeen, kiitti.
    Kortteja en ole lähettänyt enään moneen vuoteen, toivottelen hyvät joulut ja uudetvuodet sähköisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mikä ettei se porkkanaankin voisi soveltaa. Minä olen vielä lähettänyt myös kortteja joka vuosi, mutta nyt taitaa mennä kaikki toivotukset jotenkin muuten perille.

      Poista
  24. Vastavierailulla :) Kiva blogi! Minäkään en tänä vuonna lähetä joulukortteja, mutta soitan jokaikiselle ns. joulukortin saajalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun tulit visiitille toivottavasti tulet toistekin.

      Poista
  25. Kortit ovat välillä seinällä, toisinaan korissa luettavissa.
    Kyllä niitä tänäkin vuonna lähetän, lakosta välittämättä.

    VastaaPoista
  26. Minä taidan korttien lähetyksen jättää kyllä tänä vuonna. Pitää hoitaa se jotenkin muuten.

    VastaaPoista
  27. Nämä lanttukakkarat menee kokeiluun ehdottomasti,kiitos ohjeesta :P Minulla oli samat mietteet joulukorttien kanssa,mutta nythän tuo ongelma on poistunut.Suuri määrä joulukortteja lähtee taas vaikka osa niistä on vielä tekemättä :) Mukavaa ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi myöhäinen vastaaminen, minulla on ollut ongelmia saada viestiä blogin kommenteista. Lanttukakkarat on ehdottomasti kokeilun arvoinen, suosittelen.

      Poista
  28. Lanttukakkarat ehdottomasti kokeiluun. Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista. Suosittelen tummia jauhoja, tulee minusta maukkaampia.

      Poista
    2. Ostin eilen lanttupussin ja ajattelin tänään tehdä kakkaroita. Laiskuus kuitenkin iski ja tein vain lanttusipsejä. Laitoin liikaa suolaa, koska sitruunapippurissakin sitä on. Polttelee suuta ja janottaa :) Kyllä vielä jonain päivänä teen niitä kakkaroitakin. Näyttävät niin herkullisilta.

      Poista
  29. Kiva kun kiinnostuit näistä kakkaroista. Tee ehdottomasti gluteenittomista jauhoista muuten ei tule samanlaisia ja mieluummin tummaa jauhoseosta ovat maukkaamman makuisia . Meillä itsellä ei ole gluteeniton mikään pakko mutta nämä pitää olla juuri niitä jauhoja.Ja ehdottomasti pitää voilla voideltuja. Ovat kuin sipsejä. Kokeilemisen riemua 😁

    VastaaPoista