lauantai 15. marraskuuta 2025

Lisää valoja

 

Viime keväänä kun kävimme Tanskassa toimme itselle  tuliaiseksi ladattavia kynttilöitä. Ne on samalla myös kaukosäätimellä sammutettavissa ja sytytettävissä mikä vielä parasta kaikki yhdellä kertaa.


Lataus kestää tällä lataus tasolla ainakin ensimmäisellä kerralla noin neljä tuntia. Riippuu kynttilöistä.  Kerralla tässä pystyy latamaan kolme ja ne pitää olla samanlaisia. Näitä on myös useamman kynttilän lataus tasoja mutta silloin ei ollut. 



Myös neljä pitkää ostettiin tässä on kaksi nyt käytössä tähän mahtuisi vielä toiset kaksi.Laitan näitä sitten joulupöydän valoiksi kun sen aika on. 


Olisi pitänyt ostaa myös tuikkukynttilät mutta pitää pyytää tuomaan kesällä.Esimerkiksi tuikkutaloissa tai ikkuna tuikuissa ei tarvitsisi erikseen ottaa niitä pois sytyttääkseen ja sammuttaakseen minusta se on rasittavaa ehkä siksi kun meillä on niitä useita. 





Samaan aikaan kuvattu ja ihan erilaiset valot kynttilöissä. 



Koskakohan meille tulee näitä myyntiin ?Jostain verkkokaupasta varmaan jo saa .

2 kommenttia:

  1. Led-valot ovat aivan oikea liekin näköisiä ja turvallisia. Helpolla saa tunnelmallisen valaistuksen

    VastaaPoista
  2. Led-kynttilät ovat erinomainen keksintö kynttiläihmiselle. Niitä on turvallista polttaa. Tykkään kyllä paristokäyttöisistä ledeistä, joissa monissa on jo ajastin-ominaisuus. Ostin jokin aika sitten kaksi ajastettavaa tuikkua, vaan en muista mistä. Niitä voisi hankkia lisääkin. Ovat monikäyttöisiä.
    Näköjään ladattavia kyntitlöitä löytyy ainakin Clas Ohlsonilta ja Led Nordicilta (taitaa olla tanskalainen yritys). Kauko-ohjattaviin paristoledeihin törmäsin vuosi sitten Hyvinkään kauppakeskuksen popup-myymälässä (en vain muista kynttilöiden myyjän nimeä). Niitäkin myydään näköjään nettikaupoissa.
    Sekin on hienoa, että led-kyntitlöitä on saatavissa eri värisinä. Valkoinen sopii toki joka paikkaan, mutta väreilläkin on kiva leikkiä.

    VastaaPoista