tiistai 1. syyskuuta 2026

Aloitetaanko keväästä.?


Oli ihana kevätilma ja minä huokailin tätä mökkimaisemaa katsellessa että onneksi kaikki on vielä edessäpäin. Pitkä ja kaunis kevät ja kesä . Nyt huokailen tässä samassa paikassa mutta eri syystä. 


   Huomasin että en ole ottanut joistakin perennoista kuvia ollenkaan niiden parhaana kukinnan aikana. 



Keväällä kukki esikot aika hyvin joka puolella mihin niitä olin istuttanut. Näitä olen näköjään kuvannut ja kylmänkukkia Keväällä on ollut näköjään intoa vaikka mihin. 



Palloesikot kukkivat runsaasti ja uuteen penkkiin istutetut erilaiset esikot. 
Alakuvassa kirkkaan punaista istutin vähän sinne ja tänne kun niitä vanhoja penkkejä poistelin kasveista ,se on muuten vieläkin kesken. Nyt myös vuorostaan poistelen tätä punaista vähän sieltä ja täältä . Kompostiin ei ole tarvinnut viedä uusi koti on löytynyt mukavasti tästäkin saavat lähtöpassin.


Alunperin niitä istutin tähän keskuspenkiin ja siinä ne saa olla jatkossakin mutta harvennusta pitää välillä tehdä. 


Keskuspenkin erilaiset esikot laittoivat  parastaan niitä riittää melkein koko ympyrän verran. 







Muutamia uusia matalia iiriksiä myös kukki eka kertaa ja en edes muistanut näiden olemassaoloa.Minulla on kahta erilaista keltaista....näköjään .





Tämän punaisen tiesin ja olenkin merkannut sen oikein kepillä nimi siitä taas tosin puuttuu mutta sekin löytyy......




Tämä erikoisen värinen iiris oli tänä vuonna todella matala kukki toista kertaa. 


Keskuspenkissä asustelee edelleen karhunlaukkaa .Otin siemeniä talteen pitää kylvää niitä johonkin kun kerkiän .En uskalla tätä kasvustoa siirtää mihinkään ennenkuin minulla on muualla turvattua kasvustoa. Olemme ottaneet pariin salaattiin näitä lehtiä keväällä enempää en uskalla verottaa. 


Minulla on muutamia erikoisempia helmililjoja tässä yksi niistä. 



Sain pari vuotta sitten vaihdossa tämän ihanan rönsyleimun alun. Nyt syksyllä uskalsin siirtää sen parempaan paikkaan. Minulla on tätä myös valkoisena ja punaisena.Kerrassaan ihana perenna . Kasvusto lehdet matalaa mutta kukinto ylväästi pystyssä melkein 20 cm korkeudella.




Edessä ja sivuilla vaaleanpunaista ja valkoista peippiä. Hankala paikka kukkia leimulle...vai mitä.



Sitten vielä muutamia uusia esikoita kukassa uudessa  grillipenkissä ja kukka on ihanan kaksivärinen. Näissä on jopa nimikyltit mutta nyt en jaksa lähteä katsomaan. 





Mutta ehkä tämä riittää nyt aluksi että saatte esimerkkejä miksi huokailin .



28 kommenttia:

  1. Tällä mummu huokailee sinun kauniiden kukkien ja kukkapenkkien edessä ja myönnän huokaukset tulevat kateudesta! Siis kade, ilman maapalasta - minne minä tuota kauneutta virittäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpaliisa .Jokaisella halukkaalla pitäisi olla joku pikku läntti missä toteuttaa unelmia

      Poista
  2. Sinulla on kyllä mahtavasti noita esikoita ja niin nätisti penkin reunaan istutettuina. Aika vekkulin väriset iirikset sinulla! Mukavaa alkanutta syyskuuta. Älä suotta huokaile!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minä olen keränyt esikkoja jo vuosia .
      Kyllä nyt vähän huokailuttaa....kesä on mennyt.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  3. Oi mitä ihanuuksia puutarhassasi kasvaa. Olet ollut kyllä ahkera puutarhuri. 🥰🥰🥰

    VastaaPoista
  4. Hei Nila!
    Sinulta löytyy paljon kauniita kukkia.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  5. Kyllä huokailu tuli selväksi. Niin huokailin minäkin. Kauniita ovat.

    VastaaPoista
  6. Sinulla esikot kukkivat aina yhtä käuniisti ja runsaasti. Kiitos Sinun, nyt saan itsekin nauttia esikoiden kukinnasta keväisin. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanaa kuulla että esikot on onnistunut kasvussaan.

      Poista
  7. Onpa upea valikoima esikoita! Tuo vihreän/keltaisen esikon kukka ihastutti erityisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sen olen ostanut Mustialan taimipäiviltä . Minä olen keränyt niitä jo vuosia .

      Poista
  8. Sinun esikoillesi voi antaa kunniamaininnan. Olet saanut eri lajikkeet viihtymään ja kukkimaan kauniisti. Tuo sininen rönsyleimu on ihastuttava! Oli todella mukava katsoa kaikki kuvat alkukesän ajalta, toivottavasti jatkoa seuraa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos meillä kyllä esikot tuntuu viihtyvän. Rönsyleimu on minustakin hurjan nätti.

      Poista
  9. Kaikki niin kauniisti yhdessä sulassa sovussa 🌿🌸🌿🌺

    VastaaPoista
  10. Ritavuoren juurella5. syyskuuta 2026 klo 15.41

    Keväästä syksyyn runsasta kukintaa, mutta on noissa työtäkin. Puutarha elää koko ajan, ja kasvien kasvuvoima onkin erilainen mitä itse on ajatellut. Tai luullut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työtä on ollut mutta mukavaa sellaista. Pian alkaa noin puolen vuoden pätkä milloin voi tehdä muutakin ja loppupuolella alkaa jo kaivata puutarhan töitä .

      Poista
  11. Voi tuota kukkien kauneutta ja paljoutta! Olet siinä saanut eräänki tovin kykkiä kukkapenkin reunalla saadaksesi noin hienon kukkameran.
    Aurinkoista sunnuntai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle Sirpaliisa. Ja aurinkoisia päiviä myös sinne .

      Poista
  12. Niin kaunista ja värikästä. Ja hyvin hoidettu jolloin kädenjäljestä saatte nauttia🌼
    Täällä oli jo kylmä yö, juuri kävin mittari katsomassa lähes nollassa🤦‍♀️
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kyllä on syksyn tuntua ilmassa mutta niinhän se joka vuosi.
      Kiitos samoin sinne.

      Poista
  13. Olipa ihana katsella kevään kauniita kukkia!

    VastaaPoista