sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Vielä yksi musta kranssi ja joulunkoristelua .

 


Minulla on tällaisia kranssin pohjia kaksi kappaletta ollut jo muutaman vuoden toisen niistä sumutin mattamustaksi ,  hain kuumaliimapyssyn ja eikun hommiin . En ymmärrä mikä ihmeen vimma on saanut minut aloittamaan tänä vuonna jo neljättä kranssia . 
Tämä olisi tarkoitus tulla mökille sisälle ja se ei saisi olla jouluinenkaan että voisi olla paikallaan vaikka pidempäänkin . Pitää miettiä ja ajatella mitä minulla on kotona valmiina koristuksia ajatellen . 


Aloitin kuitenkin useimpia päiviä aikaisemmin kuivattamaan muutaman appelsiinin ja sitruunan siivuja . Ihan pääsääntöisesti huoneen lämmössä ja aina kun tein uunissa jotain niin jälkilämpöjä hyväksi käyttäen . Hyvinhän ne näinkin kuivuivat mutta aikaa kului useita päiviä . Onneksi aloitin tarpeeksi ajoissa  . 




Suunnittelu eteni niin että ajattelin koristella kranssia vain toiselta puolelta . Kotona minulla oli unikonpalleroja ,  isoja aniksia , kanelitankoja ,  käpyjä sekä männyn että lehtikuusen ja teko kirsikoita . Nämä ovat olleet jo monissa erilaisissa koristeluissa aiemminkin kyllä mukana mutta ei koskaan kransseissa . Liimasin ja sommittelin niitä nyt aluksi pohjaan kuumaliiman avulla . 

Ei liikaa eikä liian vähän 🤔😀 taito on myös että osaa lopettaa  . 





Sitten liimasin kuivatut sitruunan viipaleet . Jätin appelsiinin viipaleet kokonaan pois olivat liian isoja minusta tähän tarkoitukseen. 




Rusettitarpeita minulla ei ollut joten niitä ostin. 







Halusin myös nyt tehdä joulupöydän asetelman valmiiksi . Käytin siihen marjakuusta kaksikymmentä ruusua ja kaksi amarylliksen vartta sekä lisäksi kultaista kierrettä. 








Laitoin kolme lasilevyä ja niiden päälle maljan kukkineen , kultaiset kävyt ja kultaiset lasienkelit ja lasihelminauhaa . Vien kukat yöksi lasitetulle parvekkeelle niin säilyvät hyvin ja aina voi ruusuja ostaa lisää . 











Mutta tällaista tällä kertaa 



Hyvää Joulua, 


 



lauantai 12. joulukuuta 2020

Piparikranssi

Minä en ole koskaan tehnyt piparitaloa mutta syönyt kyllä olen . Nyt päätin kokeilla ihan jotain muuta piparitaikinasta . Jossain lehdessä olen joskus nähnyt piparikranssin ja nyt ei kun kehittämään ja yrittämään . 



Valmiiseen paistettuun ympyrään ( mikä todellisuudessa on hieman soikea) liimailin sitruuna , tomusokeri seoksella koristeet kiinni . Käytin apuna pientä pensseliä millä pääsi kapeimpiinkin väleihin . Pohjalle( liimasin)vielä kauniita pieniä tähtiä . 




Mutta tästä se kaikki alkoi . Ostin pieniä piparkakkumuotteja ja paistoin niitä koko sen 500 gramman paketin valmista taikinaa  . Niin pitkälle en tätä vienyt että olisin taikinan itse valmistanut   . Senjälkeen koristelin ne tomusokeri  , sitruuna seoksella . Oli se aika piiperrystä . Kummallista kun en sitten ole nykyään innostunut mihinkään tällaiseen tarkkaan työhön . Johtunee varmaan että tein työkseni aikoinaan mikroskooppia apuna käyttäen mekaanista piirilevykorjausta varmaan yli kolmekymmentä vuotta . No oli nyt miten oli innostuin kuitenkin aloittamaan ja tulihan tehtyä mutta ainoaksi varmasti jää  . 


Sitten mietin että miten teen sen pohjaympyrän . Mies teki oman ison harpin ja meillä oli mökillä hyvää suoraa puhdasta pahvia johon piirrettiin harpin avulla ympyrä. Minulla on kotona 60 cm leveä uuni ja ajateltiin siihen pellille sopiva ympyrän mitta  .  Pellin reunat olivat kuitenkin hieman ylöspäin kuperat joten jouduin leikkaamaan renkaan poikki ja pienet palat pois kun kotona aloin tätä työstämään . 





Mutta tämäkään ei vielä riittänyt tein vielä keskustan taikinasta vapaalla kädellä uuden kaaren ja laitoin sen isomman taikinakaaren päälle, näin sain siitä paksumman ja kenties vahvemman . Jos olisi tehnyt molemmat kaaret erikseen ja yhdistänyt ne sitten toisiinsa ( ennen paistoa) olisi saanut paksummat heti . Puolikas taikina olisi ollut heti paksumpi  työstää . 
🤔😁 hyvä olla näin jälkiviisas  . 
Tällä menetelmällä se kuitenkin tuli tehtyä ja sillä hyvä . 

Aika lattean värinen tämä on olisi kenties vaatinut jotain punaista enemmän mutta nyt tein niistä aineista mitä kotona oli , joten lopputulos on tämä  . Punaisen nauhan sentään onnistuin löytämään . 





 




Himmelin laitoin samaan keppiin ja se on ehkä hieman kranssin edessä ,  mutta paikat on nyt niinsanotusti kortilla  . 




Oletko sinä tehnyt piparikranssin tai piparkakkutalon täksi jouluksi ❓


Mutta tällaista tällä kertaa.. 




lauantai 5. joulukuuta 2020

Muikun halstraamista ja mukavaa mökkeilyä

 


Mökille tultua vein ensimmäisenä kynttilän palamaan mies laittoi tulen lasitetulle terassille koska aiotaan myöhemmin halstrata muikkuja siellä on mukavasti suojassa sillä oli hieman tihkusadetta ja sisällä uunissa ei viitsi hajun takia , terassilta haju häviää lämmön myötä . 









Sytyttelin useita kynttilöitä palamaan . Ulkona oli kolme astetta ja terassilla 3,6 astetta kun tulet viritettiin . 




Meillä on pieni kahdenistuttava sohva jonka nostimme lähelle tulta ja laitoimme sisältä lampaantaljat alusiksi koska sohva tuntui jotenkin kostealta . Joimme yhden kuuman glögin ja nautimme lämmöstä tosin vielä takit tiukasti päällä . 


Lämpöä alkoi pian levitä mukavasti niin että reilun kahden tunnin kuluttua olikin jo melkein kaksikymmentä astetta ja takit oli jo heitetty päältä ja sohva siirretty pois tulen äärestä omalle paikalleen . Kaminapuhallin oli taas hyvänä apuna lämmön siirrossa . Oli mukavaa istua ja katsella ulos ja nauttia . 





Ilta alkoi tummua ja eikun muikut uunin . Huomenna lähdemme itsenäisyyspäivän viettoon kotia . Tullessa vietiin kynttilät jo haudoille mutta käymme vielä huomenna kuitenkin katsomassa että palaavat . 




Hyvää Itsenäisyyspäivää 



Mutta tällaista tällä kertaa . 










tiistai 1. joulukuuta 2020

Rinnepenkin tekoa marraskuun lopussa .

 

Viikonloppuna mökillä yllätys yllätys jatkettiin rinneistutuksien tekoa . Kivet tähän osioon mitä nyt työstettiin oli kärrätty jo pari vuotta sitten ja jotain sain silloin istutettuakin  . Ylhäällä kuusen alle vasemmalle puhtaan valkokukkaista sammal-leimua ja oikealle hyvin hopeaisena nytkin näkyvää hopeahärkkiä . Kitkin rikkaruohoja jonkinverran ensin ja levitin paksun kerroksen sanomalehtiä kivien väleihin . Mies kärräsi  , onneksi valmiiksi tilatusta multakuormasta multaa  . Vielä jäi kitkettävääkin ja mullankärräystä . Saa nähdä voiko tätä jatkaa nyt tulevana viikonloppuna vai jääkö kevääseen   . Mutta en minä istutuksia ole ennen tehnyt ja penkkiä ihan marraskuun lopussa . Tässä kitkennässä on nyt se hankala puoli että pitää olla paksut lämpöhanskat kädessä ja ne on niin jäykät minun sormet ei tykkää yhtään niistä . Joihinkin hommiin ne käy kun ei tarvitse sormia koko ajan taivutella . 



Syksyllä asennettiin pihavalot tähän pitkään penkkiin ja istuttelinkin jo pihavalojen läheisyyteen komeaa maksaruohoa nyt pitää keväällä istuttaa myös tähän . Ajattelin tosiaan että näkyvät ja ovat parhaimmillaan juurikin valojen aikaan . 


Istutin myös yhtä kivikkokasvia tai oikeastaan kahta . Pienen tupsun valkokukkaista sulkaneilikkaa ja jotain muuta minkä nimeä en tiedä , pitää esitellä se lähempää kunhan juurtuvat jos vaikka nimikin taas löytyisi . Se on myös aina kauniin hopeinen väriltään . Aiemmin olin myös istuttanut etualalle ristikkiä . 


Istutin myös kaksi kuusta ruukuissaan multakasaan . 


Meillä oli noussut valtavasti myyrien kekoja pihallakin oli yksi valtavan iso . Koskaan pihassa niitä ei ole ollut . 


Tässä vuorenkilpi rinteessä nyt niitä kekoja oli myös valtavasti  . En tiedä mihin uskoa mutta joka vuosi minulla on ollut niitä karkottimia maassa mutta nyt tänä vuonna niitä ei tullut laitettua kuin muutama tähän paikkaan ei ollenkaan . Olisihan niitä ollut mutta kun ei niin ei . Ensivuonna kyllä otan niitä taas käyttöön enemmän . 


Pientä lumen tapaista on maassa toivottavasti myyrät eivät ole vieneet minun istuttamia tulppaaneja niitä kekoja ei tosin tässä osiossa näkynyt  . Vieläkö olette puutarhatöitä tehnyt ❓ Minä tässä jo ajattelin lopettaa mutta ei sitä näköjään malta jotain pitää kuitenkin aina välillä  . Nyt ollaan siirrytty jo joulukuun puolelle ja lumet meni mitä olikin . 



Mutta tällaista tällä kertaa .