lauantai 5. joulukuuta 2020

Muikun halstraamista ja mukavaa mökkeilyä

 


Mökille tultua vein ensimmäisenä kynttilän palamaan mies laittoi tulen lasitetulle terassille koska aiotaan myöhemmin halstrata muikkuja siellä on mukavasti suojassa sillä oli hieman tihkusadetta ja sisällä uunissa ei viitsi hajun takia , terassilta haju häviää lämmön myötä . 









Sytyttelin useita kynttilöitä palamaan . Ulkona oli kolme astetta ja terassilla 3,6 astetta kun tulet viritettiin . 




Meillä on pieni kahdenistuttava sohva jonka nostimme lähelle tulta ja laitoimme sisältä lampaantaljat alusiksi koska sohva tuntui jotenkin kostealta . Joimme yhden kuuman glögin ja nautimme lämmöstä tosin vielä takit tiukasti päällä . 


Lämpöä alkoi pian levitä mukavasti niin että reilun kahden tunnin kuluttua olikin jo melkein kaksikymmentä astetta ja takit oli jo heitetty päältä ja sohva siirretty pois tulen äärestä omalle paikalleen . Kaminapuhallin oli taas hyvänä apuna lämmön siirrossa . Oli mukavaa istua ja katsella ulos ja nauttia . 





Ilta alkoi tummua ja eikun muikut uunin . Huomenna lähdemme itsenäisyyspäivän viettoon kotia . Tullessa vietiin kynttilät jo haudoille mutta käymme vielä huomenna kuitenkin katsomassa että palaavat . 




Hyvää Itsenäisyyspäivää 



Mutta tällaista tällä kertaa . 










51 kommenttia:

  1. Kosteus on luihin ja ytimiin nävertävä. Muikut on kyllä niin maistuvia, ettei muuta tarvi.
    Hyvää itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosteutta riittää mutta myös lämpöä.
      Kiitos ja hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne ❤

      Poista
  2. Ihana reissu, vaikka oli vilpoista ja sateista. Halstari kala on hyvää. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käymme kyllä joka viikonloppu mökillä mutta aina sinne on mukava mennä.
      Halstari kala on kyllä meidän herkkua
      Kiitos ja hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne.

      Poista
  3. Tuossa on retkeilyn tuntua. Moni maksaisi paljon kun pääsisi korona-aikana teidän mökille lomailemaan.

    Ihanaakin ihanampi kamiina 🧡 Ei ole elävän tulen voittanutta. Eikä halstaroidun kalan.

    Jos otitte toisistanne kuvat lopuksi, sanoitte varmaan "muikku" 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Sinä kyllä olet sellainen sanojen keksijä ja riimittäjä 🤗❤ mutta nyt ei tullut sanottua muikku mutta olisi ehkä pitänyt ♥

      Poista
  4. Hyvää & rauhallista itsenäisyyspäivää!💙

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne. ❤

      Poista
  5. Nam, ihan nousi vesi kielelle pelkästä halsterimuikkujen ajatuksesta. Isäni on aina ollut suuri kalanystävä ja osannut myös valmistaa eri kalalajeja herkullisesti. Ehkä äidinmaitooni on sekoitettu kalaa, sillä kalaruokien ystävä minustakin on tullut.
    Hyvää Itsenäisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kyllä se oli herkkua taas. Olemme suuria kalan ystäviä ja jouluna meillä on aina tuoreet ja kuumat savustetut lohet joulupöydässä
      Kiitos ja hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne ❤

      Poista
  6. Hyvää Itsenäisyyspäivää 💙🤍

    VastaaPoista
  7. Kiitos kauniista kuvista! Maistuis mullekin vaikka en juuri kalaa syö mut muikut kelpais...
    Oikein hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja kaikki kala meille kyllä maistuu.
      Kiitos, samoin sinne sinulle.

      Poista
  8. Kiva nauttia lasitetun terassin ihanuuresta pitkälle syksyhyn.
    Hyvää itsenääsyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihan näin pitkään emme uskaltaneet edes toivoa.
      Kiitos samoin sinne.

      Poista
  9. Onpa kaunista jouluista tunnelmaa. Halsterimuikut ovat ihan super! Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle! PS. Vastasin vihdoin ja viimein haasteeseesi, kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤ ja kiitos toivotuksesta ja hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne.
      Pitää käydä kurkkaamassa.

      Poista
  10. Vesi herahti kielelle muikkuja ajatellessa, nam!
    Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä muikut hyviä oli.
      Kiitos ja hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne.

      Poista
  11. Onpa siellä tunnelmallista.
    Rakastan kalaruokia ja melkein kuolasin muikkukuvan nähdessäni.
    Oikein ihanaa itsenäisyyspäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, me olemme myös kalan ystäviä ja syömme sitä paljon.
      Kiitos ja hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne. ❤

      Poista
  12. Tunnelmallista mökkeilyä.
    Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi.
      Kiitos sinulle ja hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne.

      Poista
  13. Onpa kaunista ja tunnelmallista. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi
      Kiitos ja hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne

      Poista
  14. Oikein mukavaa ja tunnelmallista itsenäisyyspäivää myös sinne teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne.

      Poista
  15. Ihanan tunnelmallista ja ihanaa Itsenäisyyspäivää sinne teille! T:Kati

    VastaaPoista
  16. Kiitos sinulle sanoistasi.
    Kiitos, ja hyvää Itsenäisyyspäivää myös sinne.

    VastaaPoista
  17. Hyvää Itsenäisyyspäivää. Halstrattu silakka on myös tosi hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kuin myös sinne ❤
      Uskon mutta olenkohan silakkaa maistanut koskaan halstrattuna, muuten kyllä erilaisina.

      Poista
  18. Kuvia katsoessa tunnelma on hyvin lämmin ja kutsuva. Ja tarjoilukin aika uniikkia 👍

    VastaaPoista
  19. Kiitos tunnelma oli ihana vaikka alussa ei kuitenkaan lämmin. 😁
    Tarjoilu oli taas ihan meille mieleen 🤗

    VastaaPoista
  20. Onpa teillä ollut tunnelmallinen mökkiviikonloppu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt ainakin kun teimme tulen takkaan terassille. Näin talviaikaan sitä emme usein tee 🤗❤

      Poista
  21. Viime kesänä pääsimme mökkeilemään kolmeen eri paikkaan Suomessa ja voi, että se on mukavaa. Toki kesällä hieman ;) erilaista kuin talvella, mutta kuitenkin. Se on ehkä se tunnelma joka vie mukanaan mökkeillessä sekä pienet puuhastelut tai ihan vaan oleskelu kaikessa rauhassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin talviaikaan oleskelu kaikessa rauhassa onkin se pääasia. Kohta alkaa taas muut puuhat. Kiva kun poikkesit ❤

      Poista
  22. Ihanaa tunnelmaa kunhan saa mökin lämpöiseksi. Ja nuo muikut maistuivat suussani.

    VastaaPoista
  23. Kiitos mökki lämpeää etänä, meillä on siellä ilmalämpöpumppu minkä voi tarpeen mukaan säätää etänä. Mutta terassi pitää lämmittää.
    Toivottavasti maistuivat hyvältä 🤗❤

    VastaaPoista
  24. Ihanan viihtyisää 🤍 Tuolla kyllä viihtyy :) Mukavaa joulun odotusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ❤
      Kiitos ja mukavaa joulun odotusta myös sinne.

      Poista
  25. Niin viihtyisää ja kauniit lamput teillä ruokapöydän yllä.
    Tuttu tunne tuo kylmä sohva :)

    Ihanaa joulun odotusta teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos me pidämme myös näistä lampuista.
      Joo kun sohva on aina ulkona niin kosteus kerääntyy.
      Kiitos ihanaa joulun odotusta myös sinne.

      Poista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. ei nämä nyt onnistu,ei....kilometrin pituista tyhjääää tuli,vaikka normisti kirjoitin.
    Ihana tunnelma.teillä mökillä.
    kamina puhallin hyvä-keksintö!
    tuo iso tähti 💛💛🤍🤍🧡

    VastaaPoista
  28. Kiitos sinulle. ❤
    Kaminapuhallin on erittäin hyvä keksintö
    Tein sen henkareista mutta valoja en siihen halunnut laittaa

    VastaaPoista