tiistai 2. toukokuuta 2017

Ruostekukan ihmettelyä ja puutarha hommia.

Kerroin tässä jo aiemmin Ruostekukan tulosta meidän pihaamme. Ostin sen muutama vuosi sitten Türin kukka matkalta. Ostaessa en tiennyt mikä kukka oli
kyseessä. Kun se sitten kukki tiesin, että nyt sitten tuli taas uusia kellariin viemisiä.






Olen yrittänyt irrottaa niiden mukuloita toisistaan muutaman vuoden ajan, mutta tuloksetta. 
Minulla oli niitä ruukussa sekä suoraan maassa. 
Nostin maassa olevan pehkon mustaan muovisaaviin ja ruukun sellaisenaan kellariin.
Näin meni muutama vuosi. 
Nyt keksin ottaa ison ruuvimeisselin avuksi. 
Päivähän siinä melkein meni irrotellessa mukuloita toisistaan. Ihmetystä herätti se, että ne oli jopa neljässä kerroksessa ja kiinni toisistaan. Myös ne mitkä oli maassa. 






Tässä anopille meneviä mukuloita.


Istuttelin niitä itselle tälläkertaa ainoastaan maahan isolle alalle, kahteen eri paikkaan. Päällekkäin kasvamisen ymmärrän vielä siinä ruukussa, mutta en maassa kasvavissa. Onko kellään vastaavia kokemuksia? No katsotaan mitä nyt tapahtuu, kun ne on eroteltu ja kaikki ainoastaan maassa. 

Mies teki marjapensaille tuet. Meillä ei ollut vielä yhdessäkään. Viimevuonna oli aivan kamalaa, kun oksat laskeutui aivan maahan marjojen painosta. Piti laittaa kiviä ja riukuja niiden päälle,että olisi mitään mahdollisuutta kerätä. 

Kukinta oli mahtava ja marjoja tuli paljon. 




Mutta nyt näkymät on tämä on tuet ja väljempää, kun siirrettiin syksyllä 4 isoa mustaviinipensasta vadelmapenkin reunaan. Meillä kun on vielä niitä monenlaisia kiviä siellä pitkin ja poikin niin laitettiin niitä sinne penkin väliin. 
Muutama pensas ollaan annettu myös pois. 






Aloittelin viimesyksynä jo tämän penkin uusimista. Rikkaruohot oli hypännyt takaanta kivien yli vaikka minulla oli kangas sitä estämässä. 




Ajattelin reunustaa sen vanhoilla kattotiilillä. Niitä taitaa olla noin 800 kpl.


Pesin ne ensin painepesurilla.



Kasveja pitäisi siirtää ja osan kukinnasta menettää tänä vuonna tai se on ainakin  huonompi. 
Mutta aina ei voi voittaa. 
 Kiitos Birgitta ja Cheri 
Oli ihanaa kun löysitte ja kiinostuitte blogistani. 
Mutta tällaista tällä kertaa. 

14 kommenttia:

  1. Siistit marjapensaat. Niitä taitaa olla melkoinen määrä.

    VastaaPoista
  2. Kyllä niitä on aika paljon enemmän kuin omaksi tarpeeksi, mutta kun ne eivät leipää pyydä. Olemme ajatelleet, että olkoot loput paikallaan. Ja aina ei ole yhtä hyvä marjavuosi.

    VastaaPoista
  3. Hauskat kukat ruostekukassa,onpas hän lisääntynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niitä oli varmaan satoja. Osan pienempiä kipparin vaan mullan alle.

      Poista
  4. Upea ruostekukka! Teillä onkin valtavasti marjapensaita. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Kyllä niitä on aika paljon meinaan marjapensaita.

    VastaaPoista
  6. Onpa kiva kun olet perustanut puutarhablogin. Tervetuloa meidän puutarhabloggajien porukkaan, toivottavasti viihdyt seurassamme. Liityinkin lukijaksi samantien. Upeita ruostekukkia! Hyvää loppuviikkoa Pihakuiskaajan puutarhasta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Anneli ihanaa kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi . Toivottavasti osaan pitää sinut hereillä jatkossakin. Tervetuloa.

    VastaaPoista
  8. Noista kattotiilistä saatkin varmaan oivan reunuksen havupenkkiisi.
    Meilläkin on edessä uusien pensastukien laittaminen osalle marjapensaista.
    Ruostekukka on kaunis toispuoleisesti kaartuvine kukintoineen. Valitettavasti ei talvehdi ulkona puutarhassa, kuin satunnaisesti.
    Lämpimästi tervetuloa blogini uudeksi lukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi. Toivottavasti osaan pitää sinut hereillä jatkossakin. Meidän pitää vielä syksyllä laittaa punaisille tuet, mutta nyt ei kerinnyt.

      Poista
  9. Paljonpa teillä on marjapensaita! Tuollaiset tuet ovat parhaita, samanlaiset on meilläkin. Ruostekukka on minulle ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
  10. Kyllä marjapensaita on ehkä vähän liikaakin. Ja kiva kun löysit blogini.

    VastaaPoista