keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Minun kiitollisuuteni



Sain Rikkaruohoelämää blogista Beetweeniltä haasteen jonka alullepanija Viherrilli blogissaan kertoo näin.


 "  Jokaisella on ainutlaatuinen puutarha, joten kahta samanlaista postausta lienee mahdotonta saada aikaan tämänkään aiheen tiimoilta. Toivottavasti haaste koetaan tarpeelliseksi ja moni ottaa siihen osaa. Muistuttaen sekä itseään, että omia lukijoitaan kiitollisuuden tärkeydestä. Halusin muistuttaa omalla päiväkirjan pidollani itseäni olemaan kiitollinen, hengittämään edes kerran päivässä syvään ja katsomaan ympärilleni sydänlasien läpi oman puuhamaani epätäydellisyyden unohtaen, positiivisiin, hyviin ja kauniisiin asioihin keskittyen. "


Puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirja haasteen säännöt. 

Pidä puutarha - aiheista kiitollisuuspäiväkirjaa 7 päivän ajan ja tee siitä postaus. Kerro postauksessasi kuka sinut haastoi ja haasta kolme tai useampia puutarha ihmisiä mukaan haasteeseen. /


Tein hieman säännöistä poiketen selonteon omasta kiitollisuudestani. Se ei liittynyt mihinkään tiettyyn päivään, vaan on jatkuvasti minussa joka päivä. Joten en ole pitänyt päiväkirjaa vaan se pulppusi minusta ulos, miten kirjoitan ja mitä.
( Anteeksi olen aina ollut huono päiväkirjan pitäjä.)


Maanantai


Olen kiitollinen mökkipuutarhasta se tarjoaa eri vuodenaikoina sellaistakin puuhaa ja tekemistä mikä ei olisi muuten mahdollista.









Esimerkiksi puunkaatoa kevät-talvella ja sen jalostaminen lämmitykseen.








Makkaran paistoa oman nuotion lämmössä.




Tiistai 


Olen kiitollinen että sen ympäristö ja puutarha antaa satoa monin eri tavoin. 
Saan syödä maittavan aamupalan käyttäen oman puutarhan ja metsän antimia.








Keskiviikko.

Olen kiitollinen pienestä lapsenlapsesta Mirosta joka syntyi 17.1 17.
Voimme tarjota hänelle sellaisen leikkiympäristön ja leikkipaikan,
 mihin kaikilla ei ole mahdollisuutta vaikka haluaisikin.




Keskeneräinen maja odottaa  pienen pojan kasvamista sen voisi  suorittaa loppuun ukin kanssa.  (majan alku oli jo siellä kun me ostimme paikan silloin emme raaskineet sitä tuhota.)




Puro odottaa kaarnavenettä



Torstai.


Olen kiitollinen että voin kylmäsavustaa omalla pihalla lohet.








Perjantai .


Olen kiitollinen että mökkilaajennuksen myötä voin kohta nauttia uudesta saunasta, suihkusta ja sisävessasta.




Lauantai.  


Voin katsella  tähtitaivasta illalla kaiken työn ja tekemisen jälkeen. 




(kyllä se tähti sieltä löytyy.)


Sunnuntai.

Olen kiitollinen että minä olen minä  enkä kukaan muu ja minulla on kaikki mitä tässä  suppeasti olen postannut.





Kiitollisuushaasteen laitan eteenpäin. 

Vaarintorpan puutarha blogiin  - Pirkolle 
Pajassa ja puutarhassa blogiin - Seija Annelille
Puutarha on kotini  blogiin - Gitalle. 


Mutta tällaista tällä kertaa. 

23 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta, siihen täytyy paneutua! Oletpa kerännyt monipuolisesti kiitoksen aiheita. On varmaan sallittua, että haasteisiin vastataan omalla tavalla. Silloin siinä tulee esiin persoonallisuus. Vastauksessasi on välähdys monipuolisesta puutarhurista ja puuhailijasta, kesällä ja talvella!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia ja niin paljon ihania kiitollisuuden aiheita♥ se ihminen onkin onnellinen joka iloitsee ja on kiitollinen myös elämän pienistä iloista/asioista:) Kaunista keskiviikkoa sinne♥

    VastaaPoista
  3. Ihan aluksi lähetän sinulle lämpimät onnittelut pienen lapsenlapsen johdosta!
    Kiitos myös, että otit haasteet vastaan. Haasteita ei todellakaan tarvitse pilkun tarkasti seurata. Toteutit tämän haasteen todella kauniilla tavalla. Tätä postausta lukiessani sydämessäni läikähti lämpimästi.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kiitollisuuden aiheita! Hienosti toteutettu haaste⚘⚘

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus ja upeat kuvat! Onnea on oma puutarha ja kaikki mitä sen kautta pääsee näkemään,
    kokemaan, tekemään ja nautiskelemaan <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos haasteesta, Nila, otan mielelläni sen vastaan. Ihana mökkipiha sinulla, luonto on lähelläsi.

    VastaaPoista
  7. Tämä on kiva haaste ja niin kivat vastaukset. Ihana Miro!

    VastaaPoista
  8. Olipa mukava haaste sinulle <3 Aurinkoista torstai aamua <3

    VastaaPoista
  9. Ihania kiitollisuudenaiheita! Kesäistä loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Kiitos haasteesta, minulla menee jonkin aikaa ennen kuin voin siihen vastata.

    VastaaPoista