keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Vaahteran kaatoa ja hernesoppaa.




Lauantaina 10.2.18. lähdimme mökille vaahteran kaatoon. Olemme harkinneet sitä jo useamman talven. Ja kun laajennus osa tuli katon osalta valmiiksi erittäin sateisen kesän jälkeen elokuussa 2016 aloimme sitä jo vähän pienentämään.



Peltikatto uusittiin myös samalla vanhalle puolelle. Mies karsi vanhemman pojan kanssa vaahteran oksia elokuussa 2016 mitkä ulottuivat pitkälle tulevan lasikuistin katolle asti. 







Jäljelle jäi vain vasemmalla näkyvä tynkä .

Lauantaina 10.2.18. Ilma oli sopiva - 6 astetta. 

Ensin mies harvensi oksa kuormaa 






Jätettiin pitkä kanto ja sahattiin sitten vasta alhaalta asti jos vaikka haaroilla ja kannolla olisi myöhempää käyttöä. Vaahtera kun on kovaa puuta siitä voisi vaikka jotain keksiä. Kesällä saadaan apua kannon poistoon. 



Puu kaatuu. 










Risujen kerämisessä oli aika puuha, kyllä siinä hien sai mukavasti pintaan. Jospa haravoimista olisi ensi syksynä vähän vähemmän .
Mutta vielä sitä jääkin koska tämä vaahtera saa jäädä varjoksi. Meillä on tontti pohjois -etelä. Takana on pohjoinen ja kalliota suojana tämä on etelänpuolta mihin aurinko kyllä paistaa jos on sellainen sää. 






Sunnuntaina 11. 2 .18 kaadettiin pieni koivu tien varresta .









Hernekeittoa tein kotona mökille vietäväksi kattilallisen. Ostin kunnon palvipotkan ja lisäksi naudan lihaa. Söimme sitä molempina päivinä hyvän ruisleivän kanssa 







JÄLKEENPÄIN KUULUU SANO TORVENSOITTAJA. 
Tällainen on sanonta. 

Kotona ja mökillä joimme hyvät kahvit tekemieni Runebergin tonttujen kera. Laskiaispullat saa nyt odottaa , koska nämä päivät on niin lähekkäin toisiaan. 




Edellisessä postauksessa kun laitoin mantelileipien reseptin



TARKENNUS .

Ne ovat myös gluteenittomia ja laktoosittomat edellyttäen että käyttää laktoositonta juustoa minä käytän aina laktoositonta vanhemman pojan takia. ne ovat aika hyviä ja helppoja tehdä, ketkä tällaista koostumusta tarvitsee .


Mutta tällaista tällä kertaa. 


Tervetuloa uudet lukijat .

45 kommenttia:

  1. Hyvää ystävänpäivää <3

    Samanlaista puuhaa on ollut meilläkin mökillä ja tarkkana saa olla, etteivät kaatuvat puut vie mennessään muutakin.

    VastaaPoista
  2. Me olemme joutuneet käyttämään myös ammattilaisten apua puiden kaadossa pahoissa paikoissa. Tarkkana saa olla. Hyvää ystävänpäivää myös sinne.

    VastaaPoista
  3. Kivoja puuhasteluja ja nam mitä herkkuja:) Ihanaa ystävänpäivää❤ Halauksia❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos halauksia sinne myös ja hyvää ystävänpäivää.

      Poista
  4. Ihanaa Ystävänpäivää sinulle❤ Ahkeria olette olleet.. siellä on monta puuta kaadettu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja hyvää ystävänpäivää myös sinne.

      Poista
  5. Itsetehty hernekeitto on hyvää!
    Ihanaa ystävänpäivää!😘❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hernekeitto oli hyvää ja ihanaa ystävänpäivää.

      Poista
  6. Nyt on hyvä aika puunkaatoon. Alkoipa tehdä mieli hernekeittoa :)
    Iloista ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät on ajat puunkaatoa ajatellen ja hernekeittoa pitää tehdä muutaman kerran talven aikana .Iloista ystävänpäivää myös sinne.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja hyvää ystävänpäivää myös sinne.

      Poista
  8. Iloista ystävänpäivää Nila.<3

    VastaaPoista
  9. Aikamoinen urakka.
    Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  10. Kiitos sinulle ja hyvää ystävänpäivää myös sinne.

    VastaaPoista
  11. Ison puun kaato tekee merkittävän muutoksen maisemaan. Toivottavasti olette tyytyväisiä lopputulokseen. Ja hyvää ystävänpäivää sinnekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta ja tämä kaato tulikin pitkän harkinnan jälkeen. Oksat ylettyi jo pitkälle katon päälle ja lasituksen eteen tulee vielä puuterassia. Niin se olisi ollut lehtiä täynnä ja liukaskin jo muutamasta lehdestä . Hyvää loppuviikkoa.

      Poista
  12. Mukavalta kuulostaa puuhakas mökkireissunne. Tuosta tulikin mieleen, ttä meidänkin pitäisi kaataa muutama puu tontilta, että saadaan ensi talven polttopuut. Nyt olisi just passeli aika puunkaatoon. Hyvää ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavalta tuntui puuhastella mökillä. Ja nyt on hyvä aloittaa puuhommat . Kiitos ja hyvää loppuviikkoa.

      Poista
  13. Melkoinen homma, mutta kyllä kannatti. Syksyllä varsinkin tuntuu mukavalta, kun ei tarvitse haravoida niin paljon. Minulla on tulossa muutaman koivun kaato keväällä mökillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä jäi oksien haketusta ja roskien polttoa. Tosiaankin vielä sitä riittää haravoitavaa yhdestäkin isosta vaahterasta. Nyt alkaa olla hyviä hetkiä puun kaatoon. Hyvää loppuviikkoa.

      Poista
  14. Vaahteran lehdet ovat kauniita, mutta vähän ongelmallisia kun maatuvat niin huonosti. Ai että itse tehty hernekeitto onkin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne vähän ongelmallisia on maatumaan. Ja kyllä hernekeitto oli mahdottoman hyvää . Pakastin vielä yhden litran. Hyvää loppuviikkoa.

      Poista
  15. Olette olleet ahkeria. Muistelen että jo aiemmin puhuit tuosta vaahterasta ja karsitte sitä hiukan.
    Vaahteran lehdet ovat minulle mieleen 🍁 Niiden edelle suosiossa pääsee vain tammenlehti 💚

    Meillä oli tänään hernekeittoa 💚

    Otin noitten mantelileipien ohjeen talteen. Kivan yksinkertaiset tehdä. Pitää vaan ostaa mantelijauhoa jollain kauppareissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitihän sitä ahkeroida oli sopiva lämpötilakin. Vaahteran lehti on tosi kaunis ,mutta jää meille vielä yksi iso puu. Hernekeitto on etenkin talvella hyvää. Mantelilevät on helpot ja glutettomista ohjeista parhaita. Ja tosiaan jos käytät laktoositonta juustoa niin se antaa taas lisää mahdollisuuksia eri tarpeisiin. Eilen leivoin gluteenittomia juustosarvia ja mantelilevät hakkaa ne maussa mennen tullen . Kokeile ihmeessä kyllä niitä syö.

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Pitihän sitä vähän ahkeroida oli vaahteran aika lähteä meidän tontilta. Mutta vielä jäi yksi iso ja se saa jäädä .

      Poista
  17. Mukavia kuulumisia, olette reippaita :)
    Tunnelmallista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pitää sitä välillä ollut reipas .Kiitos sinulle ja hyvää sunnuntaita.

      Poista
  18. Teillä on riittänyt touhua, maisema varmaan muuttui jonkun verran vaahteran kadottua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisema muuttui mutta positiiviseen suuntaan.Kiitos kun kiinnostuit blogistani toivottavasti tulet toistekin minä liityin lukijaksi blogiisi.

      Poista
  19. Kovaa puuhaa tuo puiden kaataminen ja jälkien siivoaminen. Hyvää ystävänpäivää näin jälkikäteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se touhu työstä käy .Kiitos sinulle ja hyvää sunnuntaita.

      Poista
  20. Teillä onkin puuhaa riittänyt! Myöhästyneet ystävänpäivätoivotukset ja ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  21. Puuhaa on ollut ja on kevään jatkuessa. Kiitos sinulle ja hyvää alkavaa viikkoa myös sinulle.

    VastaaPoista
  22. Hernari on parasta puuhommeleiden ja ulkoilun jälkeen! Alkaa olla puunkaatoaika parhaimmillaan :). Kivaa viikkoa sinulle! T. Simpukka ja meriheinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hernekeitto on parasta ja puunkaato on onneksi tänä vuonna tässä. Kivaa viikkoa myös sinne.

      Poista
  23. Ahkeria olette! Itsetehtyä hernekeittoa alkoi tekeen mieli, jospa loppuviikolla minäkin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin hernekeittoa keittämään. Kiitos sinulle.

      Poista