sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Surua ja iloa.


Tänä kevät ja alkukesä on ollut kummallista aikaa en ole kerinnyt tehdä juuri mitään puutarhassa ja mökillä. Minulla on ollut paljon surun hetkiä. En meinaa päästä ollenkaan tolkuilleni . Nyt vasta oikeastaan tajuan taas tämän hetken. Minä olen menettänyt puolen vuoden sisällä kaksi veljeä ja yhden sisaren. Sisaren joka on meistä lapsista vanhin ja jonka hautajaiset on puolentoista viikon päästä. Hautajaisia on ollut vähän liikaakin. Minulle syntyi toinen lapsenlapsi ja muutaman tunnin päästä kuulin että jo toinen veljeni on kuollut. Siitä muutamia tunteja kun sain tietää että siskoni on sairastunut vakavaan, ärhäkkään verisyöpään. Hän menehtyi kahden kuukauden kuluessa. Nyt ajattelen ja toivon että lempeämmät tuulet alkaisi puhaltaa ja voisin purjehtia taas tyynempiä vesiä. 





88 kommenttia:

  1. Osanottoni, menetyksesi ovat olleet todella suuria vaikka olet saanut uudenkin läheisen, lapsenlapsen.

    VastaaPoista
  2. Osanottoni suureen suruun.
    ..ja Lämmin Halaus,uuden lapsenlapsen johdosta.
    Voimia ja lempeitä tuulia.
    Sinulle,Nila!

    VastaaPoista
  3. Osanottoni isoihin suruihin. Onneksi elämä toi pienen ihmeen seurattavaksi <3

    VastaaPoista
  4. Onpa sinua koeteltu, todella! Voimia suruun ja parempaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  5. toivon sydämestäni Sinulle lempeämpiä tuulia Nila! onneksi suuren surun ja ikävän keskellä on ollut ilon hetkiäkin, se vie elämässä eteen päin.

    VastaaPoista
  6. Voi rakas ystävä, minulle tuli kyyneleet silmiin kun luin postaustasi. Liian paljon raskaita tapahtumia on sattunut kohdallesi. Toivotaan, että lapsenlapsi lohduttaa. Jaksamista sinulle.

    VastaaPoista
  7. Ihan liikaa surullisia menetyksiä. Lämmin halaus ja jaksamista sinulle.

    VastaaPoista
  8. Osanottoni tiedän tunteen, minä menetin mieheni alkukesästä. Voimia tarvitaan:)

    VastaaPoista
  9. Otan osaa suruusi ja toivon sinulle voimia ja tukea kestää kaikki suru.

    VastaaPoista
  10. Osanottoni ja voimia. Sinulla on ollut isoja menetyksiä ja suurta surua. Ihan liikaa yhdelle ihmiselle. Onneksi on iloakin ja olet saanut lapsenlapsen, josta varmasti saat voimaa.

    VastaaPoista
  11. Joskus tuntuu, että surua tulee kerralla liikaa yhden ihmisen kannettavaksi. Onneksi olet saanut myös iloa elämääsi lapsenlapsen syntymän myötä. <3

    VastaaPoista
  12. Se on kumma, miten ikävät asiat saattavat kasaantua peräkkäin. Onneksi olet saanut iloakin.
    Voimahalaus sinulle!

    VastaaPoista
  13. Osanotto suuressa surussa. Välillä tuntuu etteikö koettelemukset jo riitä ja harmaalle pilvelle ilmestyisi kultareunus. Toivotaan että elämääsi tulee jatkossa paljon iloisia asioita. Jaksamisia sinne!

    VastaaPoista
  14. Osanottoni sinulle, elämä tuo joskus kohtuuttomia vastoinkäymisiä ja yllätyksiä tiellemme, sinulla on ollut todella haastava aika. Voimia eteenpäin, ja onnea pienestä lapsenlapsesta, varmasti suuri ilo tummien tunteiden keskelle.

    VastaaPoista
  15. Osanottoni. Paljon on taakkaa yhdelle ihmiselle kannettavaksi ja vielä noin lyhyellä ajanjaksolla. Pieni ihminen varmasti tuo iloa ja lohtua ympärilleen. Voimia!

    VastaaPoista
  16. ♥ Voimia sinulle suuressa surussasi ♥ ja sydämelliset onnittelut lastenlapsen syntymän johdosta ♥

    VastaaPoista
  17. Osanottoni ja iso voimahalaus. Toivon sinulle lempeämpiä tuulia ja paljon jaksamista, ja onnittelut lapsenlapsesta!

    VastaaPoista
  18. Osanottoni. Kyllä ny on kerääntyny palio piänes aijas. Onnittelut lapsenlapsen syntymän johorosta! Ja toivon totisesti voimia ja jaksamista, sekä parempaa loppukesää.

    VastaaPoista
  19. Suruun osanottoa minultakin! Paljon on sattunut samaan aikaan kaikkea. Ei ihme kun on vaikea tajuta kaikkea. Poismenneiden tilalle tulee aina uusia pikkuihmisiä, onneksi olkoon heistä. Pienin askelin surusta voi selvitä. Aikaa menee, eikä siitä kannata kiirehtiä.

    VastaaPoista
  20. Voi, miten surullista...Voimia sinulle!

    VastaaPoista
  21. Osanottoni suureen suruusi ja voimia!

    VastaaPoista
  22. Ymmärrän oikein hyvin tilanteesi, ja esitän osanottoni suruusi.

    Kun on monta menetystä lyhyessä ajassa, niin ei sielu ehdi mukaan surun määrässä ja laajuudessa. Tiedän miltä tuntuu tipahtaa sinne jonnekin mustaan aukkoon, josta pitäisi jaksaa ylös kiivetä - mutta ei ole voimia.

    Hiljalleen vuoden kierron mukaan asia helpottaa. Itse saattohoidan äitiäni, mutta viisi vuotta sitten hautasimme yhdessä ainoan sisareni. Siitä äiti ei toipunut milloinkaan, ja sama näivettävä syöpä vie hänetkin. Pirullisen tuttua tuo tunne siitä, että kuolema istuu olkapäällä odottaen rakkaitani. Kuoleman varjossa on vaikeaa koittaa elää. Koitan ottaa päivä kerrallaan vain.

    VastaaPoista
  23. Voimia sinulle tähän koettelevaan elämänvaiheeseen.

    VastaaPoista
  24. Paljon voimia suuren surun keskellä, ja toivon pilkahdus uuden lapsenlapsen myötä.

    VastaaPoista
  25. Kyllä nyt koetellaan kovemman mukaan. Jaksamista toivotan sinulle.

    VastaaPoista
  26. Jaksamista suuressa surussasi. Onneksi surun keskellä on myös iloa uudesta lastenlapsesta.

    VastaaPoista
  27. Osanottoni.
    Voimia jokaiseen päivään.

    VastaaPoista
  28. Osanottoni ja voimia sinulle, suuressa surussasi <3

    VastaaPoista
  29. Sulla on ollut tosi paljon surua ja oot menettänyt monta läheistäsi.
    Syöpä on jotenkin niin pelottava, läheltä olen minäkin seurannut sen tekosia.
    Toivon sinulle voimia ja Taivaan Isän siunausta ja saisit tuntea myös iloa noiden surujen keskellä.

    VastaaPoista
  30. Onpa sinua koiteltu, osanottoni. Ihanaa että lapsenlapset tuovat uutta valoa mukanaan.

    VastaaPoista
  31. Oi, suru vie fyysisetkin voimat😔olen pahoillani vaikka sanat tuntuvat tällaisina hetkinä tyhjiltä. Mutta anna itsellesi aikaa💓teet sen mitä jaksat.

    VastaaPoista
  32. Osanotto.ja paljon voimia sinulle :)

    VastaaPoista
  33. The sky was amazing, great photo.
    Have a nice weekend
    Maria

    VastaaPoista
  34. Osanotto surussa ❤️
    Onpas sulla monipuolinen lajitelma ihania kurjenmiekkoja! Ja kaunis piha muutenkin, selailin ja lueskeöin vanhempiakin juttuja, niin kivan ja siistin näkönen koko hyötytarhakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle sanoistasi ja kun kiinnostuit blogistani toivottavasti tulet toistekin. ❤

      Poista
  35. Voi miten paljon kestettävää sinulla on ollut.
    Puhallelkoot vienommat tuulet elämäsi merellä tästä eteenpäin 🖤
    Minulla oli 4 päivän kirjoitustyö tällä viikolla ja nyt vasta huomasin postauksesi.
    Lämmin halaus sinulle.

    VastaaPoista
  36. Voimia sinne suuren surun keskelle! <3 Jokaisen myrskyn jälkeen paistaa aurinko.

    VastaaPoista
  37. Syvä osanottoni suuren surun keskelle.
    Pärjäät kyllä ja elämä jatkuu, kuten ihanan lapsenlapsen syntymän kautta olet huomannut.

    VastaaPoista
  38. Jipii jotain positiivista pitkään aikaan.

    VastaaPoista
  39. osanottoni suureen suruusi, sydämestäni toivon että jaksat ja kestät, ja että saat voimia vaikka puutarhastasi,minulta on sisko kuollut 37 vuotiaana, siitä on nyt aikaa, viikko sitten hautasimme äitini siskoni viereen, ikävä jäi, vaikka hän oli jo vanha ja iäkäs,
    ei aina ymmärrä mikä tarkoitus sillä on kun nuori tai lapsi kuolee, kuitenkin me ei voida omistaa ketään, vaikka se on meille sydäntä särkevä suru.

    VastaaPoista