torstai 23. huhtikuuta 2020

Rivarikuulumisia ja ikkunanpesuun kikka.


Harvemmin tulee täältä kotoa rivarinpihalta postattua ja kirjoitettua . 
Nyt kuitenkin laitan muutaman kuvan täältäkin . Meillä ei varsinaisia kevättalkoita järjestetä mutta lava kuitenkin tilattiin puutarharoskille ja jokainen siivoskelee omaan tahtiin ja oloissaan  . Tuoksuorvokki kukkii tällähetkellä todella runsaasti syreeniaidan reunassa . 












Etupihan tuija oli ruskettunut alhaalta joten leikattiin vähän alaoksia pois samoin kartiovalkokuusesta   . 


Ajattelin jos istuttaisi tähän alas kaksiväristä isompaa kuunliljaa ja ehkä syksyllä krookuksia tai voisihan siihen jotain muutakin istuttaa kaveriksi esimerkiksi esikoita  . Takana kartiovalkokuusen alla on punaista pikkusydäntä  . Ja vähän lumikelloakin taitaa olla . 


Meillä on kaksi näitä talvenkestäviä isoja ruukkuja nyt siinä on narsisseja mutta jotain pitäisi miettiä sitten niiden tilalle  . 


Rivarinrinteessä alkaa palloesikot kukkimaan, takaa kurkkii myös tumma esikko .


Minua hämmästyttää kuinka pienenä nämä kukkii tuskin viittä senttiä on kukan kanssa korkeutta .


Ja eikun pienenee  . Nämä on kylväytynyt itsestään tähän , pitää siirrellä niitä vähän kasaan . Olen alunperin kasvattanut näistä vanhemmat itse siemenestä  , niitä on helppo lisätä  .


Balkaninvuokko on kylväytynyt nurmikolle nämä kyllä on kovia leviämään  .


Tällaista kiurunkannusta löytyy myös muutama pikkukasvusto nurmikolla  .


Nämä tulppaanit jaksaa nousta tähän vuosi vuodelta  istuttanut en niitä ole.  Jonain vuonna kun kukintaa ei ole näkynyt olen repinyt kaikki lehdetkin pois  mutta sieltä se vaan nousee ja nyt on kukintaakin tulossa   . Olen varmasti tätä joskus aiemminkin  ihmetellyt  .






Jos et ole vielä ikkunoitasi pessyt niin älyttömän hyvä kikka on lasin reunojen  kuivaamiseen kahvinsuodatin pussi . Hitaasti kannattaa vetää reunat . Suosittelen kokeilemaan ei jätä mitään nukkaa ja imee tosi hyvin ja senjälkeen eikun roskiin . Minulla on takana kotona alakerran ikkunat ( kuusi pestävää pintaa per ikkuna )  ja isot lasiterassin ovet  . Nyt pitää kasata pesukamat mökille mukaan ja aloittaa siellä myös terassinlasien pesu sekä mökkien ikkunat  . Vielä sokerina pohjalle jää kodin yläkerran ikkunat ja ylälasiterassin ikkunat 😰



Mutta tällaista tällä kertaa  .

60 kommenttia:

  1. Ihania nuo pikkuiset orvokit! Saat varmasti kauniiksi tuon kukkapenkin tuossa tuijan ja kartiokuusen ympärillä, mitä ikinä siihen päätätkin istuttaa.
    Ikkunanpesua ei meillä ole vielä aloitettu sen paremmin kotona kuin mökilläkään. Kotona ikkunat säilyvätkin aika hyvin puhtaina, mutta mökillä myrskyisät merituulet likaavat ikkunatkin, niin kummalta kuin se kuulostaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos orvokit on ihania kevään kukkijoita.
      Pitää nyt katsoa mitä istutetaan tuohon penkkiin.
      Ikkunan pesu melkein oksettaa, niin se vain on.

      Poista
  2. Tulipa siisti tuijapenkki, kun alaoksia leikkasitte. Täällä ei ole vielä tulppaanit kukassa. Olen myös käyttänyt tuota suodatinpussikikkaa ikkunanpesussa ja toimii. Mukavia puuhailuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siistimpi on kuin aikaisemmin tämä tuijan alusta.
      Tulppaanit on vasta pienillä nupuilla täälläkin
      Suodatinpussit toimii todella hyvin. Mukavia puuhailuja myös sinne.

      Poista
  3. Keväisiä puuhia sielläkin!
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväisiä puuhia on nyt viikonloppuna tarkoitus taas aloittaa jatkamaan . Viikonloppua myös sinne.

      Poista
  4. vau, kylläpä siellä jo kukkii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jonkinverran täällä jo kukintaa on alulla.

      Poista
  5. Tuoksuorvokit kukkivat kauniisti. Hienosti ne ovat levinneet. Enpä tiennytkään balkaninvuokkojen leviävän noin hyvin, mutta vasta ensimmäisen kerran niitä meille istutinkin.
    Kiitos tuosta ikkunanpesuvinkistä. Talon toisen puolen ikkunat on vielä pesemättä. Kuusi pintaa minullakin on joka ikkunassa, joten pesemistä riittää.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuorvokki on kaunis mutta leviää ihan hirveästi.
      Balkaninvuokko on mahdoton leviäjä myös jopa nurmikolle.
      Ikkunanpesua riittää, onneksi mökillä on vain kaksi pintaa päämöksissä kaikissa muissa paitsi yksi keittiön ikkuna on neljä pintaa. Kannattaa kokeilla tuota pussijuttua se todella toimii.
      Mukavaa viikonloppua myös sinne.

      Poista
  6. Kiva onkin seurata kukkien nousemista ja onhan noita jo nytkin hienosti. Joku tulppaanilajike on tosi kestävä. Mutta monet eivät ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa melkein joka päivälle on jotain uutta ihmeteltävää.
      Tämä tulppaani on todella sinnikäs, mukavaa viikonloppua.

      Poista
  7. Ikkunanpesu ei ole mun lempipuuhaa, siksi jää joskus välivuosia tai tulee pestyä vain osa ikkunoista. Palloesikot on kivoja, nyt yritän metsästää punaisen värisenä uudelle istutusalueelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunan pesu on vietävän ikävää.
      Palloesikot on kyllä metsästämisen arvoisia ja vielä punaisia niitä minäkin haluaisin.

      Poista
  8. Ihanaa kevätkasvua jo sielläkin :) Tuohon tuijan juureen saa kyllä tosi kauniin istutuksen juuri noin kuin ajattelitkin.
    Ikkunoidenpesu ahdistaa jo ajatustasolla... Tuota kikkaa voisin kyllä kokeilla, sillä mitkä tahansa vinkit ovat tervetulleita :)
    Aurinkoisia kevätpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuijan juureen on nyt vähän pakko istuttaa jotain kun alaoksia poistettiin
      Ikkunanpesu varmasti miellyttää tosi harvoja ja kannattaa kokeilla tätä pussin käyttöä. Mukavaa kun piipahdit täällä niin tiedän tulla myös vastavierailulle. Uudet blogit aina kiinnostaa. Toivottavasti tulet toistekin. Aurinkoisia kevätpäiviä myös sinne.

      Poista
  9. Ihanat tuoksuorvokit ja kaikki muutkin pienet kevätkukat!
    Auts mikä määrä ikkunoita. Mulla on tapana kirjoittaa itselleni ihania työlistoja ja tämän päivän listassa luki "pese ikkunat". Pesin sitten olohuoneen kulmaikkunan ja päätin, että se saa riittää, voi vetää yli listalta :-D. Sain siinä tikkailta ikävän ison haavankin sormeen, joten se oli hyvä syy lopettaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuoksuorvokit on yksi kevään ensiairueita.
      Auts tosiaan. Minä en tee mitään listoja koska ne eivät toimi minulla ollenkaan, tulisi liikaa ylivedettävää 🤗
      Sinulla oli hyvä syy lopettaa ikkunan pesu toivottavasti ei kuitenkaan käynyt pahemmin?

      Poista
  10. Ihania nuo tuoksuorvokit ja upea määrä! Monta muutakin kaunista sinulta löytyy. Suunnitelmasi tuijan viereen vaikuttaa minusta ihan toimivalle. Tuota ikkunanpesuvinkkiä täytyy testata, meillä noita ikkunoita riittää ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuorvokki on kyllä ihana ja tosi aikainen kukkija. Tuijan alle on nyt pakko istuttaa jotain kerroksellista.
      Ikkunanpesua vielä riittää ja kannattaa kokeilla tuota vinkkiä. Toimii muuten tosi hyvin.

      Poista
  11. Hyvin tuaksuorvokit kukkiivat. Mä yritin hävittää kaikki pois pohojoospenkistä, ku nei kukkinu palio mitää. Eihän niitä hävitettyä saa, niitähän putkahteloo siältä täältä. Sulla kukkii jo palloesikokki. Mä päivällä ettiin niitä penkistä, mutta löyrin vaan yhyren piänen surkimuksen. Ei mun balkaninvuakot nua leviävää sorttia oo. Kivan näköösiä. Ai, pitääskö klasikki pestä, eihän ny kukaa tuu käymähän, korona-aikahan. Itte viälä näköö just ja just läpitte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuorvokki on ehkä vähän liikaakin leviävä ja turhaan sitä on yrittää hävittää toiseksi jää varmasti.
      Palloesikot on aika hyvässä hapessa ja aloittaa juuri kukinnan.
      Balkaninvuokko leviää kyllä myös todella tehokkaasti.
      Olen miettinyt samaa asiaa pitääkö pestä kun läpi näkee ja ei silloin tarvitsisi ainakaan kaihtimia hommaa liian auringon takia tai näkösuojaksi kun olisi kalvo omasta takaa 🤗😁.

      Poista
  12. Kaunista alkavaa kukintaa! Hauska tuo ikkunapesuvinkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ikkunanpesuvinkki toimii varmasti. Kokeile.

      Poista
  13. Ihania pihakuulumisia <3 Siisti piha valmiina kevääseen ja kesään, kasvien kasvuun. Minä niin tykkään ikkunanpesusta! Odotan lumensulamista myös siksi, että pääsen ikkunoiden pesuun ulkopuoleltakin. Meillä on sellaiset ikkunat, että niitä ei voi aukoa. Kiitos ikkunanpesuvinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Onko sellaisiakin ketä tykkää ikkunanpesusta. Olet onnekas kun omistat vain kaksi lasipintaa per ikkuna. Meillä tosin valittiin juuri sellaiset ikkunat päämökkiin, mökillä se helpottaa jo kummasti. Kokeile vinkkiä toimii varmasti.

      Poista
  14. Kiurunkannus ja siniset pienet orvokit varsinkin somia, kun maa on vielä ikävän näköinen. Vai käy suodatinpussi tuohonkin! Kotona ikkunat pesty, mökillä ei. Minua aina stressaa niiden pesemättömyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain kivaa kun nyt kukkii kuitenkin. Kokeile suodatinpussia seuraavan kerran kun peset mökki ikkunoita, toimii. Kyllä se minuakin vähän harmittaa kun se on edessä, nyt ollaan melkein puolessavälissä.

      Poista
  15. Onpa suloisia nuo tuoksuorvokit ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuorvokki on kiva aikainen kukkija mikä sulostuttaa keväällä. 🤗

      Poista
  16. Uuuuh, vielä on liian kalsaa pihapuuhiin! Ehkä se on tekosyy, piha on niin villiintynyt oltuaan huonolla hoidolla jo muutaman kesän... Jos saisi haravan kouraan ja rapsuttelisi vähän sieltä ja täältä, saattaisivat vanhat istutukset virota. Miten se onkin niin vastenmielistä, aloittaminen...? Piha kuitenkin palkitsee nähdyn vaivan moninkertaisesti! Laiskottaa... Koitan ottaa mallia tehokkaammista! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se joskus laiskottaa ja ei viitsisi lähteä ulos ja pihalle mutta kun saa itsestään sen irti että lähtee niin on tosi hyvä fiilis myöhemmin. Vaikka on vähän kalsaa niin kyllä siellä lämmin tulee.

      Poista
  17. Ihanasti levinnyt orvokit :) Kiitos hyvästä vinkistä ikkunanpesuun. Täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokit on kyllä levinnyt vähän liikaakin. Tämä on kyllä hyvä konsti ikkunanpesun viimeistelyyn, kokeile ihmeessä.

      Poista
  18. Kauniita sinisiä kevään ensi airuita. Teillä on kevään tulo selvästi edellä verrattuna meihin.
    Sinulla on ikkunoiden pesu jo hyvässä vauhdissa. Hyvä vinkki. Kiitos.
    Suloista viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään airueita tosiaan ja kauniita sellaisia.
      Ikkunoiden pesu on niitä keväänhommia mistä en pidä ollenkaan. Mutta aloitettu on ja melkein puolessavälissä. Kokeile vinkkiä se toimii ja vielä tosi hyvin.
      Suloisia viikonlopun hetkiä myös sinne.

      Poista
  19. Tuoksuorvokkien tuoksu on aivan ihana ja kukinta on yksi aikaisimmista.
    Kiitos ikkunanpesuun liittyvästä vinkistäsi ja mukavaa alkanutta viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuorvokkia on minulla myös valkoisena ja se on myös vähän isompi kukkasta.
      Ikkunan pesu on senverran ikävää puuhaa joten pienemmätkin kikat kannattaa ainakin kokeilla.
      Mukavaa loppuviikkoa.

      Poista
  20. Ihastuttavaa aikaa tämä luonnon herääminen.
    Mutta iik, ikkunat pitäisi pestä ja muutenkin tehdä kevätsiivous 😀
    Tuota suodatinpussikonstia pitääkin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa väkevää aikaa on tämä kevätaika.
      Ikkunanpesu on yksi ikävämpiä puuhia ja minäkin teen aina kevätsiivouksen aika perusteellisesti.
      Kokeile ihmeessä tuota kikkaa se kannattaa, toimii.

      Poista
  21. Ompa hyvin levinneet tuoksuorvokit ja tuoksuut hyvälle! Kiurunkannuksetkin on nätit nurmikossa. Kokkeilin tuota suodadinpussii ja hyvin kuivas puitteen vierestä. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  22. Tuoksuorvokki kyllä leviää vähän liiankin tehokkaasti. Kiurunkannus on minusta myös tosi herkän kaunis.
    Eikö ollutkin ihan toimiva tuo suodatinpussi kikka.
    Oleppa hyvä vain.

    VastaaPoista
  23. Nature is extraordinary and follows its life cycle.
    Your primroses have a wonderful color.
    Have a good weekend, with joy and health.

    VastaaPoista
  24. Kiitos vinkistä, ikkunat ovat vielä pesemättä ;)

    VastaaPoista
  25. Teillä on jo vaikka mitä ihanaa siellä kukkimassa, meillä on vielä varjopaikoissa vähän luntakin jäljellä. Ja meilläkin vielä ikkunat pesemättä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät eteni ensin nopeasti mutta nyt alkaa pikkuhiljaa tasaantumaan.
      Ikkunanpesua vielä riittää 😰

      Poista
  26. Kevät on ihanaa aikaa, kun joka puolelta alkaa tupsahdella kukkia esiin. Täällä ei vielä kauheasti ole kukkia noussut, mutta jotain kumminkin. Pikkunen ripponen on vielä lunta pihassa. Sen verran, että voi sanoo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät on voimakasta aikaa ja ilolla katselee kaikkia uutta tupsahtelua. Toivottavasti teidän ripposet lunta häviää pikimmiten ja pian se alkaa kevään kukkien tykitys sielläkin.

      Poista
  27. Vähitellen kaikki alkaa kukkimaan. Ihana seurata kasvuun lähtöä ja suunnitella kesäkukkien ostoa.
    Tänä viikonloppuna viileys on hidastanut niin kasvun, kuin tekijänkin =)

    VastaaPoista
  28. Kiitos näin se vaan on. Minä ostin kahta eriväristä orvokkia ja aion istuttaa ne mökille lasituksen sisälle. Viilentynyt on mutta nyt on ollut sellaista tekemistä puutarhassa että on ollut ihan hiki.

    VastaaPoista
  29. Pikkuhiljaa..teidän kevät kukat pääsevät loistoon,ihana ihailla näin ruudun takaa!
    Kiitos hyvästä vinkistä..edessä päin akkunan -pesut;)))
    Mukavia kevät touhuja Sinulle Nila;))))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkuhiljaa se kevät hiipii ja kukkijoita tulee aina vaan lisää.
      Vinkki on helppo kokeilla ja se todella toimii. Minäkin ajattelin tässä mökin ikkunoita alkaa työstämään.
      Mukavia kevään hetkiä myös sinne.

      Poista
  30. Minulle kelpaisi just tuollaiset leviävät😊ovat niin ihanan näköisiä! Ja tuovat väriä tähän vuodenaikaan.

    VastaaPoista
  31. Väriä kyllä tuovat mutta liika on liikaa 😁

    VastaaPoista
  32. Kylläpäs siellä kukkii, meillä ei näy vielä mitään Pohjois-Pohjanmaalla. Suomi on pitkä maa, tulee taas kerran pohdittua. Hauska kikka tuo suodatinpussilla kuivaaminen. Minä tietenkin nuukana mietin, että voiko sen korvata jollain, kun eihän ne suodatinpussit ilmaisia ole. Hah, menee kyllä joskus liioitteluksi tämä säästäväisyys :P Iloa kevääseen sinne kukkien keskelle :)

    VastaaPoista
  33. Yksi pussi riittää kyllä kuuden ikkunapinnan kuivatukseen että ei se niin kallista kuitenkaan ole. Sen voi näes vielä kääntää 🤗😀. Kiitos vierailusta toivottavasti tulet toistekin.

    VastaaPoista
  34. kiitos hyvästä vinkistä Nila. vitkuttelen viel tovin ikkunoiden pesun suhteen, pesen ne vasta sen jälkeen, kun naapurin isäntä on saanut kevätkylvöt tehdyksi, sen verran nousee pölyä, et ikkunat saisi pestä heti kohta uudelleen.
    tuoksuorvokki kuulostaa juur passelilta pensaiden sivustoille kasvamaan, vielä kauniskin kuin mikä. tuijasta tuli kaunis ja Sinulla jo mielessä hyvät suunnitelmatkin istutuksista.
    aurinkoista toukokuuta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on turhaan niitä pesee kun tietää että sama on edessä. Tuoksuorvokki on passeli ja leviää tehokkaasti. Kiitos sinulle ja aurinko saisi todella alkaa paistamaan vähän lämpimämmin. Hyvää ja aurinkoista toukokuuta myös sinne.

      Poista