torstai 26. marraskuuta 2020

Nuotion polttoa ja belargonia Star Fi kukka

 Meille on kerääntynyt kaikenlaista poltettavaa roskaa pitkin vuotta . On kaikenlaista puutavaraa ja oksaa mitä ei voi hakettaa . Lähdimme lauantai aamuna mökille ja mies viritti tulen nuotioomme  oli tyyni ilma polttaa roskat . Olemme sisälle laittaneet jo kaksi tähteä ikkunaan ja yhden tuija kranssin tein myös ulkoseinälle . 



Marraskuun 1 päivänä kukki vielä keväällä siemenestä kasvattamani belargonia Star Fi . Sen minä jätin tänä talvena sisälle mökkiin enkä vienyt kellariin . Ajattelin että on vähän vahvempi sitten ensi vuonna  . 





Tässä sama kukkaterttu lokakuun 20 päivä kuvattuna . Jännän muutoksen se on tehnyt  viikossa 🤔 (alin kuva) ei uskoisi samaksi kukaksi ollenkaan  . 



Aika isokokoiseksi se kerki ensimmäisen kasvukauden aikana kuitenkin  . 



Prinsessa Maryn leikkasin ja se myös on talven mökin sisällä . En tiedä pärjääkö nämä ruusunnuppu belargoniat pimeässä kellarissa koko talven  . 
Onko teillä siitä mitään kokemusta ❓🤔 yhden Emman jo vein kuitenkin kokeeksi . 
Meillä on suuret ikkunat mökillä , voi sanoa yhden koko seinän pituudelta mutta johonkin meidänkin pitäisi mahtua 😁 kun käymme mökillä kuitenkin joka viikko ja olemme melkein aina myös yhden yönkin . Siellä asustaa kuitenkin vielä lisäksi kliivia , huone-esikko , apostolinkukka ja tosi iso papinkaura . Vessassa ikkunan edessä vielä iso kynttiläkaktus      😛


Hiirijahtikin tuotti nyt vihdoin tulosta . Hiiri meni siihen litskuun mikä oli sängynpäällä . Se oli kuitenkin ensin tehnyt kakan ja pissat petauspatjan suojuksen päälle , suojukset jätettiin paikoilleen suojaamaan petauspatjoja . Ja taas se oli tehnyt tarpeensa sille puolelle missä minä nukuin yhden yön kun pyysin miestä vaihtamaan puolia sen hiiren takia . Vuodevaatteet otettiin taas  vieläkin pois ennen kotiin lähtöä  ja ovat pusseissa pöydän päällä . Toivottavasti se oli ainoa paskooja  . 😎😣 


Mutta tällaista tällä kertaa . 







34 kommenttia:

  1. Onpa pelakuusi vielä upeassa kukassa. Minä en ole talvettanut niitä, kun ei ole sellaista paikkaa, missä saisi talvehditetuksi. Toivottavasti oli ainut hiirulainen, joka osui ansaan. Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pelakuut kyllä viihtyvät mökin sisätiloissa mutta kaikki ei sinne mahdu.
      Meillä on onneksi se maakellari.
      Toivottavasti on ainut hiirulainen mutta vielä ei uskalla jättää petivaatteita.
      Kiitos ja mukavaa loppuviikkoa myös sinne.

      Poista
  2. Kauniit kukat! Minä talvetan pelargonit valossa ikkunoilla, ne viihtyvät hyvin, kun saavat aurinkoa silloin harvoin, kun se paistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minulle ei kertakaikkiaan mahdu ne ikkunoille ja kun ne on vielä niin suuriakin, mutta kellariin vein nyt osan.
      Mukavaa kun sinulla on tilaa näin niitä voi tarkastella pitkin talvea.

      Poista
  3. Onpa harmillista, että hiiret ovat yhä riesana.
    Minullakin oli pari pelargoniaa jonkin aikaa sisätiloissa, kun kukkivat niin runsaasti. Nyt ovat jo autotallissa odottamassa kesää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista tosiaan onhan niitä aina ollut mutta ei koskaan sängyssä.
      Sinulla on autotallissa ikkuna ja hieman lämpöä tietenkin ❓🤔

      Poista
  4. Kaunis on tuo pelargoni. Nuo erikoisemmat lajikkeet taitavat vaatia vähän parempia oloja mitä tavallisemmat kestävät. Ehkä on siis hyvä, että edes osa saa jäädä mökin sisälle. Äitini ottaa loppukesällä ja syksyllä pistokkaita arvokkaammista ja laittaa ne parhaille talvehtimispaikoille, jotta edes joku selviäisi talven yli. Tänä vuonna se taitaa olla jo myöhäistä, mutta ehkä ensi vuonna kannattaa ottaa sinunkin pistokkaita. Pieniä taimia kun sopii useampia ikkunoiden eteen :D Hyvä, että hiiri jäi loukkuun. Toivottavasti sillä ei ollut kavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minulla kun nämä belargoniat on valtavan suuria niin niitä ei voi kaikkea pitää sisällä ja ikkunoiden edessä ei ole ikkunalautoja ja ei ne niille edes sopisi. Pistokkaita olen huono ottamaan.
      Toivottavasti hiirellä ei tosiaankaan ollut kavereita. Ainahan niitä on ollut joka talvi mutta ei koskaan sängyssä.

      Poista
  5. Onneksi saitte sen kakkijan kiinni.
    Minullakin pelargonit vaihtavat väriä. Olen ajatellut, että ne jotenkin pölyttyvät ristiin, kun olen kylvänyt montaa lajia. Mutta oikeasti en tiedä syytä. Tilan puutteen vuoksi leikkaan ne alas ja kiikutan talveksi kellariin.
    Hyvää loppuviikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi saimme ja ikävä ei ole 🤗
      Minunkin oli pakko viedä osa kellariin ja sisälle jääneetkin leikkasin roimasti,
      Kiitos ja hyvää loppuviikkoa myös sinne.

      Poista
  6. toivottavasti loppuu pasxxxlu .yök!
    Kauniit pelakuut,Aivan selvästi tykkäävät ja viihtyvät ,mökillä..niinkuin tekin 💙🤍😊
    no!! paistoitte kait yhet nuotio-makkarat ?😋😊
    mukavaa viikonloppua 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti emme nää enää yhtään hiirulaista
      Pelakuut on kyllä pärjänneet mökin sisätiloissa toivottavasti myös kellarissa olevat pärjäävät.
      Kyllä me makkarat paistoimme 🤗
      Kiitos mukavaa viikonloppua myös sinne ❤

      Poista
  7. Aika vastenmielinen tuo hiiri! Ja vainoaa vielä juuri sinua! Minä en talviaikaan mökillä käy juurikaan, mieheni kyllä. Keväällä sitten sitäkin innokkaammin olen sinne menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu sitä minäkin ihmettelen että joku ehkä tuoksu vaikka minulla ei hajusteita olekkaan.
      Me kyllä käydään voi sanoa että jopa joka viikonloppu ainakin yhden yön. Minä kyllä tykkään olla siellä.

      Poista
  8. Kauniisti kukkii pelakuut vielä.

    VastaaPoista
  9. Star FI on todella kaunis pelaguu. Ehkä se pärjää mökin valoisan ikkunan äärellä paremmin talven yli, kuin kellarissa. Toivotaan niin.
    Voisiko miehesi rakentaa pitkulaisen pöytätason pelaguille. Jalkoihin voisi laittaa pyörät, jolloin tasoa olisi helppo siirtää vähän syrjemmälle silloin, kun tarvitsette tilaa ja taas takaisin ikkunan eteen lähtiessänne pois mökiltä.
    Hiiri on selvästi kiintynyt sinuun ja haluaisi tehdä lähempää tuttavuutta. No, onneksi jäi loukkuun. Onneksi on ainoa sisälle eksynyt hiiri, sillä en kyllä itsekään olisi innostunut yhteiselosta hiirien kanssa.
    Mukavaa ja eritoten hiiretöntä viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Star Fi siemenestä kasvatettu on kyllä kasvanut todella komeaksi jo ensimmäisenä vuonna ja minäkin ajattelin että jos antaisi yhden vuoden olla nyt ainakin sisällä. Hieno on ideasi mutta meille ei kertakaikkiaan sovi enää sisälle mitään kun meillä on yksi yhtenäinen tila ( vanhalla puolella) ja siinä tilassa
      on vielä kaksi 90 cm sänkyä. Ikkunan edus on jo täysi, meidän kukat kun on vielä niin valtavan suuria kooltaan jos ne olisi vähän pienempiä niin olisi helpompi. Mutta en myöskään raaski niitä pienentää kuitenkaan.
      Hiiriä ei onneksi ollut lisää mutta valmiudessa ollaan. 😎

      Poista
  10. Onneksi saitte hiiren loukkuun ja toivottavasti ei ole enää
    muita hiiriä.
    Kauniisti kukkii pelaguu. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan ja nyt ei ainakaan mitään merkkejä näkynyt kun tulimme mökille.
      Kiitos pelakuu on kyllä kaunis ja toivottavasti selviää talven yli.
      Kiitos kuin myös sinne.

      Poista
  11. Upea pelakuu ja kauniisti kukkii! Meillä hiiret tekivät muutama vuosi sitten invaasion, ja yrittivät pakosta tunkea sisälle. Kaikki makeaan viittaava purkkeihin, muutama pyydys houkutuspaikkaan ja ei niitä ole näkynyt. 'Koputusta'!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pelakuu on mielenkiintoisen värinen.
      Meillä on myös kaikki mahdollinen purkeissa. Mutta tämä taisi tulla tuuletuksen mukana ovesta.

      Poista
  12. Jospa nyt saisitte rauhan hiiriltä, ikäviä tyyppejä ovat.
    Kivan värinen tuo Star-pelakuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti näin tapahtuu 🤗
      Minustakin jännän värinen.

      Poista
  13. Kauniin värinen pelakuu.
    Hiiret eivät ole kivoja ollenkaan, ainakaan sisätiloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos minustakin jännän värinen pelakuu. 🤗
      Hiiret jos ne tuppaa petikaveriksi on jo liikaa.

      Poista
  14. Jännä tuo pelargonian kukka, en ole ennen nähnyt vastaavaa. Hyvä että hiiri jäi kiinni, ei ole kiva yllätys tuollaiset jätökset vällyjen välissä :) Hyvää ensimmäistä adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin vähän erikoisen värinen.
      Hiiri onneksi jäi kiinni mutta valmiustilassa ollaan.
      Kiitos hyvää adventin aikaa myös sinne.

      Poista
  15. On se kivaa vaihtelua elämään kun on tuollainen vapaa-ajan asunto👍 Ikävä vieras vain tuo hiirulainen😣

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se mukavaa vaihtelua on ja näin kotona aikaan on vielä korostunut.
      Inhoittavaa kun pyrkivät sänkyyn.

      Poista
  16. Hei Nila!
    kevät ja kesä haasteeseen olen vastannut.mutta sitä linkitystä en osaa!Sain Haasteen Silmukka Soikoon Sartsalta!
    (taitaa olla häpeäpilkkuinen 😦 tarina ..kauniiden tarinoiden joukkoon,mutta se onkin Liisukan tarina 🤪🧡❄❄❄❄
    Mukavaa marraskuun viimeistä päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en osaa linkityksiä 🤗😁
      Kiitos sinulle kun kiinnostuit haasteesta pitää käydä kurkkaamassa.
      Kiitos, mukavaa alkanutta viikkoa.

      Poista
  17. Ihastuttava pelakka. Talvettaminen on aina haaste tilan ja valon suhteen. Eipä aikaakaan, kun saadaan nostaa kaikki valosta nauttimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin minustakin kivan värinen ja itse siemenestä kasvattamani se tekee siitä myös ainutlaatuisen. Niin kohtahan se alkaa taas valoisampi aika.

      Poista