tiistai 18. tammikuuta 2022

Vähän erilaiset laukat

 Nämä taitavat olla jotain laukkoja näitä en tosin  nähnyt enää viime vuonna  . Saa nähdä näenkö enää ollenkaan vaikka on tämä jo kerran ennenkin hävinnyt ja putkahti sitten taas yllärinä . 


Nämä " laukat "taas on pieniä mättäitä jostain syystä näitä ei ole tullut kuvattua muutamaan vuoteen ollenkaan  tämäkin kuva on muutaman vuoden takaa . Nimeä en myöskään tiedä luulisin että ovat kuitenkin laukkoja näiden kukat on melkein mättään sisällä  olivat kuitenkin vielä hengissä  . Mättäät on kuitenkin vuosien mittaan pienentyneet , ehkä ovat väärässä paikassa nekin 🤗😁


Tämä laukka kukki vasta  neljäs lokakuuta 2021 ehkä myöhäiseen löytämiseen liittyen ja siitä seuranneen siirron vuoksi . 


Syyskuun kuudes samana vuonna rikkaruohojen keskellä. Näiden lehtiä ei juurikaan nyt eroita rikkojen lehdistä . 


Tässä nuppusena muutamia vuosia aiemmin ja eripaikassa . Tunnistaako joku tämän lajikkeen todella aika matala lehdet ehkä kymmenen senttiset . Hauskat hieman kippuraiset lehdet . 




Kukka muistuttaa minusta ruohosipulin kukkaa . Tässäkin ne kukkivat syyskuun lopulla  2017. eli näistä kuvista päätellen on kuitenkin todella myöhäinen kukkija. 




Tämä Ohatanlaukaksi aiemmin tunnistettu ( olikohan Katja Päivänpesää blogista tunnistanut) on puolestaan aikainen . Jo kymmenes toukokuuta  on nostanut jo lehtiään ja vähän ennen juhannusta 21. 6 on jo täydessä kukassa . Nämä eivät ole sipulikasveja  ( muistaakseni) Olisi mielenkiintoista saada näitä erilaisia lisää . Olikohan kenelläkään kiinnostusta vaihtareihin 😁❓kenties muistakin 🤔. Niitä ostosipuli laukkoja minulla on ennestäänkin niistä en nyt ole kiinnostunut  niitä on kaupan hyllyssä erilaisia joka syksy . Tämän ja edellisen olen ostanut Týristä muutamia vuosia sitten .. 


Tämän kukka minusta muistuttaa suurta valkoapilan kukkaa . Tämä on tarkoitus nostaa ja siirtää muualle ja jakaa samalla koska on siinä siirrettävässä penkissä  . 



Toukokuu 26 päivänä aloittelee kukinnan karhunlaukka tämä taas on sipulikasvi . Tätä minulla on muutamia puskia . Tämän minä haluaisin leviävän laajemmin ja muistaakseni levittelin johonkin tämän siemeniä kun vaan muistais ...... ja yhdessä rinteessä oli ainakin vielä viime vuonna tätä kasvamassa  . 


17. 5. 
Laukka kasvaa lehtometsissä tämä kasvupaikka ei nyt kuitenkaan ole ihan sellainen mutta angervojen lehtien kasvaessa saa hieman varjoa kuten toisessa alakuvassa jo näkyy . 



3.6. jo kovasti kukassa tämä häviää kukinnan jälkeen kunnes keväällä taas nousee uudestaan . Tämän lehtiä ja kukkia voi syödä ja olemme kyllä maistaneetkin , maistuvat miedosti valkosipulilta . Samoin pikkutulppaanien lehdet häviää mutta esikko rivin tuuhentuessa ( istutettu reunaan keväällä) ja angervojen kasvaessa korkeutta ja leveyttä kesän mittaan väli on jo melkein umpeutunut . 




Mutta tällaista tällä kertaa ❤ 










30 kommenttia:

  1. Pallolaukka oli isäni lempikukka, joten tykkään laukoista kovasti.
    Ihanaa tiistaita sinulle Nila <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukoista minäkin tykkään kovasti ja niitä minulla onkin aika paljon. On tullut ostettua syksyisin aina jokunen pussi, yhtenä vuonna aika reilustikkin.
      Kiitos ihanaa loppuviikkoa sinulle. ❤

      Poista
  2. Kauniita värisävyjä noissa laukoissa:)
    Täällä alkaa olla villikukkien aika , eilen löysin ensimmäiset villisyklaamit, mutta ne ovat rauhoitettuja, joten ei saa poimia. Hyvää viikon alkua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oi kumpa minäkin joskus edes näkisin villisyklaameja .
      Kiitos kuin myös sinne sinulle. ❤

      Poista
  3. Pallolaukka täälläkin suuri kuivakukkien innoittaja. Yhdessä huoneessa koristeena iso nippu laukkoja melki parin metrin varressa...tykkään🌼
    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on näitä laukkoja kuivattuna ja korkeita ovat myös. Ne ovat todella kestävät ja kauniita kuivattuna niitä on mökillä tallituvasa ja itse mökissä.
      Kiitos kuin myös sinne sinulle ❤

      Poista
  4. Näköjään on tunnistettu. Kuten arvasit, minusta ei ole apua, kun näin harvinaisista kasveista keskustellaan. Onnea laukoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kuitenkin kun vierailit blogissani toivottavasti tulet toistekin. 🤗 ❤

      Poista
  5. On se ohotanlaukka, leviää sivusipuleista joten kannattaa jakaa säännöllisesti ja lannoittaa hyvin, tykkään kun on niin aikainen. Edellinen muistuttaa vähän minun nimetöntä laukkaa jonka ostin Türistä nimellä narsissilehtinen laukka, voi olla samakin, lehdet maistuvat voimakkaasti valkosipulille. Voi olla myös Allium 'Quattro' F1.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ohjeista en muuten tiennyt että on sipulikasvi tämä ohatanlaukka. Siitä on niin kauan kun olen tämän istuttanut niin en muista että on myös sipulikasvi. Nyt pitää minunkin jakaa ja alkaa lannoittamaan hyvin. On ollut vähän oman onnensa varassa jo muutaman vuoden. Sitten tuo toinen ei taida kyllä olla Alliun Quattro Fi googletin ja lehdet on minulla kippuraiset ja lyhemmät. Googletin myös tuolla narsissilehtinen laukka nimellä mutta ei antanut muuta vinkkiä kuin sinun blogisi kirjoitus. Minä en muista mitään nimeä tälle silloin kun sen ostin. Mutta kiitos sinulle ❤

      Poista
  6. Hei Nila!
    En ole aikaisemmin kuullut nimeä Laukka, jos on sama kasvi niin täällä sanotaan Allium.
    Kauniita kuitenkin.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
  7. Kyllä se on sama juttu 🤗😁
    Kauniita ovat. Kiitos sinulle ja hyvää loppuviikkoa ❤

    VastaaPoista
  8. Minulla on jotain pieniä laukkoja, joiden kasvu on ollut heiveröistä, saa nähdä reipastuvatko vai kuihtuvatko pois. Parhaiten eli oikein erinomaisesti viihtyy ruohosipuli ja sehän on kaunis kasvi! Annan sen aina kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruohosipulia minullakin on kasvilavassa ja vähän muuallakin minäkin tykkään siitä ruuassa ja muutenkin katsella.

      Poista
  9. Beautiful flowers, nature is always spectacular.

    VastaaPoista
  10. Sinulla onkin monenlaista 'Allium':ia eli laukkaa. Valitettavasti en osaa auttaa sinua niiden nimeämisessä. Itsellä on vain jättilaukkaa ja ja vaalenpunaista ja keltaista noin 20 - 30 senttiä korkeaa 'Alliumia*.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukkoja on minullakin ja mukavia muiden joukossa.

      Poista
  11. Sinulla on ihanan monenlaisia laukkoja. Laukat ovat mielestäni todella kauniita kukkia kaikessa yksinkertaisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kyllä löytyy useampi lajike ja ovat kyllä upeita ja erilaisia. 🤗

      Poista
  12. Laukka on jotenkin taiteellinen ja erikoinen. En yhtään muista, montako istuin syksyllä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä istutin yhtenä vuonna todella paljon ehkä meni vähän överiksi siinäkin asiassa 🤔

      Poista
  13. Monta laukkaa siulla onkin. Hyvinvoivat mättäät näyttäs olevan. Milleniumlaukka ja ruohosipuli on meillä viihtynyt ussiimman vuoden. Sipuleista istutettavia laitan joka syksy. Nuokkulaukan toivosin säilyvän, siemenestä kasvatin sen.

    VastaaPoista
  14. Kiitos, sinulla taas sellaisia mitä minulla ei ole. Nyt en ole vissiin pariin vuoteen istuttanut laukkoja koska yhtenä vuonna meni vähän överiksi niiden istutus.

    VastaaPoista
  15. No johan on kauniita laukkoja sinulla! Kaikki hyvin vieraita minulle, tosin ohotan- ja karhunlaukasta olen kuullut (varmaankin juuri Päivänpesän Katjan blogista). Pitää varmaan laajentaa laukkavalikoimaa näihin vieraampiin lajikkeisiin :D Nyt on vain niitä isoja alkukesällä kukkivia, tosin muutama myöhemmin kesällä kukkiva (lehto- ja rusolaukka ainakin) on yhden kevään jälkeen hävinnyt teille tietymättömille.
    Tuosta ensimmäisestä tuli mieleen, että voisiko se olla laukan sijaan joku laukkaneilikka? Minulla on rantalaukkaneilikkaa ja jotenkin se tuli heti mieleen kun näin tuon kuvan, vaikkakin on pikkuisen eri näköinen. Samaa tyyliä kuitenkin ja onhan niissäkin eri lajikkeita. Sitten jos sinun kasvillasi on sipuli, niin se on sitten joku muu kuin laukkaneilikka.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  16. Kiitos minäkin olen alkanut kiinnostua näistä muista laukoista syksyllä istutettavien lisäksi. Tuossa ensimmäisessä ei ole sipulia niin voisi hyvinkin olla laukkaneilikka. Mutta Katja kertoi että näissä muissakin olisi sipuli 🤗😁
    Minulla on tainnut jo unohtua pitää tänä vuonna tarkastaa ainakin Ohatanlaukka kun teen siirtohommia. Mutta siirsin minä "tuon narsissilaukan"syksyllä enkä muista oliko sipuleita vai ei 🤔..... elämä on...
    Kiitos mukavaa loppuviikkoa myös sinne. ❤

    VastaaPoista
  17. Laukat on kauniita. Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ja hyvää viikonloppua myös ❤

      Poista
  18. KOmeita laukkoja, osa ihan uusia tuttavuuksia minulle. Tulipa kesä mieleen kuvistasi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Kiitos nämä eivät ole ihan niitä yleisempiä kuitenkaan.
    Kiitos mukavaa viikonloppua myös sinne ❤

    VastaaPoista